Edelleen ajoittain törmää siihen kuinka ihmiset kokevat stressiä siitä mitä olla ja mitä ei ole. Kieltämättä välillä koen itsekin stressiä siitä, kuinka kuljen päivästä toiseen jumppavaatteet yllä, sillä pitäisi olla edustava ja siisti ja huoliteltu ja sitä ja tätä. Onneksi useimmiten havahdun saman tien ajatuksen jälkeen ja mietin mielessä että pyh! Mä olen sitä mitä olen ja olisi muutenkin täysimahdottomuus olla 24/7 siistinä liikenteessä, sillä kyllähän elämäni pyörii liikunnan ympärillä, joko omien tai valmennettavieni tai ryhmieni treenien ympärillä.
Tuntuu siltä että tavallinen ja yksinkertainen leimataan tylsäksi. Kaikki pitää olla isompaa, parempaa, uudempaa ja erilaisempaa. Tähänkö ollaan tultu? Teetämme siis turhaa stressiä itsellemme siitä, kun vertaamme tekemisiämme aikaisempiin, puhumattakaan toisiin vertailemisesta josta on vaikea olla saamatta osansa muuttuvan yhteiskunnan myötä, jolloin sosiaalinen media on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tarve tehdä isommin, enemmän ja erilaisemmin korostuu mielestäni jo harmittavan paljon.
Esimerkiksi ravintoasioissa on paljon uskottavampaa olla gluteenittomalla ruokavaliolla kun syödä ihan perinteisesti. On hienoa olla dieetillä, sillä dieetit vaativat tunnetusti itsekuria jota ihailemme yli kaiken. Itsekurihan on se piirre mikä mukamas meiltä juurikin puuttuu. Kun sanoo syövänsä kansallisten ravitsemussuositusten mukaisesti olet joko tylsä, epäluova tai kykenemätön tunnistamaan itsellesi sopivan ruokavalion.
Aiheesta taas toiseen, myös liikunta-alalla on mahdotonta olla törmäämättä valmentajiin kohdistuvasta puheesta. Valmentajien uskotaan olevan ammattitaitoisempia mitä ihmeellisempiä ja erikoisempia liikkeitä laitetaan asiakkaat tekemään. Tai ainakin asiakkaat kokevat asian näin! Fakta kuitenkin on ettei perusjamppa tarvitse ihmeellisyyksiä kehittyäkseen tai ainakaan heti ensimmäisten treenien yhteydessä. Kun valmentaja kehottaa lähteä liikkeelle perusasioista, leimaannut tylsäksi, epäluovaksi ja huonoksi valmentajaksi, vaikka todellisuudessa se on silkkaa järkipuhetta. Tuntuu että ihmiset pönkittävät itsevarmuuttansa sillä että tekevät laitteissa väärinpäin vitkutuksia ja mitä erikoisempia asioita, ikään kun he olisivat fiksumpia kuin muut, sillä he tekevät normaalista poikkeavaa ja sehän vasta hienoa onkin.
Osittain ”syytän” sosiaalista mediaa, joka muuttaa käsityksiä normaalista ja epänormaalista. Liikunta-alalla on monta valmentajaa, jotka esittelevät mitä hienompia yliliikkuvuutta vaativaa asentoa tai monen monta valmentajaa, jotka jakavat kanavillaan mitä ihmeempiä treenivinkkejä. Ymmärrän että jokaisella on osaamisensa ja mielenkiintonsa ja tätä haluaa jakaa. On sanomattakin selkää että seuraajia saa mielenkiintoisilla jutuilla, miksi me seuraisimme henkilöä joka viikosta toiseen postaa ihan tavallisia juttuja ja treenivinkkejä jotka me jo tiedämme. Kuitenkin haastavammat ja monimutkaisemmat videot vääristää ihmisten todellisuutta ja se näkyy suoraan valmennettavaksi tulevien tavoitteiden asettelussa ja realiteeteissa. Taas kun kerrot liikkumattomalle asiakkaallesi tavoitteen olevan hieno ja kunnianhimoinen ja kehoitat aloittaa turvallisen liikkumisen peruspilareista olet huono ja tylsä valmentaja.
Tiedättekö sen tyypin joka on aina äänessä, kenellä on aina kaikesta sanottavaa ja joka on aina aktiivinen? Onhan se nyt habitukseltaan paljon ”mageempaa”, kuin olla tyyppi ketä ei ota kantaa, sano mielipidettä tai nauttii ihan vain neutraaleista asioista ilman vahvoja kannanottoja. Jos et jaa joka ikistä aamupuuroa tai treeniäsi sosiaaliseen mediaan, olet mainstreamin ulkopuolella se vähemmistö jota oudoksutaan.
Mitä tulee juhlimiseen, itsekin nautin emännöinnistä. On ihana järkätä illanistujaisia tai aamupaloja ystäville sekä brunsseja perheelle. Kaiken pitää kuitenkin olla taas isompaa ja hienompaa, ainakin edellisvierailuun verrattuna tai olet epäonnistunut. Tuntuu että itse pointti eli laatuaika, näkeminen ja hyvä ruoka ole enää se tärkein asia, vaan kaikki se ylimääräinen kuinka paljon olet panostanut koristeisiin. On oltava viiriä ja palloa ja jos jonkinmoista glitteriä. Kokoajan odotetaan enemmän ja enemmän mutta kysymys kuuluu, milloin riittää? Milloin lakkaamme yrityksen ylittää itsemme sekä muut?
Valtion yleiset suositukset on perseestä, sillä ne ovat täysin korruptoituneita ja kaupallisia. On paljon helpompaa ryhtyä pikadieetille, koska pitkän aikavälin muutokset vaativat enemmän itsenäistä työtä ja aivojen käyttöä. Perus kotiruoka on tylsää ja raakaruoka on in. Pitää olla lisäravinteita ja superfoodeja, vähintäänkin jo statussyistä. Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Niin kuin aikaisemmin mainitsin tarve isompaan, parempaan ja erilaisempaan valtaa jo kaikki elämänalueemme.
Haluanko todella elää kaiken sen paineen ja stressin alla, ihan vain siksi että voisin paistatella sosiaalisessa mediassa olevani hyvä ihminen? Hyvän itsetunnon pitäisi perustaa kaikkeen muuhun kuin ulkoisiin asioihin. Välillä tuntuu että meidän aikuistenkin medianlukutaito vaatisi pientä koulutusta. Kuuntele siis itseäsi ja sitä mitä oikeasti olet, sillä se on paljon harvinaisempaa nykypäivänä!
-Kiira