
Paljon puhutaan sosiaalisen median varjopuolista ja haitoista. Sosiaalinen media koukuttaa, kuluttaa elämästä aikaa, altistaa sinivalolle, aiheuttaa itsetunto-ongelmia tai jopa ruokkii narsismia ja pahimmassa tapauksessa myös fyysisiä kiputiloja tai kehon virheasentoja. Harvoin on hyvää ilman pahaa, niin myös sosiaalisen median kanssa. Sain kuitenkin idean avartaa aihetta sosiaalinen media ja miten se vaikuttaa omaan elämääni, kun tuttuni kysy miksi teen somea?
Miksi siis teen sisältöä sosiaalisen median kanaviin?
Ensisijaisesti sosiaalinen media mahdollistaa nykyaikaisen vaikuttamisen. Sosiaalinen media tavoittaa ihmisiä, joita en ehkä muuten tavoittaisi. Se on nopeatempoista ja jollain tapaa helppoakin (verrattuna vaikka lehtiprinttiin). Itse toivon että pystyn omalla toiminnallani, asenteellani, treeni- ja ravintovinkeillä inspiroida ja motivoida muita terveellisempiin valintoihin. Terveys ja hyvinvointi on itselleni suuri intohimo ja haluaisin kannustaa kaikkia voimaan paremmin tietoisilla valinnoilla, sillä tiedän sen olevan mahdollista.

Tiedon jakaminen
Sosiaalisen media on hyvä väylä jakaa ja saada tietoa. Toki tietoa on paljon ja joskus onkin vaikea erotella turha ja haitallinen tieto hyvästä. Mielestäni kuitenkin viimeaikoina on korostettu vaikuttajien vastuuta ja sen osalta ollaan menossa parempaan suuntaan. Vaikka vaikuttajilla tulisi olla vastuu, kehotan myös kaikkia somen käyttäjiä opettelemaan kriittistä medianlukutaitoa. Joukossa on myös paljon hyvää ja itse nautinkin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä tieteellisvivahteisista blogitekstien tuottamisesta. Milloin kirjoitan kakan koostumuksesta ja siitä mitä se kertoo ja milloin unen fysiologisista vaikutuksista meihin. Järkevä tieto on lähempänä meitä ja vielä helpommassa muodossa käsitellä kuin koskaan aikaisemmin. Sen lisäksi että pystyn välittää tietoa, myös minä saan ja imen paljon tietoa somesta.
Ajatukset
Haluan omalla toiminnallani herätellä ihmisiä kehittämään ajattelua, peilaamaan omaa elämää ja toimintatapojaan ja kehittää itseään fyysisen lisäksi myös mentaalisesti. Haluan tsempata ja kannustaa ihmisiä löytämään asioista positiivisia puolia, koska kaikesta sellaista löytyy. Sosiaalinen media kehittää myös omaa ajatteluani asioita.
Aktiivisuus
Sosiaalinen media ja sisällöntuottaminen pitää mut aktiivisena. Sisällöntuottaminen vaatii myös multa valtavasti tiedon etsimistä ja se taas kehittää minua itseäni ihmisenä, valmentajana sekä tulevaisuuden fysioterapeuttina. Joskus myös tietynlaiset yhteistyöt, kuten reseptiyhteistyöt pakottavat kokeilemaan ja testaamaan uusia juttuja. Tällöin voi löytyä uusia mahtavia tuotteita, lemppari resepteistä puhumattakaan. Tässäkin suhteessa siis some pitää mut aktiivisena. Kyllähän sen tietää jos vain makaa kotona, niin enne pitkään sitä ei saa mitään aikaiseksi. Mutta kun tekee, katsoo, seuraa, pohtii ja kokeilee niin pitää myös tietynlaista aktiivista virettä yllä. Kuulostaako hullulta?

Oppiminen
Mainitsinkin aikaisemmin tiedon jakamisen ja saamisen. Itse käsittelen blogissa aiheita, jotka minua kiinnostaisi lukea tai joita fysioterapian opinnoissamme parhaillaan on. Tämä on myös omien ajatusten ja tiedon prosessointia, sillä opin parhaiten puhumalla, kirjoittamalla tai selittämällä toiselle. Käytän siis omia kanaviani myös itseni opettamiseen!
Tunteiden purkua
Sosiaalisen median kanavat on mulle ikään kuin päiväkirjoja, joiden myötä mä myös jäsentelen asioita päässä ja purkaan ajatuksia. En tietenkään kaikkea mutta jonkin verran. Joskus myös asian ääneen sanominen tai jakaminen teille tekee siitä itselleni todellisempaa.
Inspiraatio
Some on loistava inspiraation lähde, sillä sieltä löytyy kaikkea. Some on hyvä tapa motivoitua ja saada tietoa. Some tuo inspiraatiota milloin mihinkin asiaan. Joskus kun oikein väsyttää eikä jaksaisi lähteä treenaamaan, saatan katsoa treenivideoita. Tämä nostaa innostusta ja motivoi liikkumaan. On myös monen monta kertaa kun olen saanut ideoita ja inspiraatiota aamupala brunssille, omiin postauksiin tai vaikkapa lahjaideaan.

Sosiaalinen media mahdollistajana
Some mahdollistaa myös asioita, kuten yhteistöitä, verkostoitumisen, tienaamisen ja erilaisia työtehtäviä. Esimerkiksi mulla on 3 syytä tehdä kaupallisia yhteistöitä: tiedon jakaminen hyväksi havaituista tuotteista, verkostoituminen yritysten kanssa sekä raha! Tiedän että sitä ei ehkä saisi sanoa ääneen. Mulle kuitenkin rahalla on hemmetin isoa asia etenkin näin opiskelun ohella. Raha mahdollistaa sen, etten joudu tekemään niin paljon fyysistä valmennusta. Tämä taas vapauttaa multa aikaa ja se mihin mä aikaa tarvitsen on opiskelu.
Puhtaasti siis kaupalliset yhteistyöt mahdollistaa paremman keskittymisen opiskeluun. Tämän seikan lisäksi totta kai mä haluan jakaa tuote/palvelu vinkkejä sellaisista tuotteista jotka mä itse oikeasti koen hyviksi. Myös mä kysyn ja luotan helpommin johonkin tuotteeseen jos vaikka kaveri on sen hyväksi todennut. Ennen vinkkejä jaettiin suullisesti, nyt lisäksi myös somessa. Mä en näe siinä mitään ihmeellistä tai epäluotettavaa. Toki on myös paljon henkilöitä pelkkä raha edellä, mutta mun mielestä sellaiset henkilöt on aika helposti tunnistettavissa.
Vaikka en somea tuotteiden takia tee, en voi kieltää ettei tietyt saadut tuotteet, kuten urheiluvaatteet toisi mulle taloudellista säästöä. Parhaimmassa tapauksessa mulle menee 3 eri treenivaatesettiä päivässä ja se kertaa viidellä päivällä viikossa. Voit siis laskea että kyllä siinä muutaman jumppavaatteet tarvii olla ja nekin maksaa. Se että oon niistä kiitollinen ja säästää rahaa omasta kukkarosta EI kuitenkaan ole syy miksi somea teen. Jos tästä lähtökohdasta tekee somea niin se on musta täysin väärä.

Markkinointi
Sosiaaliset mediat mahdollistaa halvan, nopean ja laajan markkinoinnin. Etenkin näin pienyrittäjille, joilla ei välttämättä olisi taloudellisia resursseja televisio/lehti/radio ym. mainontaan. Mulle some on isoin ja käytännössä ainut markkinointikanava puskaradion lisäksi. Monet kokee sosiaalisen median markkinoinnin tyrkyksi tai ärsyttäväksi. Ilman sitä ei kuitenkaan olisi ehkä treeniryhmiäni, kymmenet ihmiset ei ehkä liikkuisi niin säännöllisesti ja voisi ehkä ihan niin hyvin. Kaikella on vaikutusta. Myös sillä miten hoidat työsi, miten kohtaat ihmisiä ja olet. Pelkkä oleminenkin on osittain itsensä edustamista eli markkinoimista. Markkinoiminen mahdollistaa tiettyihin asioihin, kuten töihin!
Kaverit, kommunikointi ja intohimo
Somea voi mun mielestä jollain tapaa vertaa ihmissuhteeseen: liiallisessa määrin tulee riippuvaiseksi, mutta kun sitä ei ole tai ei tee, niin huomaa kaipaavansa sitä! Parhaimmillaan somen välityksellä saa apua, tukea ja vuorovaikutusta ihmisiin myös sellaisina hetkinä kun muuten ei esimerkiksi saisi. Somesta saa paljon vinkkejä ja neuvoja joita esimerkiksi oma kaveri ei välttämättä osaisi antaa. Olen myös somen kautta tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut uusia kavereita.
Musta on puhtaasti kiva jakaa asioita joista oon intohimoinen ja jotka mua kiinnostaa ja ehkä joitain muitakin kiinnostaa. Some kautta voi keskustella saman intohimon omaavien kanssa ja jakaa ajatuksia myös esimerkiksi ulkomailla asuvien kanssa. Lisäksi some mahjdollistaa ulkomaalaisten tuttujen kanssa yhteydenpidon, jonka uskon olevan vähäisempää, mikäli sosiaalista mediaa ei olisi olemassa.

Loppuun vielä sanottakoon että koen olevani sosiaalinen luonteeltani, enkä siksi joudu tekemällä tehdä somea, enkä varmasti siihen väkisin pystyisikään. Puhun ja jaan ajatuksiani mielelläni. Teen ja koen paljon muutenkin, laitoin siitä someen tai en. En muutenkaan ole järin yksityinen tyyppi, joten tällaiset kanavat ja niiden tekeminen on mulle jossain määrin luonnollistakin. Suosittelen sinua kuitenkin seuraamaan kanavia, jotka antavat sinulle ottamisen sijaan. Kanavia, jotka tuovat sinulle hyvää fiilistä, motivoi, inspiroi tai muuten tuo elämääsi hyvää. Vältä kanavia, jotka aiheuttavat negatiivisia tunteita tai vahingollisia ajatuksia.
Välillä on enemmän kuin hyvä pysähtyä miettimään, miksi jotain tiettyä asiaa tekee ilman, että suorittaa vaan sokeasti laput silmillä. Yhdestä pienestä kysymyksestä tuli tässäkin tapauksessa blogi kirjoituksen kokoinen pohdinta sosiaalisen median vaikutuksesta minun elämääni. Tämä kysymys kuitenkin vahvisti entisestään sen, miksi haluan ja miksi teen sisältöä someen.
-Kiira