27.1 Kun sain tietää olevani raskaana & ensisoitto neuvolaan – Raskauspäiväkirja osa 1

Pe 27.1 – Positiivinen raskaustesti

Lapsihaaveiden toivossa olin jälleen tekemässä ovulaatiotestiä. Ovulaatiotesti näytti jo kolmatta päivää putkeen positiivista, joka ihmetytti, joskaan ei vielä soittanut kelloja. Viikonloppu edessä ajattelin tehdä samalla raskaustestin, jos eteen tulisi menoja, joissa olisi tarkoitus viinitellä ja jostain syystä olisinkin jo raskaana. Testi oli positiivinen ja fiilis hyvällä tavalla järkyttynyt.

En itkenyt, en nauranut, en oikein osannut reagoida mitenkään, olin shokissa ja raskaana. Vaikka kahden viivan näkeminen oli jotain, mitä olimme jo useiden kuukausien ajan toivoneet, sen näkeminen raskaustestissä oli silti yllätys. En uskonut testiä, en uskaltanut iloita enkä varmastikaan kertoa kenellekään, edes puolisolleni. En halunnut, että joutuisinkin tuottaa uuden pettymyksen, joten halusin varmuudeksi tehdä vielä toisen testin.

Seuraavana päivänä en koskaan ehtinyt ostamaan toista testiä, sillä vietin koko päivän siskoni luona. Sunnuntaina vihdoin pääsin kauppaan ja tekemään testin toistamiseen, joka sekin näytti RASKAANA. Vihdoin aloin uskomaan itsekin ja uskaltauduin kertomaan puolisolleni illalla hänen työpäivänsä päätteeksi. Reaktio on kuvattuna instagramissani, joka edelleen saa mut joka kerta nauramaaan ja samaan aikaan kyyneliin. Puoliso luuli mun kosivan häntä ja näytti siksi niin vihaiselta videon alussa. Ensimmäinen kommentti testin nähtyään oli ”kulta me tehtiin se” ja heti perään toinen kommentti ”oli jo aikakin”. Se kuvastaa meidän molempien fiiliksiä asiasta aika hyvin.

Ti 31.1.2023 – Ensisoitto neuvolaan

Ensimmäiset mutsimoralisoinnit tienattu soittamalla neuvolaan. Varasin ajan ensimmäiseen neuvolaan, jossa kyseltiin rutiininomaisesti eri kysymyksiä, mm olenko aloittanut raskausvitamiinit, joita en ollut. No sain kuulla kunniani huonona ihmisenä.

Sen lisäksi sain moralisointia siitä, etten ollut vielä soittanut reumalääkärilleni, sillä olinhan nyt raskaana ja käytin biologista reumalääkettä. Tämä toki hieman vaikeaa viikonloppuna, jolloin testin tein. Lisäksi lääkäreihin ei saa nykyään (ainakaan omalla kohdalla) suoraa yhteyttä, vaan kaikki menee keskitetysti ajanvarauksen kautta, josta hoitaja ottaa yhteyttä, jonka perusteella arvioidaan ottaako lääkäri ylipäätään yhteyttä. Tähänkin meni siis itsessään jo pari päivää, että pääsin reumalääkärini puheille. Siitä huolimatta tunsin piston sydämessä hoitajan nuhdellessa sitä, että asia on vielä hoitamatta. Myös se, ettei käytössäni ollut Maisaa, oli myös muutamaan tiukan sanan arvoista.

Kiinnitin huomiota siihen, ettei neuvola henkilö kysynyt missään vaiheessa olinko raskaana toiveesta vai en ja mitä toivoisin asian suhteen. Kohdallani se oli tietenkin pitkän ajan prosessi ja enemmän kuin toivottu, mutta olettaminen ei varmasti tunnu silloin mukavalta, jos tilanne olisi päinvastainen. Toki en tiedä soitetaanko siinä tapauksessa neuvolan sijasta terveysasemalle, ehkäpä. Siitä olin positiivisesti yllättynyt, että ensikäyntiin pyydettiin kumppani mukaan. Se siis ei ollut varsinaisesti se asia, joka mua ilahdutti, vaan se että käytettiin sanaa kumppani. Ehkä vihdoin ollaan pääsemässä hieman eroon vanhoista parisuhdenormeista ja perhemalleista, mahtavaa!

Fyysinen olo

Pelkän olon perusteella en olisi osannut aavistaa että olen raskaana. Olo oli siltä osin normaali, kuin e-pillereiden lopettamisen jälkeinen vuosi ylipäätään, milloin mitäkin sitä sun tätä. Vatsa on turvonnut ja välillä taas ei. Välillä on väsynyt, toisinaan taas aivan normaali. Olin toki alkuvuoden valittanut poikkeuksellisen korkeita sykkeitä, mutta ajattelin sen johtuvan rasituksesta, jota tosin ei ollut yhtään normaalia enempää kuin mihin olin aikaisemminkin tottunut. Ainut muutos mitä kovasti ihmettelin, oli järkyttävä kylmyys, etenkin iltaisin. Kuulostaa pieneltä, mutta normaalisti olen hyvinkin lämminverinen. Nyt iltaisin tärisin kylmyydestä, vaikka olin kääriytynyt villavaatteisiin ja vilttiin. Nukuin pitkät vaatteet sekä viltti ja untuvapeitto päällä, liimautuneena puolisooni kuin iilimato, silti oli kylmä. Pelkäsin tulevani kipeäksi, ilman että koskaan tulin kipeäksi.

Nyt kun korkeat sykkeet ja iltakylmyys sai vastauksia, aloin toivomaan olotilan muutoin pysyvän hyvänä, jotta pysyisin työkykyisenä. Myönnän että iloisen uutisen ohelle nousi myös stressiä tulevasta ja siitä, miten tulisin taloudellisesti pärjäämään yrittäjänä. Toisaalta olipahan nyt konkreettista motivaatiota säästää rahaa ja tehdä töitä enemmän.

Puoliso

Hysteerisen herkkä, näillä sanoilla mä kuvailisin ensimmäisiä viikkoja. Jokaisesta huudetusta kirosanasta tai kiljahduksesta hän juoksee luokse paniikissa ja kysyy mikä hätänä, vaikka todellisuudessa olisin vain lyönyt varpaani keittiön sarakkeeseen. Ärsyttävää, mutta jollain tavalla sympaattisen ihanaa huolenpitoa. Puolison prosessoinnin voi melkein lukea kasvoilta, naamalla kokoajan tietty hymy ja virne, puhumattakaan höpötystä meidän vauvasta, aws!

Positiivisen testin tehtyä aloin kiinnittämään nyt poikkeuksellisen paljon huomiota kaikkiin lapsiin liittyviin asioihin. Näin ne silmät aukeavat vain eri asioille omakohtaisen tilanteen ja muutoksen myötä.

<3 Kiira