Onko fyysisellä kunnolla vaikutusta korona virukseen?

Ajattelin jakaa muutamia otteita aiheesta, joka koskettaa meitä kaikkia. Osallistuin liikuntalääketieteen webinaariin, jossa käsiteltiin vallitsevaa korona aihetta. Webinaarissa avattiin uusimpia tutkimustuloksia korona epidemian vaikutuksista. Monet vaikutukset ovatkin meillä jo tiedossa ja tartunta sekä kuolleisuusluvut päivittäin saatavilla. Erityisesti itseäni kiinnosti webinaarin lähestyminen koronasta nuorilla sekä hyvän fyysisen suorituskyvyn omaavilla henkilöillä. Tiedetään jo, että sydänsairaudet, krooniset maksa …

Kun mitta alkaa täyttymään

Haluaisin sanoa, että ihanaa perjantaita ja viikonlopun alkua. Rehellisesti sanoen oma viikonloppuni alkoi ei-niin-ihanasti. Olin aamusta valmentamassa, josta suuntasin jälleen hammaslääkäriin. Mikäli et ole vielä lukenut kirjoitusta OPERAATIO SUU niin käy lukemassa, niin tiedät paremmin mistä puhun. Hammaslääkäri ei mennyt ihan toivotulla tavalla. Luulin kerran olevan toiseksi viimeinen ja olin henkisesti skarpannut, että maali näkyvissä, …

Pikapiirakat (gluteenittomat)!

Kunnon itsetehdyt karjalanpiirakat on jotain niin hyvää. Harvemmin karjalanpiirakoita tule kuitenkin itse tehtyä, sillä se vaatii jonkin verran aikaa, aina taikinoiden ja puurojen valmistuksesta kaulimiseen. Jos olen piirakoita halunnut, olen aina suuntautunut mummin luo, heh! Mummilassa on ollut aina piirakoita tarjolla. Nyt kun mummilla alkaa ikää olemaan jo kiitettävä määrä, hän on sanonut, ettei jaksa …

Nykypäivän huono hengitys ja sen vaikutus meihin!

*Kaupallinen yhteistyö Lunette kanssa Puhutaan hetki hengityksestä ja rentoutumisen tärkeydestä. Monelle meistä hengitys on itsestään selvä automaatio, johon harvemmin tulee kiinnitettyä sen suurempaa huomiota. Kiire kulttuurin myötä yhä useammalla on huonot hengitystavat ja elimistö on jännittyneessä tilassa. Elimistön jännittynyt tila saattaa reagoida fyysisinä oireina. Miten ja mihin kaikkeen hengitys vaikuttaa, miksi siihen tulisi ajoittain kiinnittää …

Juhlat korona tyylillä!

Viikonloppu on takana ja ihana viikonloppu olikin! Syksyn tullen on ollut jonkin verran kiireitä koulun ja työn sovittamisessa ja vapaa aikaa ei ole liiemmin ollut. Monet tutut ovat myös harmitelleet sitä, että kotiseinät alkaa kaatumaan päälle ja kaipaisi jotain sosiaalista kontaktia ja vipinää, kuitenkin yhteiskunnallinen tilanne huomioiden. Nyt kun terassit ovat kiinni ja baarit korona …

Pikkelöity punasipuli – Niin helppoa ja hyvää!

*Mainos Foodin Aina kun syön pikkelöityjä punasipuleita, yleensä siskoni luona tai ravintolassa, mietin miksen valmista näitä itse. Pikkelöyty punasipuli niin hyvää ja niin helppo valmistaa. Vain muutamalla raaka-aineella nostat punasipulin uuteen ulottuvuuteen. Jos et ole aikaisemmin tehnyt pikkelöityjä punasipuleita itse, nappaa alta takuuvarma resepti! Ainekset (1 purkillinen): 2-3 Punasipulia (riippuen sipulin koosta) 1 iso laakerinlehti …

Sokeriton banaanipannukakku (pellillinen) !

*Kaupallinen yhteistyö Fredman Kun arkena tai viikonloppuna tekee mieli jotain herkullisen hyvää, helppoa mutta kuitenkin suhteellisen terveellistä, niin sokeriton banaanipannukakku on täydellinen vaihtoehto. Älä anna sokerittomuuden hämätä, sillä banaanin makeus saa varmasti herkkuhimon tyydytettyä. Banaanipannukakku syntyy usein kotoa löytyvistä, vain muutamista raaka-aineista ja aktiiviseen valmistukseen menee vain hyvin vähän aikaa. Sokerittomuuden vuoksi sopii paremmin myös …

Mitä kehossa tapahtuu kuukautisten aikana ja miten se vaikuttaa liikuntaan?

*kaupallinen yhteistyö Lunette kanssa! Kysyin taannoin kavereiltani, että mitä he tietävät omasta kuukautiskierrostaan sekä kuukautisten fysiologiasta ylipäätään. Noin 90% kavereistani vastasi ette tiedä juuri mitään. Tämä on mielestäni hassun hämmentävää, sillä kuukautiset koskettavat jokaista naista jossakin kohtaa elämää. Kuukautiset alkavat keskimäärin noin 12-13v iässä ja päättyvät keskimäärin 51 ikävuoteen. Siitä voi laskea, että se on …

Kaikki Marathon juoksusta!

Nyt kun Marathonista on kulunut vajaa viikko ja palautuminen on hyvällä mallilla, on aika ottaa juoksun jälkipuinti. Juoksin Helsinki City Marathon 3.10.2020 ja se olikin omalla kohdalla ensimmäinen Marathon ikinä. Täytyy sanoa, että jäi kyllä todella hyvä fiilis itse juoksusta, kuin sitten tapahtumastakin. tapahtuma oli hyvin järjestetty yhteiskunnallinen tilanne huomioiden. Syväluotaavassa jälkipuinnissani paneudun itseäni yllättäviin …

Operaatio suun terveys !

Terveys ja hyvinvointi ei luonnollisesti kata pelkästään terveellistä ruokavaliota sekä liikuntaa. Terveys ja hyvinvointi on paljon kokonaisvaltaisempi kuin ehkä ennalta ajattelisi. Niin kuin olen instagramissa kertonutkin, mulla on ollut jonkin verran ongelmia suun ja purennan kanssa. Suun asiat on sellaisia, joita olen liiaksi laiminlyönyt. Osittain siksi, etten ole kokenut aikaisemmin olevan sen tiimoilta suurempia ongelmia. …