Tapahtui viikonloppuna- YLLÄTYS!

Sunnuntai huomenta! Täällä ollaan posket kipeänä hymyilystä, sillä pelkkä ajatus tuo hymyn huulille. Mistä on kyse? Otetaan alkuun pieni alustus.

Poikaystäväni oli jälleen noin kaksi viikkoa ranskassa treenaamassa ranskan paini maajoukkueen kutsumana. Koska poissaoloa tulee usein leirien, kisojen ja milloin minkäkin syyn vuoksi, emmekä olleet hetkeen viettänyt laatuaikaa yhdessä, hän ilmoitti varanneensa meille leffaliput tulevaksi perjantaiksi. Perjantai sujui normaalisti. Aamu alkoi työharjoittelulla, siitä palaveriin ja siitä seuraavaksi treffaus poikaystäväni kanssa. Olin ilmoittanut että jään kaupungille suoraan välttääkseni remppaamista edestakaisin, joten kysyin itse jos mentäisi kuluttamaan aikaa siskolleni ennen leffan alkua. Ja sehän sopi!

Kaikki oli normaalisti kunnes avaan oven ja YLLÄTYS! Oven takana odottaa perhe ja muutama läheisin ystäväni. Seuraavaksi syntymäpäivä laulu raikaa ja alan ymmärtämään mistä on kyse: minulle on järjestetty yllätyssynttärit!

Kyynel siinä silmäkulmaan tuli kun ymmärsin että kaikki oli paikalla minua varten. Siskoni koti oli kauniina as always ja pöytä oli täynnä itsetehtyjä herkkuja. Teemana oli hampurilaissynttärit, joita me ei koskaan lapsena saatu. Hesburgerin tai McDonaldsin sijaan meillä oli astetta laadukkaammat, aikuisemmat burgeri bileet: itsetehdyt burgeri sämpylät, pihvit, ranskalaiset ja muut lisukkeet. Oli vuohenjuusto-punajuurihummus burgeria, bataattiranskalaisia ja lohkoperunoita. Lisukkeeksi etikkakurkkuja ja pikkelöityä punasipulia ym, NAM! Oli skumppaa ja punaviiniä burgereiden kanssa, unohtamatta makeita herkkuja.

Jälkkäriksi oli Gateaun mansikka-vaniljamoussekakku, Levainin rukiisia ruis-suklaa neliöitä, joissa oli päällä puolukka ganachea sekä portugalilaisia pasteis de nata leivoksia ja fudge karkkeja. Näiden herkkujen lisäksi oli ysärin lapsuuden hitti: pienet ja värikkäät neliökeksit, joiden päältä aina nuoltiin sokeri ja sitten syötiin keksi. Huvittavaa oli että juhlien pienimmät tekivät juuri samoin kun me tehtiin silloin lapsena keksejä syödessämme.

Ohjelmanumeroksi oli teetetty kuvia lapsuudesta aina tähän päivään, joita sitten ihasteltiin (ja kauhisteltiin). Kuvat sain juhlien jälkeen itselleni muistoksi. Sen lisäksi ohjelmaa arvostavana minulle oltiin tehty kahoot peli, jossa oli tietenkin kolmekymmentä kysymystä. Näiden lisäksi sain mielettömiä lahjoja, vaikka en ollut mitään erityisemmin edes toivonut.

Ystävät, sisko ja poikaystävä olivat hankkineet yön St George hotellista, johon olen pitkään halunnut mennä. Sen lisäksi toiselta siskolta perheineen sain mielettömän, alusta alkaen kahvoja ja yksityiskohtia myöten itsetehdyn veitsen. Vanhemmat ostavat design valoa, heti kun päätän minkä värisen artekin lampun haluan ostaa. Toisaalta ehkä olisi jo aika päättää, sillä ollaan asuttu asunnossa jo melkein kolme vuotta eikä meillä edelleenkään ole olohuoneessa lamppua! 😀 Ystävät olivat hankkineet vielä marimekon mini vaasin, joka on niin söppänä. Poikaystävältä sain myös urheilutopin ja itse ostin itselleni uuden iphonen.

Kaikkien näiden ihanien juttujen lisäksi sain kortteja liikuttavine teksteineen. Jos joku asia varttuessa muuttuu niin ainakin ajatusten ja sanojen merkittävyys. Ei ole mitään ihanampaa kun ajatus lahjan tai sanojen takan. Nuorena hyvä jos kortteja edes vilkaisi kun oltiin jo repimässä paketteja auki. Nyt kortteja haluaa lukea yhä uudelleen ja uudelleen ja arvostus itsetehtyjä, ajatuksella mietittyjä juttuja arvostaa yli kaiken. Päivän prinsessana kruunasi kummityttöni tekemä, vaaleanpunainen glittereillä koristettu kruunu. Myönnettäköön ettei päiväni prinsessana jäänyt vain tuohon yhteen päivään vaan kesti koko viikonlopun, heh!

Haluan sanoa ISON KIITOKSEN kaikille mun rakkaille, jotka järkkäsitte mulle tän mega yllätyksen. Olette mulle kaikki kaikessa! <3

Ps. Halusin jakaa fiilistelyä tästä ihanasta yllätyksestä teille kahdesta syystä: tallentaakseni tän ihana muiston blogiin, joka on mulle muiden kirjoitusten ohella ikään kuin päiväkirja. Toiseksi siksi, että joku voi saada tästä ideoita omiin juhliin tai tuleviin yllätyksiin.

-Kiira

Kuulumisia pienen hiljaiselon jälkeen!

Lauantai ja tätä aamua on odotettu. Olo on kuin uudesti syntynyt. Okei ei liioitella mutta jotain sinne päin kuitenkin, kun sain nukuttua pitkät 9 tunnin yöunet kiireisen viikon jälkeen. Lähtökohtaisesti pyrin välttämään kiire sanaa, sillä sen käyttäminen viestittää aivoille huonoa signaalia kiireestä, vaikka aina niin ei olisi. Nyt kuitenkin pakko käyttää, koska sitä viimeiset puolitoista viikko on toden teolla ollut!

Miksi viikko on ollut normaalia kiireisempi?

Osa onkin huomannut että fysioterapian työharjoittelu alkoi. Harjoittelusta mulla on pelkkää hyvää sanottavaa ja oikeasti aina innolla odotan harjoitteluja, sillä koen että ne opettavat aina parhaiten. On parasta kun oivaltaa uusia asioita, näkee ammattilaisia työssään ja pystyy yhdistämään opittuja asioita käytäntöön. Niin ja parhaimmassa tapauksessa pääsee itse myös tositoimiin!

Vaikka itsellänikin on jo vuosien valmennustaustaa, koen silti että FT (=Fysioterapia) vastaanotto on silti täysin eri asia. Toki asiakaskohtaamisesta, ohjaamisesta ja manuaalisesta tekemisestä on paljon hyötyä ja se tuo itsevarmuutta tekemiseen. Tiedostan silti että itselläni on vielä paljon tekemistä, opeteltavaa ja kerrattavaa kokonaisuuden handlaamiseksi. Vaikka ulkoisesti saatankin näyttää itsevarmalta ja rennolta, en kiellä etteikö sisällä jylläisi vastaanotolla sata ja miljoona kysymystä, puhumattakaan epävarmuudesta. Yhtään ei myöskään lohduta se, kuinka jo vuosia työskentelevät fysioterapeutit kertovat kuinka epävarmuus ei juuri poistu vaan muuttaa muotoaan.

Niin työharjoittelu on siis vienyt suurimman osan päivästäni. Herätys kuudelta, bussi Espooseen lähtee seitsemältä ja harjoittelu alkaa kahdeksalta. Siellä vastaanottoa ja ryhmiä 6-7 tuntia ja taas tunti bussilla valmentamaan yksilöitä ja ryhmiä. Työt päättyvät päivästä riippuen 18-20 aikaan. Siitä vielä suihkut, ruuat ja tajukankaalle vaikka kuinka haluaisin seurustella ja viettää aikaa poikaystäväni kanssa. Tästä samaisesta syystä en ole juuri kanavilleni ennättänyt höpöttelemään, vaikka mielessä on ollut monta jaettavaa asiaa.

Ehkä joku siellä ajattelee että ei ole niin paha, sillä eihän työ ole edes fyysistä. Voin kuitenkin vain kehottaa testaamaan miltä tuntuu puhua 12 tuntia putkeen sekä olla täysin skarppi ja läsnä joka ikisen uuden ihmisen ja asiakkaan kanssa. Näin jälkeen päin naurattaa aikaisemmat ajatukset siitä, että neljä asiakasta putkeen on ihan maksimi mihin pystyy. No taas olen todistanut että kaikkeen sitä pystyy kun haluaa tai kun on pakko! 😀

Tähän samaiseen teemaan kerrottakoon että olen jälleen kohdannut sen mitä eniten kauhulla odottanut: JALAT! Kyllä inhoan jalkoja, oli ne sitten poikaystäväni tai kenen tahansa muun jalat. Harjoittelussa yksi päivä oli melkein pelkkiä alaraajapotilaita enkä luonnollisesti pystynyt välttymään jalkojen tutkimiselta. Se on kyllä asia johon on pakko karaistua, sillä en tule ikinä tällä alalla välttymään niiltä. Karaistumisesta puheen ollen törmäsin myös ensimmäiseen ”rajumpaan” potilas tapaukseen, joka sai kyllä arvostamaan suomalaista terveydenhuoltoa, vaikka ajoittain tuntuisi siltä ettei täällä kaikki mene aina putkeen. 

Niin kuin huomaatte että kuulumiset on hyvin kouluun ja FT opintoihin painottuvia, sillä arkeen ei tällä hetkellä juuri muuta mahdu. Tai no mitä nyt aloitin myös avoimessa yliopistossa ravintotieteiden opiskelun, jota parhaillaan käyn kaiken ohella. Oikeasti käsi sydämellä kaikesta tästä härdellistä huolimatta, pidän todella paljon opinnoistani sekä työstäni. Olen huomannut että tieto lisää tiedonjanoa ja on vielä paljon kaikkea mitä haluan oppia.

Treeneistä olen pitänyt kevennysviikon joka tuli enemmän kuin tarpeeseen. Tulevalla viikolla taas koitan mahduttaa omat treenit aikatauluihin, sillä huomaan sen olevan psyykkiselle jaksamiselleni tärkeää. Muutoin elämässä ei ole mitään ihmeellisiä asioita.  Keväälle on tulossa kivoja juttuja ja liikuntatapahtumia. Tavoitteena olisi taas juosta ainakin puolimaraton. Tämän lisäksi tiedossa on ainakin yksi laskureissu norjaan ja ehkä yksi myös täällä suomessa.

Viikonloppu pitää sisällään vielä hieman treeniohjelmointia asiakkaille, sähköpostien läpikäymisen sekä parin yhteistyökampanjan toteuttamisen. Jarno lupasi tehdä mulle herkku aamupalan, jota mä tässä samalla odottelen. Sitten me aiotaan pötkötellä vaan kotona. Ehkä tehdään jotain jos jaksetaan, mutta jos ei niin ei myöskään oteta siitä paineita.

Todettakoon vielä että jos myös jotain hyötyä tästä kiireestä, niin ainakaan en ole ennättänyt pätemään ikäkriisiäni, heh!

Palaillaan! <3

-Kiira

KRIISI- Älä tule paha vuosi, tule hyvä vuosi!

Suurin osa odottaa vuodenvaihdetta kuin kuuta nousevaa. On bilettä, juhlaa tai mökkeilyä lapissa. Uusi vuosi ja uudet kujeet, näinhän kuuluu aina sanottavan. Uusivuosi tuo mukanaan niin sanotusti uuden mahdollisuuden aloittaa alusta ja tehdä jotain huikeaa. Kaikki ovet ovat avoinna. Ensimmäistä kertaa ikinä jopa hieman ”stressaan” vuoden vaihdetta.

Miksi näin on?

Noh, vuosi 2020 tarkoittaa käytännössä sitä että täytän pyöreitä. On jopa vaikea kirjoittaa tähän kirjoitukseen sitä kolmosella alkavaa ikää. Ikä on vain numero, tiedän ja olenkin sitä mieltä. Jollain tavalla kuitenkin kauhistuttaa elämän meno ja kuinka nopeasti aika kuluu. Liian nopeasti jos minulta kysytään!

Viimeisimmät vuodet ovat olleet ehkä tähänastisen elämäni parhaimpia, vaikka ne ovat käytännössä pitäneet sisällään vain arkisia asioita ja muutoksia koulutuksen ja työ rintamalla. Näiden lisäksi koen olevani fyysisesti parhaimmassa kunnossa, mitä olen ehkä koskaan ollut. Fyysinen kunto minulle ei tarkoita pelkästään hauiksen ympärysmittaa tai maastavedon maksimi ennätystä, vaan ennemminkin vuosia jolloin kipu ei ole määrittänyt tekemisiäni. Olen ryhtynyt yrittäjäksi ja päässyt opiskelemaan minulle unelma alaa. Tuntuu siis että ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni minä olen se, joka oikeasti johtaa omaa elämääni, ei kipu eikä muut tekijät kuin vain minä itse.

Nuorempana olette varmasti miettineet elämää eteenpäin: ”kun olen 25 haluan mennä naimisiin ja saada lapsen viimeistään ennen kuin täytän 30v” jne. Kutakuinkin tähän tyyliin ajattelin myös nuorempana. Kolmekymppinen tuntui silloin vanhalta. Tuntuu että vasta nyt elän sitä vaihetta kun vihdoin olen löytänyt itseni ja oman juttuni, sekä alkanut toteuttamaan unelmiani. Valitettavasti kohdallani se tapahtui vasta kolmen kympin tienoilla. Suurin osa ympärilläni on päässyt tähän vaiheeseen jo nuorempana, jolloin ehkä luonnollinen (ehkä myös stereotypinenkin) eteneminen on naimisiin, oma asunto ja siihen vielä lapset. Ei sillä että välttämättä edes haluaisin samaa kaavaa, mutta koen kuitenkin stressiä siitä, että haluan elää, mennä, kokea ja luoda uraa. Samalla haluan kuitenkin tätä stereotypiaa eli lapsia ja naimisiin. Olisihan se kiva asuntokin omistaa!

Milloin se joskus on ja koska on liian myöhäistä?

En usko oikeaan aikaan. En usko täydelliseen hetkeen. Kun ajattelee niin aina voisi asiat olla paremmin, voisi olla parempi taloudellinen tilanne, voisi olla isompi asunto, voisin olla valmistunut ja hankkinut vakituisen työpaikan.  Jos aina toivoo ja odottaa parempaa, sitä tuskin tulee. Ehkä olen tyhmä mutta pyrin ajattelemaan että ihminen selviytyy kaikesta mitä elämä tuo mukanaan, tavalla tai toisella, yksin tai avun kanssa. Se ei silti poista jahkailua.

Se mikä tässä eniten stressaa on se että aika kuluu ja fyysinen ikä kulkee nopeammin henkisen kasvun kanssa. En koe olevani kolmekymppinen. Koen edelleen olevani läppää heittävä teini joka tekee jekkuja ja kyseenalaistaa asioita, vaikka tietäisi niiden olevan totta. Haaveilen yhä lapsenomaisesti isoista asioista vaikka tiedostan elämän realiteetit. Elän ristiriidassa, en tiedä mitä tehdä ja jos joskus tiedän voi olla jo liian myöhäistä!

Kolmikymppinen on jo aikuinen enkä voi enää vedota ikään. Aikuinen sanana kuulostaa jotenkin vastuulliselta ja vakavalta. En minä ole vakava. Aikuisena tulee olla siisti ja esimerkillinen, tietää politiikasta ja puhua hienoilla sanoilla. Kun joku puhuu minulle hienoilla sanoilla, minä nyökyttelen ja esitän ymmärtäväni. Ajatus aikuisesta naisesta on vakityössä käyvä, parin lapsen äiti jolla on yllään siisti jakkupuku. Tämä aikuinen nainen tietää viineistä ja rentoutuu ravintolassa hyvän ruuan äärellä. Aikuinen nainen ei ole jumppavaatteissa, hiukset sykkyrällä, jatkuvasti semihikisenä kulkeva tyyppi, jonka kulttuuritietämys on luokkaa taiteiden yö kerran vuoteen ja joka rentoutuu salilla kyykäten. Ravintoloiden sijaan luksusta on kun poikaystävä laittaa ruokaa ja yhdessä pelataan dominoa niin kauan, kunnes toinen suuttuu syystä tai toisesta. Muutama semipervo läppäkin saattaa lentää, puhumattakaan kotihipasta ja käsipainista. Hirveän aikuismaista!

Vaikka otsikoin tekstin kriisiksi ja koen ikääntymisestäni ensimmäistä kertaa ristiriitaisia tunteita, en kuitenkaan tarkoita sitä täysin otsikon todellisessa merkityksessä. Tiedän että se menee ohi, mutta rakastan elämää enkä haluisi että se kuluu liian nopeasti. En ainakaan nyt, kun nautin elämästäni täysillä. Listasinkin tavoitteita aikaisempaan ”Kuulumisia ja tämän vuoden saavutuksia & saavuttamattomia asioita sekä tulevaisuuden tavoitteita” kirjoitukseen. Tähän listaan voisi lisätä tavoitteeksi olla kriiseilemättä liikaa ja nauttia enemmän hetkestä. Nauttia juurikin lapsenomaisesti ja olla miettimättä liikaa. Kai elämän asiallisuuden ja vakavuuden vastapainoksi voi vähän lapsellinenkin olla, vaikka täyttäisikin pian aikuisen verran. 

Tämä on vuoden viimeinen blogini kirjoitus ja toivottavasti samalla myös viimeiset kriiseilyt asian tiimoilta. On minulla vielä muutama kuukausi enne kuin ikäni alkaa kolmosella. Ehkä tuleva vuosi yllättääkin positiivisesti. Ei voi tietää. Sitä jännityksellä odottaen, vuosi 2020 lupaathan olla minulle armollinen ja vähintään yhtä hyvä kuin tämä vuosi, miinus se kriiseily, kiitos!

<3

-Kiira

Kuulumisia, tämän vuoden saavutuksia, saavuttamattomia asioita sekä tulevaisuuden tavoitteita!

Olen aikaisemminkin puhunut onnistumisesta ja tavoitteiden tärkeydestä ainakin ”Miten onnistua elämässä?- Onnistumisen anatomia!” postauksessa. Kirjoituksessa käsittelin aikaansaamisen vaikeutta, motivaatiota, arvoja ja tavoitteita. Listasin myös omat onnistumisen vinkit ylös. Eräs seuraajani kysyi minulta, että mitkä ovat minun tavoitteeni liikunnassa ja yleisesti elämässä? Entä mitä toivon tulevaisuudelta ja tulevalta vuodelta? Sitä kaikkea pysähdyn nyt hetkeksi miettimään.

Aloitetaan kuulumisista. Niin kuin ehkä insta stooristakin on saattanut huomata, olen nyt höpötellyt vähemmän someen. Tämä johtunee täysin siitä, että olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman paljon töitä, pitääkseni pienen joululoman. Nyt aamusta hoitelen vielä koneella asioita ja illasta vielä valmentamaan sekä ohjaamaan sisäpyöräilytunnin. Loppuviikon kalenteri ammottaakin typötyhjää, IHANAA! Myös seuraava viikko on rento, sillä teen vain kahtena päivänä töitä/valmennuksia.

Eniten odotan ehkä illan tonttupajaa, joka tarkoittaa lahjojen paketoimista, korttien kirjoittamista ja yleistä joulun fiilistelyä. Monet paketoivat aina hyvissä ajoin, mutta mä teen sen aina aattoa edellisenä iltana. Yleensä se johtuu siitä että olen hankkinut lahjat viimetipassa enkä ole ennättänyt aikaisemmin, mutta nyt pari vuotta ihan vain tottumuksesta. Olen siis oppinut hieman ennakoimaan ja aikatauluttamaan paremmin, jeah!

Tänäkin vuonna arvoimme perheen kesken mysteerilahjan eli ostamme vain yhden lahjan per henkilö. Tämä siksi että säästämme puhtaasti rahaa, toki pienet lapset asia erikseen. Mielestäni yllätys ja tietämättömyys lahjan antajasta tuo kivaa extra jännitystä. Erityisesti se helpottaa meitä naisia kun meidän ei tarvitse olla antamassa vinkkejä ja juosta lahjoja miestemme puolesta. 😀 Ei vaan! Aatona me sitten arvailemme mysteerilahjan antajaa sekä sisältöä. Tämä on siis jo itsessään kiva aaton ohjelmanumero. Ajattelin myös kuvata pienen jouluvideon, josta lisää sitten youtube kanavallani joulun jälkeen.

Kuluvan vuoden tavoitteet

Joulusta ajatukset tulevaan vuoteen ja tavoitteisiini. Yleensä ennen vuoden vaihdetta olen koneelle kirjannut ylös asioita, joita haluan tulevalta vuodelta ja joita kohti menen. Kun asiat on kirjattu ylös, ne on selkeämpiä ja niihin voi aina tarvittaessa palata. Yleensä asiat liittyvät työhöni, mutta toki myös yksittäisiä asioita löytyy henkilökohtaiselta puolelta. Viimevuoden tavoitteenani minulla oli kotisivujen julkaisu. Kotisivujen myötä tavoitteena oli blogin kirjoittaminen sekä videoiden kuvaaminen. Näihin todettakoon että check check check! Lisäksi tavoitteenani oli järjestää bootcamp treeniryhmiä, jotka ovatkin startanneet mahtavasti. Joka ikinen ryhmä on täyttynyt ja enemmänkin olisi tulijoita, mikäli tilat vaan sallisi isomman porukan. Näiden lisäksi aloitin omien treenitapahtumien järjestämisen. Ehkä eniten olen ylpeä siitä, että olen saavuttanut kaikki nämä tavoitteet opintojeni ohella! 

Vaikka saavutin paljon asioita, jäi myös paljon saavuttamatta. Näistä todettakoon että kesäloma jäi turhan vajaaksi tavoitteeseeni nähden. Pidin vain vajaan viikon ja sen kyllä tunti näin loppuvuodesta. Tämä virhe korjattakoon tulevana vuonna. Sen lisäksi tavoitteena oli luoda teille jotain hauskaa ja ilmaista, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää mutta se jäi täysin aikatauluresursseiden vuoksi. En sano tästä enempää, mikäli toteutan sen vielä tulevaisuudessa.  Sen lisäksi tavoitteena oli matkustaa, joka sekin jäi. Tavoitteena oli myös pari isompaa työhön liittyvää kokonaisuutta, kuten verkkovalmennuskokonaisuus sekä paljon valmennettavieni keskuudessa toivottu ravinto/reseptikirja. Nämä on myös jääneet aikataulusyistä, sillä ennemmin teen asiat kunnolla kuin vasemmalla kädellä hutiloiden.

Tulevan vuoden tavoitteet

Tavoitteita asettaessa, asetan aina ”hullun tavoitteen” sekä lisäksi pienen aikavälin tavoitteita. Hullu tavoite on se jota kohti mennään isommassa kaavassa, ikään kuin unelma ja haave. Pienemmät tavoitteet ovat niitä, joiden vuoksi päivittäin tehdään asioita. Toki yhtenä isoimpana tavoitteena minulla on Fysioterapeutiksi valmistuminen ajallaan, itseni elättäminen yrittäjänä sekä onnellisuus arjessa ja elämässä ylipäätään. Näiden lisäksi yksi hullu tavoite, jota en ehkä koskaan ole paljastanutkaan liittyy puhumiseen.

Olen aina pitänyt puhumisesta ja keskustelemisesta. Rakastan haastattelua ja erilaisten keskusteluohjelmien katsomista sekä kuuntelemista. Olisikin ihan yli mageeta joskus päästä tekemään jotain omaa sen parissa. Ehkä vetämään tai juontamaan jotain sportti tv ohjelmaa tai tehdä valmennusta ja treenitapahtumia isommassa mittakaavassa? En tarkalleen osaa sanoa mitä se olisi, mutta jotain uutta ja hienoa. Eli jos siellä on tuottajia lukemassa tätä niin pitäkää mut mielessä! 😉

Pienen aikavälin tavoitteena on panostaa kouluun. Kuluva vuosi on rehellisesti ollut yhtä selviytymistaistelua ja opintojen perässä roikkumista. Älkää ymmärtäkö väärin, olen mielestäni pärjännyt opinnoissa hyvin suhteutettuna työmäärääni. En kuitenkaan haluaisi vain läpäistä koulua. Halua oppia ja olla mahdollisimman hyvä tulevaisuuden fysioterapeutti. Tällä menolla tuntuu siltä että pärjään kyllä koulussa, mutta asiat eivät jää päähän kun ne pänttää vain tenttiä varten. Koulutavoitteiden lisäksi haluan alkaa työstämään viimevuodelta jääneitä tavoitteita reseptikirjan ja verkkovalmennuksen suhteen. Vaikkakin se saattaa kuulostaa ristiriitaiselta juuri edelliseen kouluasiaan viitaten, uskon sen kuitenkin olevan mahdollista jollain keinolla.

Mikäli minulta tulisi jokin verkkovalmennuskokonaisuus, mihin toivoisit sen liittyvä? Mihin sinä kenties osallistuisit mukaan tai mikä mielestäsi vielä puuttuu markkinoilta?

Näiden lisäksi toki toivon kanavieni kasvua ja mahdollisuuksia työskennellä mahtavien brändien kanssa. Niin kuin tänäkin vuonna, päätin etten ota sisällöistä kuitenkaan sen suurempaa stressiä (etenkin kun opinnot vielä kesken) ja ne menköön omalla painollaan. Uskon että väkisin tuotettu sisältö myös heijastuu ulospäin, joten ennemmin teen omannäköistä juttua, aina sen mukaan kuin pystyn, rehellisellä ja hyvällä fiiliksellä. Ehkä pienenä toiveena takaraivossa olisi aktiivisempi kommunikointi teidän ihanien lukijoiden ja seuraajien kanssa niin, että uskaltaisitte jakaa enemmän mielipiteitä sekä toiveita. Oikeasti arvostan teidän kommentteja, tykkäyksiä ja viestejä todella paljon. Haluan että kanavillani koet olevasi osa yhteisöä, jossa kaikki pääsevät mielipiteillään ja toiveillaan vaikuttamaan. Ole siis rohkeasti osa tiimiä ja älä epäröi ikinä olla yhteydessä. Vuonna 2020 team kiira on entistäkin tiiviimpi! <3

Jottei kaikki nyt ole ihan työ ja koulupainotteista niin sanottakoon henkilökohtaisista tavoitteista sen verran, että pyrin järkeistämään kalenteria ja varaamaan aikaa myös itselleni. En halua olla aina se ihminen joka kuulumisia kysyttäessä toitottaa vaan kiirettä ja kiirettä. Tähän mennessä olen treenannut täysin fiilispohjalta. Tulevalle vuodella ajattelin joko ulkoistaa ohjelmoinnin tai sitten luoda itselleni tavoitteellisemman suunnitelman ja noudattaa sitä. Toki edelleen treenillinen tavoitteeni on pääsääntöisesti toimintakyky ja selän kivuttomuus.

Suurimpana henkilökohtaisena tavoitteena on uneen panostaminen. Tasalaatuinen ja pitkäjänteinen hyvä uni on tuottanut itselleni ehkä eniten haasteita. En pyri saamaan siitä kertaheitolla täydellistä, mutta kuitenkin parantamaan sitä taas asteen verran. Se miten ajattelin tämän toteuttaa on säännöllisempi nukkumaanmenoaika. Katsotaan miten kaikki tämä on toteutunut taas vuoden päästä vai onko?

Nyt mä laitan koneen kiinni, suuntaan ruuanlaittoon ja siitä pian töihin. Nauti joulusta ja läheisistäsi, mikäli sulla on vaan mahdollisuus. Ihanaa ja rentoa joulua, puss! <3

-Kiira