Terve vai sairas?

Olenko terve vai olenko sairas? Tämä kysymys herää mieleen aina säännöllisen epäsäännöllisesti. Erityisesti mietin asiaa silloin kun olen varaamassa aikaa erilaisiin julkisiin palveluihin, jossa kysytään terveystietoja. Viimeksi asia nousi mieleen eilen hammaslääkäriin soittaessani.

”Oletko terve?”

Kyllä!

”Onko sinulla pitkäaikaissairauksia?”

Kyllä!

”onko sinulla säännöllinen lääkitys?”

Kyllä!

”Eli et ole perusterve!”

Kyllä olen!

Tämä on tyypillinen keskustelu, johon olen tottunut. Koen olevani täysin terve ja omaavani vielä poikkeuksellisen hyvän vastustuskyvyn. Kop kop kop en sairasta juuri koskaan, mutta koska minulla on pitkäaikaissairaus, olen aina tuomittu sairaan leimaan otsassani.

Pitkäaikaissairaudesta ja säännöllisestä lääkityksestä huolimatta väitän, että olen paljon terveempi kuin joku, jolla ei ole pitkäaikaissairautta ja on statukseltaan terve. Olen vahva, vartaloni on toimintakykyinen, olen energinen ja voin arjessa hyvin. Pystyn suoriutumaan elämästäni ongelmitta ja vielä vähän paremminkin. Nukun öisin, syön terveellistä ruokaa säännöllisesti, käyn koulua ja toimin yrittäjänä. Kaikki on siis paremmin kuin hyvin!

On paljon terveitä, jotka sairastavat jatkuvasti. Sitten on meitä ”sairaita”, jotka eivät sairasta. Silti olemme yhteiskunnan mukaan tuomittuja sairaiksi!

Kaikki sympatia terveille pitkäaikaissairaille, jotka joutuvat kokemaan aina ristiriitaa omasta terveydentilasta ja statuksestaan. En tiedä teistä muista, mutta itse koen aina ärsytystä ja huonommuutta siitä, että otsassani on sairaan leima omasta päinvastaisesta kokemuksestani huolimatta. Ikään kuin subjektiivista kokemustani ei haluta huomioida tai sillä ei ole merkitystä. Ymmärrän kyllä, että tietyt lääkkeet tulee huomioida tietyissä toimenpiteissä ja sitä tulee kysyä. Kohdallani biologinen lääke vaikuttaa aina siten, että erilaisia toimenpiteitä tehdessä joudun ottamaan suoja-antibiootin käyttämäni lääkkeen vuoksi, joka vaikuttaa vastustuskykyyn alentavasti. Siitä huolimatta on turhauttavaa joka kerta muistaa olevansa yhteiskunnan silmissä sairas vaikkakin täysin terve.

On riittävän ärsyttävää ja masentavaa joutua ottamaan säännöllinen lääke ja piikittää itseään neulalla. Kahden viikon välein muista kyllä, etten ole täysin terve. Uskokaa pois! Se kuitenkin riittää minulle. Mahassa olevien neulanjälkien lisäksi en kaipaa muita muistutuksia muilta tahoilta. En kaipaa sairaan leimaa otsaani. Sairastan, mutta en ole sairas. Olen terve, vaikka minulla on säännöllinen lääkitys.

Määritteleekö säännöllinen lääkitys terveydentilan? Määritteleekö tietty diagnoosi terveydentilan? Mikäli näin on niin eikö kehitysvammainen voi olla terve? Onko astmaatikko sairas? Enkö minä voi olla ikinä terve? Missä menee terveen ja sairaan raja? Mitä minä olen, kun sairastan? Extra sairas? Entä kun tervehdyn, olenko silloinkin sairas? Tämän logiikan mukaan olisin siis sairas terveydentilaa katsomatta! Jotenkin se ei mene mielestäni yksi yhteen.

Näen että pitkäaikaissairas voi olla hyvinkin terve, esimerkiksi sairauden remissiovaiheissa, jossa lääkitys on vain toissijainen varatoimenpide. Näen ettemme tarvitse leimautumista jo sen lisäksi mikä meitä säännöllisesti muistuttaa sairaudesta. usein joutuu kokemaan erilaisuutta haluamattaan. Erilaisuutta ei tarvitse erikseen korostaa.

En pidä mustavalkoisesta joko-tai ajattelutavasta. Toisaalta ymmärrän, että kategorisoimista tarvitaan, sillä ilman sitä mikään ei olisi mitään. Siitä huolimatta voi olla asiallinen ja leimaamatta turhaan. Voi ainakin ottaa subjektiivisen kokemuksen huomioon ja näin kunnioittaa yksilöä ilman sen erityisyyden korostamista. Tapa tuoda asioita ilmi on se joka ratkaisee. Jos ei ole kokenut samaa, ei ehkä ymmärrä mistä puhun. Toivottavasti kuitenkin tämä herättää vähän ajattelemaan automaattista kategorisoimista ja mustavalkoisuutta.

Yllättävän paljon ulkopuoliset tahot korostavat erilaisuutta pyytämättä. Se lannistaa. Toisaalta olen siihen tottunut, mutta toisaalta miksi sitä pitäisi kokea ylipäätään? Itse koen olevani täysin terve, mutta jonkun toisen silmissä taas en. Kaikki on niin subjektiivista. On ikävä olla itsestä terve, mutta samaan aikaan muiden silmissä sairas.

Voin vain kuvitella miltä eri vähemmistöihin kuuluvista henkilöistä tuntuu, jossa yhteiskunta syrjii totutusta normista poikkeavia henkilöitä. Esimerkiksi näkövammaiset. Ei ravintoloissa ole näkövammaisille tarkoitettuja ruokalistoja. Jokainen kerta kun joutuu pyytää toiselta apua, joutuu väkisinkin kokemaan eritystarpeita ja erityisyyttä. Voin vain kuvitella kuinka seksuaalivähemmistöön kuuluva henkilö toivoo, että hänet nähtäisiin tasavertaisena ihmisenä ei vähemmistön jäsenenä.

Terveysaiheeseen palatakseni, Suomessa suurimmalla osalla 40-50 vuotiaista on pientä vaivaa tai säännöllistä lääkitystä. Tämän perusteella yli puolet suomalaisista olisi sairaita, jos lääkitys tai pitkäaikaissairaus määrittäisi terveydentilan. Ymmärrän että tauti on tauti ja sairaus on sairaus. Silti enemmän pitäisi oppia tarkastelemaan terveydentilaa kokonaisvaltaisesti, juurikin toimintakyvyn ja elämänlaadun kannalta, miten kukin kokee elämänsä. Eikö se olisi enemmän kuin hyvä?

Huomaan ihmisten suhtautumisen muuttuvan jonkin verran, kun he tietävät selkärankareuma diagnoosistani. Joskus tuntuu myös siltä että yhteiskunta luo minusta sairaan. Erityisyyden korostaminen korostaa väkisin myös erityisyyden tunnetta. Esimerkiksi jos yhteiskunta leimaa minut sairaaksi niin kai minun sitten täytyy olla sairas. Se luo hämmennystä. Mikä minä siis oikein olen, terve vai sairas? Mitä se taas tekee itsetunnolle ja miten se taas vaikuttaa kokonaisvaltaiseen elämään ja koettuun onnellisuuteen? Entä pystyvyyteen?

Paikoissa, joissa minua ei pidetä sairaana tai erityisyyttä korosteta, tunnen olevani diagnoosista huolimatta täysin terve. Onneksi arkeni on pääsääntöisesti sellaista. Välillä jopa unohdan ottaa lääkkeen, sillä koen olevani niin terve. Kaikilla näin ei ole. En puhu juuri sairaudestani, koska en halua korostaa sitä. Minä ja sairaus kuljemme yhdessä, mutta se ei määrittele minua. Toisaalta haluaisin puhua siitä enemmän, koska vertaistuki on korvaamatonta. Itse en sairauden alkuvaiheessa saanut vertaistukea, jota näin jälkeenpäin olisin ehkä kaivannut. Silti enemmin vaikenen kuin jaan asioita.

Joskus myös diagnosointi sairastuttaa. Fysioterapia harjoitteluissani olen törmännyt paljon ihmisiin, joilla on diagnosoitu jokin tietty asia, kuten välilevynpullistuma. Vaikka henkilö tulee täysin tästä riippumattomasta asiasta vastaanotolle, tieto välilevynpullistumasta vaikuttaa toimintakykyyn sitä heikentävästi. Ei uskalleta liikkua, ihan vain siksi että se on tiedossa. Ennaltaehkäistään pelon vuoksi jotain, mitä todellisuudessa vain sairastuttaa enemmän. Siksi enemmän tietoa ei välttämättä ole enemmän hyötyä, jos tästä aspektista katsotaan.

Vaikka itselläni tällaisia asioita herää mieleen vain satunnaisesti, jollekin se on valitettavasti arkipäivää. Näiden äärelle on itse kunkin hyvä välillä pysähtyä miettimään.

Kuvat: @laurakiuruphotography

-Kiira

Näistä asioista huomaa kun poikaystävä on poissa!

Sunnuntai on yksi mun viikon lemppari päivistä. Sunnuntai on sellainen että pyrin pyhittämään sen aina itselleni ja olemiselle arjen kiireiden vastapainoksi. Laitan yleensä kasvonaamion, juon vähintään kaksi kuppia kahvia rauhassa ja köllötän sohvalla katsoen jotain sarjaa. Tänäänkin olen ennättänyt katsoa jo kaksi jaksoa lukkojen takana espanjalaista vankilasarjaa. Sunnuntaisin käydään yleensä aina myös poikaystävän kanssa kävelyllä. Hän ei kuitenkaan nyt ole vielä kotona, joten ehkä ensi viikolla sitten yhdessä.

Poikaystäväni on ollut viikon pohjanmaalla leirillä ja siitä sainkin idean kirjoittaa sunnuntain kevyen hömppä postauksen ja jakaa yksinolon huomioita.

NÄISTÄ ASIOISTA HUOMAA KUN POIKAYSTÄVÄ EI OLE KOTONA:

Tavarat löytyvät oikeasti sieltä mistä ne kuuluvat! Musta on aivan käsittämätöntä että me ollaan asuttu saman katon alla ainakin jo 3 vuotta, mutta siitä huolimatta hän ei tiedä kaikkien tavaroiden ja juttujen sijaintia. Se tarkoittaa sitä että maljakko voi löytyä kattilakaapista tai poikaystävän sukkia mun laatikosta koska ”ne näytti niin pieniltä”. Kun itse siivoo ja järjestää niin ainakin tietää löytävänsä tavarat oikeista paikoista.

Vaatteita ei ole ympäri kämppää. En tiedä mikä siinä on ettei vaatteetkaan usein löydä omille paikoille vaan niitä voi olla tuolin selkänojalla, sängyn vieressä, parvekkeella ja ties missä. Sama on repuissa. On todennäköisempää että olohuoneessa on 3 reppua samaan aikaan kuin yksi. On pikkureppua, isoa reppua, painikama reppua ja ties mitä kassukkaa. Sen verran sanottakoon että tässä asiassa en itsekään ole sen parempi, koska mulla on myös koulureppua, valmennusreppua, kaupunkireppua ja kaupunkikassia. Taidetaan siis olla aikamoisia reppu/kassi ihmisiä! 😀

Vaatteista puheenollen, siitä tietää ettei poikaystävä ole kotona kun kylpyhuone ei haise ammoniakille. Kaikki hikisten lajien urheilijoiden puolisot voi varmaan samaistua että treenikamojen hiki, siinä on sitä jotain. Se ei edes muistuta hien hajua vaan jotain täysin nextillä levelillä olevaa pistävää, oksettavaa ja melkein tajunnan lamaannuttavaa hajua. Tätä hajua ei mitkään kuvailut pysty kertomaan. Olenkin sanonut että treenikamat on pestävä heti tai sitten laitettava suljettuun muovipussiin jos halutaan pysyä kotona hengissä.

Ruokaa ei ole. Ne jotka ovat seuranneet mua instagramissa storyn puolella, on todistanut mun eineskeittojen juhlaviikkoa. Vaikka teen paljon ruokaa, niin tekee myös poikaystävä. Kun toinen on poissa niin huomaan kyllä kuinka arki on haastavampaa. Poikaystävä tekee yleensä ruuan aamupäivällä omien aamutreenien jälkeen, jotta saan heti ruokaa kun tulen koulusta ennen omia iltavalmennuksia. Kun mä pääsen iltavalmennuksista, teen ruokaa jotta poikaystävä saa safkaa heti omien iltatreenien jälkeen. Tää toimii tosi hyvin aina jos molemmat on kotona. Kun ei ole niin Kiira syö eineskeittoja! Ei vaan. 😀

Yleisesti koti pysyy siistimpänä, mutta toisaalta roskat ei kulkeudu roskiin. Jostain syystä roskien vienti on mulle ylitsepääsemättömän vaikeaa ja yksin ollessa vitkuttelen sitä viimeiseen asti. Jopa niin pitkälle että roskiksen ovi ei mene kiinni ja sieltä voi nähdä jo ruokien kompostoituvan!

Kotona on hiljaista. Toisaalta ihanaa mutta toisaalta ei. Saan paremmin keskityttyä koulu- ja työhommiin kun toinen ei ole höpöttämässä ja kaipaamassa huomiota jatkuvasti. Oon super tehokas aina kun olen yksin. Toisaalta sitä jatkuvaa ja joskus myös vähän häiritsevää höpötystä kaipaa kun sitä ei ole. Nytkin kirjoitan hiiren hiljaisuudessa ja mietin mitä se toinen nyt höpöttelisi.

Pyykit on pesemättä. Meillä poikaystävä on aktiivisempi pyykkaamaan. Se johtuu varmasti osittain siitä että emme pyörtyisi ammoniakin hajuun, toisaalta myös siksi että hän on hitusen enemmän kotona kuin minä. Havahduin tällä viikolla siihen että viimeisiä alushousuja viedään ja mikäli en halua mennä seuraavana päivänä kouluun kommandona on pyykkiä pestävä!

Rahaa menee vähemmän. Me kumpikaan ei olla kauhean tarkka siitä miten ruokaostokset jaetaan taloudellisesti. Kummatkin ostaa silloin kun jotain puuttuu ja tarvitsee. Minä pärjään päivän eneiskeitolla ja kananmunilla, urheilijana poikaystäväni taas ei. Yhdessä tulee siis ostettua enemmän, puhumattakaan siitä jos yhdessä herkutellaan. Yksinoloviikot on siis hyviä kevennysviikkoja itselleni ravinnon näkökulmasta! 😀

Ravinnosta puheenollen, yksin ollessa syön enemmän kasvisruokaa ja kalaa. Poikaystäväni ei kauheasti pidä kalasta, joten sitä tulee yhdessä harvemmin syötyä.

Nukun huonommin tai vähemmän yksinollessa. Poikaystävä on meistä se joka patistaa nukkumaan. Nyt kun tätä automaattista komentoa ei tule, niin saatan valvoa aivan liian myöhään töitä tehden. Saan enemmän aikaan kyllä, mutta toisaalta itseni kannalta se ei ole niin hyvä. Hän siis tasapainottaa työn ja elämän välillä.

Nukkumisesta puheenollen, kotona on kylmä kun poikaystävä ei ole paikalla. Oikeasti ero on kuin yö ja päivä! En ikinä nuku vaatteet päällä, mutta kun poikaystävä on poissa niin päältäni saattaa löytyä pitkähihainen ja villasukat. Huomaa siis kuinka toinen ihminen tuo lämpöä kotiin.

Sellaisia havaintoja yksinolosta. Voitko samaistua?

Kuvat: @lilinissila

-Kiira

Testissä Polar Unite- Lomakuulumisia ja asiaa peruskunnosta!

*Kaupallinen yhteistyö Polar & Keskisenkello Oy

Sanotaan että lomat on parasta aikaa treenaamiseen ja allekirjoitan sen kyllä täysin. Yks paras asia mun lomassa on ollut se, että pääsee liikkumaan juuri silloin ja niin paljon kuin itsestä hyvältä tuntuu. Mun tavotteena on harjoitella monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti. Mulle monipuolisuus tarkoittaa eri ominaisuuksien kehittämistä. Töiden ja opintojen yhteensovittaminen on tuonut tiettyjä aikataulu haasteita, jonka vuoksi on ollut pakko priorisoida se mitä treenaa. Mulla tulee paljon intensiivistä treeniä vedettyä koska rakastan voimatreeniä. Nyt kesällä olen kuitenkin priorisoinut kevyemmän tekemisen ja peruskunnon kun kerrankin siihen on mahdollisuus riittävän ajan vuoksi.

Höpöttelin insta stoorin puolella jonkin aikaa sitten lenkki asioista ja peruskunnon tärkeydestä. Puhuin myös siitä kuinka helposti sykkeet menee yli ja monet tekevät liian paljon ja liian kovalla intensiteetillä. Sain paljon erilaisia kommentteja ja kysymyksiä aiheeseen liittyen. Monta viestiä tuli siitä että peruskuntotreenaus on tylsää ja jopa vaikeaa matalan tehonsa vuoksi. Sain myös kysymyksiä siitä miten tietää omat sykerajat ja motivoitua lenkille. Entä miksi peruskuntotreenausta tulisi tehdä? Miten harjoittaa peruskuntoa jos ei pysty lenkkeilemään ja mistä tietää millä alueella kannattaa tehdä mitäkin harjoitusta? Entä onko sykemittarista hyötyä “tavalliselle ihmiselle”?

Lähdetään siis purkamaan näitä asioita.

Polar Unite kello toimii loistavana motivaattorina harjoittelussa!
Motivaatio

Aloitetaan motivaatiosta joka on musta yksi isoimmista harjoitteluun vaikuttavista tekijöistä. Ensinnäkin tiedosta omat arvot. Jos terveys ja hyvinvointi kuuluu sun arvoihin, sen tulisi näkyä myös valinnoista eikä vain ajatuksen tasolla. Tiedostan että liikunta on mulle elämäntapa ja sitä se ei kaikille ole. Haluisin kuitenkin kannustaa ihmisiä ajattelemaan enemmän järjellä kuin tunteella. Ethän sä syö karkkia joka päivä koska tiedät sen olevan epäterveellistä. Miksi siis olla liikkumatta koska tiedät liikkumattomuuden olevan haitallista. Kyllähän sä syöt päivittän, juot vettä ja nukut koska se on välttämätöntä elämisen kannalta. En näe miten liikunta eroaa tässä kombosta, sillä liikkumattomuus hidastuttaa aineenvaihduntaa ja aineenvaihdunnan hidastuminen saa aikaan jumeja. Jumit tuo kiputiloja ja pitkäkestoisena aiheuttaa kudosvaurioita ja mahdollisesti myös terveydellisiä ongelmia. Korostettakoon etten puhu viikoittaisesta crossfit tunnista tai salitreeneistä, vaan yleisestä vartalon liikuttamisesta. Siksi liikunta tulisi sisällyttää arkeen siinä missä ruokailu ja unikin. Ajattele siis järjellä ei tunteella!

Sillon kun mun oma sisäinen motivaatio ei saa mua liikkeelle mä turvaudun ulkopuolisiin keinoihin. Sain kesän alussa testiin Polar Unite urheilukellon ja motivaatio taas nousi uudelle levelille. Jos olet vähänkään sen tyyppinen että tykkäät seurata tuloksia niin suosittelen hankkimaan sykekellon. Mulla se motivoi kummasti, etenkin sellaisella osa-alueella mikä on mulle haastavampaa ja tässä tapauksessa kestävyysharjoittelu. Kelloja on paljon erilaisia ja eri käyttötarkoitukseen.

Polar Unite sopii loistavasti perusliikkujalle. Kellossa on kaikki tärkeimmät perusominaisuudet eli sykkeenmittaus ranteesta, 24/7 aktiivisuuden seuranta joka sisältää askeleiden mittauksen, päivittäisen energiankulutuksen mittauksen sekä Sleep plus stages- unen seurannan ja Nightly recharge- palautumisen mittauksen. Kellossa on myös sisäänrakennettu Fitspark- treeniopas, joka tarjoaa valmiita treenejä. Sun ei tarvitse kun laittaa kello käteen ja valikosta aloittaa valmis ohjattu kestävyys-, lihaskunto- tai recovery palautumiseen suunniteltu harjoitus. Tämän helpommaksi ei voi oikeasti mennä.

Se mikä oli itselleni uusi kokemus niin Polar Unite kellossa on sisäänrakennettu Serene- hengitysharjoitus. Hengitysharjoitukset on paras ja ehkä ainut keino vaikuttaa autonomiseen eli tahdosta riippumattomaan hermostoon ja laskea hermoston aktiivisuutta eli stressiä. Etenkin nyt kun koulut taas pian alkavat niin mulle nämä lyhyet hengitysharjoitukset tulee osana päivittäisiä rutiineja.

Sykemittarin lisäksi muita ulkoisia motivoivia keinoja mulla on musiikki, äänikirjat ja treeniseura. myönnettäköön että joskus myös uudet treenivaatteet, joita hinkuu päästä testaamaan. Mulla kuitenkin parhaiten toimii kehitys ja konkreettisuus motivaationa. Siinä sykekello ja tulosten seuranta on toimivin. Jos olet vähänkään miettinyt sykekelloa mutta et halua satsata siihen omaisuutta, niin tsekkaa Polar Unite. Kello on siro ja simppeli, helppokäyttöinen, kosketusnäytöllinen kello jossa on mielestäni kaikki riittävät perustoiminnot. Keskisen kellon sivuilta löytyy Polar Unite kello monissa eri sävyissä!

Polar Unite kello on siro eikä paina rannetta!
Rutiinit

Motivaation ylläpitämiseksi rutiinit onkin seuraava asia. Mikä tahansa asia tauon jälkeen on usein nihkeää. Kun sä pääset kerran kaksi alkuun, loppu onkin helpompaa. Siksi kannattaa pitää kiinni rutiineista, koska ne ylläpitää myös motivaatiota. Jos mulla on ollut tauko esimerkiksi sairastumisen vuoksi niin eihän siinä auta kun pakottaa itsensä liikkeelle puoliväkisin ja kun on päässyt alku nihkeyden yli niin kyllähän se hyvältä tuntuu. Muistan kuinka nuorena ei olisi ikinä halunnut lähteä harrastuksiin kun kotona löhöäminen tuntui paljon kivemmalta. Kun äiti pakotti harrastuksiin, niin joka ikinen kerta tulin sieltä intopiukeena ja energiaa puhkuen takas.

Matalatehoinen liikunta on vaikeaa

En tietenkään voi puhua muuta kuin omista kokemuksista sekä havainnoista. Uskon että matalatehoinen liikunta on vaikeaa kahdesta syystä:

Ensinnäkin matalatehoista liikuntaa pitää kontrolloida ja se on haastavaa mututuntumalla ilman sykemittaria. Tähän sykeittari on täydellinen apu. Toiseksi, sykkeet nousevat usein liian nopeasti liian korkealle ja turhautuminen syö motivaatiota. Valitettavasti tähän ei ole pika keinoa, vaan ratkaisuna on maltillinen tekeminen. Muistan kuinka itsekin olen aloittanut peruskuntoharjoittelun ihan vain kävelystä. Nykyään joutuu jo hölkätä jotta päästään peruskuntosykkeisiin. Muutokset ja kehitys vasta onkin motivoivaa. Tässä tullaan taas siihen että maltilla ja järjellä eteenpän. Kun ensimmäinen kehitysaskel tulee, fiilistele sitä ja anna sen kasvattaa motivaatiota kehittymiseen.

Polar Unite kellosta pystyy seuraamaan sykkeitä kätevästi treenin aikana!
Mistä tietää omat sykerajat?

Omat sykerajat voi selvittää muutamalla tavalla. Helpoin ja tarkin on selvittää ne esimerkiksi pyöräergometri testillä tai juoksumattotestillä. Harva kuitenkin näihin eksyy, eikä tarvitsekaan. Tärkeintä on selvittää kolme sykealuetta jotka ovat: maksimisyke, aerobinen- ja anaerobinen kynnys.

Aerobinen kynnys tarkoittaa sykerajaa jossa maitohappoa alkaa muodostumaan, mutta se kyetään vielä polttamaan pois. Aerobinen kynnys on alle 70% maksimisykkeestä. Anaerobisessa kynnyksessä maitohappoa muodostuu eikä sitä kyetä vastaavasti poistamaan samalla tahdilla kun sitä muodostuu ja tämä voi tuntua kehossa uupumuksena. Anaerobisen kynnys maksimisykkeestä on 80-90%.

laskennallista kaavaa varten sinun tulee selvittää seuraavat asiat:

Maksimisyke

Maksimisykkeen laskukaava on 220 – oma ikä. Esimerkiksi minulla se olisi 220-30=190bpm (beats per minute). 

Leposyke

Leposyke mitataan kirjaimellisesti levossa istuen/maaten. Aseta sormet vasemman puolen solisluun ja kaulan väliin. Laske sydämenlyöntisi 30 sekunnin ajalta ja kertaa se kahdella saadaksesi leposykkeen.

Laskennallinen aerobinen ja anaerobinen kynnys saadaan seuraavalla tavalla Karvosen kaavaa käyttäen:

(maksimisyke-leposyke) x haluttu prosentti + leposyke.

Esimerkiksi minun tapauksessani jos haluan selvittää aerobisen maksimi kynnyksen (70%) rajan, niin laskukaava menisi seuraavasti leposykkeen ollessa 50bpm:

(190-50) x 0,7 + 50 = 148bpm

Anaerobisen kynnyksen lasket samalla kaavalla vaihtaen prosenttiosuutta. Näin selvität itsellesi karkeat sykerajat. Sykerajoja pystyt hyödyntämään mikäli käytössäsi on sykemittari. Eri sykerajoilla harjoittelu kehittää aina eri ominaisuuksia. Peruskuntotreenaus joka tapahtuu alle 70% maksimisykkeestä kehittää nimensä mukaisesti peruskuntoa. Yli 70% tehoalue kehittää vauhtikestävyyttä ja yli 90% maksimikestävyyttä. Ominaisuuksista peruskunto on tärkein. Kun käytössä on sykekello ja tiedossa omat sykerajat harjoittelu helpottuu ja näin myös ylläpidät motivaatiota ja varmistat että treenaat haluamaasi osa-aluetta!

Polar Unite kellossa on myös sisäänrakennettuja ohjattuja harjoituksia!
Miksi matalatehoinen peruskuntoharjoittelu?

Vertaan peruskuntoharjoittelua talon perustaan. Jos perusta ei ole kunnossa niin talo voidaan kyllä jotenkin rakentaa, mutta ennen pitkään se sortuu kun perusta pettää. Peruskunto kehittää ennen kaikkea sydämen ja verenkiertoelimistön kapasiteettia. Lisäksi energia-aineenvaihdunta tapahtuu rasvoista, jolloin rasvasolujen palaminen tehostuu pitkäkestoisissa suorituksissa. Säännöllisellä peruskuntoharjoittelulla ennaltaehkäiset myös sydän- ja verisuonisairauksia. Sen lisäksi että hyvä peruskunto on kaiken perusta, sen avulla saat myös muista ominaisuuksista kuten vauhtikestävyydestä ja maksimikestävyydestä enemmän irti. Hyödyt eivät ulotu vain lenkkeilyyn, sillä hapenottokykyä tarvitaan kaikessa tekemisessä aina kuntosali treenaamisesta, lasten kanssa puuhasteluun ja kävelyyn.

Mitä herkemmin syke ja puuskutus nousee niin sen suuremmalla todennäköisyydellä sinun tulisi priorisoida peruskuntoharjoitteluun!

Onko sykekellot hyödyllisiä vain jos lenkkeilee?

Mielestäni kellosta on hyötyä vaikka ei lenkkeilisi. Mulla kello motivoi hyötyliikkumaan ja saamaan arjessa lisää askeleita. Kun tiedostaa että päivässä tulisi saada 10 000 askelta niin seurannan avulla sitä pyrkii kohti tavoitetta herkemmin kun se on konkreettista. Kun askelmääriä toistaa päivä toisensa jälkeen, tulee liikunta herkemmin osaksi arkea.

Lisäksi treenipäiväkirjaa pysyy helposti kellossa ja halutessasi voit synkronoida tiedot puhelimeen, koska ainakaan minä en ole paperi päiväkirjaa koskaan onnistunut pitämään. Kellosta ja puhelimen sovelluksesta näkee näppärästi viikon treenit ja tulokset. Sen lisäksi kellosta pystyy seuraamaan unta ja palautumista. Näiden lisäksi mulla on kello kädessä aina salillakin. Siellä mä seuraan sarjojen välistä palautumisaikaa. Näin tiedän etten jää liiaksi lorvimaan, mutta kuitenkin niin että palautusta tulee riittävä määrä tavoitteeseeni nähden.

Monet kamppailevat energiamäärien kanssa. Tiedän sen siitä kun saan paljon yhteydenottoja aiheeseen liittyen. Kun ei tiedä kulutusta ei tiedä paljon ruokaa on riittävästi. Jos ei syödä riittävästi ei palauduta ja elimistön toiminnat eivät toimi optimaalisesti. Kun syödään liikaa, kertyy ylipainoa ja ylipaino taas altistaa elintapasairauksille. Kumpikaan näistä tiloista ei ole terveydelle hyväksi. Polar Unite kellossa on energiankulutuslaskuri ja se antaa suoran lukeman päivittäisestä energiantarpeesta. Näin saat suoraa dataa siitä kuinka paljon energiaa tarvitset päivittäin.

Miten harjoittaa peruskuntoa jos ei pysty lenkkeillä?

Peruskunto ei ole millään tavalla sidottu lenkkeilyyn, vaikka se tehokas ja kokonaisvaltainen tapa onkin. Peruskuntoa pystyy harjoittamaan miten tahansa kunhan vain sykkeet ovat peruskuntoalueella. Se voi olla tanssia, uintia, porrasnousua, soutulaitteella soutua, crosstraineriä, kahvakuulaheilautusta, hyppynarulla hyppimistä, metsässä samoilua, hiihtoa, rullaluistelua ym jossa sykkeet vain kohtaa. Jos siis joku vielä väittää että peruskuntoilu on tylsää niin pystytkö käsi sydämellä sanomaan että olet testannut esimerkiksi jo nämä kaikki vaihtoehdot? 😉

Polar Unite sykekello kädessä!

Toivottavasti postaus vastasi tärkeimpiin kysymyksiin. Mulla on vielä muutama päivä lomaa ennen kuin opinnot ja työt starttaavat täysipainoitteisesti. Lomassa parasta on tähän mennessä ollut tosiaan aikatauluun sitoutumaton treenaaminen. Uskokaa tai älkää mutta olen alkanut nauttimaan lenkkeilystä ja peruskuntotreenauksesta ja se on asia jonka toivon kantavan myös jatkossa. Salaa haaveilen maratonista, mutta toteutus jää nähtäväksi. Sen lisäksi parasta on ollut kotimaan reissut perheen ja kaverien kanssa. Syksyssä odotan eniten ehkä mun Bootcamp ryhmien alkamista. Koulun alkua taas odotan kauhulla, koska tuntuu että olen unohtanut ihan KAIKEN ja valmistuminen häämöttää reilun vuoden päästä (sos). Tiedän kuitenkin kun pääsee takas sisään siihen maailmaan niin oon taas super fiiliksissäni!

Ps. Mikäli sua jäi mietityttämään jokin asia peruskunnosta tai Polar Unite kellosta niin älä epäröi kysäistä! 🙂

Koodilla ”KIIRAKIRSIKKA5” saat -5€ hinnasta pois tilatessasi minkä tahansa Polar urheilukellon! Koodi on voimassa 30.9.2020 asti!

Kuvat: @Lilinissilä

-Kiira

Tapahtui viikonloppuna- YLLÄTYS!

Sunnuntai huomenta! Täällä ollaan posket kipeänä hymyilystä, sillä pelkkä ajatus tuo hymyn huulille. Mistä on kyse? Otetaan alkuun pieni alustus.

Poikaystäväni oli jälleen noin kaksi viikkoa ranskassa treenaamassa ranskan paini maajoukkueen kutsumana. Koska poissaoloa tulee usein leirien, kisojen ja milloin minkäkin syyn vuoksi, emmekä olleet hetkeen viettänyt laatuaikaa yhdessä, hän ilmoitti varanneensa meille leffaliput tulevaksi perjantaiksi. Perjantai sujui normaalisti. Aamu alkoi työharjoittelulla, siitä palaveriin ja siitä seuraavaksi treffaus poikaystäväni kanssa. Olin ilmoittanut että jään kaupungille suoraan välttääkseni remppaamista edestakaisin, joten kysyin itse jos mentäisi kuluttamaan aikaa siskolleni ennen leffan alkua. Ja sehän sopi!

Kaikki oli normaalisti kunnes avaan oven ja YLLÄTYS! Oven takana odottaa perhe ja muutama läheisin ystäväni. Seuraavaksi syntymäpäivä laulu raikaa ja alan ymmärtämään mistä on kyse: minulle on järjestetty yllätyssynttärit!

Kyynel siinä silmäkulmaan tuli kun ymmärsin että kaikki oli paikalla minua varten. Siskoni koti oli kauniina as always ja pöytä oli täynnä itsetehtyjä herkkuja. Teemana oli hampurilaissynttärit, joita me ei koskaan lapsena saatu. Hesburgerin tai McDonaldsin sijaan meillä oli astetta laadukkaammat, aikuisemmat burgeri bileet: itsetehdyt burgeri sämpylät, pihvit, ranskalaiset ja muut lisukkeet. Oli vuohenjuusto-punajuurihummus burgeria, bataattiranskalaisia ja lohkoperunoita. Lisukkeeksi etikkakurkkuja ja pikkelöityä punasipulia ym, NAM! Oli skumppaa ja punaviiniä burgereiden kanssa, unohtamatta makeita herkkuja.

Jälkkäriksi oli Gateaun mansikka-vaniljamoussekakku, Levainin rukiisia ruis-suklaa neliöitä, joissa oli päällä puolukka ganachea sekä portugalilaisia pasteis de nata leivoksia ja fudge karkkeja. Näiden herkkujen lisäksi oli ysärin lapsuuden hitti: pienet ja värikkäät neliökeksit, joiden päältä aina nuoltiin sokeri ja sitten syötiin keksi. Huvittavaa oli että juhlien pienimmät tekivät juuri samoin kun me tehtiin silloin lapsena keksejä syödessämme.

Ohjelmanumeroksi oli teetetty kuvia lapsuudesta aina tähän päivään, joita sitten ihasteltiin (ja kauhisteltiin). Kuvat sain juhlien jälkeen itselleni muistoksi. Sen lisäksi ohjelmaa arvostavana minulle oltiin tehty kahoot peli, jossa oli tietenkin kolmekymmentä kysymystä. Näiden lisäksi sain mielettömiä lahjoja, vaikka en ollut mitään erityisemmin edes toivonut.

Ystävät, sisko ja poikaystävä olivat hankkineet yön St George hotellista, johon olen pitkään halunnut mennä. Sen lisäksi toiselta siskolta perheineen sain mielettömän, alusta alkaen kahvoja ja yksityiskohtia myöten itsetehdyn veitsen. Vanhemmat ostavat design valoa, heti kun päätän minkä värisen artekin lampun haluan ostaa. Toisaalta ehkä olisi jo aika päättää, sillä ollaan asuttu asunnossa jo melkein kolme vuotta eikä meillä edelleenkään ole olohuoneessa lamppua! 😀 Ystävät olivat hankkineet vielä marimekon mini vaasin, joka on niin söppänä. Poikaystävältä sain myös urheilutopin ja itse ostin itselleni uuden iphonen.

Kaikkien näiden ihanien juttujen lisäksi sain kortteja liikuttavine teksteineen. Jos joku asia varttuessa muuttuu niin ainakin ajatusten ja sanojen merkittävyys. Ei ole mitään ihanampaa kun ajatus lahjan tai sanojen takan. Nuorena hyvä jos kortteja edes vilkaisi kun oltiin jo repimässä paketteja auki. Nyt kortteja haluaa lukea yhä uudelleen ja uudelleen ja arvostus itsetehtyjä, ajatuksella mietittyjä juttuja arvostaa yli kaiken. Päivän prinsessana kruunasi kummityttöni tekemä, vaaleanpunainen glittereillä koristettu kruunu. Myönnettäköön ettei päiväni prinsessana jäänyt vain tuohon yhteen päivään vaan kesti koko viikonlopun, heh!

Haluan sanoa ISON KIITOKSEN kaikille mun rakkaille, jotka järkkäsitte mulle tän mega yllätyksen. Olette mulle kaikki kaikessa! <3

Ps. Halusin jakaa fiilistelyä tästä ihanasta yllätyksestä teille kahdesta syystä: tallentaakseni tän ihana muiston blogiin, joka on mulle muiden kirjoitusten ohella ikään kuin päiväkirja. Toiseksi siksi, että joku voi saada tästä ideoita omiin juhliin tai tuleviin yllätyksiin.

-Kiira

Kuulumisia pienen hiljaiselon jälkeen!

Lauantai ja tätä aamua on odotettu. Olo on kuin uudesti syntynyt. Okei ei liioitella mutta jotain sinne päin kuitenkin, kun sain nukuttua pitkät 9 tunnin yöunet kiireisen viikon jälkeen. Lähtökohtaisesti pyrin välttämään kiire sanaa, sillä sen käyttäminen viestittää aivoille huonoa signaalia kiireestä, vaikka aina niin ei olisi. Nyt kuitenkin pakko käyttää, koska sitä viimeiset puolitoista viikko on toden teolla ollut!

Miksi viikko on ollut normaalia kiireisempi?

Osa onkin huomannut että fysioterapian työharjoittelu alkoi. Harjoittelusta mulla on pelkkää hyvää sanottavaa ja oikeasti aina innolla odotan harjoitteluja, sillä koen että ne opettavat aina parhaiten. On parasta kun oivaltaa uusia asioita, näkee ammattilaisia työssään ja pystyy yhdistämään opittuja asioita käytäntöön. Niin ja parhaimmassa tapauksessa pääsee itse myös tositoimiin!

Vaikka itsellänikin on jo vuosien valmennustaustaa, koen silti että FT (=Fysioterapia) vastaanotto on silti täysin eri asia. Toki asiakaskohtaamisesta, ohjaamisesta ja manuaalisesta tekemisestä on paljon hyötyä ja se tuo itsevarmuutta tekemiseen. Tiedostan silti että itselläni on vielä paljon tekemistä, opeteltavaa ja kerrattavaa kokonaisuuden handlaamiseksi. Vaikka ulkoisesti saatankin näyttää itsevarmalta ja rennolta, en kiellä etteikö sisällä jylläisi vastaanotolla sata ja miljoona kysymystä, puhumattakaan epävarmuudesta. Yhtään ei myöskään lohduta se, kuinka jo vuosia työskentelevät fysioterapeutit kertovat kuinka epävarmuus ei juuri poistu vaan muuttaa muotoaan.

Niin työharjoittelu on siis vienyt suurimman osan päivästäni. Herätys kuudelta, bussi Espooseen lähtee seitsemältä ja harjoittelu alkaa kahdeksalta. Siellä vastaanottoa ja ryhmiä 6-7 tuntia ja taas tunti bussilla valmentamaan yksilöitä ja ryhmiä. Työt päättyvät päivästä riippuen 18-20 aikaan. Siitä vielä suihkut, ruuat ja tajukankaalle vaikka kuinka haluaisin seurustella ja viettää aikaa poikaystäväni kanssa. Tästä samaisesta syystä en ole juuri kanavilleni ennättänyt höpöttelemään, vaikka mielessä on ollut monta jaettavaa asiaa.

Ehkä joku siellä ajattelee että ei ole niin paha, sillä eihän työ ole edes fyysistä. Voin kuitenkin vain kehottaa testaamaan miltä tuntuu puhua 12 tuntia putkeen sekä olla täysin skarppi ja läsnä joka ikisen uuden ihmisen ja asiakkaan kanssa. Näin jälkeen päin naurattaa aikaisemmat ajatukset siitä, että neljä asiakasta putkeen on ihan maksimi mihin pystyy. No taas olen todistanut että kaikkeen sitä pystyy kun haluaa tai kun on pakko! 😀

Tähän samaiseen teemaan kerrottakoon että olen jälleen kohdannut sen mitä eniten kauhulla odottanut: JALAT! Kyllä inhoan jalkoja, oli ne sitten poikaystäväni tai kenen tahansa muun jalat. Harjoittelussa yksi päivä oli melkein pelkkiä alaraajapotilaita enkä luonnollisesti pystynyt välttymään jalkojen tutkimiselta. Se on kyllä asia johon on pakko karaistua, sillä en tule ikinä tällä alalla välttymään niiltä. Karaistumisesta puheen ollen törmäsin myös ensimmäiseen ”rajumpaan” potilas tapaukseen, joka sai kyllä arvostamaan suomalaista terveydenhuoltoa, vaikka ajoittain tuntuisi siltä ettei täällä kaikki mene aina putkeen. 

Niin kuin huomaatte että kuulumiset on hyvin kouluun ja FT opintoihin painottuvia, sillä arkeen ei tällä hetkellä juuri muuta mahdu. Tai no mitä nyt aloitin myös avoimessa yliopistossa ravintotieteiden opiskelun, jota parhaillaan käyn kaiken ohella. Oikeasti käsi sydämellä kaikesta tästä härdellistä huolimatta, pidän todella paljon opinnoistani sekä työstäni. Olen huomannut että tieto lisää tiedonjanoa ja on vielä paljon kaikkea mitä haluan oppia.

Treeneistä olen pitänyt kevennysviikon joka tuli enemmän kuin tarpeeseen. Tulevalla viikolla taas koitan mahduttaa omat treenit aikatauluihin, sillä huomaan sen olevan psyykkiselle jaksamiselleni tärkeää. Muutoin elämässä ei ole mitään ihmeellisiä asioita.  Keväälle on tulossa kivoja juttuja ja liikuntatapahtumia. Tavoitteena olisi taas juosta ainakin puolimaraton. Tämän lisäksi tiedossa on ainakin yksi laskureissu norjaan ja ehkä yksi myös täällä suomessa.

Viikonloppu pitää sisällään vielä hieman treeniohjelmointia asiakkaille, sähköpostien läpikäymisen sekä parin yhteistyökampanjan toteuttamisen. Jarno lupasi tehdä mulle herkku aamupalan, jota mä tässä samalla odottelen. Sitten me aiotaan pötkötellä vaan kotona. Ehkä tehdään jotain jos jaksetaan, mutta jos ei niin ei myöskään oteta siitä paineita.

Todettakoon vielä että jos myös jotain hyötyä tästä kiireestä, niin ainakaan en ole ennättänyt pätemään ikäkriisiäni, heh!

Palaillaan! <3

-Kiira

KRIISI- Älä tule paha vuosi, tule hyvä vuosi!

Suurin osa odottaa vuodenvaihdetta kuin kuuta nousevaa. On bilettä, juhlaa tai mökkeilyä lapissa. Uusi vuosi ja uudet kujeet, näinhän kuuluu aina sanottavan. Uusivuosi tuo mukanaan niin sanotusti uuden mahdollisuuden aloittaa alusta ja tehdä jotain huikeaa. Kaikki ovet ovat avoinna. Ensimmäistä kertaa ikinä jopa hieman ”stressaan” vuoden vaihdetta.

Miksi näin on?

Noh, vuosi 2020 tarkoittaa käytännössä sitä että täytän pyöreitä. On jopa vaikea kirjoittaa tähän kirjoitukseen sitä kolmosella alkavaa ikää. Ikä on vain numero, tiedän ja olenkin sitä mieltä. Jollain tavalla kuitenkin kauhistuttaa elämän meno ja kuinka nopeasti aika kuluu. Liian nopeasti jos minulta kysytään!

Viimeisimmät vuodet ovat olleet ehkä tähänastisen elämäni parhaimpia, vaikka ne ovat käytännössä pitäneet sisällään vain arkisia asioita ja muutoksia koulutuksen ja työ rintamalla. Näiden lisäksi koen olevani fyysisesti parhaimmassa kunnossa, mitä olen ehkä koskaan ollut. Fyysinen kunto minulle ei tarkoita pelkästään hauiksen ympärysmittaa tai maastavedon maksimi ennätystä, vaan ennemminkin vuosia jolloin kipu ei ole määrittänyt tekemisiäni. Olen ryhtynyt yrittäjäksi ja päässyt opiskelemaan minulle unelma alaa. Tuntuu siis että ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni minä olen se, joka oikeasti johtaa omaa elämääni, ei kipu eikä muut tekijät kuin vain minä itse.

Nuorempana olette varmasti miettineet elämää eteenpäin: ”kun olen 25 haluan mennä naimisiin ja saada lapsen viimeistään ennen kuin täytän 30v” jne. Kutakuinkin tähän tyyliin ajattelin myös nuorempana. Kolmekymppinen tuntui silloin vanhalta. Tuntuu että vasta nyt elän sitä vaihetta kun vihdoin olen löytänyt itseni ja oman juttuni, sekä alkanut toteuttamaan unelmiani. Valitettavasti kohdallani se tapahtui vasta kolmen kympin tienoilla. Suurin osa ympärilläni on päässyt tähän vaiheeseen jo nuorempana, jolloin ehkä luonnollinen (ehkä myös stereotypinenkin) eteneminen on naimisiin, oma asunto ja siihen vielä lapset. Ei sillä että välttämättä edes haluaisin samaa kaavaa, mutta koen kuitenkin stressiä siitä, että haluan elää, mennä, kokea ja luoda uraa. Samalla haluan kuitenkin tätä stereotypiaa eli lapsia ja naimisiin. Olisihan se kiva asuntokin omistaa!

Milloin se joskus on ja koska on liian myöhäistä?

En usko oikeaan aikaan. En usko täydelliseen hetkeen. Kun ajattelee niin aina voisi asiat olla paremmin, voisi olla parempi taloudellinen tilanne, voisi olla isompi asunto, voisin olla valmistunut ja hankkinut vakituisen työpaikan.  Jos aina toivoo ja odottaa parempaa, sitä tuskin tulee. Ehkä olen tyhmä mutta pyrin ajattelemaan että ihminen selviytyy kaikesta mitä elämä tuo mukanaan, tavalla tai toisella, yksin tai avun kanssa. Se ei silti poista jahkailua.

Se mikä tässä eniten stressaa on se että aika kuluu ja fyysinen ikä kulkee nopeammin henkisen kasvun kanssa. En koe olevani kolmekymppinen. Koen edelleen olevani läppää heittävä teini joka tekee jekkuja ja kyseenalaistaa asioita, vaikka tietäisi niiden olevan totta. Haaveilen yhä lapsenomaisesti isoista asioista vaikka tiedostan elämän realiteetit. Elän ristiriidassa, en tiedä mitä tehdä ja jos joskus tiedän voi olla jo liian myöhäistä!

Kolmikymppinen on jo aikuinen enkä voi enää vedota ikään. Aikuinen sanana kuulostaa jotenkin vastuulliselta ja vakavalta. En minä ole vakava. Aikuisena tulee olla siisti ja esimerkillinen, tietää politiikasta ja puhua hienoilla sanoilla. Kun joku puhuu minulle hienoilla sanoilla, minä nyökyttelen ja esitän ymmärtäväni. Ajatus aikuisesta naisesta on vakityössä käyvä, parin lapsen äiti jolla on yllään siisti jakkupuku. Tämä aikuinen nainen tietää viineistä ja rentoutuu ravintolassa hyvän ruuan äärellä. Aikuinen nainen ei ole jumppavaatteissa, hiukset sykkyrällä, jatkuvasti semihikisenä kulkeva tyyppi, jonka kulttuuritietämys on luokkaa taiteiden yö kerran vuoteen ja joka rentoutuu salilla kyykäten. Ravintoloiden sijaan luksusta on kun poikaystävä laittaa ruokaa ja yhdessä pelataan dominoa niin kauan, kunnes toinen suuttuu syystä tai toisesta. Muutama semipervo läppäkin saattaa lentää, puhumattakaan kotihipasta ja käsipainista. Hirveän aikuismaista!

Vaikka otsikoin tekstin kriisiksi ja koen ikääntymisestäni ensimmäistä kertaa ristiriitaisia tunteita, en kuitenkaan tarkoita sitä täysin otsikon todellisessa merkityksessä. Tiedän että se menee ohi, mutta rakastan elämää enkä haluisi että se kuluu liian nopeasti. En ainakaan nyt, kun nautin elämästäni täysillä. Listasinkin tavoitteita aikaisempaan ”Kuulumisia ja tämän vuoden saavutuksia & saavuttamattomia asioita sekä tulevaisuuden tavoitteita” kirjoitukseen. Tähän listaan voisi lisätä tavoitteeksi olla kriiseilemättä liikaa ja nauttia enemmän hetkestä. Nauttia juurikin lapsenomaisesti ja olla miettimättä liikaa. Kai elämän asiallisuuden ja vakavuuden vastapainoksi voi vähän lapsellinenkin olla, vaikka täyttäisikin pian aikuisen verran. 

Tämä on vuoden viimeinen blogini kirjoitus ja toivottavasti samalla myös viimeiset kriiseilyt asian tiimoilta. On minulla vielä muutama kuukausi enne kuin ikäni alkaa kolmosella. Ehkä tuleva vuosi yllättääkin positiivisesti. Ei voi tietää. Sitä jännityksellä odottaen, vuosi 2020 lupaathan olla minulle armollinen ja vähintään yhtä hyvä kuin tämä vuosi, miinus se kriiseily, kiitos!

<3

-Kiira

Kuulumisia, tämän vuoden saavutuksia, saavuttamattomia asioita sekä tulevaisuuden tavoitteita!

Olen aikaisemminkin puhunut onnistumisesta ja tavoitteiden tärkeydestä ainakin ”Miten onnistua elämässä?- Onnistumisen anatomia!” postauksessa. Kirjoituksessa käsittelin aikaansaamisen vaikeutta, motivaatiota, arvoja ja tavoitteita. Listasin myös omat onnistumisen vinkit ylös. Eräs seuraajani kysyi minulta, että mitkä ovat minun tavoitteeni liikunnassa ja yleisesti elämässä? Entä mitä toivon tulevaisuudelta ja tulevalta vuodelta? Sitä kaikkea pysähdyn nyt hetkeksi miettimään.

Aloitetaan kuulumisista. Niin kuin ehkä insta stooristakin on saattanut huomata, olen nyt höpötellyt vähemmän someen. Tämä johtunee täysin siitä, että olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman paljon töitä, pitääkseni pienen joululoman. Nyt aamusta hoitelen vielä koneella asioita ja illasta vielä valmentamaan sekä ohjaamaan sisäpyöräilytunnin. Loppuviikon kalenteri ammottaakin typötyhjää, IHANAA! Myös seuraava viikko on rento, sillä teen vain kahtena päivänä töitä/valmennuksia.

Eniten odotan ehkä illan tonttupajaa, joka tarkoittaa lahjojen paketoimista, korttien kirjoittamista ja yleistä joulun fiilistelyä. Monet paketoivat aina hyvissä ajoin, mutta mä teen sen aina aattoa edellisenä iltana. Yleensä se johtuu siitä että olen hankkinut lahjat viimetipassa enkä ole ennättänyt aikaisemmin, mutta nyt pari vuotta ihan vain tottumuksesta. Olen siis oppinut hieman ennakoimaan ja aikatauluttamaan paremmin, jeah!

Tänäkin vuonna arvoimme perheen kesken mysteerilahjan eli ostamme vain yhden lahjan per henkilö. Tämä siksi että säästämme puhtaasti rahaa, toki pienet lapset asia erikseen. Mielestäni yllätys ja tietämättömyys lahjan antajasta tuo kivaa extra jännitystä. Erityisesti se helpottaa meitä naisia kun meidän ei tarvitse olla antamassa vinkkejä ja juosta lahjoja miestemme puolesta. 😀 Ei vaan! Aatona me sitten arvailemme mysteerilahjan antajaa sekä sisältöä. Tämä on siis jo itsessään kiva aaton ohjelmanumero. Ajattelin myös kuvata pienen jouluvideon, josta lisää sitten youtube kanavallani joulun jälkeen.

Kuluvan vuoden tavoitteet

Joulusta ajatukset tulevaan vuoteen ja tavoitteisiini. Yleensä ennen vuoden vaihdetta olen koneelle kirjannut ylös asioita, joita haluan tulevalta vuodelta ja joita kohti menen. Kun asiat on kirjattu ylös, ne on selkeämpiä ja niihin voi aina tarvittaessa palata. Yleensä asiat liittyvät työhöni, mutta toki myös yksittäisiä asioita löytyy henkilökohtaiselta puolelta. Viimevuoden tavoitteenani minulla oli kotisivujen julkaisu. Kotisivujen myötä tavoitteena oli blogin kirjoittaminen sekä videoiden kuvaaminen. Näihin todettakoon että check check check! Lisäksi tavoitteenani oli järjestää bootcamp treeniryhmiä, jotka ovatkin startanneet mahtavasti. Joka ikinen ryhmä on täyttynyt ja enemmänkin olisi tulijoita, mikäli tilat vaan sallisi isomman porukan. Näiden lisäksi aloitin omien treenitapahtumien järjestämisen. Ehkä eniten olen ylpeä siitä, että olen saavuttanut kaikki nämä tavoitteet opintojeni ohella! 

Vaikka saavutin paljon asioita, jäi myös paljon saavuttamatta. Näistä todettakoon että kesäloma jäi turhan vajaaksi tavoitteeseeni nähden. Pidin vain vajaan viikon ja sen kyllä tunti näin loppuvuodesta. Tämä virhe korjattakoon tulevana vuonna. Sen lisäksi tavoitteena oli luoda teille jotain hauskaa ja ilmaista, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää mutta se jäi täysin aikatauluresursseiden vuoksi. En sano tästä enempää, mikäli toteutan sen vielä tulevaisuudessa.  Sen lisäksi tavoitteena oli matkustaa, joka sekin jäi. Tavoitteena oli myös pari isompaa työhön liittyvää kokonaisuutta, kuten verkkovalmennuskokonaisuus sekä paljon valmennettavieni keskuudessa toivottu ravinto/reseptikirja. Nämä on myös jääneet aikataulusyistä, sillä ennemmin teen asiat kunnolla kuin vasemmalla kädellä hutiloiden.

Tulevan vuoden tavoitteet

Tavoitteita asettaessa, asetan aina ”hullun tavoitteen” sekä lisäksi pienen aikavälin tavoitteita. Hullu tavoite on se jota kohti mennään isommassa kaavassa, ikään kuin unelma ja haave. Pienemmät tavoitteet ovat niitä, joiden vuoksi päivittäin tehdään asioita. Toki yhtenä isoimpana tavoitteena minulla on Fysioterapeutiksi valmistuminen ajallaan, itseni elättäminen yrittäjänä sekä onnellisuus arjessa ja elämässä ylipäätään. Näiden lisäksi yksi hullu tavoite, jota en ehkä koskaan ole paljastanutkaan liittyy puhumiseen.

Olen aina pitänyt puhumisesta ja keskustelemisesta. Rakastan haastattelua ja erilaisten keskusteluohjelmien katsomista sekä kuuntelemista. Olisikin ihan yli mageeta joskus päästä tekemään jotain omaa sen parissa. Ehkä vetämään tai juontamaan jotain sportti tv ohjelmaa tai tehdä valmennusta ja treenitapahtumia isommassa mittakaavassa? En tarkalleen osaa sanoa mitä se olisi, mutta jotain uutta ja hienoa. Eli jos siellä on tuottajia lukemassa tätä niin pitäkää mut mielessä! 😉

Pienen aikavälin tavoitteena on panostaa kouluun. Kuluva vuosi on rehellisesti ollut yhtä selviytymistaistelua ja opintojen perässä roikkumista. Älkää ymmärtäkö väärin, olen mielestäni pärjännyt opinnoissa hyvin suhteutettuna työmäärääni. En kuitenkaan haluaisi vain läpäistä koulua. Halua oppia ja olla mahdollisimman hyvä tulevaisuuden fysioterapeutti. Tällä menolla tuntuu siltä että pärjään kyllä koulussa, mutta asiat eivät jää päähän kun ne pänttää vain tenttiä varten. Koulutavoitteiden lisäksi haluan alkaa työstämään viimevuodelta jääneitä tavoitteita reseptikirjan ja verkkovalmennuksen suhteen. Vaikkakin se saattaa kuulostaa ristiriitaiselta juuri edelliseen kouluasiaan viitaten, uskon sen kuitenkin olevan mahdollista jollain keinolla.

Mikäli minulta tulisi jokin verkkovalmennuskokonaisuus, mihin toivoisit sen liittyvä? Mihin sinä kenties osallistuisit mukaan tai mikä mielestäsi vielä puuttuu markkinoilta?

Näiden lisäksi toki toivon kanavieni kasvua ja mahdollisuuksia työskennellä mahtavien brändien kanssa. Niin kuin tänäkin vuonna, päätin etten ota sisällöistä kuitenkaan sen suurempaa stressiä (etenkin kun opinnot vielä kesken) ja ne menköön omalla painollaan. Uskon että väkisin tuotettu sisältö myös heijastuu ulospäin, joten ennemmin teen omannäköistä juttua, aina sen mukaan kuin pystyn, rehellisellä ja hyvällä fiiliksellä. Ehkä pienenä toiveena takaraivossa olisi aktiivisempi kommunikointi teidän ihanien lukijoiden ja seuraajien kanssa niin, että uskaltaisitte jakaa enemmän mielipiteitä sekä toiveita. Oikeasti arvostan teidän kommentteja, tykkäyksiä ja viestejä todella paljon. Haluan että kanavillani koet olevasi osa yhteisöä, jossa kaikki pääsevät mielipiteillään ja toiveillaan vaikuttamaan. Ole siis rohkeasti osa tiimiä ja älä epäröi ikinä olla yhteydessä. Vuonna 2020 team kiira on entistäkin tiiviimpi! <3

Jottei kaikki nyt ole ihan työ ja koulupainotteista niin sanottakoon henkilökohtaisista tavoitteista sen verran, että pyrin järkeistämään kalenteria ja varaamaan aikaa myös itselleni. En halua olla aina se ihminen joka kuulumisia kysyttäessä toitottaa vaan kiirettä ja kiirettä. Tähän mennessä olen treenannut täysin fiilispohjalta. Tulevalle vuodella ajattelin joko ulkoistaa ohjelmoinnin tai sitten luoda itselleni tavoitteellisemman suunnitelman ja noudattaa sitä. Toki edelleen treenillinen tavoitteeni on pääsääntöisesti toimintakyky ja selän kivuttomuus.

Suurimpana henkilökohtaisena tavoitteena on uneen panostaminen. Tasalaatuinen ja pitkäjänteinen hyvä uni on tuottanut itselleni ehkä eniten haasteita. En pyri saamaan siitä kertaheitolla täydellistä, mutta kuitenkin parantamaan sitä taas asteen verran. Se miten ajattelin tämän toteuttaa on säännöllisempi nukkumaanmenoaika. Katsotaan miten kaikki tämä on toteutunut taas vuoden päästä vai onko?

Nyt mä laitan koneen kiinni, suuntaan ruuanlaittoon ja siitä pian töihin. Nauti joulusta ja läheisistäsi, mikäli sulla on vaan mahdollisuus. Ihanaa ja rentoa joulua, puss! <3

-Kiira