Miten kevyt liikunta ja hikoilu vaikuttaa krapulaan?

Oletko sä vetänyt iltaa koskaan pitkän kaavan kautta? Se tunne kun olisit voinut ottaa muutaman vähemmän, juoda enemmän vettä ja mennä aikaisemmin nukkumaan. Mutta ei! Elämä vie ja välillä käy näin. Sen jälkeen kun olen saanut ruokaa koneistoon, lipitettyä vettä sen verran että nesteitä tulee myös ulos ja levättyä pahimmat univelat pois, menen aina kevyesti liikkumaan (painosanalla kevyesti). Se tunne kun koet krapulan lisäksi pientä morkkista turhaan nautituista juomista ja lähdet hikoilemaan on jotain käsittämätöntä. Miten liikunta viekin joka kerta suurimman henkisen ja fyysisen pahan olon pois? Miten liikunta auttaa krapulaisen olon parantamiseen?

Aloitetaan liikunnan vaikutuksesta ihmiseen jotta ymmärrämme paremmin kokonaisuutta. Liikunta vaikuttaa ihmiseen tunnetusti kokonaisvaltaisesti aineenvaihdunnan ja fyysisen olemuksen lisäksi aivoihin ja taas sen myötä mm. mielenterveyteen ja uneen. Fyysinen aktiivisuus tarkoittaa lihassupistusten aikaansaamaa liikettä, joka muuttaa energiankulutuksen lepotilaa suuremmaksi. Fyysisen aktiivisuuden aikana sympaattinen hermosto aktivoituu, jonka seurauksena verenkierto ja verenpaine vilkastuu,  hengitys kiihtyy ja aineenvaihdunta aktivoituu. Aineenvaihdunnan aktivoinnin seurauksena tahdonalaisten supistuvien lihasten lisäksi tahdosta riippumattomien sisäelinten ja kudosten toiminta vilkastuu, hapen sekä ravintoaineiden kuljetus tehostuu. Näiden muutosten ja kehon homeostaasin (kehon ylläpitävä sisäeritys eli hormonieritys ja autonomisen hermoston järjestelmä) vaikutuksesta fyysinen aktiivisuus lisää terveyttä ja hyvinvointia. Hormoneista puheen ollen päästään liikunnan vaikutuksesta aivokemiaan.

Liikunnan aikana aivokemia muuttuu. Tämä on niin mielenkiintoinen ja monimutkainen prosessi josta emme suoraan sanottuna edes tiedä vielä kaikkea. Kuitenkin simppelisti liikunnan aikana aivojen välittäjäaineiden eritys kasvaa, hormonien eritys vilkastuu, vireystila paranee ja kuormituksen jälkeen unen laatu syvenee. Lisäksi hermoimpulssit lisääntyvät jonka myötä viestintä ja uudismuodostus tehostuvat, stressinsieto paranee, keskittymiskyky, muisti ja oppiminen paranee. Liikunnan aikana aivoista vapautuu erilaisia hormoneja kuten endorfiinia, dopamiinia, endokannabinoideja sekä serotoniinia. Kaikkien näiden hyvää oloa tuottavien hormonien vaikutuksesta mielihyvän tunne, hyvänolon tunne itsestä ja omasta olosta lisääntyy ja alakulo sekä masentuneisuus lievittyvät.

Krapulassa (darrassa, dartsulissa, dagen efterissä) tunnetusti verensokeri on alhaisempi jolloin keholla on käytössä vähemmän energiaa. Useimmat alkoholit ovat myös diureettisia eli poistavat kehosta nestettä. Lisääntyneen virtsaamisen myötä nestehukan vaara kasvaa. Suurin osa soluistamme tarvitsee nestettä toimiakseen kunnolla, mukaan lukien aivot. On siis sanomattakin selvää että käymme hitaammalla ja voimme huonommin kostean illan jälkeen, puhumattakaan henkisestä olosta. Koettu krapula on toki yksilöllistä ja siihen vaikuttaa yksilöllisten tekijöiden lisäksi myös alkoholin määrä ja laatu. Niin kuin yllä mainitsin liikunta lisää fysiologisten muutosten  myötä myös merkittävästi hyvänolon kokemusta aivokemian ja hormonierityksen seurauksena. Ei ole siis ihme että pienen ja kevyen liikuntasuorituksen jälkeen koemme parempaa oloa, niin henkisesti kuin fyysisesti. 

Loppuun haluan kuitenkin korostaa että yllä mainitut asiat koskevat kyvyttä liikuntaa kuten kävelyä (toki yksilöllisesti suhteellista). Raskasta treeniä ei suositella tehtäväksi alkoholin alaisena, eikä edes krapulaisena. Alkoholi vaikuttaa toimintakykyyn myös seuraavana päivänä. Alkoholi veressä hidastaa koordinaatiokykyä, heikentää tasapainoa, kehon hienomotoriikkaa ja reaktio aikoja. Tällöin siis loukkaantumisvaara on merkittävästi koholla ja olet alttiimpi tapaturmille.  Veressä olevan alkoholin vaikutuksesta veren laktaatti hajoaa maksassa normaalia hitaammin, jonka jälkeen liikunta käy kertyneen maitohapon vuoksi haasteellisemmaksi. Myös muiden hajoamistuotteiden kuljetus hidastuu. Krapulassa syke ja verenpaine ovat normaalia korkeammalla eikä elimistö ole ehtinyt toipua nestetasapainon suurista vaihteluista. Myöskään hapenottokyky ei ole parhaimmillaan.

Koska alkoholi vaikuttaa myös uneen heikentävästi ja uni taas aivotoimintaa ja sen palautumisen kautta suorituskykyyn, kova urheilu alkoholin vaikutuksen alaisena ja/tai väsyneenä on tehotonta sekä vaarallista.  Yhden alkoholiannoksen palaminen voi kestää noin kaksi tuntia. Alkoholin palamisnopeus pysyy vakiona, eikä sitä pysty nopeuttaa saunomisella, kahvin juomisella tai liikunnan harrastamisella. Liikunnalla pystymme vaikuttamaan vain koettuun mielihyvään ja oman olon tuntemukseen. Muista siis järkevä käyttäytyminen ja kohtuus kaikessa. 

-Kiira

LÄHTEET:

  • Liikkuva ihminen – aivot, liikuntafysiologia ja sovellettu biomekaniikka Sandström. M & Ahonen. J. VK-kustannus Oy
  • Terveyskirjasto.fi
  • Ukkinstituutti.fi

Tiedätkö arvosi?

Mikäli kysyisin sinulta nyt mitkä ovat kolme sinulle tärkeintä arvoa mitä vastaisit?

Sinä ihana lukijani. Ota itsellesi hetki aikaa hengähtää ja miettiä elämää ja omia arvojasi. Mitkä asiat ovat sinulle kaikkein merkittävintä elämässä ja minkä mukaan sinä elät ja toimit? Mikäli et suoralta kädeltä osaa nimetä näitä elämää ja valintoja ohjaavia tekijöitä, niin ei huolta. En minäkään aikaisemmin osannut luetella arvojani niitä aina kysyttäessä, vaikka arvohuutokaupan tehdessäni tajusin että nämä ne arvoni on joiden mukaan olen aikaisemminkin elänyt. En vain osannut antaa arvoilleni nimeä tai tunnistaa niitä.

Miksi omat arvot olisi hyvä tiedostaa?

Arvolla tarkoitetaan elämää ja valintoja ohjaavasta tiedostetusta tai tiedostamattomasta aatteesta. Se voi olla jonkin asian päämäärä. Arvot tuovat yleensä elämään merkitystä sekä tarkoitusta ja sen myötä säätelee päivittäistä käyttäytymistä ja valintoja. Tiedostamalla omat arvot ymmärrät paremmin omaa toimintaa. Päätöksen teot helpottuvat sekä elämä saa lisää tarkoitusta. 

Vaikka arvot ei sinänsä ole mikään seksikäs keskustelunaihe, et voi välttyä kohtaamasta erilaisten arvojen määrittelemää toimintaa. Erilaiset yhteisöt., organisaatiot ja työpaikat kuten koulut määrittävät itse omat arvonsa, sillä arvot ovat kaiken toiminnan perusta. Nyky yhteiskunta on eri arvomaailmojen sekamelskaa ja nykyinen hektinen elämäntyyli saattaa sokeuttaa ihmiset toimimaan eri tavoin mitä oikeasti yksilön perimmäiset arvot osoittaisivat. Tämän seurauksena yleinen turhautuminen ja elämän kokeminen tarkoituksettomana lisääntyy yhteiskunnassa. Tämän vuoksi suosittelen kaikille ajoittaista pysähtymistä omien arvojensa ja itsetutkiskelun parissa.

Pidemmittä puheitta seuraavan testin avulla saat ohjausta omien arvojesi pariin. Alla on lueteltuna 11 erilaista arvoa.

TEHTÄVÄ 1) Lue arvot rauhassa läpi ja tunnustele mitä ajatuksia ne sinussa herättää?

  1. Hedoniset arvot: onni, mielihyvä, ilo, nautinto, aistillisuus
  2. Vitaaliset arvot: elämä, terveys, tahto, kuntoisuus
  3. Esteettiset arvot; kauneus, ylevyys, suloisuus, taide
  4. Tiedolliset arvot: totuus, tieto, oppi, koulutus, viisaus, tiede
  5. Uskonnolliset arvot: usko, toivo, pyhyys, laupeus
  6. Sosiaaliset arvot: Altruismi, ystävyys, rakkaus, uskollisuus, vapaus, veljeys
  7. Mahtiarvot: Voima, valta, rikkaus, raha, voitto
  8. Oikeusarvot: oikeudenmukaisuus, ihmisoikeudet, tasa.arvo, laillisuus
  9. Eettiset arvot: hyvyys, moraalinen oikeus
  10. Ekologiset arvot: luonnon kauneus ja terveys, eläinten oikeudet
  11. Egologiset arvot: itsekkyys ja oma etu, omanarvontunto

TEHTÄVÄ 2) Rajaa arvoista 6 pois ja jätä viisi (5) tärkeintä arvio itsellesi jäljelle. Mistä voisit luopua? Mitä ilman pystyisit elämään?

Muista että arvojen rajaaminen on yksilöllistä ja testiä tehdessä pyri olla ajattelematta sitä mitä muut ympärilläsi valitsisivat, mitä sinun oletetaan valitsevan vaan tee rehellisesti siten, miltä sinusta oikeasti tuntuu. Muista ettei mikään arvoista ole oikea ja väärä. Kaikki olemme yksilöitä ja koemme toiset asiat tärkeämmäksi kuin toiset.

TEHTÄVÄ 3)  Poista jälleen jäljellä olevista arvoistasi kaksi (2) arvoa, jolloin jäljelle jää sinulle kolme (3) tärkeintä arvoa. Pohdi miksi päädyit juuri tähän valintaan? Käytä lisäksi hetki oman elämäsi pohtimiseen. Miten valitsemasi arvot näkyvät sinun elämässäsi ja valinnoissasi? Elätkö arvojesi mukaisesti? Onko jokin asia elämässä joskus järkyttänyt arvomaailmaasi tai vaikuttanut niiden muodostumiseen? Onko elämässäsi ollut tilanteita, jossa olet joutunut joustamaan tai luopumaan arvomaailman mukaisesta toiminnasta? Miksi näin on käynyt ja miten olisit voinut tehdä toisin pysyäksesi uskollisena itsellesi?

TEHTÄVÄ 4) Kirjaa kolme (3) tärkeintä arvoa itsellesi konkreettisesti ylös. Mikäli koet ristiriitaisia tai hankalia tilanteita, palaa arvojesi pariin. Saat niistä apua valintoihin ja selkeyttä elämääsi. Tiedostamalla omat arvot pysyt uskollisena itsellesi ja sen myötä toimintasi ja valintasi ohjaavat sinua onnellisuuteen! 

-Kiira

Kuvat: Johanna Ketola IG @johannaketo

Kun parisuhde hukkuu arkeen!

Kuvan reppu TÄÄLTÄ!

Onko teistä koskaan tuntunut siltä että parisuhde hukkuu arkeen? Tunne siitä että olette enemmän kämppiksiä kuin rakastavaisia? No musta on ja mun mielestä se on jollain tapaa pitkissä parisuhteissa myös ihan normaalia. Hälyttävää on jos kyseiselle tunteelle ei tee mitään. Olen aina ollut enemmän parisuhde ihminen kuin sinkkuna viihtyvä, vaikkakin melko itsenäinen ja omaa tilaa myös kaipaava, joten vuosia kestäneiden suhteiden aikana olen kokenut jos jonkinlaista tunnetta. Ensimmäisen suhteeni kesti kaksi vuotta. Toinen suhteeni oli kestoltaan noin kuusi vuotta. Nykyinen avoliitto on kestänyt jo yli neljä vuotta ja toivottavasti monia kymmeniä kymmeniä vuosia vielä eteenpäin. Näiden vuosien aikana on siis koettu vaikka ja mitä, eikä mitkään tunteet tule siis puskista. Erilaiset tunteet ja fiilikset on mielestäni inhimillisiä ja normaaleja. Kuitenkin se miten niihin suhtautuu ja miten niitä kykenee käsittelemään on avainasemassa parisuhteen lopputuloksessa.

Aikaisemmat parisuhteet ovat opettaneet siis yhtä jos toista. Haluan ajatella että kaikki tapahtuvat syystä ja kaikessa on aina jotain hyvää. Kaikista epäonnistumisista niin elämässä kuin parisuhteissa on jotain oppia mitä halutessaan pystyy ammentaa tulevaisuuteen. Epäonnistumiset ja pettymykset on mielestäni oiva hetki pysähtyä ja tarkastella omaa toimintaa. Miksi näin kävi? Miten minä vaikutin tai olin vaikuttamatta siihen? Miltä minusta tuntui tai ei tuntunut? Mikä tilanteessa on sellaista jota en tekisi seuraavan kerran? Itsetutkiskelun lisäksi avainasiassa on myös kommunikointi. Mitä avoimempi ilmapiiri sen paremmin kaikesta pystyy keskustella ja sen myötä kynnys tunteiden kertomiseen madaltuu. Koen että kommunikointi on se mikä on vuosien myötä myös kehittynyt aivan valtavasti ja se tekeekin nykyisestä suhteestani vahvan. Halusin kirjoittaa ajatuksiani parisuhteen hukkumisesta arkeen, sillä kiireisten elämän myötä myös tämä tunne on tullut minulla vastaan enemmän kuin yhden kerran. Emme kuitenkaan ole jääneet märehtimään asiaa vaan aina lähtenyt ratkaisukeskeisesti purkamaan fiiliksiä. Olen toki sitä mieltä että elämä on niin lyhyt ja ainutlaatuinen jota ei pitäisi hukata olemalla onneton. Toisaalta olen sitä mieltä että parisuhteissa saati avioliitoissa luovutetaan nykypäivänä aivan liian helposti.

Kuvan reppu TÄÄLTÄ!

Suhteeni alusta alkaen tiesin ettei tämän hetkinen suhde tulisi olemaan se tavallisin ja helpoin. Vaikka ihmisenä tarvitsen omaa aikaa ja tilaa elää omaa (suhteellisen kiireistäkin) elämääni, koen että olen myös sellainen joka vaatii huomiota parisuhteen ja kipinän ylläpitämiseksi. Otin siis tietoisen riskin ryhtyessäni suhteeseen urheilijan kanssa. Tiesin että avopuolisoni tulee olemaan paljon poissa eikä rahaa tule tulvimaan ovista ja ikkunoista, sillä suomessa tuetut urheilulajit ovat hyvin riippuvaisia mediaseksikkyydestä ja osittain menestyksestä. Vain paria lajia lukuun ottamatta suomessa on siis erittäin harvinaista pystyä elättämään itseä urheilulla tai urheilijana. Oli siis sanomattakin selvää ettei meidän talous tulisi rypemään rahassa, matkustelu ja oman asunnon haaveet oli pistettävä määrittelemättömäksi ajaksi tauolle. Lisäksi tulisimme elämään kädestä suuhun ainakin sen aikaan kun molempien opiskelut olisivat pulkassa ja ainakin toinen meistä olisi vakituisessa työsuhteessa. Sanomattakin on selvää ettei tähän tilanteeseen lapsi sopisi. Loppupeleissä materia on vain materiaa ja tärkeintä on rakkaus. Tai ainakin niin koitan lohduttaa itseäni aina kun kateellisena fiilistelen kavereiden muuttamista omiin omistusasuntoihin. Mutta kun sinun rakkaus on jatkuvasti poissa kisoissa tai leirillä tai kun hän on kotona mutta itsellä pukkaa ympäripyöreitä päiviä töissä, mistä löytää yhteinen aika kipinän ylläpitämiseksi? 

Suhteen luonne on mun mielestä avainasiassa selviytymisen kannalta. Huh kuulostipa raadolliselta, mutta selviytymistä täälläkin on välillä ollut. Arjesta ja niistä hetkistä kun on yhdessä tulee tehdä merkittäviä. Merkittävällä en tarkoita rahallista panostusta tai sitä että sen tarvitsisi olla erikoista, vaan ennemminkin aitoa läsnäoloa. Molemminpuolista sitoutumista, ymmärrystä ja panostusta niihin hetkiin silloin kuin se on mahdollista. Vaikkakin nykyään meillä on paljon enemmän aikaa yhdessä kuin esimerkiksi seurustelun alkuvuosina, meillä on edelleen jäänyt perinteeksi treffipäivät. Treffipäivät on sellaisia kun molemmat välttää puhelimella oloa, keskittyy toiseen ja tehdään yhdessä jotain erilaista kivaa. Esimerkiksi viimeksi treffipäivänä me pakattiin eväitä reppuun ja käveltiin jätkäsaaresta sillan toiselle puolelle istumaan lauttasaaren kallioille. Me juotiin rauhassa kahvia termareista, syötiin eväsleipiä ja istuttiin lähekkäin käsistä kiinni pitäen. Ei siis mitään ihmeellistä, mutta kuitenkin spesiaalia. Mun mielestä jo se että poistuu rutiini ympyröistä tekee paljon. Etenkin kun nykyisenä yrittäjänä tekee paljon kotona töitä niin  välillä tuntuu että kotona seinät kaatuu päälle ja on päästävä muualle. Mikset treffipäivät voisi olla jotain perinteisempää esim leffassa käyntiä, ruokailua tai uusien asioiden kokemista yhdessä. Yhtenä päivänä esimerkiksi Jarno tuli pelaamaan mun kanssa tennistä kun se tiesi kuinka paljon siitä pidän. Mä taas vastavuoroisesti kökötin ulkona kylmässä katsoen kun hän väkersi kuntopalloa. Jos et oo muuten nähnyt tätä DYI kuntopallo videota niin pääset siihen TÄSTÄ!

Parisuhde on siis vastavuoroista ja tasavertaista kumppanuutta. Jos toisella herää jonkinlaisia tunteita, tulee tunteista pystyä puhumaan ilman että toinen hyökkää vastaan ja huutaa päälle. Tämä aiheuttaa vaan sen ettei suhteessa uskalleta avautua. Sen sijaan että heti ollaan luovuttamassa tulisi keskustella siitä mitä toinen milläkin hetkellä kaipaa. Tämä on mielestäni ratkaisu pitkään ja toimivaan parisuhteeseen. 

Vaikkakin meidän joka kuukautinen treffipäivä ei ole vähään aikaan pitänyt (ylläri ylläri töiden ja kiireiden vuoksi), niin huomasin taas yllättäen kaipaavani kahdenkeskistä rutiinien ulkopuolista kahdenkeskistä aikaa. Siispä tulevana lauantaina olisi taas treffipäivä ja Jarno sanoikin että haluaa viedä mut brunssille. Ah rakastan ruokaa, jotenka mulle se käy enemmän kuin hyvin. Sen lisäksi me tehdään jotain mitä ei olla vähään aikaan tehty. Ehkä mennään pelaamaan bilistä tai keilaamaan. Tai ehkä me vaan kävellään ja fiilistellään linnanmäkeä ja käydään pussauskopissa. Se on kuitenkin varma että lauantaina somettelut jää vähemmälle ja aijon keskittyä hetkeen. Treffailu ei mun mielestä katso parisuhteen kestoa tai sitä asutaanko yhdessä tai ollaanko jo naimisissa. Päinvastoin! Treffailu ylläpitää parisuhteen kipinää ja estää parisuhteen hukkumista arkeen. 

Mikäli sä tunnistit ettette ole parisuhteessanne viettäneet hetkeen yhteistä laatuaikaa niin kaivakaa kalenterit esiin ja sopikaa treffipäivä. Älkää kokeko sisällöstä niinkään painetta tai sitä että sen pitäisi olla erikoista. Nauttikaa toisista, katsokaa syvälle silmiin ja pitäkää toisianne kädestä. Muistakaa siis myös läheisyys. Koska viimeksi olette esimerkiksi kiihkeästi suudelleet? Myös tällainen ihan tavallinen asia saattaa jäädä arjen astuessa kuvaan, vaikka suhteen alussa se oli parasta ikinä! Parisuhde ei ole asia jota kannattaa ottaa itsestäänselvyyttä vaan se vaatii panostusta ja uhrauksia toimiakseen. 

<3

-Kiira

Extemporena puolmaraton!

Heippa ihanat!

Tilaisuuden tullen päätin extempore lähteä juoksemaan puolimaratonia eli 21km Helsinki half maratonille lauantaina 8.6! No nyt se on ohi ja takana. Mitkä fiilikset? Pääsinkö maaliin? Mikä oli aika? Mitä söin heti juoksun jälkeen? Entä miten meni tankkaus ja muita tapahtumia ja ajatuksia pitkin viikkoa?! KAIKKI SELVIÄÄ VIDEOLLA!

-Kiira

Juoksuun valmistavat liikkeet sekä yleisimpiä virheasentoja!

Heippa!

Näin kesän ja lämpimien ilmojen myötä kadut täyttyvät lenkkeilijöistä. Valmentajana haluaisinkin muistuttaa kaikkia liikkujia lajista riippumatta muistamaan huolellisen aktivoinnin ja alkulämmittelyn ennen varsinaista treeniä. Myös ennen lenkkiä on hyvä tehdä aktivointeja sekä avauksia, jotta juoksu olisi optimaalista, taloudellista sekä tietenkin tehokkaampaa ja vartalolle vähemmän kuormittavampaa. Videolla erittäin hyviä liikkeitä, joita suosittelen tekemään aina ennen lenkille lähtöä. Lisäksi videon lopussa on muutama demo yleisimmistä virheasennoista juoksussa. Mikäli koit videon hyödyllisenä sekä haluat jatkossa saada myös vinkit käyttöösi, muista tilata kanava KIIRAKIRSIKKA youtubessa ja tykätä videosta. Tehokkaita lenkkejä!

-Kiira

Paluu koulunpenkille- ensimmäisen vuoden fiilikset!

Tämä postaus käsittelee fiiliksiä vakityöstä koulun penkille palaamiseen ja sitä, mitä kaikkea ensimmäinen vuosi AMK opintoja on pitänyt sisällään. Lisäksi avaan yrittäjyyden ja opiskelun yhteensovittamisen haasteista sekä jaan filiksiäni pääsykokeista tähän päivään.

Urheiluopistosta valmistututtuani mielessä kävi hakea fysioterapian koulutusohjelmaan. Kuitenkin kädessä kuumotelleet liikuntaneuvoja, sekä personal trainer linsenssini saivat minut haluamaan heti konkreettisesti kyseiseen työhön kiinni. Olin jo opintojeni aikana saanut paikan liikunta alalla ja tein jo valmennuksia sekä ohjasin ryhmäliikuntaa. Noin vuoden kokemuksen jälkeen sain vakipaikan kuntokeskusvastaavana. Esimiestyön lisäksi jatkoin sekä ryhmäliikunnan ohjaamista, että yksilö valmennusta. Yhä useampien asiakkaideni kohdalla huomasin kuinka monella on takana kipua, traumaa, leikkausta tai muuten kehollisia ongelmia. Harvemmin asiakas tuli valmennukseen puhtaasti oppiakseen pumpata lihaksia ulkoisista syistä. Kiinnostus fysiologiaan ja toimintakykyyn kasvoi. Valmentajana halusin pystyä auttamaan ihmisiä vieläkin kokonaisvaltaisemmin, sillä olihan itsellänikin taustaa selän reumaattisista kivuista, jonka vuoksi aikoinaan itse alalle päädyin.

Silloisessa vakityöpaikassani oli päällä yrityssaneeraus, joka oli se viimeinen sysäys kohti hakupapereiden vireille laittamista. Kieltämättä papereiden jättäminen oli ajatuksen tasolla melkein vitsi, koska vähättelin itseäni ja ajattelee että miten minä nyt voisin päästä sisään yhteen haetuimmista linjoista ja vielä Helsinkiin. Vähättelystä huolimatta halu ja motivaatio oli sen sijaan todella kova. Itseäni vaan aina stressaa kirjalliset osuuden, sillä koen niiden olevan se suurin kompastuskiveni ei vain lukihäiriöni vuoksi vaan muutenkin. Olen aikaisemminkin maininnut että jos saisin hoitaa kaikki asiat aina puhumalla niin tekisin sen ehdottomasti. Tiesin että mikäli ennakkovalinnasta  ja kirjallisista osuuksista selviän ja pääsen jatkoon, puhun itseni sisään vaikka väkisin.

Esivalintana oli soteli eli sähköinen karsintakoe netissä. Soteli piti sisällään ennakkomateriaaliin perustuvia kysymyksiä, englannin kielen osuuden, matikka osuuden ja muistaakseni äidinkielen osuuden (?). Kirjallisen koen kauhusta huolimatta olin päättänyt antaa kaikkeni sen mitä työn teon ohella kykenin. Muistan kuinka juhannuksena mökillä ollessa muut meni tekemään asioita ja minä luin ennakkomateriaalia. Luin materiaalia niin paljon ja tein alleviivauksia, jotta osaisin vastata sotelin kysymyksiin nopeasti aikaa säästäen (esivalintakokeessa on tietty aika tehdä tehtävät). Ennakkomateriaali ei ollut se mikä eniten jännitti vaan matikka. Suoraan sanottuna olen ihan susi matikassa ja pelkästään ajatus siitä että joudun laskemaan jotain,  vetää mut aivan lukkoon! Vaikka tiesin että laskut ovat simppeleitä, olimme harjoitelleet matikkaa siskoni kanssa ennakkoon.

Sotelista läpi ja pääsykoepäivää kohti. Olin ennakkoon varautunut jos jonkinlaisella testillä ja tilanteella. Ei psykologisia testejä, ei liikunnallisia testejä, ei rytmiikkaa, ohjausta eikä mitään muutakaan. Vain kirjallinen essee, jossa siinäkin aiheena muistaakseni oman motivaation osoittaminen sekä ryhmätilanne. Ryhmätilanteessa oli itseni lisäksi 3 muuta. Aihe josta keskustelimme oli hankalasti muotoiltu. Muistaakseni se oli jotain muuttuva yhteiskunta fysioterapia asiakkaan näkökulmasta.  Mielestäni ryhmätehtävät ja keskustelut on se missä usein pystyn antamaan parastani. Olen muutenkin luonteeltani sellainen että omaan asioista mielipiteen. Sen lisäksi tykkään haastaa ympärilläni olevia kyseenalaistamalla heidän mielipiteitään, jotta he joutuvat perustelemaan sanomisia (vaikka siis itse olisinkin samaa mieltä). Nämä on usein sellaisia asioita joita ryhmätilanteissa mitataan. Sen lisäksi kykyä kuunnella muita ja toimia yhteen ja olla puhumatta toisten päälle. Uskon että ryhmätilanteissa ratkaisujen löytäminen ja perusteleminen on myös se jota havainnoitsijat mittaavat. Fysioterapia on asiakaspalvelua siinä missä mikä muu asiakaslähtöinen työ. Keskustelulla on osoitettava kunnioitusta ja taitoa työskennellä muiden ihmisten kanssa. Onnekseni ryhmätilanne meni hyvin ja saimme paljon keskustelua aikaan. Itse asiassa jännitin kuinka tasaisen hyvin kaikilla meni, että näinköhän pystyin erottautumaan tarpeeksi mutten liikaa. Lopputuloksena ryhmästäni ¾ pääsi sisään.

Muistan kuinka töissä toimistossa ollessani sain tiedon kouluun pääsystä. No luonnollisesti itku, tärinä, paniikkihan siinä tuli. Miten minä voin olla yksi 24:stä joka pääsi sadoista hakijoista sisään? Laitoin heti viestiä läheisimmilleni, joiden kanssa fiilisteltiin puhelimessa. Kun tilanne rauhoittui, alkoi pää täyttyä ajatuksista. Kolme ja puoli vuotta on pitkä aika olla tekemättä ”kunnolla” töitä, sillä olenhan työkeskeinen ja aina tottunut tekemään palkallista duunia. Miten pärjätään taloudellisesti, sillä avopuolisonikin on opiskelija? Olenkohan vanhin luokalla? Mitä jos en löydä samanhenkisiä kavereita? Olikohan pääsy kouluun vahinko? Pärjäänkö opiskeluissa? Mitä jos olen kaikista huonoin luokalla ja kaikki ihmettelevät miten minä olen voinut päästä sisään? Onko opinnot sitä mitä oikeasti haluan? 

No kyllä oli ja on! Vaikka ensimmäiset kurssit olikin täyttä sontaa. Ei siis pahalla, mutta olin orientoitunut täysillä keskittymään fysiologiaan, anatomiaan ja itse työssä vaadittaviin asioihin. Sen sijaan ensimmäinen vuosi starttasi hölynpöly kursseilla, joita ei saanut hyväksiluettua ellei ollut taustalla toista AMK tutkintoa. Alkuun oli siis oppimisen valmiuteen liittyviä asioita, tietotekniikkaa, viestintää, soten asiakasymmärrys asioita, lukupiiri tehtäviä sekä ruotsin kurssi. En siis ollut henkisesti valmistautunut vääntämään Word ja Powerpoint osaamistehtäviä. Alun opinnoissa oli myös paljon muuta, minkä itse sain hyväksiluettua kuten: EA1, englanti, terveysliikunta, hengenpelastus ja osa testauksista. Niin ja stressi siitä onko luokalla sama henkisiä tovereita oli turha. Onneksi oli, enkä edes ollut luokan vanhin! 😉

Parin ensimmäisen kuukauden jälkeen päästiinkin jo enemmän asiaan. Anatomiaa, palpaatiota, mittausta, ultrausta, fysiologiaa, patologiaa, hierontaa ja farmakologiaa eli kaikkea sitä konkreettista tekemistä ja kiinnostavaa uuden omaksumista mistä odotinkin. Toki ensimmäinen tentti oli pieni shokki kun enhän ollut edes kynää pitänyt kädessä pidempiä aikoja since ylioppilaskirjoitusten 2009. Itseopiskelua ja pänttäämistä on paljon ja siinä tullaankin yhteen suurimpaan haasteeseeni. Koska olin myös perustanut uunituoreen toiminimeni, koin velvollisuudeksi tehdä töitä sillä kysyntää oli. Omalla ajalla opiskelu ei siis saanut niin paljon resursseja kuin olisi pitänyt ja usein päiväni venähtivät hyvin pyöreiksi. Tosin siitä saan olla itsessäni ylpeä etten aikatauluhaasteista huolimatta ole saanut yhtäkään hylsyä.  Aamut alkoivat usein laittoman aikaisin omalla treenillä tai valmennuksilla, joista suuntasin suoraan kouluun. Koulusta useimmiten suoraan töihin ja työt päättyivät noin 19-20 jälkeen. Siitä sitten suihkuun, ruoan tekoon, seuraavien päivien valmennusten suunnittelu ja sitten oli aika opiskelun. Ihan yhtä hullunmyllyä siis, mutta koska taloudellisesti en pysty luopumaan töitä ja olin päättänyt myös suoriutua opinnoista, ei siinä muu auttanut kuin selviytyä.

Nimenomaan selviytyminen on ehkä se sana millä tätä ensimmäistä vuotta kuvailisin. Selviytyminen töistä, selviytyminen koulusta ja selviytyminen parisuhteen ylläpitämisestä, kaverisuhteista, kotitöistä, some hommista ja muusta elämästä puhumattakaan. Osalle ystävistäni on ollut hankalampaa ymmärtää tilannettani ja olen siitäkin saanut osakseen kuittaulua jos en ole aina jaksanut tehdä sitä sun tätä, joka on osakseen syönyt henkisesti. Motivaatio ja halu on kuitenki se millä mantraan itseäni jaksamaan. Onneksi avopuolisoni on itsekin paljon poissa niin en joudu elämään ihan niin suuren omantunnon tuskien kanssa, ei sillä että hän minulle painetta toisi (onneksi).

Toinen minkä tiesin tulevan vastaan opintojen alkaessa on bileet. Tiedän että opiskelujuhlia sun muita on alkuun hyvinkin reippaasti. Alkuun jännitti se jäisinkö porukasta ulos jos en jaksaisi riekkua yömyöhään juhlissa. Näin jälkeen päin mietittynä, varmasti se osakseen vaikuttaa että osasta porukasta tulee tiiviimpi viettäessään enemmän yhdessä aikaa. Kuitenkin hektisen elämän myötä on pakko priorisoida asioita ja siksi päätin että työ ja opiskelu edellä mennään, mikäli saan ystäviä niin se on vain bonusta. Onneksi luokalla onkin ihania ihmisiä, joihin toki toivoisin tutustuvani entistä paremmin. Vuoden aikana olen ollut kahdissa riennoissa. Ensimmäiset olivat ihan koulun alettua ”Aloita tästä” tapahtuma, jossa luokan kanssa kiertelimme hesperian puistossa suorittamassa erilaisia rasteja. Tapahtumana kiva, sillä näin saatiin heti touchia toisimme, jotta pystyisimme tulevaisuudessa hioutua yhteen tiiviimmäksi luokkana. Toiset riennot mihin lupauduin oli Helsingin kadun aprot. Näihin lähin ihan takki auki valmiina juhlimaan. Kivaa oli ja täydellinen ilma, mutta jotenkin hypetys ja itse tapahtuma eivät kuitenkaan ihan kohdanneet. Kiertelimme kapakoita, tanssimme, höpöttelimme ja oli hauskaa yhdessä. Ei kuitenkaan mitään megalomaanista, mistä olisin välttämättä jäänyt paitsi jos en olisi mennyt.

Niinkun haalareista näkee ihan kauheesti ei ole merkkejä keräilty! 😀

Ensimmäinen vuosi fysioterapian opintoja päättyi 2 viikon mittaiseen työharjoitteluun Malmin avofysioterapian osastolla. Onnekseni sain sellaisen paikan minkä halusin, sillä halusin päästä heti kiinni kunnallisen työn toimintatapoihin ja nähdä millaista se konkreettisesti on. Harjoittelustani ei ole muuta kuin positiivista sanottavaa. Pääsin näkemään laajasti eri ikäryhmiä vauvasta ikääntyneisiin. Pääsin osaksi yksilövastaanottoa ja ryhmäkuntoutuksia. Olin mukana synnyttäneiden ryhmässä, sekä pääsin jopa henkilökunnan sisäisiin koulutuksiin mukaan. Vaikka minulla oli nimetty ohjaaja, pääsin näkemään monen muun ohjaajan työtä ja vastaanottoa. Mielestäni on tärkeää nähdä alaa ja toimijoita laajasti, jotta tulevaisuudessa pystyn rakentamaan itselleni sen oman fysioterapeutin identiteetin ja toimintatavat, sekä suuntaamaan kiinnostustani tiettyyn osa-alueeseen.  

Kiteytettynä vielä omia ajatuksia ensimmäisestä vuodesta: Alun turhautumisen jälkeen motivaatio on vain lisääntynyt entisestään. Mielenkiinto alaa ja ihmisen toimintakykyä on lisääntynyt ja olen oppinut tarkastelemaan muitakin asioita tieteen kautta. Valtion leikkaukset huomaa itseopiskelun määrässä ja siitä kuinka ”vähän” konkreettista opettamista koulussa on (ikävä kyllä). Opintosuunnitelma voisi olla järkevämpi, sillä vuosi on mennyt suhteellisen aalloissa: ensin ei ole juuri mitään ja yhtäkkiä onkin sata palautettavaa tehtävää ja tenttiä. Kuitenkin miellän että ajallisista haasteistani huolimatta olen suoriutunut opinnoista hyvin. Kaikista numeroni ei ehkä päätä huimaa, mutta taustani ihmisten parissa työskentelyyn ja iholla oloon on sen sijaan tuonut paljon varmuutta tekemiseen. Mielestäni fysioterapeutin työssä tulee olla ihmis- ja käytännönläheinen persoona. Toki tietoa pitää olla pohjalla, mutta väitän ettei fiksuinkaan ihminen pärjäisi työssä ilman käytännönläheistä otetta. Työssä ja opiskeluissakin tullaa olemaan toistemme ihoilla kiinni ihan alasti, joten siihen on jo hyvä henkisesti varautua. 

ISOSTI tsemppiä ja onnea kaikille pääsykokeisiin päässeille. Jännityksestä huolimatta pyri olemaan oma ihana itsesi ja näyttämään että pystyt toimia tukalassakin tilanteessa. Mieti jo etukäteen miksi sinä haluat alalle? Miksi olisit hyvä fysioterapeutti ja miten näät alan tulevaisuudessa? Näin osaat itsevarmana osoittaa motivaatiosi empimättä ja annat paremman kuvan itsestäsi.

Työharjoittelussa Malmin sairaalan avofysioterapian osastolla!

Pidän teille sormet ristissä ja peukut pystyssä! <3

-Kiira

Puhutaan laihduttamisesta!

Niin kuin ehkä satuit huomaamaan, sosiaalisessa mediassa ihmiset ottivat voimakkaasti kantaa älä laihduta- päivään. Koska asia liittyy osittain työhöni ja sitä minulta kysyttiin niin kerroin insta stooreissa myös oman mielipiteeni. Stoorit aiheuttivat paljon keskustelua ja osa laittoi viestiä että eivät ennättäneet näkemään stooreja niin tässä kirjoituksessa käyn vielä kertauksena oman näkemykseni älä laihduta- päivästä, sekä yleisesti pinnalla olleista terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä aiheita kuten: bodypositiv, termistöt, laihdutus yms. Koska aiheet ovat hyvin laajoja, pahoittelen jo etukäteen että kirjoituksesta saattaa tulla hyvin pitkä. Vaikka mä ajattelen tällä tavalla ja toimin omien aatteiden mukaan, se ei silti tarkoita että tuomitsisin sun näkemykset asioista. Toivottavasti jaksat lukea tekstin loppuun saakka.

Aloitetaan älä laihduta kohusta, josta tuskin sinäkään vältyit, mikäli olet sosiaalisessa mediassa. En ajatellut ottavani kantaa asioihin koska tiedostan että yleisesti tällaiset päivät ja markkinointi liittyy organisaatioiden kampanjointiin. Olen itsekin sitä mieltä että nykypäivänä on hyvin vaikeaa saada ääntä kuuluviin ilman kantaaottavia, tiukkoja ja joskus mustavalkoisiakin kannanottoja, joten ymmärrän kampanjoinnin täysin ja suhtaudun niihin yleensä hyvin neutraalisti, vaikka en normaalisti kannusta mustavalkoiseen ääripää ajatteluun. Kuitenkin siinä vaiheessa kun sosiaalisen median feedini sekä viestiboksini ”täyttyi” vaikuttajien kampanjoinnista laihduttamista vastaan sillä argumentillä ”ettei laihduttaminen sovi kenellekkään”, en voinut olla ottamatta kantaa.

Lähtökohtaisesti yleensä kampanjoinnin taustalla on tarkoitus tuoda tietoisuutta asioita ja aiheuttaa vuorovaikutuksellista keskustelua. Omalla kohdalla suurin provosoituminen tapahtui siinä kun tunnetut niin isot kuin pienetkin vaikuttajat julistivat laihdutuksen vastaista sanomaa ymmärtämättä kampanjan aloitetta. Syömishäiriöliitto perusteli kampanjan sillä että usea syömishäiriöstä kärsivä on hyvin pieniä ja liitto haluaa ennaltaehkäistä epäterveellistä suhtautumista ruokaan. Älä laihduta kampanjahan oli siis syömishäiriöliiton kampanja laihdutusta vastaan. Kun painitaan syömishäiriöiden ja vääristyneiden kehonkuvan kanssa on kampanja enemmän kuin aiheellinen. Syömishäiriöihin liittyy paljon myös kuolemantapauksia joten syömishäiriöstä ja tarkemmin vääristyneestä kehonkuvasta kärsiville laihduttaminen voi olla se viimeinen niitti. Some vaikuttajien sanoma oli enemmänkin sitä, että laihduttaminen ei sovi kenellekään ja mielestäni nämä ovat kaksi täysin eri asiaa.

Suora lainaus syömishäiriöliiton sivuilta: ”syömishäiriö on sairaus, jossa ratkaisevaa ei ole se, mitä syö ja kuinka paljon tai minkä kokoinen on, vaan minkälainen ajatusmaailma ohjaa ja hallitsee syömistä ja omaa kehoon suhtautumista.” Mielestäni kaiken lähtökohta on yksilöllisyys ja tilanne siitä mikä on hyväksi ja mikä ei. Tottakai kun taistellaan vääristyneestä minä kuvasta, ensisijainen asia on eheyttää itsensä niin että pystyy rakastamaan ja olla tyytyväinen siihen millainen on. Mutta jos minäkuvan tai itseensä suhtautumisessa ei ole psyykkisellä tasolla vääristymiä, en nää miksei laihduttaminen olisi hyvä ratkaisu sellaisten henkilöiden kohdalla, joilla ylipaino uhkaa terveyttä ja/tai hyvinvointia. Minusta myöskään siinä ei ole mitään pahaa tai väärää että haluaa keventää oloaan ja sen kautta saa lisää hyvinvointia, vaikka paino ei terveyttä uhkaisikaan (kuitenkin järkevästi ammattilaisen ohjeistuksella).

Suomessa joka neljäs aikuinen ylittää normaalin ylipainon (puhutaan siis vähintään 15kg ylipainosta) ja teini-ikäisistä 15-25%. Eurooppalaisessa vertailussa suomalaisten lihavuus on keskitasoa yleisempää. Lisäksi aikuisväestön lihavuus on yleisempää kuin muissa pohjoismaissa. Lihavuus ja sen liitännäissairaudet kuormittavat yksilön ja hänen hyvinvointinsa lisäksi terveydenhuoltoa ja aiheuttavat merkittäviä kustannuksia yhteiskunnalle. Suomessa n.10% terveyskustannuksista aiheutuu elintapasairauksista ja rahallisesti puhutaan siis monista miljoonista euroista. Suorien kustannuksien lisäksi on myös välillisiä kustannuksia, kuten sairauksista johtuvia tuottavuuden alenemisia sekä sairauslomista johtuvia kustannuksia.  (Lähteet: Duodecim & THL)

Tottakai on siis perusteltua laihduttaa, mikäli se vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin negatiivisesti. Laihdutus on hoitomuoto siinä missä kilpirauhasen vajaatoimintaan on pillerin (lääkkeen) ottaminen. Tuntuu että yleisesti kansa laiskistuu ja mennään sen helpoimman kautta. Nykypäivänä tuntuu että mentaliteetti on muuttunut kaikki-tänne-heti ja siksi noudatetaan mitä ihmeellisempiä superdieettejä, jotka ei todellakaan ole hyväksi ja pilaa täysin järkevän ja turvallisen laihduttamisen maineen. Muutenkin kaikki pitäisi tuntua ihanalta, olla kivaa ja helppoa. Elintason nousun myötä homma on mennyt ihan kermaperseilyksi. Mitään ei olla valmiita tekemään jos ei tuloksia näy heti parin päivän jälkeen. Motivaatio lopahtaa ja palataan taas siihen noidankehään. Valitettavasti muutoksen (oli ne sitten henkiset tai fyysiset) vaatii omaa aktivisuutta, motivaatiota ja pitkäjänteisyyttä.  Motivaatio, ajatusmallit ja suhtautuminen asioihin on mielestäni siis avainasiassa, puhuimme sitten mistä tahansa muutoksesta. Onhan se nyt hitusen sairasta että olemme valmiita ottamaan ihmepillerin ja jatkamaan elintapojamme kuin että tekisimme työtä hyvinvointimme eteen niin, että meidän ei tarvitsisi lääkitä itseämme. Vai oletko toista mieltä?

Faktoista takaisin syömishäiriöliiton kampanjaan: ”Älä laihduta -päivä on terveyden asialla. Laihduttaminen nimittäin altistaa paitsi lihomiselle myös häiriintyneelle syömiskäyttäytymiselle. Syömiseen liittyvät säännöt ja rajoitukset, joita laihduttamiseen lähes poikkeuksetta kuuluu, vievät aina vain kauemmas oman kehon kuuntelun arvokkaasta taidosta. Hyvinvointi ei löydy laihduttamisen vaan oman kehon arvostamisen ja kehon tarpeisiin vastaamisen avulla. Älä laihduta -päivä ei kiellä laihtumista. Älä laihduta -päivä muistuttaa, että laihtuminenkin (jos sille oikeasti on tarvetta) onnistuu parhaiten silloin, kun ei aktiivisesti laihduta.”

Viitaten yllä lainattuun tekstiin kyllä 1. Laihduttaminen altistaa lihomiselle mikäli  muutokset ovat liian radikaaleja, nopeasti suoritettuja ja altistavat häiriintyneelle syömiskäyttäytymiselle mikäli laihduttaminen on toteutettu huonosti. 2. Säännöt ja rajoitukset yleensä eivät johda pitkällä aikavälillä pysyvin muutoksiin, mutta säännöksillä pystytään ohjaamaan toimintaa ja auttaa havainnollistamaan sitä, mikä on hyväksi ja mikä ei. Kyllähän sen yhteiskunnastakin tietää ettei täällä mikään toimisi jos mitään lakeja ja säädöksiä ei olisi! 3. Hyvinvointi ei todellakaan katso kokoa tai painoa, mutta kyllä se usein on terveyteen linkitettävissä. Kuitenkin kaksi merkittävintä asiaa sitaatista on mielestäni viimeiset sanat. Älä laihduta päivä ei siis ole ehdoton tapauksissa joissa laihtuminen on suotavaa. Suurin asia miksi ylipäätään kommentoin asiaa on juuri tämä. Vaikuttajat ottavat itselleen sopivan lauseen pois sen oikeasta asiaytimestä (SYÖMISHÄIRIÖT) ja julistavat sitä muille faktana. Saatan olla väärässä mutta tuntuu siltä että osittain ”LAIHTUMINEN EI SOVI KENELLEKKÄÄN” julistusten taustalla kuitenkin saattaisi olla oma takaraivossa kolkuttava pettymys omasta saamattomuudesta terveytensä suhteen ja sen myötä uskotellaan itselle ettei meidän tarvitsekaan tehdä mitään.  Tätähän on helppo uskoa kun se tulee tunnetun ja helposti samaistuttavan henkilön suusta.

Mielestäni on surullista ja jollain tapaa myös itsekästä olla tekemättä oman terveyden ja hyvinvointinsa eteen töitä. Kuitenkin on paljon ihmisiä jotka eivät pysty vaikuttamaan omaan terveyteensä (esim sairaudet) vaikka kuinka haluisivat. Valitettavan usein terveyteen panostetaan vasta kun ”paskat on jo housussa”. Onnea kuitenkin on että suurimmaksi osin terveyden voi myös saavuttaa uudelleen.  Mikäli et tiedä miten lähteä liikkeelle järkevästi, kysy apua. Avun kysyminen asiassa kuin asiassa ei tee sinusta huonompaa eikä vähemmän arvostettavaa, vaan päinvastoin! ”Älä laihduta -päivä on ihmisoikeuksien asialla. Laihduttamaan kannustaminen viestii aina, että sinussa ja kehossasi on jotain vikaa.” Tätä en taas allekirjoita yhtään, päinvastoin! Koen että itsestään huolehtiminen on nimenomaan itsensä rakastamista, ylistämistä ja oman kehon, sekä elämän kunnioittamista. Toki taas pitää muistaa yksilöllisyys siten että psyykkisesti ollaan asemassa jossa omasta tilasta pystytään tekemään hyviä valintoja.

”Laihduttaminen onnistuu parhaiten silloin kun et laihduta”. Tästä kävin instagramissa monen kanssa keskustelua ja lopputuloksena päädyin siihen että termistö on se joka tässä eniten ihmisiä rassaa, ei niinkään itse se laihtuminen. Mielestäni kuitenkin tietoisesti toteutetut valinnat liikunnan ja ravinnon (ja muidenkin kuten unen) saralla ovat terveyden edistämistä ja sen seurauksena järkevästi toteutettuna yleensä tapahtuu laihtumista. Laihtuminen sanana vaan nähdään niin negatiivisena että mielummin puhuttaisiin terveellisistä elämäntavoista. Syntykö kaikki tämä vouhotus siis vain väärästä sanavalinnasta? Itse pyrin aina puhumaan rehellisesti asioista niiden oikeilla nimillä. Toki koska olemme yksilöitä ja reagoimme asioihin eri tavalla, pääsemme tilannetajuun ja sen rooliin. Pitää osata lukea ihmisiä ja toimia sen mukaisesti hienovaraisemmin tai suoraan. 

”Älä laihduta vaan arvosta ainutlaatuisuuttasi!”. Monet mieltää että koko liitetään jollain tavalla arvostukseen ja riittävyyteen. Mielestäni kaikki on yhtä arvokkaita ja painolla ei ole siihen mitään tekemistä. Voi hyväksyä itsensä, rakastaa omaa kehoa, olla ylpeä ja ainutlaatuinen ja siitä huolimatta tehdä tietoisia muutoksia terveellisempien valintojen eteen, jonka seurauksena laihtuu.  Mun mielestä vähän jo mennään siihen että kannustetaan ihmisiä olla tekemättä mitään sillä argumentilla että jos muutat jotain et hyväksy itseäsi tai ole tyytyväinen.

Suurin osa liittää laihduttamisen vaa an lukeman tuijottamiseen. Paljon terveys ja hyvinvointi skenessä mennään vanhalla olettamuksella, etenkin muiden kuin ammattilaisten puolelta, vaikka moni asia on musta muuttunut tosi paljon parempaan suuntaan. Harvemmin ravintovalmennus on grammamääräistä riisin ja kanan punnitsemista tai kieltolistoja. Laihduttaminen ei ole = näännyttäminen. Laihduttaminen ei myöskään ole sama asia kuin herkkujen syömättömyys tai kieltolistat. Laihtuminen ei ole asioiden karsimista vaan ennemminkin muuttamista parempiin valintoihin. 

Lyhyesti mitä tulee kehopositiivisuuteen niin lähtökohtahan on erittäin tärkeä. Kunnioitetaan ja kannustetaan hyväksymään kaiken laiset vartalot koosta tai muodosta riippumatta. Monet kokevat että kehopositiivisuus on läskien lässytystä, mutta kaikkien olisi tosi tärkeää ymmärtää ettei  kenenkään kehon arvostelu ole ikinä hyväksyttävää. Tämän ei kuitenkaan pitäisi olla yhtä kuin liikalihavuuden hyväksymistä saati siihen puuttumattomista. Kehopositiivisuus keskittyy mielestäni liikaa ulkonäköön ja keskiössä tulisi ennemminkin olla kokonaisvaltainen arvostus itseä kohtaan, ei siis vain ulkonäkö. Välillä tuntuu että kehopositiivisuus on vain ylipainoisten aate, vaikka sen pitäisi kuulua kaikille. Olen myös todistanut somessa sitä kuinka jaotellaan sitä kuka voi olla kehopositiivisuuden puolestapuhuja ja kuka ei. Onko tämä nyt sitten kaikkien tasavertaista hyväksymistä?

Vielä kiteyttääkseni kaiken, haluaisin korostaa yksilöllisyyttä ja sitä miten ihminen kohdataan. Se usein määrittää sen miten toimitaan ja millä termeillä puhutaan. Ei voi sanoa ettei ikinä saa tehdä mitään, koska se voi olla oikea tapa toiselle. On hyvä että jaetaan subjektiivisia kokemuksia vertaistuen merkeissä ja usein se onkin hyvin voimaannuttavaa. Toisaalta pitää aina muistaa että kyse on nimenomaan subjektiivisesta kokemuksesta, ei siis faktasta eikä absoluuttisesta totuudesta. Koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jossa keho ja mieli ovat yhteydessä toisiinsa on erittäin tärkeää hoitaa kumpaakin osa-aluetta tasavertaisesti. Kaikessa tekemisessä ratkaisevaa on oma ajatusmaailma joka ohjaa tekemistä oikeaan ja terveelliseen suuntaan. Onko laihduttaminen pahasta? No se on ihan millä termillä terveellisempien valintojen sivutuotetta haluaa kutsua. Mikäli laihdutus nostaa karvat pystyyn niin silloin puhuu siitä mikä tapa on itselleen lähestyttävämpi. Haluan vielä korostaa ettei kyse ole pienestä ylipainosta tai vatsamakkaroista, vaan enemmän pohdin asiaa terveyden näkökulmasta, jossa ylipaino aiheuttaa ongelmia psyykkisellä jaL fyysisellä tasolla.

Kun laihdutus/tietoiset elämäntapamuutokset on perusteltuja ja tehdään järkevästi niin kuka on siihen mitään sanomaan. Pitää kuitenkin unohtaa turha laihdutus vain siksi että pitäisi olla jonkin tietynlainen. En voi käskeä kaikkia elämään terveellisesti, mutta voin sen sijaan ohjata suuntaa ja kannustaa parempiin valintoihin. Elämä on aika tosi lyhyt ja siitä pitää myös osata nauttia täysillä, mutta ei kuitenkaan terveytensä kustannuksella.

-Kiira

Miten tähän päivään päädyttiin?

Heippa ihanat! Koska blogini on vielä suhteellisen tuore ja haluan jakaa itsestäni mahdollisimman paljon jotta te opitte tuntemaan minua entistä paremmin, päätin kirjoittaa postauksen aiheena työhistoria. Mielestäni olen ikäisekseni tehnyt paljon työtä ja useimmiten pidän työnteosta. Vaikka pyrin siihen ettei työ määrittäisi minua liikaa, työllä niin nykyisellä kuin menneillä työpaikoilla on iso rooli siihen millainen olen tänä päivänä!

Monet uudemmat kaverini aina ihmettelevätkin sitä, mitä kaikkea olen ennättänyt tähänastisen elämäni aikana jo tekemään. Meillä on kotona aina opetettu tekemään töitä nuoresta pitäen (joko kotitöitä tai palkallista työtä) ja ansaitsemaan omaa rahaa. En voi aina sanoa että olisin nauttinut työstä täysin rinnoin, mutta ainakin koen saavani jokaisesta työpaikastani oppia jollakin saralla ja näin kasvattanut suuren työmoraalin ja arvostuksen rahaa kohtaan. En voi myöskään väittää ettenkö olisi joskus ollut kateellinen kaverille, jonka vanhemmat ostivat 18-vuotta täytettyään uuden auton tai muille ketkä saavat samat asiat paljon helpommalla ja paljon enemmän. En sano että olisi yhtä oikeaa tai väärää tapaa kasvattaa, mutta olen oppinut tekemään asioita itse onnistumisten ja saavutusten eteen ja saavuttanutkin asioita ei-sen-helpoimman kautta. En missään nimessä sano myöskään että olisin elänyt nuoruutta vaikeimman kautta tai että olisin saanut jotenkin vähän, EI! Perheeni on aina ollut hyvin toimeentuleva (ainakin tietääkseni) ja olen saanut tukea tarvittaessa.

Aloitetaampa työhistoriastani:

v. 2001-2003 (11-vuotiaana)

Teimme vanhemman siskoni kanssa kahvitus/siivous keikkaa Veikon koneelle (kodinkone liike). Aina kun heillä oli tarjouksia, kanta-asiakaspäiviä yms yms niin siellä minä ja siskoni tarjosimme kahvia ja pullaa.

v. 2003-2005 (13-vuotiaana)

Aloitin lasten hoitamisen ja tein keikkaa/ osa-aikaista työtä sen osalta.

v. 2006 (16-vuotiaana)

Sain ensimmäisen ”kunnollisen” vakituisemman työn paikallisesta ravintolasta (tilaukset, kassa, tarjoilu, keittiön apulaisena, siistimistä). Täällä olin kiireapulaisena, sekä työskentelin pääsääntöisesti viikonloppuisin. Muistan myös ikuisesti edelleen, kuinka täällä alaikäisenä kaadoin kaljaa ostajille! Ihan ei taidettu lakipykälien mukaan mennä, mutta silloin olin asiasta lähinnä otettu.

v.2007-2008 (17-vuotiaana)

Lukion ohella työskentelin osa-aikaisesti Gallerix Sverige nimisessä kaupassa kauppakeskus Sellossa. Tämä oli suhteellisen raskasta aikaa sekä minulle, että varmasti äitileni, joka haki minut aina autolla töistä Espoosta takaisin kotiin Nurmijärvelle. Lukiota kävin Vantaalla eli suhasin Nurmijärvi-Vantaa-Espoo-Nurmijärvi väliä lukioajan, mutta siellä oli tehtävä työtä mistä sitä sai ja kiitos äitille vielä näin jälkikäteen kaikista niistä kyydeistä illalla takaisin kotiin. Arvostan!

v.2008-2009 (18-vuotiaana)

Sain osa-aikatöitä Helsingin keskustan Veikon koneesta. Tämä helpotti suhaamistani hieman, sillä Helsingistä pääsi paremmin takaisin kotiin Nurmijärvelle. Nyt en tarjoillut kahvia ja pullaa vaan pääsin kassaksi/myynnin apulaiseksi. Tähän aikaan ja oikeastaan jo aikaisemmin Gallerix aikaan olin usein yötä mummillani, siskollani tai isälläni sillä he asuivat Helsingissä ja näin säästin päivässä joitakin matkustamiseen kulutettuja tunteja. Tähän aikaan kyllästyin myös jatkuvaan ravaamiseen ja päätin muuttaa Helsinkiin silloisen poikaystäväni kanssa.

v.2009-2015 (19-vuotiaana)

Työskentelin Mobile Spa nimisessä Nokian valtuutetussa matkapuhelinhuollossa. Näihin vuosiin mahtuu vaikka ja mitä. Perus asiakaspalvelusta, myyntiin, laskutukseen, perehdytykseen ja pienhuoltoihin (kuorten vaihtoja yms yms.). Lukion jälkeen työskentelin täällä siis täysipäiväisenä, sillä en tiennyt mihin hakea opiskelemaan. Täällä olen siedättynyt shitille. Voitte vaan kuvitella mitä on kuunnella 8h päivässä ihmisten valituksia ja huutoa rikki menneestä luuristaan, joka ei tietenkään ole asiakkaan oma vika (okei pienesti värittäen)! Pakko jakaa myös muistiin jäänyt kohtaaminen liittyen tähän työpaikkaan. Nokia sponssasi paljon julkkiksille puhelimia ja meillä sitten niitä huollettiin ja tehtiin tiedonsiirrot ja sähköpostin asennukset yms. Siellä kävi eräs erittäin tunnettu vanhempi naiseutta kannattava nainen. Ensimmäinen kommentti jonka sain tervehdittyäni häntä oli ”onko teillä mies asiakaspalvelijaa saatavana?” Anteeksi rouva mutta, olen ollut täällä pisimpään töissä ja uskon että pystyn auttaa teitä. ”Haluan miesasiakaspalvelijan!”. Että sellainen feministi. Miesvaltaisella alalla koin jonkin verran tämä tyylistä asennetta, mutta ehkä se on ollut se joka on herättänyt kilpailuhenkisyyteni ja näyttämisen halun pärjätä työelämässä? Tähän aikaan mahtuu myös vuoden reppu reissu Australiaan, jonne lähdin suhteellisen extempore kyllästyttyäni elämään (mutta se on jo oma lukunsa)!

v. 2016-2017 (26-vuotiaana)

Valmistuttuani liikuntaneuvojaksi urheiluopistosta, pääsin heti alan hommiin käsiksi. Työskentelin Erimoverilla/ FIT kuntokeskuksilla liikunnanohjaajana.

v. 2017-tähän päivään (27-vuotiaana)

Pääsin Motivus kuntokeskuksen kuntokeskuvastaavaksi esimies tehtäviin. Olen aina sanonut että luonteeni ja kunnianhimoni vaatii toimenkuvan jossa pääsee vaikuttamaan, joko esimiestehtäviin tai sitten yrittäjäksi. Koska pääsin opiskelemaan fysioterapeutiksi jätin pestini esimiehenä, perustin oman toiminimen ja jatkoin/jatkan Motivuksella ryhmäliikunnanohjaamista.

v. 2018-tähän päivään (28-vuotiaana)

Oman yrityksen ja toiminimen perustaminen. Liikunta-alan monipuoliset tehtävät.

Näiden kaiken lisäksi olen tehnyt paljon keikka duuneja ja osa-aikaisia työtä, töiden ja koulujen ohella kuten:

v. 2011 Työskentelin Flow festivaalien pressitiimin apulaisena. v. 2011-2012 Työskentelin Moskito televisionilla tuotantoassistenttina (tämä ala on sellainen jota ajoittain kaipaan ja haaveilen pääseväni jotenkin osaksi tulevaisuudessa). v. 2012-2015 Tein keikkaa viikonloppuisin sekä iltaisin yökerhojen narikassa. Olen myös ollut linnan juhlien jatkoilla narikassa töissä. v. 2015 olen tehnyt satunnaista promootio keikkaa Sport troopsilla, ollut Transval Fastilla hullujen päivien pakkaajana (varasto hommia), sekä työskennellyt italiassa leirikouluohjaajana. v. 2016-2017 Valmensin superminejä tenniksessä viikonloppuisin. Australiassa ollessani työskentelin pähkinä ja bataattifarmilla. Olen ollut tapahtumissa töissä kuten: Salpausselän kisat, Lapsimessut ja I love me messut. Lisäksi olen suorittanut harjoitteluita muunmuassa Helsingin kaupungin liikuntavirastossa, ollut mukana liikkuva koulu projektissa ja ohjannut UH/FIX urheiluhalleilla. Tähän hätään ei tule muuta mieleen paitsi EA-1 kurssi, Personal Trainer koulutus, uimaopettaja (SUH) ja SUP outdoor koulutus.

Ennen kaikkea tätä olen lukion jälkeen ennättänyt hakea opiskelemaan ainakin: Johdon assistentti/tradenomi AMK, Kulttuurituottaja AMK ja puheviestintä YLIOPISTO. Mulla on sellainen tunne että olisin hakenut sataan muuhunkin paikkaan, mutta toistaiseksi muistin vain nämä. Kuinka elämä saattaiskin olla hyvin erilaista, mikäli olisin johonkin näistä päätynyt. Jälkiviisaana olen erittäin tyytyväinen etten päässyt, sillä olen onnellinen tähän elämäntilanteeseeni ja alaan jossa saan työskennellä päivittäin.

Mikäli sinä etsit vielä omaa polkuasi, haluan kannustaa sinua kuuntelemaan sisäistä intuitiota ja antaa sen johdattaa. Kokeilemalla ja testaamalla pystyt poissulkea ainakin niitä, joista et pidä yhtään. Mikäli et ole pienestä pitäen tietänyt miksi haluat isona tulla, se tuskin tulee itsestään vaan se vaatii sinun omaa aktiivisuutta ja rohkeutta testata asioita. Kaikesta on aina jotain hyötyä, usko pois! Aika paljon täälläkin on koettu ja tehty ennen kuin päädyin tähän nykyhetkeen yrittäjäksi liikunta-alalle. Älä siis lannistu, sillä kaikki tulee aikanaan. Uskalla tarttua tilaisuuksiin ja ole avoin mahdollisuuksille!

Koulujen haut/esivalinnat on yleensä helmi-huhtikuussa eli pidän kaikille teille ISOSTI sormet ja varpaat ristissä ja toivon että onnistaisi. Itse kokenut monet haut joihin en päässyt ja tiedän kuinka stressaavaa aikaa se voi olla sellaisille, joille kirjalliset kokeet ja esivalinnat ei ole se helpoin asia (itse hoitaisin kaiken puhumalla jos vain olisi mahdollista). Toivoa ei kannata menettää, koska tässä sitä ollaan taas opiskelemassa 29-vuotiaana! Super tsempit siis ja kivaa loppuviikkoa ihanat! <3

-Kiira