• 0Shopping Cart
Kiirakirsikka — Valmennusta elämän eri vaiheisiin
  • Kiirakirsikka
  • Palvelut
  • Yhteistyö
  • Blogi
  • Kauppa
  • Ota yhteyttä
  • Search
  • Menu Menu

Q & A- aiheena ravinto, treeni ja hyvinvointi!

Lifestyle

Kyselin tosiaan aikaisemmin teiltä ravintoaiheisia kysymyksiä ja olettamuksia youtuben ravinto aiheista videosarjaa varten. Kysymysten joukossa oli kuitenkin runsaasti kysymyksiä minulle, koskien minun ravintoani, treeniä ja hyvinvointia. Mutta koska videosarjat keskittyvät enemmän yleisiin väittämiin, päätin koostaa minulle suunnatuista kysymyksistä oman postauksen tänne blogiin. Tässä siis kysymyksiä ja vastauksia olkaa hyvä:

1.Mitä  ja kuinka usein syöt päivässä?

Yleensä syön sitä mitä mieli tekee tai sitten sitä mitä on valmiiksi tehty. Pyrin tehdä mahdollisimman paljon itse kotiruokaa, mutta joskus kun on jäänyt kokkailut tekemättä hyödynnän ajoittain koulun ateriamahdollisuutta. Suosin sellaisia ruokia jossa proteiinin, hiilihydraatin ja rasvanmäärää pystyy annostella, esimerkiksi makaroonilaatikossa on pääsääntöisesti hiilihydraattia eikä siinä pysty vaikuttaa annoskohtaiseen proteiinin määrään. Käytännössä siis aamupalaa lukuunottamatta ateriani koostuvat hiilihydraatinlähteestä (riisi, peruna, pasta yms.), proteiinista (liha, kala, nyhtis, pavut ja linssit yms.) sekä hyvänlaatuisesta rasvasta (kananmunat, öljyt, pähkinät, avokado). Syön neljä ateriaa päivässä eli aamupalan herättyä, lounaan noin 11-12 aikaan, päivällisen noin 16 aikaan ja sitten iltapalan, joka tosin on edelleen samaa normaalia kotiruokaa eli ison aterian kotiin tultuani yleensä noin klo: 20-21 aikaan. 

2.Venyttelenkö tai teenkö kehonhuoltoa?

Staattista venyttelyä en tee lainkaan. Sen sijaan liikkuvuutta yhdistän aina ennen jokaisen treenin aloittamista ja silloin kun kroppa sitä kaipaa. Lisäksi jos istun pitkään koneella, pyrin aina tekemään taukojumppaa. Minulle kehonhuolto on paljon muutakin kuin venyttelyä. Omat kehonhuoltorutiinini pitävät sisällään riittävän unen, itse tehdyn ja ravinteikkaan ruuan, säännöllisen liikunnan ja mielekkään tekemisen aktiivisen ja liikkuvan työn. Yhdistäisitkö sinä näitä asioita kehonhuoltoon? Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja jos elämä on aivan syvältä, voit olla varma että se heijastuu myös kehosi hyvinvointiin. Toki näiden lisäksi käytän ajoittain myös fascia palloa, piikkimattoa ja kylmä-kuuma ”hoitoja” aina saunavuorolla sekä hyvin harvoin käyn hieronnassa. 

3.Pahimmat virheet urheilun ja ravinnon suhteen?

Urheilun ja liikunnan suhteen mulla ei ole isompia kömmähdyksiä, mitä nyt aloittelijan tietämättömyyttäni tehnyt hassuja juttuja. Liikunnassa on kuitenkin vähän vaikea tehdä väärin tai ainakin mä nään että kaikki liike on aina hyväksi. Eriasia on että tekeekö oman tavoitteen mukaisesti vai ei ja aina en ole tehnyt. Ravinnon suhteen kömmähdykset ovat enemmän elämäntilanteeseen sidottuja. Esimerkiksi Australian reppureissun jälkeen en ole ehkä koskaan ollut niin turvonnut, iso ja fyysisesti huonovintinen, tosin huikeaa kokemusta rikkaampana. Yksi pahin terveyteen liittyvä moka on ollut nesteenpoistajien käyttö. Voi hyvä luoja mitä mulla päässä tuolloin liikkuikaan!

4.Mikä on mun päivittäinen kalorimäärä?

Päivittäinen kalorimäärä riippuu luonnollisesti päivän aktiivisuudesta ja ohjauksistani. Viimeksi mitattuna lepoaineenvaihduntani taisi olla 1400 kcal luokkaa. Treeni + ohjauspäivinä kalorit pyörivät 3500 kcal luokassa, vain treenipäivinä 3000 kcal luokassa (riippuen täysin treenin intensiteetistä ja kestosta) ja päivänä ilman treeniä ne pyörivät noin 2500 kcal luokassa.

5.Mielipide hiilihydraatista ja syönkö itse hiilaria?

Mua jotenkin huvitti tää kysymys, sillä hiilihydraatti on mulle ravintoaine siinä missä rasva tai proteiinikin. Tuntuu että monen käsitys hiilarista on muuttunut aina pinnalla olevien, milloin minkäkin trendiruokavalion myötä. Hiilihydraatin tehtävähän tuoda elimistölle energiaa ja ainakin mä huomaan sen kropassa heti jos oon syönyt liian vähän hiilaria. Etenkin jaksoilla jolloin ohjaan paljon tai treenaan kestävyyttä, tarvitsen enemmän hiilaria. Kun taas ohjauksia on vähemmän ja treenaan voimapainotteisemmin, pärjään vähemmällä. En koskaan kuitenkaan karsi hiilareita kokonaan pois. Sen lisäksi että hiilihydraatista elimistö saa energiaa sopivassa määrin, olen myös huomannut myös että nukun paremmin kun ruokavalio sisältää hiilaria. Olen siis sitä mieltä että hiilari on hyväksi jos laatu ja annostelu on kohdillaan.

6.Mitä lisäravinteita käytät?

Vaikka saisin kaikki maailman lisäravinteet ilmaiseksi mulle kotiin kuljetettuna, käyttäisin niitä ehkä viikon ja siihen se jäisi. Olen tosi huono muistamaan ja ottamaan ylipäätään yhtään mitään, mikä poikkeaa normaalista ruokavaliosta ja ruuasta. Esimerkiksi D-vitamiini lisääkään en ota vaikka tiedostan että pitäisi. Lisäravinteista hera proteiini ja viherjauhe ovat kuitenkin suhteellisen hyvin vakiinnuttanut asemansa rutiineissani.

7.Miten lasket päivittäisen energiantarpeen?

Aikaisemmin en juuri laskenut. Mielestäni tunnen herkästi jos on energianvajetta tai vastaavasti jos olen syönyt liikaa. Aika hyvin sitä on oppinut hahmottamaan itselle sopivat määrät ja rytmit. Joskus aikaisemmin olen laskenut sulamon tai finelin kautta yksittäisiä päiviä ja pitänyt ravintopäiväkirjaa hahmoittamis mielessä. Nykyään käytän Suunto5 kelloa, jonka yksi ominaisuus ilmoittaa aktiivikaloreiden kulutuksen, jotta osaan syödä riittävästi. Mielestäni normaaliin arkeen ei kuulu aktiivisesti energiantarpeen ja/tai ruuan punnitseminen, vaan se kuuluu ennemminkin tavoitteelliseen kilpaurheiluun, ellei tietenkin ole sitten jotain sairautta tai yli/alipainoa, jossa on hyvä seurata energiansaantia terveydellisistä syistä.

8.Jos sulla tulee herkkuhimo, sallitko halut vai jätätkö syömättä?

Useimmiten arkena jätän syömättä ja viikonloppuna sallin. On kuitenkin päiviä jolloin saatan syödä myös arkena. Lähtökohtaisesti en kiellä itseltäni mitään vaan pyrin ajattelemaan järjenkautta. Jos takana on huonosti nukuttu yö tai liian vähäinen energiansaanti jonka vuoksi tekee mieli herkkuja, jätän herkut syömättä ja puutun herkkuhimojen aiheuttaviin tekijöihin. Joskus jos rehellisesti vaan tekee mieli niin sitten syön.

9.Kuinka usein herkuttelen ja koenko siitä koskaan huonoa omatuntoa?

Herkuttelen pääsääntöisesti 2 kertaa viikossa, yleensä viikonloppuisin. En koe herkuttelusta huonoa omatuntoa. Jos teen sen päätöksen että herkuttelen, niin miksi silloin tavallaan pilata nautintoa kokemalla huonoa omatuntoa? Okei yksi asia mulla on mistä yleensä koen morkkista ja se on karkki. Mä en ole karkki ihminen ja aina kun sitä syön mulle tulee ihan jäätävän huono olo. Joka kerta siis kun sorrun karkkiin, tiedän jo että morkkis se sieltä tekee tuloaan. Ja joka kerta mietin että miksi mä menin taas syömään karkkia koska en siitä niin välitä ja se tekee olosta huonon? 

10.Suositko luomua ja miksi tai miksi et?

Sanotaan näin että suosin tuotteita jotka ovat laadukkaita ja parhaimman makusia. Suosin lähituotettua ja kotimaista. Se ei kuitenkaan tarkoita etten koskaan ostaisi pirkkaa tai ulkomaisia tuotteita. Myöskään taloudellisesti itsellä ei aina ole mahdollista ostaa sitä mitä ehkä haluisin. Osassa tuotteista luomutuote on parempi kuin ei luomu. Esimerkiksi suosin Vaahteramäen Friida kananmunia koska ne ovat paljon paremman makuisia kun normaalit luomumunat, vaikka ne eivät virallisesti olekaan luomua. Näiden munien takana on kuitenkin hyvät elinolot kanoille, puhdas rehu sekä eettinen ja kestävä kehitys. Luomu elintarvikkeissa käytetään vähemmän antibiootteja ja tuholaismyrkkyjä joiden vuoksi ne ovat hyvä valinta. Aina luomu ei kuitenkaan kerro eettisestä tai ympäristöystävällisestä valinnasta. En siis sido itseäni vain luomuun tai vain muihin tuotteisiin, vaan teen valintoja elintarvike kohtaisesti.

Nyt te tunnette minua ja ajatusmaailmaani taas hitusen enemmän. Kiitos kaikille kysymyksistä, puss!

-Kiira

Kuvat: Johanna Ketola IG @johannaketo

08.10.2019/0 Comments
https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2019/10/IMG_1457-min.jpeg 1334 971 admin https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2024/08/Kiirakirsikka-logoVaaka-Valkoinen.png admin2019-10-08 13:32:442019-10-08 13:34:22Q & A- aiheena ravinto, treeni ja hyvinvointi!
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kategoriat

  • Hyvinvointi (47)
  • Lifestyle (87)
  • Reseptit (48)
  • Treeni (23)
  • videot (55)

Linkit

Etusivu

Esittely

Yhteistyö

Palvelut

Verkkovalmennukset

Kauppa

Blogi

Ota yhteyttä

Tietosuojaseloste

Seuraa mua somessa

Scroll to top

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön

HyväksyHylkääAsetukset

Cookie and Privacy Settings



How we use cookies

We may request cookies to be set on your device. We use cookies to let us know when you visit our websites, how you interact with us, to enrich your user experience, and to customize your relationship with our website.

Click on the different category headings to find out more. You can also change some of your preferences. Note that blocking some types of cookies may impact your experience on our websites and the services we are able to offer.

Essential Website Cookies

These cookies are strictly necessary to provide you with services available through our website and to use some of its features.

Because these cookies are strictly necessary to deliver the website, refusing them will have impact how our site functions. You always can block or delete cookies by changing your browser settings and force blocking all cookies on this website. But this will always prompt you to accept/refuse cookies when revisiting our site.

We fully respect if you want to refuse cookies but to avoid asking you again and again kindly allow us to store a cookie for that. You are free to opt out any time or opt in for other cookies to get a better experience. If you refuse cookies we will remove all set cookies in our domain.

We provide you with a list of stored cookies on your computer in our domain so you can check what we stored. Due to security reasons we are not able to show or modify cookies from other domains. You can check these in your browser security settings.

Other external services

We also use different external services like Google Webfonts, Google Maps, and external Video providers. Since these providers may collect personal data like your IP address we allow you to block them here. Please be aware that this might heavily reduce the functionality and appearance of our site. Changes will take effect once you reload the page.

Google Webfont Settings:

Google Map Settings:

Google reCaptcha Settings:

Vimeo and Youtube video embeds:

Privacy Policy

You can read about our cookies and privacy settings in detail on our Privacy Policy Page.

Tietosuojaseloste
Accept settingsHide notification only