Kun keskinkertaisuus ei enää riitä!

Edelleen ajoittain törmää siihen kuinka ihmiset kokevat stressiä siitä mitä olla ja mitä ei ole. Kieltämättä välillä koen itsekin stressiä siitä, kuinka kuljen päivästä toiseen jumppavaatteet yllä, sillä pitäisi olla edustava ja siisti ja huoliteltu ja sitä ja tätä. Onneksi useimmiten havahdun saman tien ajatuksen jälkeen ja mietin mielessä että pyh! Mä olen sitä mitä olen ja olisi muutenkin täysimahdottomuus olla 24/7 siistinä liikenteessä, sillä kyllähän elämäni pyörii liikunnan ympärillä, joko omien tai valmennettavieni tai ryhmieni treenien ympärillä.

Tuntuu siltä että tavallinen ja yksinkertainen leimataan tylsäksi. Kaikki pitää olla isompaa, parempaa, uudempaa ja erilaisempaa. Tähänkö ollaan tultu? Teetämme siis turhaa stressiä itsellemme siitä, kun vertaamme tekemisiämme aikaisempiin, puhumattakaan toisiin vertailemisesta josta on vaikea olla saamatta osansa muuttuvan yhteiskunnan myötä, jolloin sosiaalinen media on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tarve tehdä isommin, enemmän ja erilaisemmin korostuu mielestäni jo harmittavan paljon.

Esimerkiksi ravintoasioissa on paljon uskottavampaa olla gluteenittomalla ruokavaliolla kun syödä ihan perinteisesti. On hienoa olla dieetillä, sillä dieetit vaativat tunnetusti itsekuria jota ihailemme yli kaiken. Itsekurihan on se piirre mikä mukamas meiltä juurikin puuttuu. Kun sanoo syövänsä kansallisten ravitsemussuositusten mukaisesti olet joko tylsä, epäluova tai kykenemätön tunnistamaan itsellesi sopivan ruokavalion.

Aiheesta taas toiseen, myös liikunta-alalla on mahdotonta olla törmäämättä valmentajiin kohdistuvasta puheesta. Valmentajien uskotaan olevan ammattitaitoisempia mitä ihmeellisempiä ja erikoisempia liikkeitä laitetaan asiakkaat tekemään. Tai ainakin asiakkaat kokevat asian näin! Fakta kuitenkin on ettei perusjamppa tarvitse ihmeellisyyksiä kehittyäkseen tai ainakaan heti ensimmäisten treenien yhteydessä. Kun valmentaja kehottaa lähteä liikkeelle perusasioista, leimaannut tylsäksi, epäluovaksi ja huonoksi valmentajaksi, vaikka todellisuudessa se on silkkaa järkipuhetta. Tuntuu että ihmiset pönkittävät itsevarmuuttansa sillä että tekevät laitteissa väärinpäin vitkutuksia ja mitä erikoisempia asioita, ikään kun he olisivat fiksumpia kuin muut, sillä he tekevät normaalista poikkeavaa ja sehän vasta hienoa onkin.

Osittain ”syytän” sosiaalista mediaa, joka muuttaa käsityksiä normaalista ja epänormaalista. Liikunta-alalla on monta valmentajaa, jotka esittelevät mitä hienompia yliliikkuvuutta vaativaa asentoa tai monen monta valmentajaa, jotka jakavat kanavillaan mitä ihmeempiä treenivinkkejä. Ymmärrän että jokaisella on osaamisensa ja mielenkiintonsa ja tätä haluaa jakaa. On sanomattakin selkää että seuraajia saa mielenkiintoisilla jutuilla, miksi me seuraisimme henkilöä joka viikosta toiseen postaa ihan tavallisia juttuja ja treenivinkkejä jotka me jo tiedämme. Kuitenkin haastavammat ja monimutkaisemmat videot vääristää ihmisten todellisuutta ja se näkyy suoraan valmennettavaksi tulevien tavoitteiden asettelussa ja realiteeteissa. Taas kun kerrot liikkumattomalle asiakkaallesi tavoitteen olevan hieno ja kunnianhimoinen ja kehoitat aloittaa turvallisen liikkumisen peruspilareista olet huono ja tylsä valmentaja.

Tiedättekö sen tyypin joka on aina äänessä, kenellä on aina kaikesta sanottavaa ja joka on aina aktiivinen? Onhan se nyt habitukseltaan paljon ”mageempaa”, kuin olla tyyppi ketä ei ota kantaa, sano mielipidettä tai nauttii ihan vain neutraaleista  asioista ilman vahvoja kannanottoja. Jos et jaa joka ikistä aamupuuroa tai treeniäsi sosiaaliseen mediaan, olet mainstreamin ulkopuolella se vähemmistö jota oudoksutaan.

Mitä tulee juhlimiseen, itsekin nautin emännöinnistä. On ihana järkätä illanistujaisia tai aamupaloja ystäville sekä brunsseja perheelle. Kaiken pitää kuitenkin olla taas isompaa ja hienompaa, ainakin edellisvierailuun verrattuna tai olet epäonnistunut. Tuntuu että itse pointti eli laatuaika, näkeminen ja hyvä ruoka ole enää se tärkein asia, vaan kaikki se ylimääräinen kuinka paljon olet panostanut koristeisiin. On oltava viiriä ja palloa ja jos jonkinmoista glitteriä. Kokoajan odotetaan enemmän ja enemmän mutta kysymys kuuluu, milloin riittää? Milloin lakkaamme yrityksen ylittää itsemme sekä muut?

Valtion yleiset suositukset on perseestä, sillä ne ovat täysin korruptoituneita ja kaupallisia. On paljon helpompaa ryhtyä pikadieetille, koska pitkän aikavälin muutokset vaativat enemmän itsenäistä työtä ja aivojen käyttöä. Perus kotiruoka on tylsää ja raakaruoka on in. Pitää olla lisäravinteita ja superfoodeja, vähintäänkin jo statussyistä. Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Niin kuin aikaisemmin mainitsin tarve isompaan, parempaan ja erilaisempaan valtaa jo kaikki elämänalueemme.

Haluanko todella elää kaiken sen paineen ja stressin alla, ihan vain siksi että voisin paistatella sosiaalisessa mediassa olevani hyvä ihminen? Hyvän itsetunnon pitäisi perustaa kaikkeen muuhun kuin ulkoisiin asioihin. Välillä tuntuu että meidän aikuistenkin medianlukutaito vaatisi pientä koulutusta. Kuuntele siis itseäsi ja sitä mitä oikeasti olet, sillä se on paljon harvinaisempaa nykypäivänä!

-Kiira

Kunpa olisin niinkuin muut!

JALKAVIHA!

Onko sulla ollut koskaan mitään sellaista minkä olet aina halunnut muuttaa ja sellaista mitä itsessäsi vertaat muihin? No mulla on! Oon oikeastaan aina siitä asti kun muistan inhonnut mun jalkoja ja siis tarkemmin reisiä, jotka ovat aina olleet isot ja paksut riippumatta siitä mitä vaaka näyttää. Nuorempana vertasin jatkuvasti reisiäni muiden jalkoihin ja kateellisena toivoin että olisipa omat kinttuni myös hitusen kapeammat ja näin näyttäisin paremmalta ja itsetuntoni olisi parempi. En myös koskaan pitänyt muita kun mustia farkkuja, sillä vaaleat värit korostivat kokoani entisestään, puhumattakaan hameista ja mekoista!

Vaikka näin äkkiseltään voisi ajatella että paksut reidet ei näytä niin hassuilta kun on kuitenkin jonkun verran pituutta mutta ei! Todellisuudessa vartaloni on mittasuhteiltaan hyvinkin erikoinen, sillä jalkani ovat suhteessa todella lyhyet ja selkäni taas luonnottoman pitkä. Esimerkiksi istuessamme yli 180cm pituisen siskoni kanssa saman korkuisella tuolilla, istuessa selkäni on häntä todella paljon pidempi, vaikka itse olen häntä yli 10cm lyhyempi. Lisäksi olen aikaisemmin maininnut että pituuskasvu pyrähdys tuli minulla noin 6 luokalla, josta lähtien olen ollut aina saman pituinen. Koska nuorena kehitys tapahtuu yksilöllisesti hyvinkin eri vaiheissa, olen aina ollut se pitkä ja iso tyyppi. Tämän vuoksi olen potenut huonoa itsetuntoa hassuista mittasuhteista, korostuvista reisistäni ja isosta koostani, puhumattakaan pyöreistä kasvoista ja isoista poskipäistäni jotka luovat isoa vaikutelmaa entisestään.

Monet varmasti tässä kohtaa huokaa syvään että kuka minä olen puhumaan ison koon tuomista paineista, sillä enhän minä ole standardien mukaan ylipainoinen? Mutta totuus on kuitenkin se, että olet aina ollut se isoin lapsi syntyessä, olet aina ollut pitkä muihin lapsiin näin tullut luokitelluksi isoksi. Olet aina kuullut että olet pyöreäposkinen ja iso niin tahattomasti kuin tahallisesti, joten on ollut hyvin vaikea välttyä asian iskostumiselta alitajuntaan.

Miten mä havahduin tähän asiaan? Siivosin jonkin aikaa sitten kaappeja josta löytyi kasa nuoruusajan teetettyjä valokuvia, koska kertakäyttökamerat oli siihen aikaan the thing ja kaikki tapahtumat taltioitiin tietenkin. Suurin osa kuvista sai minut järkyttyneeksi, koska en ollut A) tunnistaa itseäni enää kuvista (apua mikä teinikausi) mutta B) päällimmäisenä kuitenkin valtasi ajatus siitä kuinka vääristyneet ajatukset minulla tuohon aikaa oli. Yllätyin omasta koostani ja siitä kuinka pitkä ja hoikkaraajainen oikeastaan olin. Okei en tosin koko nuoruuttani, oli kausia kun lapsen pyöryys näkyi hyvinkin selvästi, mutta kellä ei olisi näkynyt jossakin kohti?

Kun minäkuva vääristyy!

On surullista huomata kuinka ympäristö ja muiden kommentit vaikuttavat niinkin isoon asiaan kuin itsensä hyväksymiseen ja itsetuntoon nuoruusiässä, jossa nimenomaan näitä asioita tulisi kehittää ja vahvistaa luodakseen perus edellytykset itsensä hyväksymiseen ja elämässä toimimiseen. On pelottavaa ajatella kuinka kommenteilla pystytään vaikuttamaan siihen, miten itsensä näkee. Vielä pelottavampaa on kun muiden syöttämistä ajatuksista tulee itselle totta ja vääristää täysin omankuvan. Tässäkin tapauksessa muistoni itsestä oli täysin muiden luomaa kuvaa siitä minkälainen tai minkä kokoinen olin.

Vaikkakin kotona olen aina ollut erittäin hyväksytty ja rakastettu, eikä näitä ajatuksia ole ruokittu kotioloissa, en voinut olla törmäämättä tähän isouteen ruokkivaan ajatukseen niin koulukuvissa, jossa minua luultiin aina apuopettajaksi kokoni vuoksi tai kommentteja että yleisurheilusta kuulantyöntö olisi varmasti minulle osuvin laji. Koulun liikuntatunneilla välttelin kaikkea missä piti nostaa toinen ilmaan, sillä pelkäsin ettei kukaan olisi jaksanut nostaa minua ja vaikka olisikin, niin silloin viimeistään painoni olisi selvinnyt muille ja aiheuttanut lisää vettä myllyyn. Tällaiset syötetyt ajatukset siis kavensivat elämääni ja vaikuttivat käyttäytymiseni passivoitumisena.

En kokenut varsinaisesti olevani kiusattu, vaan ennemminkin ylimääräisen ja turhan kommentoinnin kohde, varhaisen kehitykseni kuten pituuskasvuni ja kokoni vuoksi. Jossakin kohtaa nuoruutta aloin kompensoimaa kurjaa oloa muilla keinoin esimerkiksi kapinoimalla koulua kohtaan, joka näkyi poissaoloina tai heikommilla numeroilla. Kun numeroni heikentyivät sekös vasta aiheutti opettajilta vertailua menestyviin vanhempiin siskoihini pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tunsivat toisensa.

Nuorena ympäristön vaikutus itseensä saattaa siis olla hyvinkin vaikuttavaa, vaikkei sitä ehkä aina myöntäisikään. Haluaisinkin siis muistuttaa että kaikella tekemisellä ja kaikella sanomisella on aina vaikutusta. Muista siis pitää se mielessä kohdatessasi ihmisiä iästä riippumatta. Nyt kun olen vanhempi ja ainakin hitusen viisaampi haluaisin sanoa sekä nuorelle itselleni että kaikille muille siellä, jotka ovat kokeneet tai kokee vähänkään samanlaista, että sinä et ole yhtä kuin muiden ajatukset!

Ulkopuolisin silmin!

Monesti nykypäivänä käytän tarkkailijan roolia tilanteissa, jossa on vaikea hahmottaa todellisuutta. Esimerkiksi kun kohtaan ongelman mietin itseni sen ulkopuolelle ja mietin mitä sanoisin siinä tilanteessa olevalle ystävälleni. Usein meillä on vaikka kuinka paljon hyviä neuvoja ja tietoa kun kyse on kaverista. Ne samat ohjeet ja neuvot mitä sanoisit kaverille tulisi sanoa myös itsellesi ongelmatilanteessa. Mikäli me tarkoitamme kyseisiä neuvoja kaveria auttaessa, miksi emme toimisi näin myös itsemme kohdalla?

Otetaan esimerkki että olet kuin talo joka on täynnä erilaisia huonekaluja. Huonekalut eivät voi eikä ole yhtä kuin talo, vaan sen sisältöä. Talo ainoastaan pitää sisällään huonekaluja ja on se paikka jossa huonekalut voivat olla huonekaluja. Se pidetäänkö huonekaluja käyttökelpoisina vai käyttökelvottomina ei kerro mitään talon arvosta tai itse talosta. Sinä olet talo ja ajatuksesi, tunteesi ja kokemukset ovat huonekaluja. Samalla tavalla kuin huonekalut eivät ole talo, ajatuksesi ja tunteesi eivät ole yhtä kuin sinä. Talo ja sen sisällä olevat huonekalut, käyttökelpoiset ja kelvottomat eivät ole samoja asioita, yhtä toistensa kanssa. Samalla tavalla myöskään minä ei ole yhtä kuin tunteet ja ajatukset, vaikka onkin inhimillistä uskoa olevansa yhtä kuin omat tunteensa ja ajatuksena eli samaistua niihin.

Tämän tiedostettua on paljon helpompi ymmärtää itseä ja omia tunteita, mutta olla kuitenkaan samaistumatta niihin liikaa. Nykyään olenkin jo hyvin sinut itseni kanssa, myös jalkojeni ja annan sen myös näkyä kaikkien niiden tavoin mitä ennen välttelin, kuten käyttämällä vaaleita farkkuja ja hameita ja haluan että tältä istumalta myös sä teet saman koska sä voi ja olet sen arvoinen!

-Kiira

Miten onnistua elämässä? –onnistumisen anatomia!

Miten onnistua elämässä on iso ja monitahoinen kysymys. Mistä johtuu että toiset onnistuvat useammin kuin toiset? Miten motivaatio liittyy onnistumisiin ja miten sitten motivoitua? Kirjoitus tulee siis käsittelemään onnistumisen mekanismeja ja sitä kuinka johtaa itseä paremmin. Koska tavoitteen asettaminen on oleellinen osa onnistumista, käsittelen lopussa myös sitä, minkälainen on mielestäni hyvä tavoite!

Miksi on vaikea saada asioita aikaan?

Yleisin syy saamattomuuteen on tavoitteen, tiedon tai turvallisuuden puute. On vaikea aloittaa saati tehdä kun ei tiedä mihin ryhtyy tai mikä tavoite on. Kun asetat itsellesi tavoitteen ja päämäärän, tällöin päätöksenteko on paljon helpompaa, koska teot saavat nyt konkreettisen merkityksen.

Toinen miksi aloittaminen saattaa olla vaikeaa on tiedon puute. Ei tiedä mistä lähteä liikkeelle tai hoitaa jokin asia. Nyky-yhteiskunnassa tietoa on tulvaksi saakka ja on vaikeampi suodattaa juuri se oikea info omaa tavoitetta tukevaksi. Tämä on yleistä etenkin liikunnassa ja ravinnossa. On erilaisia trendejä joista milloin mikäkin nostaa päätään. On julkisuuden henkilöitä jotka kauppaavat valmennuksia ja dieettejä ilman alan koulutuksia, mutta koska he ovat hyvässä kunnossa, on valmennuksen oltava tehokas ja terveellinen. Lähtökohtaisesti haluankin uskoa tähän, mutta tiedon tulvassa on vaikea suodattaa myyntiin tähtäävät tiedot ja palvelut, järkevästä ja tieteellisesti tutkitusta tiedosta tai palvelusta.

Monesti liikunta ja ravitsemus asioissa on trendikästä olla aallonharjalla luomassa ja tuomassa jotain uutta. Uusi ja kikkaileva on hienoa ja sen myötä ihmiset testaa jos jonkinnäköistä ihme ruokavaliota tai treenivinkkiä. Valmentajana olen myös törmännyt useasti siihen, että treeneiltä toivotaan uutta, erilaista ja kikkailevaa, ikään kuin liikkeiden erikoisuus määrittäisi sen tehon. Monesti myös ajatellaan että ns. Uusia liikkeitä esiin tuovat valmentajat ovat viisaampia koska he tietävät uusia hienolta näyttäviä liikkeitä. Fakta kuitenkin on että perus jutut on aina siellä pohjalla ja niistä tulisi lähteä liikkeelle, vähän sama kun talonrakennuksessa on tehtävä perustus ennen kuin talo pystyy pysymään paikoillaan. Monesti perusasiat mielletään tylsiksi ja tämän vuoksi niitä vähätellään. Oletko kuitenkin miettinyt miksei ihmedieettisi ole pinnalla vuodesta toiseen ja yleiset ravitsemussuositukset sen sijaan ovat? Miksi ihmejumppa ei pitänyt pintaansa mutta kävelyä, hölkkää ja voimaharjoittelua sen sijaan suositellaan vuodesta toiseen? Näillä on täysin syynsä, koska ne perustuvat tutkittuun tieteeseen ja sen hyödyllisyyteen, olivat ne sitten trendikkäitä tai ei! 

Yksi aikaansaamisen tai saamattomuuden syy on myös määrässä. On määrällisesti liikaa asioita johon ei yksinkertaisesti kaikkeen pysty panostaa. Ota tavoitteeksi itsellesi 1-3 tärkeintä asiaa kerrallaan ja keskity niihin.  Jos taas peilataan terveyteen ja hyvinvointiin, olet huonossa kunnossa fyysisesti ja ehkä myös hieman psyykkisesti, syöt mitä sattuu, et liiku ja ehkä näiden sekä stressaavan työn vuoksi nukut huonosti, on siinä jo niin monta fiksattavaa asiaa että olisi ihan mahdotonta korjata kaikkea kerralla kuntoon. Liian moneen asiaan keskittyminen vie energiaa ja vaatii enemmän panostamista. Kun haukataan liian iso pala kerralla pureskeltavaksi, huomataan usein työn olevat miljoonakertaa isompi jolloin motivaatio helpommin lopahtaa, kuin että olisimme keskittynyt vain pariin asiaan kerralla ja niiden vaatiessa vähemmän keskittymistä ottaisimme vasta pari seuraavaa asiaa työnalle. 

Kun me aloitamme jotain uutta, se on alkuun usein kuluttavaa. Kun kulutus lisääntyy, meidän pitäisi lisätä palautumista samassa suhteessa. Usein miten käy niin että uusi asia lisätään olemassa olevaan elämään lisäämättä palautumista, jolloin käytännössä kuormitus kasvaa ja näin ollen motivaatio lopahtaa kun voimavarat ovat lopussa. Esimerkiksi liikunnan aloittamisessa ratkaisu ei ole herätä tuntia normaalia aikaisemmin treenaamaan, vaan silloin pitäisi myös lisätä arkeen palautumisen hetkiä ja/tai mennä tuntia normaalia aikaisemmin nukkumaan. Toivottavasti saitte kiinni mitä haen takaa!

Kaikki tänne, heti nyt!

Ajattelu siitä kun kaikki pitää saada heti tai emme ole valmiita tekemään mitään. Milloin meistä tuli näin pumpulia? Tuntuu että yleisesti luullaan pääsevämme helpommalla kun emme joudu itse tekemään ajatustyötä ja käymään läpi prosessia. No se on juuri se syy miksi loppujenlopuksi asiasta ei tule elämäntapaa kun olemme vaan noudattanut jotain ohjetta ilman että olisimme sisäistäneet sen ja ottanut osaksi elämäntapaa. Esimerkiksi ruokavalioissa on helpompi noudattaa tarkkaan määriteltyjä ravinto-ohjeita kun että käyttäisimme energiaa miettimällä itse niitä parempia valintoja. Kun dieetti loppuu, olemme jälleen oman onnemme varassa ja todennäköisesti palaamme takaisin vanhaan oravanpyörään. Tämä olisi estetty mikäli olisimme jaksaneet kuluttaa energiaa heti alussa prosessiin ja sen sisäistämiseen. Tämä olisi silloin ehkä kuluttanut enemmän energiaa, mutta sen sijaan emme kulkisi jatkuvasti liikenneympyrää ympäri!

Mihin on kadonnut kykymme sietää mitään, mikä ei ole kivaa, mukavaa, ihanaa ja oman ajatustyön takana? Nykymaailma mahdollistaa mukavuuksiin ja tuntuu ettemme siedä mitään ”negatiivistä” tai omista tottumuksista poikkeavia asioita. Keskitämme energiaa liikaa negatiivisiin asioihin, positiivisen sijaan. Emme näe halua kehittyä, koska kehittyminen vie meidät pois mukavuusalueelta. Milloin me aloimme ajattelemaan, että kaiken pitäisi olla kivaa ja helppoa?

Miten motivoitua?

Pitää löytää oma sisäinen motivaatio! Harva motivoituu kun ulkopuolinen henkilö käskee tekemään jotain. Pitää saada mieli ja tunne mukaan. Tee matkasta kohti tavoitettasi mahdollisimman hauska. Tällöin motivaatio pysyy paremmin yllä, koska ihminen on kuitenkin luonteeltaan mukavuuden haluinen. Jatkuva keikkuminen mukavuusalueen ulkopuolella kuluttaa. Kuitenkin jatkuva mukavuusalueella oleilu taas ei johda mihinkään. Löydä siis sopiva yhtälö uutta ja tee siitä mahdollisimman mukava itsellesi. Se voi olla esimerkiksi kaverin pyytämistä mukaan lenkille, se voi olla jännityksesi ilmaisemista muille, jottei tarvitse jännittää sitä mitä muut ajattelevat sinusta tai tilanteestasi. Se voi olla personal trainerin palkkaamista ja yhdessä opettelua tai mitä vaan. Pidä tavoite selkeästi mielessä ja matkasi kohti sitä mielekkäänä. Kun tunnistat motivaatiosi hiipuvan, mieti mistä tämä johtuu? Tee tarvittavat muutokset ja löydä keino motivoitua uudestaan. 

Sisäinen motivaatio lähtee aina ihmisen yksilöllisistä arvoista. Arvot ohjaavat toimintaasi ja tekevät siitä mielekästä. Mikäli et siis osaa sanoittaa arvojasi, suosittelen lukemaan aikaisemman postaukseni liittyen niihin TÄÄLTÄ! Kun tiedät arvosi, punnitse mikä on sinulle tässä hetkessä tärkeää ja aseta tavoite sen mukaisesti. Voit asettaa pitemmän aikavälin unelman, mutta ennen kaikkea selkeät askeleet kohti sitä. Tavoitteita ja niiden saavuttaminen vaatii matkalla pohdintaa ja ajatustyötä. Kysy itseltäsi miksi minä tätä teen, onko tekemiseni tavoitteen mukaista ja punnitse asioiden tärkeyttä.

Motivoitumisessa tärkeää on suunnitelmallisuus, mutta myös joustaminen suunnitelmissa. Ole tyytyväinen itseesi ja suorituksiisi, äläkä keskitys virheisiin ja epäonnistumisiin. Yksi motivaatiota kuluttavimmista asioista on jokaiseen takaiskuun takertuminen. Mitä sitten jos et kerran tehnyt suunnitelmien mukaisesti? Se on elämää ja suunnitelmista ajoittainen poikkeaminen on täysin normaalia. 

Rutiinien ylläpitäminen helpottaa motivoitumista. Tiedät itsekin että pitkän tauon jälkeen aloittamien tuntuu paljon haastavammalta, kuin että olisit pitänyt rutiineja yllä. Lisäksi motivaation ylläpitämiseen olisi hyvä tutustua itseensä, miettiä itsetuntoa, suhtautumista onnistumisiin mutta erityisesti suhtautumista epäonnistumisiin. Mitä tunteita epäonnistuminen herättää? Miksi? Miten oppisimme hyväksymään epäonnistumiset osana prosessia, itsesyytösten sijaan? Myös luottamusta omiin kykyihin tulee harjoittaa, sekä itsensä ja kehonsa kuuntelua.

Minkälainen on hyvä tavoite?

Hyvä tavoite on mahdollisimman konkreettinen ja selkeä.  Isommassa kuvassa tavoite voi olla suuruudenhullu ja tähän hetkeen surrealistinenkin. Kuitenkin jotta tavoitteen jahtaaminen pysyy mielekkäänä on asetettava osatavoitteita. Osatavoitteet tulee olla helposti mitattavissa ja saavutettavissa. Osatavoitteet ei ahdista vaan ennemminkin innostaa. Ajatukset suunnataan ison kuvan tavoitteen sijaan osatavoitteisiin, joka auttaa mieltä focusoimaan tavoitteen mukaiseen tekemiseen ja toisaalta välttämään mielelle sen mikä ei ole tavoitteesi mukaista juuri tällä hetkellä.

Lisäksi yksi hyvän tavoitteen tunnuspiirteitä on tavoitteen henkilökohtaisuus ja se että sen saavuttaminen on vain ja ainoastaan sinusta kiinni. Ei esimerkiksi puolison luonteepiirteen muuttaminen tai pienempien verojen maksaminen, koska tämän tavoitteen onnistuminen ei ole riippuvainen omasta toiminnastasi. Hyvä tavoite on siis itselle asetettu! Hyvä tavoite on myös mitattavissa oleva, jotta pystytään hahmottaa suuntaa johon ollaan matkalla. Usein ihmiset hahmottavat asioita paremmin numereellisesti, joten yksi hyvä mitattavuus olisi numereellinen keino.

Jotta onnistuminen ja aikaansaaminen olisi todennäköisempää, näin johdat itseäsi paremmin:

  • Itsensä johtaminen pitää tiedostaa. Kaikki me emme ole automaattisesti itsestään ohjautuvia, joten tiedosta itsesi ja tavoitteesi. Ilman näitä on itseä vaikea johtaa, ikään kuin laiva ilman päämäärää!
  • ARVOT ISOLLA! Tee ne itsellesi selväksi jos et ole vielä tehnyt. Kaikki ihmisen toiminta lähtee arvoista, joten tuntematta arvojasi on vaikea ymmärtää omaa toimintaasi.
  • Harrasta itsetutkiskelua. Mikä on sinulle tärkeää ja mikä motivoi luonnostaan?
  • Mieti iso kuva ja paloittele tavoitteet kohti sitä. Ole suunnitelmallinen, ennakointi, seuraa tuloksia, aseta päivämääriä/painoja yms.
  • Kuuntele intuitiota.
  • Focusoi vain asioihin, mitkä tuntuvat tarkoituksenmukaisilta. Älä tee asioita jotka ei tuota sinulle mitään hyötyä, onnellisuutta tai johda sinua tavoitettasi kohti.
  • Älä anna tuntemattoman ahdistaa sinua. Tartu heti härkää sarvista jolloin negatiiviset tunteet eivät ennätä kasvaa suureksi möykyksi ja ota valtaa.
  • Lopeta jossittelu ja toimi heti! Ei illalla, ei viikonpäästä eikä myöhemmin vaan nyt!
  • Pidä päiväkirjaa. Näin pystyt seurata edistymistä myös esimerkiksi mielen tasolla.
  • Itseohjautuva ihminen pystyy sanomaan ei asioille, jotka eivät tuota onnea tai johda kohti tavoitetta. Tämä on monelle, myös itseni mukaan lukien hyvin vaikeaa, mutta toisaalta erittäin opeteltavissa ja olennainen asia kohti onnistumisia. Kysy itseltäsi: auttaako muiden jatkuva auttaminen sinua jotenkin kohti tavoitettasi tai tuottaako se muutoin niin suurta mielihyvää, että olet valmis uhraamaan aikaasi pois omasta tavoitteistasi? 
  • Kun olet umpikujassa etkä tiedä miten toimia, aseta itsesi tilanteen ulkopuolelle. Miten neuvoisin samassa tilanteessa olevaa ystävääsi? Usein tässä on ratkaisusi tilanteeseen!

Uskon vahvasti positiivisen psykologian voimaan. Eihän urheilijatkaan mieti ennen kisoja että tulee olemaan todella raskasta ja todennäköisesti häviän. Ennemmin päässä pyörii positiivisia ja itseään tsemppaavia ajatuksia. kuinka on valmis taistelemaan ja näyttämään kykynsä. Kuinka kisoihin on panostettu, valmisteltu, nukuttu hyvin, syöty riittävästi ja tultu voittamaan. Ei kukaan maratoonarikaan mieti edessä olevan tuhottoman pitkää matkaa vaan sitä, kuinka he ovat tulleet voittamaan ja haastamaan itseään. Jos samaa psyykkistä keskustelua käytäisiin päässä ennen töihin paluuta tai mitä tahansa muuta ahdistavaa tilannetta, usein tilanteen kohtaaminen ja lopputulos on miellyttävämpi. 

Kun sisäistät nämä on todennäköisempää että onnistut ja pysyt tavoitteessasi. Muista kuitenkin ettei elämä voi eikä pidä olla pelkästään suorittamista. Toisaalta jos koet tavoitteeseesi kulkeman matkan suorittamisena, onko tavoite silloin sisäsyntyinen ja aidosti sitä mitä haluat?

Tähän pohdintaan on hyvä jättää tämänkertainen. Toivottavasti kirjoitus oli avartava tai sait siitä ajateltavaa. 

Inspiroivaa päivää ihanat! <3

-Kiira