YEL maksut yrittäjänä?

Mikäli olet yrittäjä ja mietit YEL maksuja ja maksujen summia jatka lukemista. Näin vuoden vaihteessa on tarkoituksena tarkastella yrityksen kuluneita sekä tulevia asioita, joista YEL maksut ovat to do -listan yhtenä asiana. Minua on henkilökohtaisesti mietityttänyt pitkään se, millä perusteella ja mitä summia tulisi maksaa. Järkytyin kun testasin eläkevakuutusyhtiön sivulla summaa, jota tulojen perusteella tulisi maksaa. Summa on täysin epäinhimillinen (ainakin kohdallani), kun siihen lisätään vielä verot, kulut ja muut elämiseen liittyvät maksut, kuten lääkkeet yms.

Kysyin instagram storyssäni muilta yrittäjä kollegoilta, paljon he maksavat YEL maksuja kuukaudessa. Kysely herätti VALTAVAN määrän keskustelua ja viestittelyä. Vaikuttaa siis siltä, että aihe on ajankohtainen myös monelle muulle yrittäjälle. Monessa, niin kuin tässäkin asiassa ei ole oikeaa tai väärä tapaa, on vain omia ratkaisuja ja valintoja. Aika näyttää oliko ne oikeita vai eivät, mutta ainakin sain oman päätöksen tueksi vertaistukea.

Yleisin vastaus:

Suurin osa noin. 95% yrittäjistä (eri kokoisista ja vähemmän/enemmän tienaavista) kertoi maksavansa minimi tai lähes minimi YEL maksua ja säästävänsä sekä sijoittavansa mahdollisuuksien mukaan. Tämä siksi että:

  • Ansiosidonnainen (joka on oikeasti arvio työpanoksen arvosta) YEL maksuperuste on niin suuri summa verojen ja kulujen lisäksi, ettei elämiseen jäisi juuri mitään. Toki tulevaisuuden turvaa saa sitäkin enemmän JOS jotain käy.
  • Osittain myös siksi, ettei monella riitä usko eläkkeen saamiseen ja eläke yhtiöihin. Myös eläkeikä nousee jatkuvasti, jolloin eläkettä tarvitsee yhä lyhyemmän ajan.
  • Myös siksi ettei eläkkeen saaminen ole niin varmaa kuin omien säästöjen. Sijoitukset saattavat mahdollistaa suuremman eläkkeen YEL maksuihin verrattuna. Toki sijoittamiseen liittyy aina myös riski.
  • Toisaalta monet yritys asioiden parissa työskentelevät henkilöt halusivat muistuttaa siitä, ettei YEL ole vain sairauspoissaoloja ja niiden korvausta varten. YEL maksut määrittävät myös mahdollisen työttömyyseläkkeen ja/tai kuntoutus maksun suuruuden. Myös mahdollinen äitiys-/isyyspäivärahan määrä on YEL tuloon sidonnainen, eikä tähän saa samanlaista vakuutusta kuin esimerkiksi mahdolliseen sairastumiseen saa.
  • Monet pientä YEL maksua maksavat yrittäjät sanoivat säästävänsä ja/tai sijoittavansa, useimmat tekivät molempia.
  • Noin puolet heistä, jotka maksavat pientä YEL maksua ja säästävänsä/sijoittavansa, kertoivat myös hankkineensa lisäturvaa sairausvakuutuksen myötä. Vakuutus on vuositasolla inhimillisempi kustannus pahan päivän varalta verrattuna korkeaan YEL maksuun. Etenkin aikoina, jolloin yhteiskunnallinen tilanne on mikä on ja tulojen säännöllisyys on vaihteleva.

YEL maksut ja vanhempainpäiväraha

Ja sitten on vielä mahdollinen vanhempainpäiväraha, jota saa vain YEL maksujen perusteella. Mikäli on perhe haaveita, YEL maksuja voisi olla hyvä nostaa jo riittävän hyvissä ajoin. Tällöin takaisi parempaa tukea, jos vointi ei esimerkiksi salli työntekoa. Aikaisemmin haluttuun vanhempainpäivärahan saamiseen riitti kun maksoi korkeampaa YEL maksua 6kk. Vastikään tämäkin on noussut 12kk siksi, ettei maksuja voitaisiin kikkailla niin paljon ja ”hyväksi käyttää”. Ymmärrän että lyhyemmän maksuperusteen mukaan moni nostaa YEL maksun vain raskauden ajaksi, kun tietää jo olevansa raskaana. Toisaalta raskautuminen saattaa tapahtua myös äkillisesti ilman suunnitelmia tai pitkään harkittua prosessia. Tämä taas johtaa siihen, että on maksettava joko korkeaa YEL maksua jatkuvasti (joka ei kaikille mahdollista) tai minimiä ja säästää, jos siis aikoo vanhempainvapaista nauttia.

Toisaalta Kela laskee äitiys- ja isyys- ja vanhempainpäivärahan määrän vuositulon mukaan. Vuositulo lasketaan 12 kalenterikuukaudelta, jotka ovat edeltäneet etuusoikeuden alkamista edeltävää kalenterikuukautta. Yrittäjänä vuositulon laskennan pohjana käytetään juurikin YEL tuloa. Mikäli YEL tulo on muuttunut edeltäneenä 12kk aikana, huomioidaan etuudet keskimääräisestä YEL työtulon määrästä. Mikäli raskautuu suunnittelematta tai äkillisesti, voi siis YEL tuloa nostamalla vaikuttaa hitusen saataviin vanheimpainpäiväraha etuuksiin. Kelan mukaan esimerkiksi äitiyspäivärahaan on oikeutettu silloin, kun raskaus on kestänyt 154 päivää.

YEL ja työttömyystuki

Se osa viestiä laittaneista yrittäjistä, jotka eivät maksaneet minimi YEL maksua, kertoivat maksavansa YEL maksua 15 000 euron vuosi tulojen perusteella. Tämä siksi että on oikeutettu mahdolliseen työttömyystukeen. Kelan peruspäivärahaan on siis oikeutettu, mikäli maksaa YEL maksuja vähintään 13 573 euron tulojen mukaan. Kyseiseen summaan perustuvan YEL maksun peruspäiväraha olisi työttömyyden sattuessa tällöin 726 euroa, josta vielä vähennetään verot. Turvaa se toki tuo, mutta ainakaan pääkaupunkiseudun vuokrien hinnoilla sillä ei vielä pitkälle pötkitä.

Tiivistetysti:

Yrittäjän vaihtoehtoina on siis maksaa kovaa YEL maksua ja elää turvatummin ja todennäköisimmin pienemmällä tienestillä. Tällöin pystyy luottamaan siihen, että taloudellista tukea saa silloin kun sitä tarvitsee ja toivottavasti myös eläkettä, jos eläkkeelle edes tulevaisuudessa pääsee. Tämä on turvallisempi vaihtoehto jos vammautuu tai joutuu työttömyyseläkkeelle. Kuntoutus maksut voivat olla niin suuria, joihin kaikilla ei ole edes välttämättä varaa tai riittävästi säästöjä. Hyvä asia siis jos vammautuu, mutta toisaalta haluaako kukaan elää sillä ajatuksella että vammautuisi ja tarvitsisi tukia?

Toisena vaihtoehtona on säästää ja sijoittaa ja elää niillä jos jotain sattuu. Hyvä asia jos sijoitukset menevät putkeen ja saa voittoa, huono asia jos eivät. Niin kuin aikaisemmin mainitsin, sijoittamiseen liittyy aina riski. Sijoitukset voivat myös taata parempaa eläkettä kuin YEL perusteinen eläke. Toisaalta sijoittaminen tuo tuloja usein vasta pidemmällä aikavälillä. Säästöjen hyvä puoli on se, että ne eivät katso sitä oletko sairaana, vanhempainvapaalla vai lomalla ja saat juuri sen verran ja silloin kun tarvitset. Huonona puolena se, että varat hupenevat kulutuksen mukaan ja kun ne ovat loppu ne ovat loppu, etkä saa lisää tukea mistään.

Toki kolmantena vaihtoehtona on maksaa korkeampaa YEL maksua, säästää ja sijoittaa. Monen kohdalla tämä on kuitenkin melkein mahdottomuus, mutta mahdollisuuksien mukaan tuo kaikista eniten varmuutta tulevaisuuteen.

Elääkö siis huokeammin arjessa ja tiukemmin jos jotain sattuu, vaiko tiukemmin arjessa ja huokeammin jos jotain käy? Siinäpä vasta valinta joka yrittäjien on tehtävä. Ei yrittäjien asiat ainakaan liian helpoksi ja selkeiksi ole Suomessa tehty. Omalla kohdallani tiedän ainakin sen, että on alettava sekä sijoittaminen että säästäminen. Kysymysmerkkinä on vielä se, kuinka paljon YEL maksuja tulen maksamaan.

Kiitos kaikille viestiä instagramissa laittaneille keskusteluista ja näkemyksistä. Toivottavasti tästä koosteesta on apua sinulle, joka mietit samoja YEL asioita.

Jos haluat tietää paljon sinun tulisi maksaa YEL maksua, voit halutessasi testata erästä YEL laskuria TÄÄLTÄ!

Mikäli et ole yrittäjä ja yrittäjänä toimiminen kiinnostaa, lukaise vinkkini yrittäjyyteen TÄÄLTÄ!

Kiira

Yrittäjäksi ryhtyminen & vinkkejä yrittäjyyteen

Tiedän että mun lukijoissa on jonkin verran ihmisiä, jotka haluavat tulevaisuudessa työskennellä liikunta-alalla. Jo näin alkuun tiedoksi, että liikunta-alalla on vain hyvin vähän kokopäiväisiä, palkallisia työpaikkoja. Siksi kannattaa jo henkisesti valmistautua ajatukseen yrittäjäksi ryhtymisestä. Tässä kirjoituksessa raotan hieman mun taivalta palkallisesta yrittäjäksi ja annan vinkkejä siihen, miten aloittaa liikunta-alan yrittäjyys!

Vaikka liikunta-ala ei suoraan sinua kiinnostaisikaan niin jatka ihmeessä lukemista, sillä konkreettiset vinkit pätee myös minkä tahansa alan yrittämiseen ja liiketoiminnan aloittamiseen. Koska on helpompi kirjoittaa omaan elämään peilaten, käytän kuitenkin esimerkkeinä liikunta-alaa ja valmentamiseksi ryhtymisestä ammatinharjoittajana.

Syyskuun viides päivä oli se päivä, kun rekisteröin toiminimeni kaupparekisteriin ja ryhdyin yrittäjäksi. Tämä päivä sattui hauskasti olemaan juuri yrittäjien päivä. Niin kuin yllä mainitsin, liikunta-alalla on hyvin vähän täysi-päiväisiä työpaikkoja, sillä usein työnkuva koostuu erilaisista alan tehtävistä, jotka usein myös sijoittuvat eri paikkoihin. On sanomattakin selvää että harva pystyy ohjaamaan fyysisiä jumppatunteja 40h viikossa ansaitakseen saman kuukausipalkan kun palkallisessa työssä. Tämän vuoksi työtehtävät ovat usein monipuolisia ja vaatii myös kouluttautumista, mikäli uneksii elättävänsä itsensä liikunta-alalla. Liikunta-alan palkkaus on vaihtelevaa ja mielestäni alihinnoiteltua työnkuvaan ja fyysisyyteen nähden. Tämän vuoksi moni tekee alan työtehtäviä sivutoimisena tai toisen työn ohella. Lisäksi vain harvoin itse suunnittelusta saa palkkaa ja se tehdäänkin omalla ajalla.

Itse kouluttauduin liikuntaneuvojaksi Liikuntakeskus Pajulahdessa, josta valmistuin noin 4 vuotta sitten. Aloitin työt jo ennen valmistumistani ja pääsin osa-aikaiseksi yritykseen, jossa pääsin ohjaamaan ryhmäliikuntaa sekä täyttämään tunteja kuntosalin asiakaspalvelussa elättääkseni itseni. Valmistuttuani koulusta siirryin vakituiseen ja täysipäiväiseen (40h/vko) kyseiselle salille.  Noin vuoden jälkeen sain uuden työmahdollisuuden ja päädyin kuntokeskusvastaavaksi kuntokeskus Motivukseen. Vinkkinä kuntokeskukset ovat siis hyvä vaihtoehto, mikäli haluat työskennellä täysipäiväisenä alalla. Hyvänä lisänä niissä on se, että todennäköisesti pääset tekemään myös monipuolisia tehtäviä osaamisesi mukaan.

Kuntokeskusten vakipaikat ovat kuitenkin hyvin harvinaisia, sillä vaihtuvuus on yleensä pientä ja paikat valitaan usein yrityksen sisältä. Mikäli en olisi ollut niin onnekas ja saanut näitä kahta mahdollisuutta olisin todennäköisesti perustanut yritykseni jo paljon aikaisemmin. Kuntokeskus on kuitenkin helppo ja turvallinen tapa aloittaa, saada itsevarmuutta ja kartoittaa sitä mikä itseä erityisesti kiinnostaa. Työtä tehdessä oppii itsestä ja omista toimintatavoista, siinä missä asiakkaan kohtaamista ja konkreettista ohjaustakin. 

Kuntokeskuksessa työskentelyn edut

  • Aloittaessa kuntokeskuksessa taloudellinen turva on parempi. Todennäköisesti keskuksella on jo valmiita asiakkaita tai asiakas liidejä (eli kontakteja). Tämä tarkoittaa sitä että asiakashankinta on helpompaa ja pääset nopeammin alkuun.
  • Kuntokeskuksessa sinut todennäköisemmin myös löydetään helpommin ja keskus markkinoi palveluita puolestasi.
  • Työskentely on helppoa ja yksinkertaista. Yritys hoitaa sinun puolesta käytännössä kaiken (laskutus, vakuutukset yms.) ja sinun tarvitsee parhaimmassa tapauksessa vain kontaktoida asiakas, päättää aloituspäivämäärä ja aloittaa konkreettinen valmennus.
  • Saat valmiin kaavan miten toimia, esimerkiksi kontaktoidessa asiakkaita, tehdessä ravinto-ohjelmia tai muita valmiita yrityksen malleja yms. Tämä tuo myös turvaa työn alkutaipaleella.
  • Joissakin tapauksissa/paikoissa kontaktoinnista ja suunnittelusta maksetaan palkkaa.
  • Tavoitat mahdollisesti laajemmalta kirjolta potentiaalisia asiakkaita.
  • Kuntokeskuksissa sinulla on työympäristö ja saat aina tarvittaessa apua. Sen lisäksi tutustut ihmisiin ja saat työkavereita.

Kuntokeskuksessa työskentelyn miinukset

  • Luonnollisesti kun yritys tekee puolestasi paljon asioita, se myös näkyy palkassa. Usein kuntokeskusten palkat ovat pieniä.
  • Kuntokeskuksilla on aina omat toimintatavat niin hyvässä kuin huonossa. Olet velvollinen noudattamaan näitä kaavoja, vaikka ne sotisivat sinun arvomaailmaa tai ajatuksiasi vastaan.
  • Kun joudut menemään kuntokeskuksen toimintatapojen mukaan, myös itsesi ja osaamisesi toteuttamisen mahdollisuudet  saattavat olla rajatummat.
  • Todennäköisesti sinun tulee ottaa asiakas kuin asiakas. Oli se sitten sinun kohderyhmää tai osaamisesi sisällä tai ei. Kuntokeskuksiin tulee asiakkaat ja nehän hoidetaan jotta yritys saa rahat. Kylmä fakta!
  • Olet velvollinen kuuntelemaan ja noudattamaan yhteisiä sääntöjä.
  • Luonnollisesti sinulla ei ole valtaa päättää juuri mistään. Päätökset tekee yrityksen johto ja sinun on mukailtava niitä.

Liikunta-ala ja menestys on paljolti itsestä kiinni. Nälkä kasvaa syödessä ja halusin oppia enemmän, saada varmuutta ja lisää koulutustaustaa, jotta pystyisin auttamaan ihmisiä entistäkin laajemmin. Niin kuin saatatte tietää pääsin opiskelemaan fysioterapeutiksi. Tämä oli osittain myös tietoinen valinta, sillä uskon etten pysty ohjaamaan ryhmäliikuntaa aina eläkeikään asti joten halusin koulutuksen, jossa pystyn työskentelemään myös vanhempana eli saada tietynlaista varmuutta tulevaisuuteen. Toki olin aikaisemminkin miettinyt kouluttautumista, mutta viimeistään yrityksen taloudelliset haasteet ja oma kunnianhimo ajoi minut luopumaan keskusvastaavan pestistä ja perustamaan yritykseni opintojeni ohella. 

Työskenneltyä muutaman vuoden palkallisena alalla, sain jo jonkin verran nimeä ja tuulta alle. Aloin tekemään sosiaalista mediaa tietoisemmin ja luomaan siitä itseni sekä osaamiseni markkinointikanavaa. Samalla myös ihmiset oppisivat tuntemaan minua ihmisenä sekä valmentajana. Kun ihmiset tietävät mitä teen (eli valmennan, ohjaan yms.) palveluita tarvitsevien on helpompi tulla luokseni. 

Yksi merkittävistä vinkeistä on laadukas työnteko. Olen sitä mieltä että asiat kannattaa aina tehdä mahdollisimman hyvin, sillä kaikki tekeminen vaikuttaa maineeseesi nyt ja aina. Ajattele itsesi ja työsi siis ikään kuin käyntikorttina tai näyteikkunana. Liikunta-alalla kilpailu on kovaa ja maine niin hyvä kuin huono kantautuu kyllä nopeasti pienessä maassa.

Vinkkejä ja huomioitavia asioita yrittäjäksi ryhtymisessä

  • Idea, tuote tai palvelu tulee olla selkeä ja sellainen mitä sinä pystyt tuottamaan laadukkaasti. Mieti yrityssuunnitelmasi siis ennakkoon. Kysy itseltäsi mitä myyt ja kenelle myyt? Ratkaiseeko ideasi jonkin olemassa olevan ongelman tai onko sille tarvetta?
  • Osaaminen tulee siis olla kunnossa ja kohdata koulutuksesi kanssa. Mikäli lähdet tekemään jotain osaamisesi ulkopuolelta, tämä heijastuu helposti maineeseesi ja yrittäjänä maine on kaikki kaikessa. Pysy siis oman osaamisesi rajoissa. Vinkkinä vielä sanottakoon että ammattitaitoisen henkilön erottaa myös siitä, ettei suostu kaikkeen ja uskaltaa myös sanoa ei silloin kun omat resurssit ei riitä. Vaikka aluksi rahalle on tarvetta älä lähde kaikkeen mukaan. Usko pois se on sinun omaksi parhaaksesi!
  • Tiedä asiakaskuntasi, kenelle tuotat palveluita/tuotetta ja mikä on kohderyhmäsi? Kaikille kaikkea on yhtä kuin ei mitään kenellekään. Toisena vinkkinä kehotankin heti lopettamaan kaikkien miellyttämisen sekä kaikkiin kohderyhmiin markkinoimisen. Se myös antaa kuvan siitä ettet tiedä mitä teet, sillä harva on oikeasti asiantuntija kaikessa.
  • Kun tiedät asiakaskuntasi ja se vastaa osaamistasi on sinun helpompi kohdentaa markkinointiatehokkaaksi. Mieti paras tapa tavoittaa kohderyhmää ja käytä erilaisia keinoja. Aluksi itsevarmuuden ollessa heikompi saattaa tuntua tyhmältä ja nololtakin tehdä tiettyjä asioita. Haluan korostaa kuitenkin että kaikki aloittavat aina jostain ja menestyksen eteen on tehtävä töitä. Myös minä olen jakanut kaduilla treeniryhmien mainoksia ja käynyt teippaamassa niitä lähialueen ruokakauppoihin.
  • Itsensä johtamisen taidot ja itsensä tunteminen on äärimmäisen tärkeää yrittäjänä. Kukaan muu kuin sinä et ole katsomassa perääsi. Itsensä tuntemiseen ja taitoihin liittyy muun muassa stressinhallinta, tunnetilojen tunnistaminen, tarpeet, ajankäytön hallitseminen sekä oman hyvinvoinnin tunnistaminen.
  • Oikea hinnoittelu on yksi haastavimmista mutta tärkeimmistä tekijöistä. Uran alkutaipaleella kokemusta ei välttämättä ole vielä niin paljon ja samalla tarvitaan kassavirtaa. En missään nimessä tästä huolimatta suosittele laittamaan hintoja minimiin. Toki on ok harjoitella sukulaisilla tai tuttavilla edullisempaan ”harjoittelu hintaan”, mutta kun ryhdyt yrittäjäksi ja hinnat on asetettu on niitä haastavampi nostaa jälkikäteen (ainakaan suuria summia) tai pahimmassa tapauksessa menetät jo hankkimasi asiakkaat. Mikäli hinnat ovat liian alhaiset, saat todennäköisesti kyllä asiakkaita, mutta joudut tekemään enemmän töitä elättääksesi itsesi. Loppujen lopuksi sinua alkaa vain pännimään suuri työnmäärä ja siihen suhteessa pieni korvaus. Laske työllesi sopiva hinta, johon voit itse olla tyytyväinen ja jolla elätät itsesi. On hyvä vertailla paikkakuntasi hintoja ja kysyä tarvittaessa apua hinnoitteluun. Mielestäni liian alhainen hinta kertoo myös siitä, ettet arvosta työpanostasi tarpeeksi tai ettet usko itse omaan toimintaan kehdataksesi pyytää sopivaa korvausta.
  • Raha on myös asia jota tulee miettiä ennakkoon. Tee laskelma paljonko tarvitset rahaa toimintasi toteuttamiseen? Entä paljon ovat kuukausi kulut? Mistä saat rahoitusta? Paljonko sinulla on ylimääräistä pääomaa elinkustannusten lisäksi? Itse säästin jonkin verran rahaa ennakkoon, jolla tiesin pystyväni maksamaan kiinteät kulut, kuten kirjanpitomaksun vaikka en saisi yhtäkään asiakasta ensimmäisten kuukausien aikana ja se ei silti aiheuttaisi itselleni ongelmia.
  • Hanki tarvittavat työkalut heti alkuun, kun sinulla on siihen mahdollisuus. Itse vitkuttelin tiettyjen oleellisten asioiden hankkimisessa. Näin jälkikäteen sanoisin nyt itselleni aloittaessani yritystoimintaani, että se helpottaa paljon kun on tarvittavat työkalut ja välineet. Yksi asia jota pitkään mietin on kallis järjestelmäkamera tai tietokone. Todellisuudessa vaikka niiden hankinta kirpaisi, olisi alun stressiltä vältytty jos olisi ollut heti välineet kunnossa. Tämä ei tarkoita että kaikki pitää olla uusinta ja viimeisen päälle, mutta kuitenkin siten, että saat hoidettua yritystoimintaasi stressittömästi. 
  • Tiedosta riskit! Tee ennalta riskianalyysi. Mitä tapahtuu jos et saa ensimmäisinä kuukausina kassavirtaa? Entä jos et tavoita asiakaskuntaasi? Mikä taloudellinen riskisi on? Mitä paremmin olet selvillä kaikesta, sen paremmin vältyt yllätyksiltä ja osaat toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Yrittäjyyden alkutaipaleella on toki turvallisempaa perustaa yritys, joka ei vaadi suuria kiinteitä kuluja. Liikunta-alan valmennus on siitä edullinen ala, ettei sinun tarvitse omistaa salia toteuttaaksesi toimintaa. Mitä vähemmän kiinteitä kuluja tai hankintoja sen pienempi riski alussa on.
  • Pyydä rohkeasti apua kun tarvitset sitä. On ihan tyhmä yrittää selvitä yksin, koska ei kukaan voi tietää kaikesta kaikkea. Kysy tarvittaessa kollegalta mitä hän tekisi tai kysy apua esimerkiksi ammattiliitoilta tai alasi järjestöiltä.
  • Älä yritä tehdä kaikkea itse!  Niin kuin yllä sanoin pyydä rohkeasti apua. Jotta sinä pystyt keskittymään siihen, minkä sinä osaat parhaiten, ulkoista kaikki se mikä ei vaadi juuri sinun panostasi. Tällainen on esimerkiksi kirjanpito tai markkinointimateriaalin tekeminen. Tässäkin suhteessa jälkiviisaana kitkuttelin itse turhan pitkään yksin!
  • Älä tavoittele täydellisyyttä! Toki tee laadukasta ja sellaista jonka takana voit rehellisesti seistä. Fakta kuitenkin on ettet saa mitään aikaiseksi, jos kokoajan viilaat pilkkua. KAIKKEA voi aina parantaa. Kaikki voisi olla aina paremmin ja tilanne voisi olla optimaalisempi. Jos kuitenkin jatkuvasti lykkäät, viilaat hiot ja odotat, et ikinä myöskään saavuta mitään. Haluan korostaa vielä ettei tämä poissulje kunnianhimoa!
  • Budjetoi kun tiedät yrityksesi kulut ja arvion tienesteistä. Näin pystyt laatia suunnitelman esimerkiksi hankintojen varalle, eikä pankkitili pääse yllättäen tyhjenemään. Muista myös ettet sekoita henkilökohtaisia rahojasi yrityksen rahojen kanssa. Budjetoinnissa on hyvä ottaa myös yllättävät kulut huomioon. Itse nostan vain minimin palkkaa, aina tarpeen mukaan. Ikinä ei tiedä koska tarvitsee mihinkin tai milloin jokin laite esimerkiksi hajoaa.
  • Kilpailu on hyvä kartoittaa toimimallasi alueella. Onko kilpailu liian kovaa ja onko palvelullesi kilpailusta huolimatta tarvetta? Miten sinä erottaudut kilpailijoista? Vaikka kilpailu on kovaa, kunnioita kilpailijoitasi äläkä aseta heitä turhaan huonoon maineeseen. Muiden dissaaminen laskee vain omaa uskottavuuttasi. Päinvastoin, kehu heitä, anna asiakkaan valita. Mikäli asiakas siitä huolimatta valitsee sinut, tiedät tehneesi jotain paremmin kuin kilpakumppanisi!
  • Verkostoituminen on tärkeää alalla kuin alalla. Kun avulle olisi tarve on siinä kohti jo liian myöhäistä verkostoitua. Verkostoituminen on hyvä tapa tutustua alan ihmisiin, sillä muutoin yrittäjyys on paljon yksinäistä hommaa (ainakin liikunta-alalla). Erilaisista tuttavuuksista voit hyötyä tulevaisuudessa, mutta ole myös itse valmis auttamaan tarvittaessa. Itse pyrin olla polttamatta siltoja, sillä IKINÄ ei tiedä kuka tulee tarjoamaan sinulle töitä tai kenen pomo sinä kenties tulet joskus olemaan. Pidä ovet avoinna ja ole ystävällinen kaikille, sillä jälleen kerran tullaa maineeseen joka on kaikki kaikessa ammattitaidon ohella!
  • Älä kadehdi! Niin kuin yllä sanoin aina voisi olla asiat paremmin ja aina jollain onkin asiat sinua paremmin. Kadehtiminen ei vie sinua eteenpäin, päinvastoin. Älä ajattele että jokin tai jonkin menestys on sinulta pois, vaan mieti ennemmin kilpailijasi yhteistyökumppanina ikään kuin saman konsernin kauppana. Yhdessä te luotte alaa paremmaksi ja tunnetummaksi. Yhdessä autatte ihmisiä, sillä onhan teillä sama päämäärä esimerkiksi saada ihmiset voimaan paremmin. Korkeintaan jos koet kateutta, koe se ennemmin oman toimintasi boostaavana motivaationa eikä toisen mustamaalaamisena.
  • Kouluttautuminen on alalla kuin alalla tärkeää. Älä tuudittaudu osaamiseesi vaan muista myös haastaa itseäsi. Yhteiskunta muuttuu vilkkaaseen tahtiin ja sinun tulee pysyä mukana päivitetyn tiedon ja osaamisen myötä. Mitä enemmän tiedät, sen enemmän tajuat kuinka paljon et oikeasti tiedä mistään mitään. Se on fakta!
  • Pyydä palautetta ja ota se vastaan asiallisesti, sillä palautteen avulla pystyt kehittämään omaa toimintaasi.Tottakai kaikki haluavat kuulla positiivista palautetta, sillä silloin tiedämme tehneemme jotain hyvin. Kuitenkin kehittävä palaute on vähintään yhtä arvokasta sillä se kehittää liiketoimintaasi paremmaksi. Anna myös palautetta muille, kehu kun joku on tehnyt asian hyvin ja anna rakentavaa palautetta jos koet sen tarpeelliseksi. Ulkomaihin verrattuna suomalaisten palautteenanto on vielä lasten kengissä.

Yrittäjyyden miinukset

Yrittäjänä joutuu tehdä paljon itse ja yksin. Se on välillä kivaa, mutta välillä myös yksinäistä. Joudut itse pitää kiinni kaikista langoista ja informaatiosta. Sinä olet vastuussa kaikesta eli jos menee huonosti, et voi syyttää kuin itseäsi. Jos väsyttää et voi sluibailla, sillä se on pois vain itseltäsi. Kaikki tekeminen heijastuu maineeseesi. Yrittäjänä joutuu väkisin tehdä asioita, joista ei niin välittäisi. Tällaisia asioita on esimerkiksi kirjanpito, laskutus, maksu, sähköpostit ja sopimusasiat. Yrittäjänä joudut todennäköisemmin joustamaan työajoissa, ainakin alkutaipaleilla. On haastavampaa rajata työtunteja tiettyyn työ aikaan ja joudut tekemään paljon työtä josta et saa palkkaa, siis PALJON, joten varaudu siihen jo nyt! Suurin miinus yrittäjäksi ryhtymisessä on epävarmuus. Harvalla yrittäjällä on täysin turvattu ja tasainen kassavirta, joten kuukausitulot ovat hyvin vaihtelevia. 

Parasta yrittäjyydessä

Yrittäjäksi ryhtymisessä on kuitenkin lukuisia hyviä asioita, enhän minä muuten varmaan yrittäjä olisikaan. Ehdottomasti suurin syy vaihtooni palkallisesta työstä yrittäjäksi oli päätäntävalta: haluan vaikuttaa panoksellani asioihin, jotka koen intohimokseni! Koin hemmetin turhauttavaksi jatkuvat toiveet ja pyynnöt, mutta kun sitten annoin kehitysideoita ja osoitin kehityksen kohteita, niin niitä ei otettu huomioon. Tuli olo että pyörii loputonta ympyrää. Yrittäjänä tietää että kaikki tulos ja kaikki työ on vain ja ainoastaan itseäni varten. Tämä motivoi myös tekemään työtä, olemaan aktiivinen ja uusiutua. Sen lisäksi saa tehdä asiat juuri niin kuin itse haluat, eikä tarvitse kuunnella muiden mielipiteitä tai käskyjä. Varsinaisesti se ei ollut motivaationi siirtyä yrittäjäksi, mutta onhan se mukava kun pystyy itse päättämään työajat, päivät ja lomatkin. Saa tehdä töitä kahvilasta käsin tai vaikka peiton alta kotona. Ihan parasta siinä kuitenkin on se, että saa toteuttaa itseään sataprosenttisesti, jolloin arki on mukavaa ja elämä on oikeasti kivaa, myös maanantaisinkin! 😉 

Yrittäjän ominaispiirteitä

Yrittäjänä tulee olla tietoinen itsestään. Pitää olla oma-aloitteinen ja ennen kaikkea ratkaisukeskeinen. Tulee olla päättäväinen ja ahkera. Pitää olla myös kärsivällinen eikä lannistua kaikista vastoinkäymisistä. Jos on herkkä stressaamaan asioista ilman että osaa käsitellä tunteitaan, tulee taipaleesta todennäköisesti raskas. Pitää löytyä paloa ja motivaatiota. Pitää olla utelias, koska vain siten pysyy ajanhermoilla ja uudistumaan. Ennen kaikkea sinun tulee olla rohkea. Yrittäjyyteen liittyy aina riskejä. Ajattelen kuitenkin että kaikesta selviää kun on valmis tekemään töitä sen eteen.

En lähtisi yrittäjäksi, ellei minulla olisi intohimoa toteuttaa itseäni, enkä varsinkaan siksi että yrittäjyys on nyt ollut pinnalla somessa ja on mageeta tehdä kahvilassa töitä. En todellakaan! En todellakaan lähtisi liikunta-alan yrittäjäksi jos tavoitteena olisi miljardi rikastuminen, ehen! Tiesin jo nuorempana, että halua päättää ja vaikuttaa asioihin. Ajattelin pitkään että luonteeni vaatisi toimenkuvan, jossa pystyisin vaikuttamaan ja haastamaan itseäni tarpeeksi. Ajattelin pitkään että se jokin olisi esimiesasema, mutta se karisi nopeasti kun tajusin asian todellisen luonteen. En saanut sitä tyydytystä mitä työltäni kaipasin, jotain puuttu. Todellisuudessa kuitenkin vain yrittäjänä olen kokenut sitä oikeaa onnellisuutta. Toki never say never! Eihän sitä tiedä vaikka fiilikseni muuttuisi ja vuoden päästä olenkin takaisin palkkatyössä. Tärkeintä on kuitenkin tehdä sitä, mitä tuottaa itselle onnellisuutta.

Sen haluan vielä sanoa että yhdessä on voimaa, mutta tiedä silti oma arvosi. Vaikka olet aloitteleva yrittäjä se ei tarkoita että sinulla voidaan pyyhkiä lattioita. Näytä osaamisesi ja se kuka olet. Ole aidosti oma itsesi niin pärjäät varmasti ja vaikka et jostain syystä pärjäisi et ainakaan tarvitse jossitella! Arvokkaampaa on se, että tekee, kokee, näkee, yrittää ja rohkeasti kohtaa vastoinkäymiset ja menee eteenpäin kuin se, ettei koskaan yritä. Ei ole väliä kuinka monta kertaa kaatuu, vaan kuinka monta kertaa nouset ylös! Kaikesta voi oppia ja etenkin niistä epäonnistumisista. Älä vertaa itseäsi muihin vaan kulje omaa polkuasi. Kyllä menestyneidenkin henkilöiden takana on usein useita epäonnistumisia. Ennen kaikkea muista nauttia matkasta. Ei vaan se päämäärä vaan koko reissu kohti sitä!

Uskalla ryhtyä yrittäjäksi jos se on unelmasi!

-Kiira

Miten tähän päivään päädyttiin?

Heippa ihanat! Koska blogini on vielä suhteellisen tuore ja haluan jakaa itsestäni mahdollisimman paljon jotta te opitte tuntemaan minua entistä paremmin, päätin kirjoittaa postauksen aiheena työhistoria. Mielestäni olen ikäisekseni tehnyt paljon työtä ja useimmiten pidän työnteosta. Vaikka pyrin siihen ettei työ määrittäisi minua liikaa, työllä niin nykyisellä kuin menneillä työpaikoilla on iso rooli siihen millainen olen tänä päivänä!

Monet uudemmat kaverini aina ihmettelevätkin sitä, mitä kaikkea olen ennättänyt tähänastisen elämäni aikana jo tekemään. Meillä on kotona aina opetettu tekemään töitä nuoresta pitäen (joko kotitöitä tai palkallista työtä) ja ansaitsemaan omaa rahaa. En voi aina sanoa että olisin nauttinut työstä täysin rinnoin, mutta ainakin koen saavani jokaisesta työpaikastani oppia jollakin saralla ja näin kasvattanut suuren työmoraalin ja arvostuksen rahaa kohtaan. En voi myöskään väittää ettenkö olisi joskus ollut kateellinen kaverille, jonka vanhemmat ostivat 18-vuotta täytettyään uuden auton tai muille ketkä saavat samat asiat paljon helpommalla ja paljon enemmän. En sano että olisi yhtä oikeaa tai väärää tapaa kasvattaa, mutta olen oppinut tekemään asioita itse onnistumisten ja saavutusten eteen ja saavuttanutkin asioita ei-sen-helpoimman kautta. En missään nimessä sano myöskään että olisin elänyt nuoruutta vaikeimman kautta tai että olisin saanut jotenkin vähän, EI! Perheeni on aina ollut hyvin toimeentuleva (ainakin tietääkseni) ja olen saanut tukea tarvittaessa.

Aloitetaampa työhistoriastani:

v. 2001-2003 (11-vuotiaana)

Teimme vanhemman siskoni kanssa kahvitus/siivous keikkaa Veikon koneelle (kodinkone liike). Aina kun heillä oli tarjouksia, kanta-asiakaspäiviä yms yms niin siellä minä ja siskoni tarjosimme kahvia ja pullaa.

v. 2003-2005 (13-vuotiaana)

Aloitin lasten hoitamisen ja tein keikkaa/ osa-aikaista työtä sen osalta.

v. 2006 (16-vuotiaana)

Sain ensimmäisen ”kunnollisen” vakituisemman työn paikallisesta ravintolasta (tilaukset, kassa, tarjoilu, keittiön apulaisena, siistimistä). Täällä olin kiireapulaisena, sekä työskentelin pääsääntöisesti viikonloppuisin. Muistan myös ikuisesti edelleen, kuinka täällä alaikäisenä kaadoin kaljaa ostajille! Ihan ei taidettu lakipykälien mukaan mennä, mutta silloin olin asiasta lähinnä otettu.

v.2007-2008 (17-vuotiaana)

Lukion ohella työskentelin osa-aikaisesti Gallerix Sverige nimisessä kaupassa kauppakeskus Sellossa. Tämä oli suhteellisen raskasta aikaa sekä minulle, että varmasti äitileni, joka haki minut aina autolla töistä Espoosta takaisin kotiin Nurmijärvelle. Lukiota kävin Vantaalla eli suhasin Nurmijärvi-Vantaa-Espoo-Nurmijärvi väliä lukioajan, mutta siellä oli tehtävä työtä mistä sitä sai ja kiitos äitille vielä näin jälkikäteen kaikista niistä kyydeistä illalla takaisin kotiin. Arvostan!

v.2008-2009 (18-vuotiaana)

Sain osa-aikatöitä Helsingin keskustan Veikon koneesta. Tämä helpotti suhaamistani hieman, sillä Helsingistä pääsi paremmin takaisin kotiin Nurmijärvelle. Nyt en tarjoillut kahvia ja pullaa vaan pääsin kassaksi/myynnin apulaiseksi. Tähän aikaan ja oikeastaan jo aikaisemmin Gallerix aikaan olin usein yötä mummillani, siskollani tai isälläni sillä he asuivat Helsingissä ja näin säästin päivässä joitakin matkustamiseen kulutettuja tunteja. Tähän aikaan kyllästyin myös jatkuvaan ravaamiseen ja päätin muuttaa Helsinkiin silloisen poikaystäväni kanssa.

v.2009-2015 (19-vuotiaana)

Työskentelin Mobile Spa nimisessä Nokian valtuutetussa matkapuhelinhuollossa. Näihin vuosiin mahtuu vaikka ja mitä. Perus asiakaspalvelusta, myyntiin, laskutukseen, perehdytykseen ja pienhuoltoihin (kuorten vaihtoja yms yms.). Lukion jälkeen työskentelin täällä siis täysipäiväisenä, sillä en tiennyt mihin hakea opiskelemaan. Täällä olen siedättynyt shitille. Voitte vaan kuvitella mitä on kuunnella 8h päivässä ihmisten valituksia ja huutoa rikki menneestä luuristaan, joka ei tietenkään ole asiakkaan oma vika (okei pienesti värittäen)! Pakko jakaa myös muistiin jäänyt kohtaaminen liittyen tähän työpaikkaan. Nokia sponssasi paljon julkkiksille puhelimia ja meillä sitten niitä huollettiin ja tehtiin tiedonsiirrot ja sähköpostin asennukset yms. Siellä kävi eräs erittäin tunnettu vanhempi naiseutta kannattava nainen. Ensimmäinen kommentti jonka sain tervehdittyäni häntä oli ”onko teillä mies asiakaspalvelijaa saatavana?” Anteeksi rouva mutta, olen ollut täällä pisimpään töissä ja uskon että pystyn auttaa teitä. ”Haluan miesasiakaspalvelijan!”. Että sellainen feministi. Miesvaltaisella alalla koin jonkin verran tämä tyylistä asennetta, mutta ehkä se on ollut se joka on herättänyt kilpailuhenkisyyteni ja näyttämisen halun pärjätä työelämässä? Tähän aikaan mahtuu myös vuoden reppu reissu Australiaan, jonne lähdin suhteellisen extempore kyllästyttyäni elämään (mutta se on jo oma lukunsa)!

v. 2016-2017 (26-vuotiaana)

Valmistuttuani liikuntaneuvojaksi urheiluopistosta, pääsin heti alan hommiin käsiksi. Työskentelin Erimoverilla/ FIT kuntokeskuksilla liikunnanohjaajana.

v. 2017-tähän päivään (27-vuotiaana)

Pääsin Motivus kuntokeskuksen kuntokeskuvastaavaksi esimies tehtäviin. Olen aina sanonut että luonteeni ja kunnianhimoni vaatii toimenkuvan jossa pääsee vaikuttamaan, joko esimiestehtäviin tai sitten yrittäjäksi. Koska pääsin opiskelemaan fysioterapeutiksi jätin pestini esimiehenä, perustin oman toiminimen ja jatkoin/jatkan Motivuksella ryhmäliikunnanohjaamista.

v. 2018-tähän päivään (28-vuotiaana)

Oman yrityksen ja toiminimen perustaminen. Liikunta-alan monipuoliset tehtävät.

Näiden kaiken lisäksi olen tehnyt paljon keikka duuneja ja osa-aikaisia työtä, töiden ja koulujen ohella kuten:

v. 2011 Työskentelin Flow festivaalien pressitiimin apulaisena. v. 2011-2012 Työskentelin Moskito televisionilla tuotantoassistenttina (tämä ala on sellainen jota ajoittain kaipaan ja haaveilen pääseväni jotenkin osaksi tulevaisuudessa). v. 2012-2015 Tein keikkaa viikonloppuisin sekä iltaisin yökerhojen narikassa. Olen myös ollut linnan juhlien jatkoilla narikassa töissä. v. 2015 olen tehnyt satunnaista promootio keikkaa Sport troopsilla, ollut Transval Fastilla hullujen päivien pakkaajana (varasto hommia), sekä työskennellyt italiassa leirikouluohjaajana. v. 2016-2017 Valmensin superminejä tenniksessä viikonloppuisin. Australiassa ollessani työskentelin pähkinä ja bataattifarmilla. Olen ollut tapahtumissa töissä kuten: Salpausselän kisat, Lapsimessut ja I love me messut. Lisäksi olen suorittanut harjoitteluita muunmuassa Helsingin kaupungin liikuntavirastossa, ollut mukana liikkuva koulu projektissa ja ohjannut UH/FIX urheiluhalleilla. Tähän hätään ei tule muuta mieleen paitsi EA-1 kurssi, Personal Trainer koulutus, uimaopettaja (SUH) ja SUP outdoor koulutus.

Ennen kaikkea tätä olen lukion jälkeen ennättänyt hakea opiskelemaan ainakin: Johdon assistentti/tradenomi AMK, Kulttuurituottaja AMK ja puheviestintä YLIOPISTO. Mulla on sellainen tunne että olisin hakenut sataan muuhunkin paikkaan, mutta toistaiseksi muistin vain nämä. Kuinka elämä saattaiskin olla hyvin erilaista, mikäli olisin johonkin näistä päätynyt. Jälkiviisaana olen erittäin tyytyväinen etten päässyt, sillä olen onnellinen tähän elämäntilanteeseeni ja alaan jossa saan työskennellä päivittäin.

Mikäli sinä etsit vielä omaa polkuasi, haluan kannustaa sinua kuuntelemaan sisäistä intuitiota ja antaa sen johdattaa. Kokeilemalla ja testaamalla pystyt poissulkea ainakin niitä, joista et pidä yhtään. Mikäli et ole pienestä pitäen tietänyt miksi haluat isona tulla, se tuskin tulee itsestään vaan se vaatii sinun omaa aktiivisuutta ja rohkeutta testata asioita. Kaikesta on aina jotain hyötyä, usko pois! Aika paljon täälläkin on koettu ja tehty ennen kuin päädyin tähän nykyhetkeen yrittäjäksi liikunta-alalle. Älä siis lannistu, sillä kaikki tulee aikanaan. Uskalla tarttua tilaisuuksiin ja ole avoin mahdollisuuksille!

Koulujen haut/esivalinnat on yleensä helmi-huhtikuussa eli pidän kaikille teille ISOSTI sormet ja varpaat ristissä ja toivon että onnistaisi. Itse kokenut monet haut joihin en päässyt ja tiedän kuinka stressaavaa aikaa se voi olla sellaisille, joille kirjalliset kokeet ja esivalinnat ei ole se helpoin asia (itse hoitaisin kaiken puhumalla jos vain olisi mahdollista). Toivoa ei kannata menettää, koska tässä sitä ollaan taas opiskelemassa 29-vuotiaana! Super tsempit siis ja kivaa loppuviikkoa ihanat! <3

-Kiira