Omat kompastuskivet elämässä- näin olen feilannut typeryyttäni!

Terkut kiireen keskeltä! Helmikuun kestänyt fysioterapian harjoittelujakso alkaa olla viimeisiä päiviä vaille taputeltu ja olo on tosi ristiriitainen. Tulen avaamaan harjoitteluasioita teille myöhemmin videon muodossa ja jaan sitten lisää fiiliksiä. Sitä ennen kuitenkin päätin kirjoittaa teille mun omista kompastuskivistä elämässä. Muun muassa näin olen feilannut typeryyttäni:

Nesteenpoistajat ja rytmihäiriöt

Kärsin noin parikymppisenä usein rytmihäiriöistä. Sydän usein tykytti jo pienimmästä ja sydämen epämääräiset muljahtelut oli ennemminkin normi kuin poikkeus. En aina edes jaksanut kiinnittää huomiota rinnassa olevaan epämääräiseen tunteeseen, sillä kaikkeen tottuu aikanaan. Nuorempana kävin myös huomattavasti enemmän ulkona, johon kuului myös alkoholin käyttö. Krapulat olivat jotain niin kauheeta että kävellessä piti pysyä kumarassa ettei sydän olisi jyskyttänyt tajua kankaalle. Okei saatoin hieman liioitella, mutta en kuitenkaan ihan kauheasti.

En osaa sanoa varmaksi, mutta epäilen niiden ainakin suurimmalta osin johtuneen käyttämistäni nesteenpoistajista. Näin jälkeenpäin ääneen sanottuna kuulostaa pöyristyttävältä kuinka typerä olin tuolloin. Fitness oli tuolloin nouseva trendi, joita monet ihailivat. Tuolloin moni käytti nesteenpoistajia, joita pinnalla olevat fitnesskissat mainostivat hyväksi laihdutuskeinoksi. Olen siis itsekin ollut mainoksen uhri ja sokeana käyttänyt niitä erilaisista oireista huolimatta. Näin jälkeen päin en ihmettele yhtään sydämen jatkuvaa jyskytystä krapulan kuivattaneen kehon, kahvin, kovan treenaamisen ja nesteenpoistajien yhdistelmää. VOI APUA! Suoraan sanottuna nolottaa sanoa tämä ääneen, vielä näin kymmenenkin vuoden jälkeen.

Vähäinen uni ja koulussa nukahtelu

En ole koskaan ollut mikään paras nukkuja. Ongelmani on nukahtamisen vaikeus sekä öiset heräilyt useita kertoja, milloin mistäkin syystä. Liian vähäinen uni yhdistettynä koulunkäyntiin ja osa-aikaiseen työhöni ei ollut paras yhdistelmä. Lukiossa muistan saaneeni kerran opettajalta taulusienestä päähäni, kun hän yritti saada minua tunnilla hereille. Toisaalta se taisi olla matikantunti, joten lieneekö myös sillä vaikutusta nukkumiseeni. 

Muutoinkin nukahtelin milloin mihinkin paikkaan ja monet koulukaverini jaksavat edelleenkin kuittailla minulle kahdesta asiasta: Bepanthenin käytöstä ja torkuistani tunneilla. Koulussa oli pakko ottaa tirsat, jotta jaksaisi lukion jälkeen mennä vielä töihin. Tiedätte ehkä tunteen kun olet nukkunut huonosti ja sydän tykyttää väsymyksestä. Otetaan siihen vielä yllä oleva kombo niin voitte ehkä kuvitella etten tosiaan kauheasti liioitellut kokemistani rytmihäiriöistä. Luojan kiitos mitään vakavaa ei tietääkseni ole käynyt ja voin hyvin. Jos näin jälkiviisaana saisin tehdä asiat toisin, niin panostaisin todellakin nukkumiseen ja arjessa jaksamiseen, niin kuin tänä päivänä teen. Silloin se ei tuntunut niin tärkeältä!

Myytit ja huono ravinto

Uskokaa pois, myös minä olen oppinut monet asiat kantapään kautta. Se onkin yksi syy miksi rakastan nykyistä työtäni valmentajana ja pyrin auttamaan ja jakamaan tietoa, jotta muiden ei tarvitsisi oppia vaikeimman kautta. Joka tapauksessa meillä on aina syöty kotiruokaa, emmekä ole saaneet pillimehuja tai muita teollisia juttuja. Meillä oli karkkipäivä ja harvoin koulussakaan lähdin salaa kauppaan ostamaan herkkuja, niin kuin monet muut tuolloin tekivät. Siitä huolimatta syömiseni oli epäsäännöllistä, enkä ikinä ole ollut mitenkään kauhean laiha ja myös tiedostin sen.

Olin juuri se joka uskoo sokeasti sen mitä lehdessä sanottiin. Silloin vielä kyti monta myyttiä, jotka tänä päivänä on kumottu jo useaan kertaan. Silloin kohistiin iltasyömisestä ja siitä kuinka kello kuuden jälkeen tulisi välttää syömistä. Lihomisen pelossa tietenkin noudatin tätä. Näin jälkeen päin taas tiedon ja ymmärryksen lisäännyttyä, uskon iltasyömättömyyteni olevan yksi syy öisiin heräilemisiini. Itse asiassa tänä päivänä edelleenkin pidän huolta siitä, etten mene illalla nälkäisenä tai edes vähänkään nälkäisenä nukkumaan, sillä muutoin huomaan herääväni herkemmin. Riittävä ravinto tuo aivoihin unipainetta ja näin luo paremmat edellytyksen nukahtamiseen ja unessa pysymiseen. Uneni on parantunut moninkertaisesti noihin aikoihin verrattuna ja hyvä niin!

Treenaaminen

Myös minä olen luullut treenaavani kovaa, vaikka todellisuus on ollut jotain aivan muuta. Tuolloin en vielä tiennyt rajojani ja pysyttelin mukavuusalueella. Toki luulin treenaavani kovaa, mutta en kuitenkaan halunnut ottaa sitä riskiä, että en olisikaan saanut painoja ylös ja niiden kolahtaminen maahan olisi aiheuttanut huomion kiinnittymisen minuun. En ikinä ole ollut se joka ajattelee lihasten kasvavan liian isoilla painoilla, mutta en vain yksinkertaisesti ollut koetellut rajojani tarpeeksi. Vinkkinä tulevaisuuteen, mikäli et ole koetellut rajojasi, et pysty tietämään mihin kykenet. En kannata ääritreenaamista jatkuvalla syötöllä, mutta ilman äärirajojen tiedostamista et mitenkään tiedä resurssejasi ja tällöin tavoitteellinen treenaaminen on mahdotonta. Myös minä olen siis ollut salilla se nainen joka ottaa varman päälle ja pumppailee aivan liian kevyellä kuormalla.

Valmentajaurani alkutaival

Tässä kohti nostan kädet pystyyn ja myönnän tietämättömyyteni! Valmistuttuani liikuntaneuvojaksi sekä personal traineriksi olen antanut valmennusurani alussa ohjeita, joita en enää tänä päivänä antaisi. Vaikka alusta alkaen olen pystynyt perustelemaan sillä hetkellä valitsemani tekemiset ja käytännön, perusteluni on keskittynyt lähinnä mielipiteeseeni sekä kokemukseeni. Nykyään pyrin kokemuksen lisäksi ammentamaan taustalle myös tieteellistä  tämän päivän näyttöä. Voi kuinka autuaan tietämätön vasta valmistuneena olinkaan. Vaikka urheiluopistossa personal trainerin tutkinto on opetushallituksen hyväksymä ja usein laajempi kuin monet viikonloppu PT kurssit, niin siitä huolimatta alussa mentiin täysin fiiliksellä. Luulisi että mitä enemmän oppii sen helpommaksi tulee. Tähän sanon kuitenkin että ei, päinvastoin! Tieto lisää tuskaa ja mitä enemmän ymmärrät, sen enemmän ymmärrät kuinka pitkä matka on vielä edessä.

Lisäravinteet

Lisäravinteet oli jo buumissa jo kymmenisen vuotta sitten fitneksen noustessa pintaan ja Fitnesstukku teki tunnettavuuttaan suomen markkinoilla. Siihen aikaan joka ikisellä salikissalla ja markulla oli fitnestukusta tilatut treenilaturit, kreatiinit, bcaa:t ja vähintäänkin treenin jälkeinen proteiinijuoma. Pukuhuoneessa muistan kuulleeni erän naisen sanoneen kuinka hän tulee treenaamaan saadakseen juoda herkullisen makuisen proteiinisheikin treenin päätteeksi. Ihan pimeetä touhua se tohon aikaan oli ja uskallan väittää että 2/3 osa ei olisi tarvinnut yhen yhtä lisäravinnetta treenin tueksi, mutta koska se oli in niin silloin niin tehtiin.

Lisäravinteiden mainostaminen on yleisempää nykyään henkilö brändien ja valmennusten yhteydessä. Näin taustalla olevat firmat takovat rahaa henkilö tunnettavuuden kustannuksella, josta valmentaja saa provikat. Ei siinä sinänsä ole mitään väärää, mutta suurin osa on mielestäni täysin huuhaata. On vain muutama perusteltu lisäravinne, jotka nekin vain pääsääntöisesti kisaaville ja tavoitteellisesti treenaaville henkilöille. Itse pyrin saamaan kaiken mahdollisen ruuasta. Niihin aikoihin kun oli purkkia, purnukkaa, jauhoja ja kapseleita niin suolisto oli jatkuvasti huonossa kunnossa, milloin turvotuksen, ilmavaivojen, kivun, ripulin tai ummetuksen vuoksi. Toivottavasti sinä et sorru samaan virheeseen. Muista ettei lisäravinteet itsessään tee ihmeitä ja oikotietä onneen EI ole!

Nuoruuden kapina ja vastareaktio

Minulla on siis kaksi isosiskoa ja tulemme pieneltä paikkakunnalta Nurmijärveltä. Siellä kaikki tunti toisensa asukkaita ja opettajia myöten. En tiedä millä kierolla tuurilla minulla ja siskoillani oli samat opettajat ja luokanvalvojat aina ala-asteelta yläasteelle. Siskoni ovat selkeästi akateemisempia minuun verrattuna. He lukivat pitkää matikkaa ja kirjoittivat L arvoisia kirjoituksissa. Sain aina ja joka päivä kuulla opettajilta vertailua siskoihini: ”siskosikin olivat huippuja, miksi sinä et ole”, ”et ole yhtään kuin siskosi”, ”perheen mustalammas”, ”oletko oikeasti samasta perheestä” ynnä muuta vastaavaa. Tästä jos jostain syntyikin vastareaktio ja tarve tehdä päinvastoin kun minulle sanotaan.

Tämä ilmentyi erilaisin tempauksin. Muistan ala asteella ajatelleeni että kerta ne siskot on niin esimerkillisiä, niin minä sitten en varmaan ole ja viskaistiin luokkalaisten kanssa luokkamme nojatuoli talvella ulos ikkunasta ja laskimme sillä jääliukumäkeä. Muistan myös nylkeneeni luokan vitriinissä olleen täytetyn linnun sulat irti ja liimanneeni niitä luokkien ovien kahvoihin kaverini kanssa. Milloin laitettiin nastoja opettajan tuolille ja tehtiin ylimääräisiä kokeita kemian tunnilla. Onhan näitä kaikenlaisia typeryyksiä tehty, mutta aika hyvin olen kuitenkin välttynyt kaikesta kurjasta, kuten jälki istunnoista tai vanhemmille kiinni jäämisestä. Olisinko keskittynyt kouluun paremmin ilman jatkuvaa painetta ja siskoihini vertaamista? En tiedä. Sitä voi vaan arvuutella, mutta kaikesta huolimatta olen tyytyväinen tähän hetkeen ja siihen mikä minusta on kaikesta huolimatta tullut. Vastareaktiotarve korostuu edelleen ajoittain ja haluan olla eri mieltä kun muut, vaikka oikeasti en olisi. Se ärsyttää itseänikin aina välillä.

Pääsykokeet

Urheiluopiston jälkeen hain opiskelemaan fysioterapiaa. Muuten hyvä, mutta missasin pääsykoepäivän. Se oli totaalinen FAIL ja voin kertoa että kyllä ärsytti! Sanotaanko että muisti on asia, joka ei myöskään ole valttikorttini.

Noh, niin se ympyrä vain sulkeutuu ja kaikella on tarkoituksensa. Ehkä ei ollut minun aikani päästä opiskelemaan, sillä tässä sitä ollaan. Kertomassa kuulumisia fysioterapiaharjoittelun keskeltä sekä jakamassa näitä noloja epäonnistumisia. Kaverini aina sanoo että kaikki järjestyy ja siihen itsekin uskon. Oli sitten takana mitä tahansa kompastuskiviä, noloja tai typeriäkin juttuja. Älä anna menneiden juttujen määrittää liikaa tulevaa. Se mitä tapahtuu tässä ja nyt, on kiinni vain tästä hetkestä!

-Kiira

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.