Kategoria: Lifestyle

RV29 – Äänikirja vinkkejä

Taas mennään viikoissa eteenpäin. Tuntuu että raskauden toinen kolmannes meni nopeasti ja aivan hullua ajatella, että mennään jo viimeisessä kolmanneksessa. Nyt kun ollaan jo virallisestikin viimeisessä vaiheessa, väkisinkin ajatukset siirtyvät jo kohti maalisuoraa ja tulevaa synnytystä.

Edelleen koen olevani asian suhteen seesteinen, enkä jännitä sitä liikaa. Olen kuunnellut paljon äänikirjoja vauva ja vanhemmuus aiheeseen liittyen. Välillä niistä aina kysytäänkin instan puolella, niin alla listaus kirjoista, joita olen kuunnellut:

• Pää edellä: Näin tuet lapsesi kehitystä
• Ärhäkkä kuin äidiksi tullut
• Synnytyksen lyhyt oppimäärä
• Hullu kuin äidiksi tullut: Äitiyden pilvilinnat ja todellisuus
• #vauvavuosi
• Tee se itse -vauva: Romaani
• Äidiksi tuleminen
• Uraäidin selviytymisopas: Tarinoita ruuhkavuosien kuningattarilta
• Hyvien synnytystarinoiden kirja
• Peloton synnytys

Mainos Nextory – Suurinosa kirjoista löytyy Nextory äänikirja palvelusta. Jos innostuit jonkun kirjan kuuntelemisesta tai lukemisesta, voit rekisteröityä hyödyntäen 45 päivää ilmaista kuuntelua. Ilmaisen kuuntelun pääset hyödyntämään www.nextory.fi/kiirakirsikka

Toisaalta se mitä olen alkanut synnytyksessä jännittämään, on edellisviikoista voimistuneet reumakipuni. Nyt RV29 on alkanut olemaan reumatyypillistä alaselkä- & lonkkakipua. Ajoittain kävellessä tulee kipuvihlasu siten, että jalka meinaa pettää alta. Vaikka kuinka olen asennoitunut raskaudenaikaiseen lääkkeettömyyteen, silti väkisinkin pieni kivunpelko nostaa päätään. Vaikka kivun nyt siedänkin, siedänkö mahdollista reumakipua yhdistettynä synnytykseen ja synnytyskipuihin? Ajatuksena se tuntuu ylitsepääsemättömän kamalalta, asialta, joka pelottaa ja jännittää. Toki samalla optimistinen puoleni yrittää alitajunnassa toitottaa, että tilanne ehtii muuttua vielä monta kertaa ja että kaikki tulee menemään hyvin, niin kuin varmaan meneekin. Kuitenkin mitä pidempään kivut kestävät, sen vaikeammaksi ja työläämmäksi oma henkinen psyykkaus käy.

Kakka asioita

Nyt kun kesä on parhaimmillaan ja omatkin työkiireet ainakin osittain helpottaneet, huomaan rauhallisempien aamujen edistävän suolen toimintaa. Tää tuntuu niin ihanalta, sillä lähes koko raskauden ummetus on vaivannut enemmän tai vähemmän. On aika iso kontrasti siihen, että normaalisti vatsa toimii vähintään 1x/vrk ja raskauden aikana taas joka toinen tai joskus jopa joka kolmas päivä. Kyllä siinä vähän tukalat oltavat tulee. Rento mieli rennompi suolisto ja sen parempi toimintaa, näin se varmaan kuitenkin on, onhan suolisto yhteydessä myös aivoihin. Kannattaa siis relata ja lomailla raskauden aikana jos mahdollista!

Ensimmäinen vaikeampi viikonloppu

Kesästä päästään lomaan ja ruisrockiin. Ehkä ensimmäistä kertaa raskauden aikana tulee pieni FOMO. Vaikka kaverit pyysivätkin mukaan, en halua olla hidastamassa siellä kenenkään menoa ja meininkiä. Samalla vaikka ajattelen, että myös raskaana voi tehdä lähes mitä vaan mitä normaalistikin tekisin, enkä todellakaan halua olla se tyyppi joka jää kyhnöttämään kotiin, samaan aikaan toinen puoli päässä moralisoi sitä, ettei festarit ole raskaana olevan paikka. Tai ehkä ei edes oma moralisointi, vaan se miten ympärillä olevat tuntemattomat reagoisivat siihen, että heiluisin kavereideni mukana. Vaikka samaan aikaan haluan olla se, joka kursailematta tekee just mitä tekee, vaikka raskaana. Toisaalta tietää, ettei kaikki ole niin avoimia ja avarakatseisia, eikä jaksa turhaa mulkoilua tai kommentointia. Joka tapauksessa, kun seuraa lähes koko tuttavapiirin + somen elämää ruississa, kyllä se vähän kirpasi. Toisaalta olin tätä odottanutkin ja yllättynyt ettei vastaavia fiiliksiä ole tullut juuri aikaisemmin. Jos raskauden aikana selviää vain muutamalla FOMO fiiliksellä, musta se on kuitenkin aika hyvin.

Liikkeiden muuttuminen

Selkeästi myös liikehdintä on alkanut muuttumaan erilaiseksi. Meidän vauva on liikkunut läpi odotusajan hyvin runsaasti, eikä onneksi sen puolesta ole tarvinnut olla huolissaan. Nyt voimakkaat potkut on muuttunut lähinnä muljumiseksi, toki edelleen hyvin voimakkaaksi sellaiseksi. Välillä koko maha heiluu puolelta toiselle ja tuntuu että kääntyy melkein ympärikin. Mahassa on nyt myös selkeitä kovia kohtia, ei vain kohdun kovettumaa, vaan selkeitä ruumiinosia on tunnusteltavissa. Jännityksellä odotan miten liikkeet muuttuvat, kun nyt jo mahaa vispaa kuin viimeistä päivää.

Hyvästi hyvät yöunet

Yöt on alkanut menemään alamäkeen. Nukun noin 2h pätkissä ja noin 2-3 pätkää per yö. Herään öisin mystiseen yläselän/lavan sisäreunan kipuun, joka suorastaan salpaa hengityksen, jos yrittää syvään hengittää. Ja vaikka voisi luulla, että kipu liittyy reumaan, sanottakoon ettei reumani oo koskaan oireillut muualla kuin alaselässä ja lonkissa. Yöllinen kipu on niin kovaa, etten pysty kunnolla nukkumaan sen jälkeen tai ainakin se vaati tunnin parin pyörimistä jumpaten ennen kun saan haettua sängyssä uudelleen kivuttoman asennon. Koska yöllä valvotaan, menee aamut usein tosi myöhäisiksi, ellei toki ole valmennusaamuja, jotka pakottaa ylös tiettyyn aikaan.

Jos jotian positiivista haluaa kaivaa, niin ainakaan tulevat yölliset herätykset ei tuu puskista. Toisaalta olisi se mukava nukkua vielä kun voi. Toivon todella ettei yöllinen selkäkipu jatku loppuun saakka ja vaihe on ohimenevä.

RV30

Isoin asia tällä viikolla on ollut se, että olen ymmärtänyt mitä on harkkasupistukset. Vähän naurattaa ja nolottaa kertoa tää julkisesti. Olen ihmetellyt, kun ihmiset valittaa harjoitussupistuksista ja miettinyt vain, että oompas onnekas kun mulla ei ole mitään sellaisia. No onhan mulla. Vasta kun mun tuttu instassa demonstroi storyssään, miltä konkreettisesti näyttää kun kohtu kovettuu ja supistuu versus kun maha on joustava. Tällöin tajusin, että joo, onhan mulla samaa, mutta en osannut yhdistää sitä supistukseksi. No onneksi ne ei ilmeisimmin vaikuta mihinkään, koska mulla ne ei ole häiritseviä tai kivuliaita.

Muutoin tähän viikkoon ajoittui taas etävalmennus, tällä kertaa aiheena parisuhde & seksuaalisuus. Valmennuksessa oli paljon puhetta vuorovaikutuksesta ja kommunikaation tärkeydestä, joka ei sinänsä tule yllätyksenä. Ehkä muutama merkittävintä asia koko valmennuksesta jotka jäivät mieleen oli seuraavat:

1. Kommunikoikaa kaikesta suoraan ja avoimesti.
2. Seksuaalisuudella luodaan ja syvennetään parisuhdetta. Keskustelkaa myös tästä aiheesta, sillä seksuaaliset tarpeet muuttuvat raskaudenaikana ja/tai sen jälkeen ja näiden suhteen tulee erilaisia vaiheita.
3. Keskittykää suhteessa myös siihen mikä on hyvää ja ihanaa, ei vain siihen mikä on huonosti. Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta ja se ei edistä parisuhteen hyvinvointia.
4. Parisuhteen hyvinvointi lähtee yksilöhyvinvoinnista. Panostakaa myös siis yksilölliseen hyvinvointiin koska se heijastuu kaikkeen.

Meille molemmille hyvinvointi lähtee siitä, että päästään liikkumaan, se on meidän henkireikä. Ollaankin puhuttu siitä että tullaan järjestämään molemmille omaa aikaa siten, että molemmat pääsee treenaamaan. Lisäksi ollaan järjestetty asiat siten, ettei oman treeniajan saaminen vaadi välttämättä sen isompia ponnisteluita, vaan kotoa löytyy erilaista välineistöä, jotta liikkumaan pääsee myös matalammalla kynnyksellä. Toki hyvinvointi on yksi meidän molempien ohjaavista arvoista, joten varmasti tullaan liikkumaan yhdessä myös perheenä jo pienestä pitäen.

RV32 – Reissu portugaliin

Arvoin pitkään sitä, uskallanko lähteä vuosi sitten varaamalle portugalin reissulle. Koska raskaus on kuitenkin edennyt normaalisti ja lääkäri antoi luvan, päätettiin lähteä reissuun. Turvaa matkustamiseen toi kuitenkin se, että portugali on Euroopassa ja lentomatka kuitenkin kohtuullinen. Lisäksi hankin eurooppalaisen sairaanhoitokortin, joka muuten kannattaa jokaisen vähänkään reissaavan hankkia ilmaiseksi kelasta. Toki tarkistin myös, että matkavakuutukset ovat kunnossa. Lisäksi ostin lentokoneeseen tukisukat ja pyrin olemaan koneessa liikkeellä normaalia enemmän.

Reissu meni kokonaisuudessaan hyvin, toki ihan samaan tahtiin en pystynyt sykkimään kuin ehkä normaalisti. Pystyin kuitenkin nauttimaan reissusta, nähtävyyksistä ja lämmöstä ilman ongelmia. Toki päivinä, joina tehtiin päiväretkiä, huomasin vatsan kovettuvan herkemmin ja teki mieli tukea mahaa omilla käsillä. Kuitenkin kovettuminen oli kivutonta ja sen puolesta vaaratonta, joskin epämukavaa. Nyt alkaa huomaamaan sen, että pidempikestoinen pystyssä olo ja liikkuminen vaatii vastapainoksi lepäämistä ja makaamista. Oli kuitenkin ihana tehdä vielä viimeinen matka yhdessä puolison ja ystävien kanssa ennen vauvaa.

Liikuntaa pystyy edelleen harrastamaan hyvin, tosin huomasin, että kahden tunnin padel oli puolestaan jo liikaa ja se aiheutti ensimmäistä kertaa raskaudenaikaisia liitoskipuja. Pari päivää oli ikävää kipua nivusissa, etenkin kun lähti liikkeelle tai kääntyi sängyssä. Ehkä sen olisi voinut järjelläkin päätellä, että parin tunnin treenit on jo tässä kohti liikaa, mutta minkäs teet kun innostus ottaa vallan.

Fyysisiä muutoksia ja fiiliksiä

Ulkoisesti maha on jo sen verran pinkeä, että napa ei ole enää kuopalla vaan se on vain tasainen tumma piste vatsalla. Ensimmäistä kertaa myös jalkojen yökramppailut on tullut kuvioihin ja herännyt muutamana yönä niin koviin suonenvetoihin, ettei ole auttanut muu kuin nousta ylös sängystä venyttämään pohkeita. Huomaan myös kaipaavani itse ihokontaktia ja puolison läheisyyttä normaalia enemmän. Ensimmäistä kertaa tunnistin myös vauvan hikottelun, joka tuntuu hassuna jatkuvana mahan nykimisenä.

RV33 – Isyyden tunnustaminen

Reissun jälkeen oli neuvola, jossa suurimpana asiana isyyden tunnustaminen. Tämä aiheutti paljon ihmetystä instagramissa. Isyys siis tunnustetaan neuvolassa allekirjoittamalla paperi, mikäli lapsi syntyy avioliitottomaan suhteeseen. Mikäli olette avioliitossa, isyyttä ei erikseen tunnusteta. Tunnustaminen ei tosin ollut paperin allekirjoittamista suurempi seremonia ja samassa yhteydessä oli perusneuvolakäynti.

Edelleen vauva kasvaa hieman alakäyrillä, tosin osittain voi olla asennosta johtuvaa. Vauva on viistotarjonnassa ja se selittää uudet tuntemukset kyljissä. Jo jonkin aikaa on tuntunut siltä, että kyljet repeävät. Sen lisäksi olen alkanut saamaan erittäin kipeitä potkuja kylkiin. Ainakaan ei edelleenkään tarvitse stressata sitä, etteikö vauva liikkuisi.

Tahti hiipuu

Tahti alkaa selkeästi hiipumaan. Jos on koko päivän kestäviä menoja, se kostautuu seuraavana tai seuraavina päivinä, jolloin onkin täysin väsynyt olo. Kotoilu alkaa hiipuvaan tahdin myötä tulla tutuksi ja samalla lisääntyvä makoilu. Tästä huolimatta päätin uhmata oloa ja lähdin ystävien kanssa yhdeksi päiväksi FLOW festareille, lähinnä siksi että sijainnin vuoksi pääsi kotiin juuri silloin kun siltä tuntui. Festareilla oli kivaa, joskin istumapaikkoja tänä vuonna yllättävän vähän ja se tietysti tuntuu kropassa. Kahta päivää ei olisi kuitenkaan pystynyt enää ”bailaamaan”. Festareilla sai paljon katseita niin kuin osasinkin odottaa mahani kanssa. En osaa sanoa koinko katseet kivoina vai kiusallisina, ehkä vähän molempina.

Nivelet on alkanut naksumaan ja poksumaan, oikeastaan kauttaaltaan. Nivelten poksumiseen lienee syynä niiden löystyminen. Etenkin öisin ja aamuisin kun liikahtaa sängystä, kuulostaa siltä kun en olisi liikuttanut vartaloa vähintään vuosiin.  

RV35 – Kiputuntemukset lisääntyy

Jos aikaisempina viikkoina on ollut erilaisia orastavia kiputuntemuksia, nyt niitä on jo selkeästi enemmän. Yöt ovat entistä huonompia ja edelleen herään mystiseen ja suorastaan lamaannuttavaan rintarangan kipuun. Kävinkin neuvolalääkärin suosituksesta fysioterapeutilla. Käynnistä ei ollut varsinaisesti hyötyä, sillä tiesin että olen koittanut jo kaiken minkä itse pystyy tekemään, olenhan itsekin fysioterapeutti ammatiltani. Päkiät ja jalkapohjat ovat myös alkaneet oireilemaan kivulla. Jalat tuntuvat turvonneilta, joskaan ne ei vielä näytä ulkoisesti siltä. Selkäkivun lisäksi myös järkyttävä lonkkasärky on iskenyt päälle, se tosin tuntuu reumatyypilliseltä tutulta kivulta.

Vauva ja vatsa kasvaa ja se vaikuttaa ruokahaluun. Vatsa on niin pinkeä, ettei tee mieli syödä tai juoda mitään. Samaan aikaan jos sitä ei tee, tulee taas orastavaa pahoinvointia. Varmaan pitäisi olla jatkuvasti puputtamassa jotain pieniä välipaloja, mutta mulle se on jotenkin ärsyttävän hankalaa. Painoa on tullut tässä vaiheessa + 10 kg. Tavallaan se on se ja sama, toisaalta se aiheuttaa ristiriitaisia fiiliksiä kun vuosikausia totuttu kymmenluku vaihtuu toiseen. Mutta toisaalta ei tunnu missään, koska tiedän että kehoa pystyy synnytyksen jälkeen kyllä halutessaan muokkaamaan. Itselle tärkeintä koko raskauden aikana on ollut se, että pääsee ja pystyy liikkumaan eikä varsinaisesti se, paljonko painoa kertyy. Mutta kyllä se lisääntyvä paino alkaa yhä enemmän tuntumaan kaikissa toiminnoissa.

Ristiriitaisia fiiliksiä

Samaan aikaan en halua raskauden vuoksi lopettaa elämästä ns. normaalia elämääni, mutta toisaalta soimaan itseä siitä, että nyt pitäisi enemmän rentoutua. Ehkä paine tulee osittain siitä, kun ympärillä ja erilaisissa ryhmissä toitotetaan jatkuvasti sitä, että nyt on levättävä kun voi. Samaan aikaan tulen hulluksi, jos vain makoilen kotona Ja jos en makoile vaan teen asioita, koen olevani itsekäs. Kauhean ristiriitaista!

Hassuja fiiliksiä herättää myös muutaman päivät, joina olen selkeästi kokenut olevani herkempi ja jopa itkuisempi. Tallaiset selkeät itkuherkät päivät on jotain uutta, mitä ei ole aikaisemmin ollut. Tähän saakka en ole kohdallani huomannut erityisempiä hormoneista johtuvia tunteiden vaihteluita, vaikka niistä paljon puhutaankin. Toki tiedä mikä osuus liittyy hormoneihin ja mikä siihen, että öisin tulee nukuttua laittoman vähän.

Vihdoin saatiin käytyä myös synnytysvalmennus etänä. Myöskään tämä valmennus ei tuonut itselleni mitään mullistavaa uutta. Sen sijaan valmennus loi lisää paniikkia puolisolle, joten sen puolesta olisi voinut olla käymättä. Ei vaan, haha! Ihan hullua että ollaan jo lähes viimeisissä viikoissa ja pian vauva alkaa olemaan jo täysiaikainen. Edelleen aika kuluu todella nopeasti ja pitää varmaan alkaa orientoitumaan kodin laittoon.

<3

Kiira

Rv25 Sokerirasitustesti

Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että sokerirasitustesti on ajankohtainen. Lähes kaikkien kauhisteleman testin tarkoituksena siis seuloa mahdollista raskausdiabetesta. Mikäli sulla siellä on kyseinen sokerirasitustesti edessä ja olet myös kuullut kaikkia kauhutarinoita siitä, haluun sanoo sulle heti, ettei testiä kannata jännittää yhtään. Mun mielestä sokerirasitustesti on täysin turhaan dramatisoitu ja peloteltu, vaikka ymmärrän että paastoaminen yhdistettynä pahoinvointiin ei ole kiva yhdistelmä. Testin haastavin osuus oli nälkä, muuten sokerilitku meni helposti alas, sitä oli vähän ja odottelun tylsyyttä tapettiin työnteolla. Olin siis varautunut käyntiin ottamalla tietokoneen mukaan töitä tehdäkseni. Pahoinvointia välttääkseen kannattaa ottaa mukaan evästä, jota napata heti testin jälkeen suuhun. Sokerirasitustesti takana ja onnekseni lopputulemana hyvät arvot ja ei raskausdiabetestä, huh!

Fyysisiä muutoksia

Maha jatkaa kasvamistaan ja on yhtäkkiä yhdessä yössä tullut isommaksi, ja sen myötä myös tuntemukset muuttunut. Vaikka maha ei vieläkään ole varsinaisesti iso, se painaa keuhkoja kasaan ja hengittäminen tuntuu raskaammalta. Myös kyljet tuntuvat pinkeiltä ja keskivartaloa kiristää. Maha on tällä hetkellä sen kokoinen, että raskauden erottaa selkeästi, mutta kuitenkin niin ”pieni”, että varsinaiset raskausvaatteet eivät istu. Suurin osa omista vaatteista puristaa, mutta taas oman koon raskausvaatteet ovat liian suuria ja normaalia pienemmän koon vaatteet liian pieniä. Omilla vähän epämukavilla vaatteilla siis vielä mennään.

Nyt tuntuu myös ensimmäistä kertaa siltä, että ihmiset uskaltavat onnitella raskaudesta ilman, että he edes kysyvät olenko raskaana. Se kertonee mahan kasvamisesta. Mahassa on myös alkanut näkymään haalean tumma linea negra navan alapuolella, jonka sanotaan olevan kartta vastasyntyneelle lapselle kohti rintoja ja ruokaa. Sympaattinen ajatus vaikka itsestä kyseinen viiva ei niin viehättävä olekaan!

Uusia oireita

Rinnat kutittavat, ei vaan silleen pienesti, vaan ihan tosi tosi paljon. Niin paljon että niitä on vaikea olla raapimatta, puhumattakaan siitä, jos vähäänkään hikoilee, niin kutitus lisääntyy tuplasti. Johtuen todennäköisesti kudoksen venymisestä. Myös rintojen alla iho on selkeästi eri väristä, pinkeän punakkaa. Urheiluliivien ja toppien alarajaan on myös ilmestynyt pieniä verenpurkaumia, vaikka urheiluliivit ei olisikaan kiristäviä. Näihin viilennys, pesu sekä rasvaus tai öljy on toki tuonut ensiapua. Hassua kuitenkin, että toistaiseksi kaikki venymis- ja kutisemisoireet eivät ole mulla kasvavan vatsan ihossa, vaan rinnoissa. Tätä en ehkä olisi osannut odottaa.

Puhuinko jo valkvuodosta ja sen lisääntymisestä? Jos en, niin varaudu runsaaseen valkovuotoon. Sitä on paljon normaalia enemmän ja myös alapään limakalvot tuntuvat jotenkin pinkeimmiltä ja turvonneilta. Jos villisti veikkaan, niin nämä tuntemukset tuskin tulee ainakaan vähenemään loppua kohti, lol.

Lisäksi näillä viikoilla alkoi yölliset krampit ja suonenvedot, pääsääntöisesti jalkapohjassa sekä pohkeissa. Huomaan kuitenkin myös treenin jälkeen lihasten, etenkin reisilihasten kramppaavan öisin huomattavasti helpommin. Krampit ovat yleensä niin voimakkaita, että ne herättävät unesta ylös venyttelemään.

Alaselkävaivojen alku?

Kramppien lisäksi alaselässä on alkanut olemaan pieniä reumatyypillisiä kiputuntemuksia. Ei kuitenkaan vielä mitään mihin varsinaisesti reagoisin. Kipu on ollut pääsääntöisesti vasemmalla puolella, mutta todennäköisesti kivun sijainti tulee vaihtelemaan puolelta toiselle, niin kuin yleensä aikana enne biologista reumalääkettä. Kipu tuntuu etenkin aamuisin ja sen vuoksi aamujen käynnistäminen vie jo nyt hieman normaalia enemmän aikaa. Tässä tosin tiedostaminen sekä suunnittelu auttaa. Edelleen koitan olla antamatta kivunpelolle siimaa tai stressaamatta asiaa liikaa, vaikka kieltämättä pitkä kiputausta pistää jännittämään kivun voimistumista nyt kun lääkettä ei ole käytössä. Ei auta, kun seurata mihin suuntaan kaikki etenee.

Pienien alaselkäkipujen lisäksi alaselkä väsyy nyt huomattavasti normaalia nopeammin ja ihan pahinta on pitkä seisoskelu tai kaupunkikävely, tiettekö sellainen hidas muutaman askeleen kerrallaan eteneminen. Valmennusten välissä tulee tarve istua tai makaa, jollaista ei ole varsinaisesti aikaisemmin tullut. Myös kaikenlainen tankoihin ja välineisiin nojaaminen on tullut tutuksi, jolla saa seisoma-asentoa hieman kevennettyä. Vielä kahvi käteen ja släbärit jalkaan, niin pian olenkin jo se ”löysä valmentaja”, joillaiseksi en koskaan halunnut tulla, haha!

Perhevalmennus sekä hammaslääkäri

Näillä viikoilla tuli myös etäperhevalmennus. Aikataulullisista syistä etäsessiot ovat musta ihan parhautta. Lisäksi arvelin, ettei valmennus meille tuo välttämättä niin paljon uutta, etteikö samalla voisi tehdä toisella silmällä koneella muita töitä. Oikeassa olin. Siitä huolimatta hyvä, että kyseisiä kursseja järjestetään. Itsekin ensisynnyttäjänä haluan käydä kaikki ilmaiset kurssit siitä huolimatta, että koen tietäväni itse jonkin verran tai ainakin osaan ottaa asioista tarvittaessa selvää.

Hammaslääkärikäynti jännitti jonkun verran, sillä jostain mystisestä syystä mulle ilmestyi pari vuotta sitten useampi reikä samoilla tottumuksilla, joilla aikaisemmin on kehuttu hampaiden hyvää kuntoa. Jos haluat lukea mun reikäfarssista, niin olen kirjoittanut operaatio suun terveys sekä kun mitta alkaa täyttymään!

Hammastarkastuksessa tuli vastaan tilanne, johon en olisi halunnut joutua. Sain kunnalliselta puolelta palvelusetelin yksityiselle puolelle pitkien hammaslääkärijonojen vuoksi. Pääsin siis tarkastukseen hyvin pian, mikäli oli tietenkin mahtava juttu. Itse tarkastuksessa ei ollut muuta ongelmaa kuin se, että hammaslääkäri vakuutti minut siitä, että suun röntgen on otettava, sillä edellisestä röntgenistä on se pari vuotta. Tiesin ettei röntgeniä tulisi ottaa ollenkaan raskaudenaikana, mutta hän vain kertoi sen turvallisuudesta ja siitä että terveydellisistä syistä se olisi nyt otettava, mutta minä teen toki itse päätöksen. Koita siinä nyt välineet suussa päättää, kun en edes päässyt varmistamaan asiaa fiksummilta.

En osannut siis sanoa muuta kuin sen, että jos se on oikeasti otettava, niin kai se on sitten otettava. Voitte vain arvata lopputuloksen, ei paikattavia reikiä ja kaikki kunnossa. Tätä ei tietysti välttämättä voi tietää, mutta tuli kuitenkin vähän huijattu olo siitä, että yksityinen haluaa vain saada rahastettua palveluista kaupungilta. Lisäksi en voinut välttyä fiilikseltä, että olen huono vanhempi ja nyt kuvantamisen myötä vahingoitin vauvaa.

Suuhygienistillä

Se mikäli oli kiva, pääsin myös samaisella viikolla suuhygienistin vastaanotolle puhdistamaan hammaskivet pois. Tosin tähänkin sain hammaslääkäriltä suhteellisen erikoisen ohjeen tulla poistattamaan hammaskivet raskauden + reuman vuoksi 3kk välein. Mielestäni se on aika tiiviisti, ottaen houmioon kuitenkin sen, ettei itselle kerry mitenkään erityisen paljon hammaskiveä. Kuitenkin suuhygienistin vastaanotolla itse suuhygienisti oli sitä mieltä, ettei kohdallani näin tiheää tarvetta ole, riittää jos käy 2x/vuosi raskauden ja mahdollisen imetyksen aikana. Jälleen kerran tuli olo siitä, että kaikesta halutaan vaan ottaa rahat irti, kun mahdollisuus. Mutta hammaslääkärikäyntien jälkeen tulee aina niin hyvä ja huojentunut olo. Muistakaa siis hoitaa myös tämä tärkeä asia alta pois hyvissä ajon. Suositus hampaidenhoitoon taitaa olla toisen kolmanneksen aikana, jos en väärin muista.

FOMO

Kesä on nyt parhaimmillaan ja samalla jännitän FOMOA eli fear of missing out ilmiötä. Luonnollisesti lomien aikaan on enemmän tapahtumia ja menoja ja tiedän etten pääse kaikkiin, saati jaksa tehdä niin paljon asioita, kun mihin tottunut. Se miltä poisjääminen ainoana tulee tuntumaan jännittää. Jännittää olla kaveriporukan ensimmäinen lapsen saava ja se, miten se tulee dynamiikkaa muuttamaan. Toisaalta näiden fiiliksien ääneen sanoittamien on auttanut ihan hirveästi ja tuntuu että sen myötä myös kaverit osaavat olla paljon enemmän huomioonottavaisia ja ymmärtäväisempiä. Kannustankin sanottamaan fiilikset ääneen, liittyi ne sitten positiivisiin tai negatiivisiin fiiliksiin. Toistaiseksi alkukesä on sujunut hyvin ja hyvillä mielin ja suuremmilta FOMO kriiseiltä on vältytty. Toisaalta eipähän ainakaan tuu painetta osallistua johonkin mihin normaalisti saattaisi mennä velvollisuudesta, koska osallistumista ei odoteta samalla tavalla. 

Muutoin vauva liikkuu edelleen paljon ja potkut tuntuvat voimistuvan yhä edelleen. Koitin myös salilla, vieläkö leuanveto menee. Menihän ne, vaikkakin aktiiviset leuanvedot olenkin jättänyt jo aikoja sitten pois. Kesä tuntuu ainakin vielä hyvältä ja nautin lämmöstä, eipähän tarvitse vaatteitakaan liikaa ostaa, kun voi hukuttautua löysiin kesämekkoihin.

<3

Kiira

Rakenneultra, Rv21

Rakenneultra on varmasti yksi raskausvaiheiden jännitetyin sekä odotetuin hetki ja vihdoin se koitti kohdallamme. Erityisesti meitä jännitti tietenkin se, että vauvalla on kaikki hyvin. Töiden vuoksi puolisoni ei päässyt rakenneultra käyntiin mukaan. Vaikka useissa vauvaryhmissä monet harmittelevat sitä, että joutuvat käydä yksin neuvolassa ja ultrissa, mua se ei ole varsinaisesti haitannut, sillä hän on muuten ollut niin hyvin ja ihanasti kaikessa mukana. Rakenneultra paljasti niin sukupuolen, mutta myös sen, että kaikki näytti kätilön mukaan normaalilta. Olen saanut läpi raskauden kuulla pienestä vatsastani ja vauvasta, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että hän kasvaa lähes keskikäyrillä, huh! Ennen kun paljastan sukupuolta, sanottakoon se, etten rakenneultra käynnin yhteydessä halunnut itsekään tietää sukupuolta. Tämä siksi, että saisimme tiedon yhtä aikaa puolisoni kanssa. Pyysin siis kätilöä kirjoittamaan tiedon lapulle, jonka hän sitten tekikin.

Ahdistavat vauvaryhmät

Erilaiset verkostoitumis- ja tukiryhmät voivat parhaimmillaan olla korvaamattomia. Itseäni ryhmät lähinnä ahdistavat. Ahdistaa se, että raskaus on vasta noin puolessa välissä ja tuntuu että muut ovat jo sisustaneet lastenhuoneet, miettineet nimen ja vähintäänkin suunnitelleet ristiäiset ja hommanneet kaikki tarvittavat tavarat. Koko ryhmän meno pistää hengästyttämään, sillä itse vasta selviytynyt alkuvuoden pahoinvoinnista, sulattelen kaikkea tätä raskautta ja tulevaa vauvaa. Puhumattakaan siitä, että olisin tehnyt hankintoja. Myönnettäköön että hankinnat jopa alkuun ahdistivat. En pystynyt miettiä ostoslistaa saatikaan jotain lasten huoneen seinän väriä, huh!

Lisäksi ryhmissä oli omaan makuuni hieman mustavalkoinen meininki, joku suosittelee jotain jonka toinen taas täysin tyrmää. Olenkin kuullut lapsiin ja kasvatukseen liittyvien asioiden olevaan mielipiteitä herättäviä aiheita ja nyt pääsin näkemään tätä kiivasta tulitaistelua ryhmissä oikein olan takaa. Milloin joku lietsoo hysteriaa pinnasängyn reunapehmusteiden vaarallisuudesta ja toinen taas piikkimaton käytön aiheuttavan ennenaikaisen synnytyksen. Joku itkee vahingossa syödystä kielletystä ruuasta ja toisilla on jo veritulpat jalassa, kun ajatteleekin lentokoneella lentämistä. Itse kun koitan olla mahdollisimman stressaamatta ja lungisti uuden äärellä, kuitenkin tietoa hankkien ja maalaisjärkeä käyttäen. Liityin erilaisiin ryhmiin lähinnä kaipaamani vertaistuen toivossa, mutta päädyin aika nopeasti lopettamaan ryhmien seuraamisen.

Fyysiset muutokset ja olotila

Rv 21 tienoilla aloin tuntemaan epämukavaa painetta selinmakuulla, toki lyhyinä aikoina asento ei tuota ongelmia. Tässä vaiheessa esim. nukkuminen selin ei tunnu enää mukavalta. Lantion paine on alkanut myös lisääntymään edellisviikkoihin verrattuna ja juoksun olen jättänyt tennistä lukuun ottamatta kokonaan pois. Jostain syystä tenniksen nopeat pyrähdykset eivät tunnu pahalta, tasainen jolkotus sen sijaan tuntuu. Myös alaselässä on alkanut tulemaan pieniä kiputuntemuksia, erityisesti unilateraalisten eli yhden raajan liikkeitä tehdessä, joka erityisesti vaikuttaa treenaamiseen. Liikkua pystyn edelleen hyvin, tosin vain treenejä muokaten sopivaksi. Myös selän staattinen asento väsyttää selän selkeästi aikaisempaa nopeammin, vaikka maha vielä maltillinen onkin. Liekö siis reumasta johtuvaa, lääkkeen lopettamisesta johtuvaa vai vatsan kasvamisesta johtuvaa kipua, kuka tietää. Tajusin myös, että vasen korvani on lähes koko raskauden ollut lukossa. Siihen havahtuu aina silloin harvoin, kun se sattuu aukeamaan. Kaikkea ihmeellistä sitä voikin olla!

Rv 23

Vaikka alkuvuoden pahoinvointi onkin väistynyt, edelleen on yksittäisiä pahoinvointipäiviä. Muutamana päivänä myös liikkeet selkeästi vähentyneet, jotka aiheuttanut huolta. Ei ehkä muuten, mutta tyyppi on ollut muuten niin aktiivinen siitä lähtien kun liikkeitä olen tuntenut. Liikelaskennat tulivat tämän myötä tutuksi ja muutaman päivän hiljaisemman elon jälkeen liikkeet jatkuivat taas normaaliin tapaan, kenties asennosta johtuvaa liikehdinnän muutosta siis.

Vatsa on mielestäni myös kasvanut taas huomattavasti, ja sen myötä myös painoa tullut lisää. Yllättäen kyllä painonnousu ei edelleenkään hetkauta, eikä myöskään muuttuva vartalo. Isoin haaste tulee edelleen siitä, kun oma toimintakyky muuttuu normaalista totutusta ja se aiheuttaa henkistä kipuilua. Nyt huomaan myös työn vaikuttavan selkään. Pitkät valmennuspäivät ja jalkojen päällä koko päivän seisoskelu väsyttää alaselän ja turvottaa jalkoja, vaikkakin turvotus ollut maltillista. Huomaan tarvitsevani enemmän minitaukoja päiviin, jotta pääsee istumaan tai mielummin makaamaan, jotta saa lantionpohjan, vatsan sekä selän rennoksi.

Neuvola

Neuvolassa todettiin hemoglobiinin edelleen laskeneen viitteiden alas ja kehotettiin halutessani aloittamaan rautakuuri. Vaikka koen normaalia enemmän hengästymistä, väsymystä sekä huimausta, rautakuurin aloittaminen ei varsinaisesti houkuttele vielä tässä vaiheessa. Läpi raskauden suoliston toiminta on ollut muutenkin heikompaa, puhumattakaan siitä, että lisärauta saattaa aiheuttaa lisää ummetusta. Jokainen, joka on kärsinyt ummetuksesta tietää kuinka epämiellyttävän tukalaa se voi pahimmillaan olla. Ei kiitos! Toki käytössäni on ollut koko ajan raskaudenaikainen monivitamiini, sisältäen pienen rautalisän. Päätän siis odottaa seuraavaan neuvolaan ja katsoa pysyykö arvot vai tippuvatko ne entisestään.

Neuvolan parasta antia on vauvan sykeäänien kuuntelu, joka tosin kohdallamme on aina hieman haastavaa. Vauva potkii ja liikkuu niin aktiivisesti, että mittausta on aina vaikea tehdä. Toki muutaman liikkumattomamman päivän jälkeen olen vain enemmän kuin tyytyväinen liikehdinnästä, tietääpähän että kaikki on kunnossa. Jännityksellä odotetaan, kertooko vauvan nykyinen liikehdintä tulevan tyypin luonteesta ja aktivisuudesta.

Neuvolasta saatiin myös raskaustodistus, jolla päästiin hakemaan kelan avustuksia. Me päätimme ottaa rahallisen avustukesn äitiyspakkauksen sijaan, vaikka pitkään tätä asiaa punnittiinkin. Lähinnä siksi, koska olisihan se ollut mahtavaa päästä ensimmäistä kertaa itse hypistelemään omaa ikonista äitiyspakkausta. Päädyimme kuitenkin rahaan, sillä suurin osa pakkauksen sisältämistä tuotteita olisi ollut meille turhia. Tullaan saamaan niin paljon vaatteita ja asioita kierrätetysti siskoilta, ettemme varsinaisesti edes tarvitsisi enempää vaatteita. Yksittäiset puuttuvat asiat kuten kynsisakset, harja, liivinsuojukset, pyyhe yms. voidaan sitten hankkia tästä saadulla rahalla ja juuri sellaisina, joista me tykkäämme. Näin vältetään kaikkea ylimääräistä turhaa ja saadaan vain tarpeellinen kiva. Korostuen ehkä siksi että asuntomme ja sen säilytystila on hyvin rajallinen.

Sukupuolen paljastaminen

Sitten siihen minkä tiedän monia kiinnostavan eli sukupuolen paljastamiseen. Tosiaan sukupuolta ei vielä rakenneultra käynnillä tiennyt. Menin kätilön kirjoittaman lapun kanssa juhlakauppaan, josta hankin myyjän avustuksella konfetti tykin. Vietimme äitienpäivää yhdessä perheen kanssa vuokramökillä, jonne paljastusta suunnittelimme. Rakenneultrasta meni vielä siis monta päivää, ennen kuin paljastus tapahtui. Uteliaana ihmisenä pystyin odottamaan yllättävän hyvin, toisin kun suurin osa läheisistäni, jotka kyselivät koko ajan koska paljastus tapahtuisi. Mökilläkin paljastus siirtyi vielä extra päivällä, koska valoa ei ollut riittävästi kuvaamiseen. Ja kyllä, halusin paljastuksista itselleni muistovideon autenttisine reaktioineen. Vieläkin tulee itku kurkkuun videota katsoessa. Tulen jakamaan reaktion paljastus hetkestä myöhemmin instagramiin.

Odotamme siis poikaa. Niin jännittävää sanoa ääneen ja ihanaa, miten paljon tämäkin konkretisoi raskautta. Sen myötä ehkä ensimmäistä kertaa on myös herännyt fiiliksiä siitä, että nyt alkaa olemaan valmis ajattelemaan tai jopa hypistelemään erilaisia vauvan ja lasten juttuja. Itselläni ei ollut odotuksia tai toiveita sukupuolen suhteen, puoliso sen sijaan toivoi poikaa, vaikkakin yhtä toivottu ja rakastettu hän on sukupuolesta riippumatta. Mulla on kyllä jostain syystä ollut koko ajan poika fiilis, perustuen siis ei yhtään mihinkään, haha!

Vaikka tällä hetkellä toisen ihmisen nimestä päättäminen tuntuu ylittävän omat valtuuteni ja tuntuu täysin mahdottomalta tehtävältä, pitää alkaa fiilistelemään erilaisia nimi vaihtoehtoja.

Saa ehdottaa ja kommentoida jos siellä on kivoja poikanimiä listattuna omiin muistiinpanoihin, hih!

<3

Kiira

Rv 18 tienoilla en vielä tuntenut mitään liikkeitä. Sen sijaan tuntuu siltä, että vatsa on nyt enemmän tullut esille tai ainakin vaatteet kiristävät yhä enemmän. Tästä huolimatta vatsa on vielä sellainen, että sen saa piilotettua rennoilla vaatteilla hyvin niin halutessaan. Lantionseutu ja vatsa tuntuun myös paineiselta, etenkin kumarruksista ylösnousu tuntuu erikoiselta alavatsassa. Myös yölliset äkilliset kiertoliikkeet ja kyljen kääntämiset tuntuvat epämiellyttäviltä, aiheuttaen vihlaisevaa tunnetta vatsaan. Vihlaiseva tunne on sen verran voimakas, että jokaiseen asennonvaihtamiseen herää ja se tietysti vaikuttaa jälleen unen laatuun, joka ei muutenkaan ole ollut priimaa tähän mennessä.

Luopumisen tuskaa

Pahoinvoinnin lievitettyä olen pystynyt liikkumaan säännöllisesti noin 3–4 kertaa viikossa.  Rv 18 ja käyn edelleen lenkillä, salilla, tenniksessä sekä crossfitissa. Tosin nyt muuttuvan kehon realiteetti iski ensimmäistä kertaa kunnolla päin kasvoja ja meinasin purskahtaa itkuun crossfit tunnilla tajutessani joutuvan luopumaan pian monista rakkaista intohimoistani. Vaikka ulkoisesti raskaus ei näy tai rajoita merkittävästi toimintakykyä, monet liikkeet tuntuvat epämiellyttäviltä, etenkin crossfitin lajissa. Tiesin että pian tulee aika, kun joudun jättäytymään lajista pois, vaikka tuntuu että pääsin sen ihan vastaa hetki sitten kunnolla starttaamaan.

Ei sillä, etten voisi käydä crossfitissa, mutta väkisinkin joutuisin skaalaamaan ja muuttamaan niitä liikkeitä, joiden vuoksi crossfitissa erityisesti käyn toisiin helpompiin liikkeisiin, eikä tämä varsinaisesti tuo sitä intohimoa, minkä vuoksi esimerkiksi alun perin aloitin kyseisen lajin. Disclaimerina sanottakoon, että luopuisin silti vaikka jokaisesta harrastuksestani tulevan lapsen vuoksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei luopuminen omasta entisestä normaalista tuntuisi pahalta tai aiheuttaisi sopeutumisen tuskaa, etenkään kun liikkuminen on sekä työni, harrastukseni, intohimoni sekä tapa käsitellä tunteita.

Raskaus on iloinen asia, mutta samalla ainakin itse koen ristiriitaisia tunteita siitä. Vaikka tavallaan on etuoikeutettu ja kiitollinen olo siitä, että naisena pystyn ja saan kokea raskauden ja synnytyksen. Kääntöpuolena tuntuu epäreilulta, että itse joutuu luopumaan niin monesta omasta tärkeästä asiasta, vaikka samalla kumppani saa elää täysin haluamallaan tavalla (näin niin kuin karkeasti). Toki tiedostan näiden fiiliksien olevan voimakkaampia varmasti nyt alkuvaiheessa, kun kaikki on niin uutta ja koko ajan joutuu sopeutumaan ja käsittelemään mielen sisällä uusia asioita.

Pelko

Edelleen pelottaa puhua ja iloita raskaudesta ääneen vaikka mennäänkin jo Rv 18. Takaraivossa jyskyttää vielä alkuvaihe ja sen tuoma keskenmenon pelko, vaikka ensimmäinen kriittinen kolmannes onkin jo ollut hyvän tovin takanapäin. Elämme edelleen kumppanin kanssa omaa ”salaista” vauvakuplaa ja muutoin pyrin elämään mahdollisimman ”normaalisti”, ikään kuin en olisi raskaana. Myös muiden suhtautuminen ja ajattelutavan muutos minua kohtaan pelottaa, miten he tulevat näkemään minut jatkossa. Olenko vain se joku raskaana oleva tyyppi enkä se Kiira mihin muut on tottuneet? En halua puhua raskaudesta liikaa, ettei muut kyllästy ja vähennä yhteydenpitoa, lopeta kutsumista tapahtumiin tai muuta vastaavaa. En halua olla se tyyppi, joka ei muusta puhu kuin raskaudesta ja lapsesta. En halua olla se tyyppi, joka muuttuu täysin kadottaen oman normaalin persoonansa ja sen myötä etääntyy ystävistä. Tämä typerä ajatus estää ulkopuolisille ja ystäville fiilistelyn, vaikka samalla kaipaa asian jakamista myös muille kuin kumppanille. Tuntuu että elää pidätellen itseä vain siksi, että myös ympärillä olevat tottuisi ajatukseen muutoksesta.

Välillä yksinjäämisen pelko nostaa pintaansa, vaikka tiedostaakin elämän muuttuvan ja jäävänsä väkisin ulkopuolelle suuresta osasta asioita, joissa aikaisemmin ollut mukana. Etenkin tuleva kesä jännittää, kun ihmiset aktivoituvat kesän ja lomien myötä tekemään enemmän asioita. Vaikka energiaa alkaakin olemaan enemmän, jaksaako silti pysyä muiden perässä? Miltä poisjääminen ja luopuminen tuntuu, jos ja kun tilanteita tulee enemmän kesällä vastaan? Ne ovat kysymyksiä, joita vain aika näyttää. Tätä prosessia koittaa käydä läpi jo mielessä ja valmistella itseä kesään. Tiedostaa että jostain pitää luopua saadakseen tilalle jotain uutta, mutta luopuminen ei ole niin helppoa henkisesti, ainakaan vielä, kun sylissä ei ole sitä konkreettistaa syytä.

Vertaistuen kaipuu

Nyt kun tapahtuu niin paljon uutta, toivoisi olevan enemmän vertaistukea samanhenkisistä ja samassa tilanteessa olevilta henkilöiltä. Kavereille pystyy puhumaan, mutta muutoksen pelon vuoksi vain vähän kerrallaan ja etenkin silloin, jos he kysyvät, ei mielellään oma-aloitteisesti. Olen kuitenkin jo tässä vaiheessa todennut, ettei erilaiset vauvaryhmät facebookissa yms. ole juttuni. Siellä on jos jonkinlaista tyyppiä (jaa hyvä niin), mutten kaipaa vain jotain tyyppiä kenen kanssa jakaa asioita, vaan oman henkistä henkilöä ja se tuntuu tuntuu kyseisissä ryhmissä olevan vaikea saavuttaa. Lisäksi ryhmissä on itselle niin uskomattomia asioita, etten koe samaistuvani ryhmien stressihysteriaan tai muuhun yhtään ja kaikki liiallinen vouhotus vain ahdistaa. Parempi siis tässä kohti vain pysyä kaukana kyseisistä ryhmistä.

Sikiön ensiliikkeet

Vaikka käytännössä ensiliikkeitä voi tuntea jo viikoilta 16 eteenpäin, itse havahduin ensiliikkeisiin vasta Rv 19 lähtien. Voi olla, että tunsin jotain pientä aikaisemminkin, mutta nyt liikkeet olivat selkeitä sekä päivittäisiä, ettei kyse voinut olla muusta. Ensimmäisten liikkeiden tunteminen oli mahtavaa ja surrealistista, siellä se oikeasti on ja liikkuu. Etenkin kun rauhoittuu esim. istumaan tai makaamaan, liikkeitä havaitsee selkeämmin. Myös selinmaate huomaan liikkeiden lisääntyvän selkeästi. Itselle liikkeet tuntuvat selkeästi, mutta mahan päältä puoliso ei vielä pystynyt liikkeitä tuntemaan. Iltaisin liikkeet ovat sen verran voimakkaita tai sitten vain en ole vielä tottunut niihin, että säpsähdän jokaisesta potkusta unihorroksesta hereille.

Tulevilta viikoilta eniten odottaa rakenneultraa, joka lähestyy kovaa vauhtia. Jännittää onko vauvalla kaikki hyvin ja kieltämättä sukupuolen selvittäminen kutkuttaa. Ei sillä, että itsellä olisi toiveita suuntaan tai toiseen, mutta tekeehän se kaikesta vieläkin konkreettisempaa. Innolla ja jännityksellä siis odottaen!

<3

Kiira

Seuraavat fiilikset ovat rv 14 – 17 (30.3 eteenpäin), jolloin suurin pahoinvointi alkoi helpottumaan sekä energiaa alkoi pikkuhiljaa riittämään muuhunkin kuin töissä käymiseen sekä nukkumiseen. parempien vointien myötä aloin tuntemaan itseäni taas enemmän normaalimmaksi, omaksi itsekseni.

Vaikka energiat eivät olekaan samaa luokkaa mitä normaalisti, nyt pystyy edes miettimään muutakin kuin töitä ja nukkumista. Aloin aktivoitumaan taas niiden asioiden osalta, jotka tuottavat iloa ja hyvinvointia eli pääsin vihdoin paremmin treenirytmeihin kiinni.

Liikunta

Rv 14 eteenpäin treenirintamalla sujuu energian suhteen paremmin ja pystyn edelleen aika monipuolisesti liikkumaan. Tietyt liikkeet kuten leuanveto alkaa kuitenkin tuntumaan ei pahalta, mutta oudolta. Muutoinkin kaikki liikkeet, joissa selkä ojentuu voimakkaasti (kuten penkkipunnerrus), tuntuu epämiellyttäviltä. Huomaan nyt myös selkeästi eron suoranvatsalihaksen toiminnassa, muun muassa silloin, kun nousee selinmakuulta ylös. Ei ole enää niin terävää ja vaivattoman tuntuista. Sykeet ovat edelleen normaalia korkeammat ja nousevat normaalia herkemmin, mutta se tuskin tulee muuttumaan raskauden edetessä, päinvastoin. Yllättävän hyvin siedän kuitenkin korkeampia sykkeitä, eikä ne aiheuta pahoinvointia tai muita epämiellyttäviä tunteita. Hyvillä fiiliksillä olen siis pystynyt tekemään myös korkean sykkeen harjoituksia, toki intervalli tyylisesti välillä sykettä tasaten.

Ensimmäinen kahvi kuukausiin

Erityisesti elämä voittaa fiilis tulee siitä, että pystyy treenaamaan taas ja sen kautta tuntee pääsevänsä kiinni omiin normaaleihin rutiineihin. Sen lisäksi pahoinvointi alkaa VIHDOIN helpottumaan rv 14 jälkeen ja ruoka maistumaan. Nyt aamuisin selviää jo ilman, että mehua on työnnettävä kurkusta alas jo sängyssä, ettei oksetusta tulisi ja pääsee tekemään aamutoimet. Aamupahoinvoinnit on olleet ihan hirveitä, kun tuntee jo silmiä avatessa oksettavan olon. Vaikka satunnaisia pahoinvointeja vielä on, olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että suurin osa aamuista on siedettäviä. Myöskään kahvi ei enää ällötä ja join jo ensimmäisen kahvin pitkään aikaan, ah se oli NIIN ihanaa!

Toinen neuvola

Toisella neuvolakäynnillä kuulumisten ja voinnin kartoituksen lisäksi otettiin verenpaineet, paino, virtsan glukoosi & proteiinit sekä itselle tietenkin se eniten mieltä rauhoittava asia, eli kuunneltiin vauvan sykkeitä. Sykkeiden kuuntelu on aina se odotetuin asia, joka tuo mielenrauhaa sille, että raskaus etenee ja tyyppi on edelleen elinvoimainen kohdussa.

Omat verenpaineet olivat alhaiset, tosin se taitaa olla muutoinkin oma perusominaisuuteni. Vaikka koen matalista verenpaineista johtuvaa huimausta muutoinkin, nyt raskauden myötä huimaus on lisääntynyt todella paljon. Onneksi vaiva on lähinnä epämukava eikä vaarallinen. Paino sen sijaan ei ole noussut edellisestä neuvolasta, vaikka sikiön kasvun myötä painoakin pitäisi alkaa pikkuhiljaa kerryttämään. Vaikken ota tästä vielä stressiä, en voi sille mitään, että asia pyörii takaraivossa mielessä siksi, että jokaisella ultrakäynnillä yms. on korostettu sikiön pienuutta raskausviikkoihin nähden. Myös hemoglobiini huitelee jo viitteiden alarajoilla, vaikka ollaan vielä suhteellisen alkuvaiheessa. Vielä tähän ei kuitenkaan sen suuremmin tartuta, kuin kannustettu aloittamaan halutessaan lisärauta, jos energiat alkavat tästä hiipumaan.

Keholliset muutokset

Ulkomuodollisesti ei erityisempiä muutoksia. Tuntuu jopa, että vatsa on pienempi kuin alussa, johtuen ehkä nesteiden ja turvotuksen laskusta, jota aluksi oli hyvin voimakkaasti. Toisesta paikasta turvotus helpottaa, toisessa paikassa tunne lisääntyy. Uutena outona oireena havahduin siihen, että alapää tuntuu turvonneen paineiselta, vaikka ulkoisia muutoksia en olekaan havainnut. Lisäksi havahduin normaalia voimakkaampaan valkovuodon erittymiseen. Onneksi google tietää kertoa sen olevaan normaalia ja liittynee myös hormonaalisiin muutoksiin, estrogeenin lisääntyessä ja vaikuttaessa limakalvoilla. Onneksi ei siis mitään vakavaa, joskin uutta ja hieman epämieluisaa. Empä ole tällaisestakaan sivutuotteesta aikaisemmin kuullut tai lukenut, joten siksi kerron sen myös täällä, jos joku esikoista odottava ja samoilla viikoilla ja oireilla oleva sattuisi lukemaan juuri tätä kirjoitusta, heh!

Pienistä uusista ”oireista” tai liitännäisasioista huolimatta nautin ja fiilistelen nyt enemmän kuin mitään kohenevaa oloa, lisääntyvää energiaa, treenirutiineihin kiinni pääsemistä sekä tietenkin aamukahveja. Elämä alkaa voittaa ja se on ihanaa!

<3

Kiira

Ensimmäinen kolmannes ohitettu ja nyt mennään viikolla 12+. Ensimmäistä kertaa tietyt vaatteet ovat alkaneet tuntumaan kireiltä. Vatsa ei vielä varsinaisesti näy, tosin ei näy turvotukselta myöskään vatsalihakset. Ensimmäisenä havahduin urheilurintsikoideni puristavan ja sen myötä tajusin rintani kasvaneen huomattavasti. Myös rinnat olivat olleet järkyttävän arat jo monta viikkoa, pelkästään mahalla makaaminen oli tosi kivuliasta. Nyt myös osa housuista puristaa sen verran, ettei niitä ole mukava käyttää. Selkeästi siis myös keskivartalossa ja lantionseudulla alkanut muutoksia tapahtumaan.

Ensimmäinen virallinen ultraääni

Vaikka olin käynyt varhaisultrassa yksityisellä, ensimmäinen virallinen ultraääni jännitti. Olin kuullut tutuilta sekä lukenut instagramista erinäisistä keskenmeno tapauksista, joka ei tosin varmasti ollut lasta odottavana erityisen järkevää ja se luonnollisesti stressasi. Oli kuitenkin ihanaa, sillä nyt myös puoliso pääsi mukaan ultraan ja näin myös hänelle ensimmäinen konkreettinen kokemus lapsesta sitten positiivisen raskaustestin.

Ultraan mentäessä tunnelma oli jännittynyt, etenkin puolison osalta. Sen lisäksi että päällisin puolin näki hänen jännittyneisyytensä, hän myös kertoi olevansa niin jännittynyt että oksetti ja huimasi, raasu. En tiedä mitä hän eniten jännitti, mutta itse jännitin sitä, että kaikki olisi hyvin ja näin onneksi olikin. Sikiö oli kasvanut valtavasti varhaisultraan verrattuna. Varhaisultrassa heilui pieni hahmo jonka ääriviivat muistutti jonkun verran ihmisen ääriviivoja. Nyt meitä vastassa oli jo ihan kunnon ihmistä muistuttava pienokainen, joka heilui ja ojenteli kinttujaan kohdussa. Hämmästyttävää kuinka sikiö voi olla jo niin ihmistä muistuttava, vaikka todellisuudessa kokoa on vasta noin 10cm. Sukupuolta meille ei vielä paljastettu, vaikka joskus se saattaa hyvällä tuurilla ja suotuisassa kuvakulmassa jo erottua. Olimme kuitenkin enemmän kun tyytyväisiä sykeäänien kuunteluun ja tietoon siitä, että raskaus etenee normaalisti.

Konkretiaa kumppanille

Ultrasta juostiin ensimmäiseen ravintolaan syömään, koska pahoinvointi oli edelleen voimakkaasti läsnä ja edellisestä ruokailustani taas kulunut jo tunteja. Juhlistettiin samalla sujunutta ultra käyntiä ja meidän tulevaa vauvaa. Oli sympaattista kuinka ultran jälkeen puoliso alkanut enemmän puhumaan meidän vauvasta ja olemaan enemmän osa kaikessa. Varmasti sikiön näkeminen ja sydän äänten kuuleminen lisää sitä konkretiaa, jota myös puoliso kaivannut ja se konkretisoi asiaa siten, että on myös helpompi olla mukana ja fiilistellä asiaa.

En tiedä sanovatko kätilöt kaikille niin, mutta tuli hyvä mieli kun hän kehui meidän välistä dynamiikkaa ja vuorovaikutusta rennoksi ja tasavertaiseksi. Hän kehui sitä, että meistä tulee varmasti mahtavia vanhempia. Näin ensimmäistä odottavana tuollaiset sanat merkkaa paljon, kun välillä usko itseäänkin kohtaan on koetuksella. Jotenkin tällainen kaikki konkretia kuten ultraus lisää jaksamista siinä mielessä, ettei jatkuva pahoinvointi ole ns. turhaan kestetty, vaan sillä on jokin selkeä syy ja tavoite. Nyt vain lisää kypsyttelyä ja aikaa vauvalle ja meille malttia sekä kärsivällisyyttä, niin hyvä tulee!

Paljastus ystäville

Nyt kun ensimmäinen kolmannes on takana ja keskenmenon riski ainakin näennäisesti pienentynyt, oli mukavampi olo kertoa raskaudesta myös muille. Maaliskuussa vietettiin syntymäpäiviäni, jonne kokoontui kaikki lähimmät ystäväni ja se oli myös luonnollisesti hyvä hetki paljastaa uutiset. Uutisten paljastaminen jännitti, vaikka monelle se ei varmasti täysin yllätyksenä tullutkaan. Vaikka raskautta onkin takana jo yli kolme kuukautta, on edelleen vain niin absurdi olo kaikesta. Tuntuu oudolta sanoittaa ääneen olevansa raskaana, koska tuntuu ettei sitä edelleenkään itse vielä tajua tai usko. Lähes kaikkien ystävieni reaktiot ovat olleet kuitenkin enemmän kuin ihanat ja se tuo turvaa siitä, että läheiset pysyvät elämässäni muuttuvasta tilanteestani huolimatta. Edelleen joka kerta kun kerron raskaudesta, purskahdan kyyneliin, sen verran henkilökohtaista, ihanaa, pelottavaa, onnellista ja helpottavaakin paljastaminen on.

Ahdistusta ja jännitystä

Pelkästään se että odottaa esikoista, on itsessään kamalan jännittävää ja pelottavaa. Sen lisäksi jännitystä lisää se, että on oman kaveripiirin ensimmäinen raskaana oleva. Väkisinkin sitä miettii muuttuvaa dynamiikkaa ja elämäntilanteita, koska väkisinhän ne muuttuvat. Ketkä ihmiset pysyvät elämässä ketkä taas eivät? ketkä näkevät minut jatkossa vain äitinä eikä Kiirana? Ketkä muuttavat suhtautumistansa minuun? Entä muuttuuko oma suhtautumiseni muihin? Miten saan jatkossa kutsuja juhliin ja menoihin? Jäänkö kaiken ulkopuolelle? Miten ystävät jaksavat kuunnella uusia asioita raskauteen ja lapsiin liittyen, jotka eivät varsinaisesti ole aikaisemmin olleet keskusteluiden teemoina? Entä miten ystävät vastaanottavat sen, että jatkossa useimpiin tapaamisiin tulee yhden henkilön sijaan kaksi, jos minua haluaa treffata? Kaikki avoin ja tietämätön pelottaa, vaikka raskaus onkin kuinka toivottua ja haluttua.

Edelleen pidämme kuitenkin uutisen pienessä piirissä, sillä en tunnu hyvältä jakaa vielä tietoa someen tai muutoin eteenpäin, sillä voimavarat eivät riitä kysymyksille ja niihin vastailuille olojen vuoksi. Sen lisäksi että raskaus tuo muutosta itselle ja ystäväpiiriini, se tuo väkisinkin muutosta työrintamalla, ei tosin onneksi ihan vielä. Yrittäjänä miettii töitä ja tulevaisuutta, saati sitä miten asiakkaat näkevät minut nyt raskaana, kun oma suorituskyky ei ole sitä mihin normaalisti on totuttu. Vaikka oma fysiikka ja suorituskyky muuttuu hetkeksi, tietotaitoa se ei kuitenkaan poista ja toivon vain että asiakkaat hahmottavat sen, vaikka en itse pystyisi jotain asioita tekemään. Jännittää jatkaako asiakkaat treenejä tietäen, että jossain kohti on väkisinkin taukoa tulossa ja riittääkö mulla siis työt? Kaikki on niin vierasta ja epävarmaa ja siksi ahdistavan stressaavaa sen lisäksi, että olot on edelleen aivan karseat. Vielä on kuitenkin aikaa pantata tietoa ja yleistä kertomista, ennen kun raskaus alkaa kunnolla näkyä ulospäin.

Ensimmäinen kolmannes ja vointi

Vaikka kuinka neuvolasta lohduteltiin että ensimmäinen kolmannes on pahin ja sen jälkeen olot helpottavat, näin ei ainakaan vielä ole kohdallani käynyt. Jääkaappi on täynnä mehua, ilman sitä en pääsisi aamuisin sängystä ylös pahoinvoinnin vuoksi. Laukuissa on aina vähintään imeskeltäviä lapsille tarkoitettuja hedelmäsose smoothieita sekä välipalakeksejä, jotka ovatkin olleet aivan pelastus. Väsymys on myös edelleen läsnä, eikä sen osalta helpotusta näy. Valmennukset ovat kuitenkin pääsääntöisesti aamuisin sekä iltaisin, joten onnekseni olen pystynyt päivisin ottamaan tarvittavia päiväunia. Sykkeet on myös normaalia korkeammalla ja sen huomaa niin liikkuessa, mutta etenkin treenatessa, jota tosin olen edelleen laittoman vähän päässyt olojen ja väsymyksen sekä pahoinvoinnista johtuvan syömättömyyden vuoksi tekemään.

Oloille on kuitenkin syynsä ja sen voimalla koitan jaksaa päivä kerralla. Näissä oloissa saan olla erityisen kiitollinen kumppanista, joka on ollut erityisen ihana ja huolehtiva, raahannut kotiin mehujen lisäksi vichyä ja hedelmiä sekä hoitanut kotia normaalia enemmän. Josko huominen olisi se päivä kun olot helpottavat. Ainakin toivossa on hyvä elää!

<3

Kiira

Pahoinvoinnille ei loppua

Edelleen kiitollinen ettei pahoinvointi ole mennyt oksentamiseen asti, vaikka pöntöllä onkin jouduttu varuiksi kökkimään. Silti koko ajan ja joka ikinen päivä on väsynyt ja huono, oksettava olo. Kuukauden sisään on mahtunut yhden käden sormilla laskettava määrä parempia päiviä, jotka olenkin pyrkinyt hyödyntämään työntekoon tai oikeastaan kasvavan työjonon purkamiseen. Yksittäiset paremmat päivät on antanut tietenkin jaksamista, mutta myös toivoa, josko pahimmat olot oisivat jo takana päin. Vaan eivät todellakaan vielä olleet, mutta onneksi en tätä vielä silloin tiennyt.

Tavallaan on ollut onni, että työt pystyy osittain hoitamaan tietokoneella sängyn pohjalta. Toisaalta fyysiset valmennukset pakottavat ylös, ulos ja liikkeelle pahoinvoinnista huolimatta ja huomasin lähes aina olon kohentuvan niiden jälkeen, kunhan vaan sai kammettua itsensä pahoinvointikuplasta ulos. Saipahan ainakin ajatuksia siirrettyä pahoinvoinnista johonkin muuhun, kun ei voinut keskittyä itseensä. Muistan vain pari valmennustilannetta, jossa olen miettinyt, juoksenko oksentamaan heti vai selviänkö valmennuksen loppuun saakka, selvisin!

Varhaisultra

Vihdoin koitti varhaisultra, jonka varasin tasan viikolle 10, sillä virallinen ensi ultra tulisi vasta viikkojen päästä vähäisten aikojen vuoksi. Konkreettisena ihmisenä halusin konretiaa enne kuin kerron kenellekään ja halusin päästä kertomaan perheelle jo ennen virallista utrausta. Kävin Pohjoisesplanadin Kaunis odotus , sillä kyseinen paikka on jäänyt mieleen muiden sisällöntuottajien mainostamana. Se tuntui sen vuoksi luotettavalta sekä hinnaltaan kohtuulliselta. Kävin siis maksavanaa asiakkaana eli kyllä eri sisällöntuottajien yhteistöistä on hyötyä molemmin puolin, myös täälläkin! 

Varhaisultra tehtiin alakautta vaginaalisesti ja siellä näkyi pieni tyyppi pääalaspäin heilumassaa. Kaikki siis oikeilla paikoilla ja hyvin, huh! Kaiken näkeminen lisäsi konkretiaa ja sitä, että ymmärtää tilannetta paremmin. Mun sisällä kasvaa oikeasti joku tyyppi, hurjaa! Varhaisultra oli kokonaisuudessaan erittäin hyödyllinen, ihana ja Kaunis Odotus oli paikkana kodikas ja tunnelma rauhallisen turvallinen. Suosittelen paikkaa vilpittömästi!

Selkärankareuma raskaana

Pääsin vihdoin reumatologin vastaanotolle miettimään kohdallani sopivinta ratkaisua raskauden edetessä. Se oli selvä, että käyttämäni biologinen lääkitys joudutaan lopettamaan. Vaihtoehdoiksi jäivät joko aloittaa kokonaan uusi biologinen lääke, jota on jonkin verran tutkittu tai selvitä ilman lääkitystä ja kipulääkkeitä. Uutta lääkettä on tutkittu jonkun verran, eikä sen pitäisi aiheuttaa sikiölle haittaa. Kuitenkin lääkärin mukaan kaikki raskauden aikana käytettävät lääkitykset voi vaikuttaa sikiön immuniteettiin. Toisaalta kun on kokenut niin lamaannuttavaa kipua, ettei ole pystynyt liikkumaan, valehtelisin jos ei kivun pelko hiipisi takaraivoon nyt, jos lääkkeistä joutuisi luopumaan kokonaan. Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut hirveän houkuttelevalta.

Pikku ahdistusitkuhan siinä taisi päästä ulos. Jos olisin miettinyt puhtaasti itseäni, olisin tietysti valinnut lääkkeen vaihdon. Kun lääkkeestä joutuisi luopumaan, huomaan sen tuoneen mulle henkistä varmuutta sairauden kanssa pärjäämiseen. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa olen tilanteen äärellä, jossa ratkaisu ei kosketa vain minua. Tätä se vanhemmuus ja vastuu varmaankin sitten alkaa jatkossa aina olemaan, eli paras tottua heh! Päädyttiin kuitenkin lääkärin kanssa yhteistuumin siihen, että aloitetaan ilman lääkitystä ja jos en pärjää kipujen kanssa, aloitetaan lääke.

Yleisesti reumalääkäreiltä olen saanut ristiriitaista infoa, joka ei osaltansa myöskään lisännyt itsevarmuutta. Osa lääkäreistä sanoo, että raskauden aikana ja hormonaalisten muutosten myötä reuma oireet lieventyisivät. Osa taas kertoo oireiden lieventyvän nivelreumaatikoilla, ei selkärankareumaatikoilla, johon nimenomaan raskauden tuomat muutokset ja painopiste vaikuttaa. Tiedä siis mitä ja ketä uskoa. 

Onnekseni kuitenkin olen säästynyt tämänkin suhteen toistaiseksi vain pienillä kiputuntemuksilla, siitäkin huolimatta, että olen päässyt treenaamaan ja liikkumaan pahoinvoinnin vuoksi laittoman vähän. Normaalisti myös liikunta lisää varmuutta sairauden kanssa pärjäämiseen. Vahva keho, parempi toimintakyky ja kivunsieto, näin ainakin haluan ajatella. Nyt tämäkin puoli on kokenut kolausta. Normaalisti treenaan noin viisi kertaa viikossa, nyt pahoinvoinnin ja heikon syömisen vuoksi treenit on tippunut noin 2–3 kertaa viikkoon ja nekin hyvin kevyesti. Lisätäkseni luottamusta prosessiin, olen hokenut pään sisällä lähes mantran omaisesti sitä, etten ole maailman ensimmäinen raskaana oleva selkäraankareumaatikko ja jos muuta ovat pärjänneet, pärjäisin minäkin. Sen voimalla on menty eteenpäin!

kehollisia muutoksia

Nyt viikolla 10–11 olen myös havainnut urheilurintaliivieni kiristävän ja havahtunut rintojen kasvaneen. Sen lisäksi että rinnat ovat kasvaneet, ne ovat myös järkyttävän arat. Muutoin muita ulkoisia muutoksia en ole havainnut, jos ei nyt yleistä kestoturvotusta lasketa. Jollekin rintojen kasvu voisi olla pelkästään mukava asia, itse en pidä yhtään. Olen aina ollut sinut kroppani ja pienten rintojeni kanssa. Nyt tuntuu, ettei kasvavat rinnat ole yhtään mun juttu. Ne hölskyvät ja niitä joutuu tukemaan huomattavasti enemmän esimerkiksi kireämmillä urheiluliiveillä treenatessa. Joissain tietyissä vaatteissa näyttää naisellisemmalta, eikä se ole yhtään mun juttu. Tämä ainakin vahvistaa sitä, ettei silikoneja tarvitse koskaan edes harkita hehe!

Alkuraskaus on ulkoisesti nihkeätä aikaa. Vatsa on turvonnut, muttei raskaus varsinaisesti näy. Näyttää siis vaan, kun olisi turvonnut ilmapallo, joka ei varsinaisesti boostaa itsetuntoa. Toki kaiken tämän pahoinvoinnin ja muun kestää kyllä, kunhan kaikki menee hyvin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka raskaus on odotettu, toivottu ja tavoiteltu asia, se ei tarkoita, ettei muutokseen saisi liittyä tunteita, jotka eivät ole vain ja ainoastaan positiivisia.

Muita ajatuksia

Huomaan ottavani fyysisest muutokset raskaasti, ei muuten, mutta nimenomaan treenien kannalta. Olen käynyt lenkillä, kuntosalilla ja crossfitissa. Iloisesta ja toivotusta asiasta huolimatta, tuntuu että liikunnan ilo on osittain karissut oman suorituskyvyn laskun myötä ja se ottaa koville henkisesti. Tiedän että monille tämä kuulostaa täysin turhalta valitukselta. Ihmiselle, joka elää ja hengittää liikkumista, niin vapaa-ajalla kuin työn puolesta, ottaa koville, kun ei pysty liikkumaan samalla tavalla, samalla intensiteetillä, saman verran sekä saamaan sitä samaa hyvää tunnetta, jota normaalisti saisi, se on iso muutos. Sykkeet ovat normaalia korkeammat, joka myös pakottaa hidastamaan tahtia. Jokainen painonnostoliike tuntuu vähintään puolet raskaammalta kuin aikaisemmin ja jotenkin sitä on vaikea hyväksyä vielä, kun ulkoisesti ei ole varsinaisia muutoksia.

Haastavaa hyväksymisestä tekee myös se, että treenikaverit ja valmentajat ovat tottuneet osaltani tiettyyn tasoon, jota en yhtäkkiä pysty enää ylläpitämään. Tietenkin myös he huomaavat suorituskyvyn laskun ja kehottavat nostamaan painoja ja tekemään kovemmin sekä nopeammin, toki tietämättä syytä. Kuitenkin kun raskaus on vielä niin alussa, ei varsinaisesti haluaisi vielä kertoakkaan. Ristiriitainen tilanne, joka aiheuttaa vaan sisäistä ärsytystä ja omaa huonommuuden tunnetta siitä, ettei pysty suoriutumaan samalla tasolla, kun aikaisemmin. Jollekin kaikki tämä voi kuulostaa hyvinkin turhamaiselta kitinältä, mulle kuitenkin nämäkin fiilikset ovat todellisia.

Kokonaisuudessaan viikoilla 10–11 tapahtui paljonkin isoja asioita varhaisultra ja reumakontrolli. Nyt sain ainakin haluttua konkretiaa sisällä kasvavasta tyypistä ja selkeyttä reuma asiaan. Ompahan taas pari asiaa vähemmän jatkuvasti kasvavalta to do- listalta ja mielen päältä. Odotan jo sitä, että pääsee kertomaan uutisesta perheelle ja läheisille. Pelkästään tämän ajatteleminen nostaa palan kurkkuun ja kostuttaa silmät. Apua miten jännittävää!

<3 Kiira

Väsymys ja pahoinvointi

Jos aikaisemmin raskaus tuli odotettuna shokkina, nyt ei epäilystäkään, että kehossa tapahtuu muutoksia. Ensioireet tulivat rytinällä viikon 6 & 7 välisenä aikana. Oireina mm. järkyttävä väsymys. Vertaisin väsymystäni ensimmäisen koronan sairastuttuani olevaan väsymykseen, jossa luulin sairastuneeni narkolepsiaan. Väsymys oli jotain niin suurta, että on työn takana pysyä pelkästään hereillä. Nukahtelen milloin mihinkin ja ihan joka välissä. Kun tekee yhden suorituksen, sen jälkeen on taas nukuttava hetki.

Väsymystä boostaa myös niukka energiansaanti. Ensioireet sisälsivät myös jatkuvan pahoinvoinnin. Onneksi tässä kohti en vielä tiennyt sen kestävän kuukausia, sillä yhdestä päivästä selviäminenkin oli työn takana. Varsinaista oksentamista kohdallani ei onneksi tässä kohti ollut, mutta jatkuva etova ja oksettava olo sen sijaan. Jos krapulat on joskus tuntunut pahalta, ”krapula” eli raskauspahoinvointi viikosta toiseen on vielä pahempaa. Välillä pahoinvoinnin aikana arjesta ja töistä selviäminen on ollut työn takana ja vasta näin jälkeen päin pahoinvoinnin helpottaessa ymmärtänyt kuinka tiukka alkuvuosi oikeasti olikaan.

Henkisesti haastavaa

Ensioireet tekivät sen, etten juuri poistunut kotoa fyysisiä valmennuksia lukuun ottamatta. Pahoinvoinnin vuoksi en pystynyt juuri syömään muuta, kun nestemäisiä asioita noin kuukauden. Sängystä ei pystynyt nousta ennen kun sai lasin mehua. Aamupalaksi smoothieta, lounaaksi jugurttia ja jos hyvä mäihä kävi, niin iltapäivällä pystyi jo syömään jotain suolasta keittoa ja ehkä muutaman riisikakun. Tämän myötä energiat jäi alhaisiksi ja se puolestaan lisäsi väsymystä entisestään. Tämä luonnollisesti vaikutti rutiineihin, etenkin omaan treenaamiseen, jonka tärkeyttä monen on varmasti vaikea edes ymmärtää. Selkärankareumaatikkona paikallaanolo ja liikkumattomuus vaikuttaa niin fyysisesti, mutta ennen kaikkea liikunta on omaa terapiaa ja henkistä hyvinvointia. Fyysisen olon lisäksi myös henkinen puoli oli siis liikkumattomuuden vuoksi isosti koetuksella. On aika iso kontrasti muuttua aktiivisesta ja tekevästä ihmisestä yhtäkkiä pahoinvoinnista lamaantuneeksi yksinäiseksi kotihiireksi. Siinä oli henkisesti tsempattavaa.

Disclaimer

Disclaimerinä todettakoon, että tietysti olin iloinen raskaudesta, olihan se toivottu ja tavoiteltu asia. Kaikki eivät pysty lisääntymään, joten kärsisin kaikki samat oireet vielä vaikka useaan otteeseen jne. Se ei silti poista sitä, että ensimmäiset kuukaudet olin todella allapäin, väsynyt, pahoinvoiva enkä pystynyt kunnolla fiilistelemään raskautta ja se jopa vähän säikäytti aluksi. Siksi en kertonutkaan ilouutisia kenelläkään vielä pitkään aikaan, koska ei vain ollut energiaa iloitsemiseen, saati siitä puhumiseen. Se että kuukausi toisen jälkeen joutui kokemaan epäonnistumisen pettymyksen ja käydä ne tunteet läpi, en halunnut kertoa uutista ennen, kun olisi jotain konkretiaa, kuten ensimmäinen ultra tai edes tieto siitä millä viikolla raskaus todellisuudessa on.

Hyvästi hyvät yöunet

Viikosta 7 eteenpäin myös yöt alkoivat olemaan todella heikkoja. Heräilin 1–3 kertaa yössä, joskus vessaan, joskus kylmyyteen ja joskus taas täysin ilman syytä. Yöllä saatoin kukkua hereillä parikin tuntia, ennen kun sain uudestaan nukahdettua. Juuri kun sain nukahdettua, herätyskello jo soikin. Myös syväjää jatkui ja olin jatkuvasti jäässä vuorattuna villoihin. Näiden lisäksi aloin tuntemaan myös seuraavia tuntemuksia kropassa:

• Paineen tunne alavatsalla
• Turvotus
• Närästys
• Heikentynyt suolen toimitan, ilmavaivat ja kova kakka
• Kahvinjuonti loppui pahoinvoinnin vuoksi täysin, pelkästään sen haju oksetti

Jännitys

Sen lisäksi että jännitän raskauden etenemistä ja sen onnistumista, jännitän myös reumani kulkua nyt kun jouduin lopettamaan biologisen lääkitykseni. Selkärankareuma on ollut vuosia remissiossa, joten en varsinaisesti ole joutunut asiaa sen kummemmin ajattelemaan, mitä nyt viikoittaista lääkkeen pistämistä ei lasketa. Jännityksestä huolimatta mua lohduttaa ajatus siitä, etten todellakaan ole ensimmäinen tai ainut kyseisessä tilanteessa oleva henkilö ja jos muutkin ovat selvinneet niin miksen minäkin selviäisi. Vaikka olen aina toivonut pääseväni siihen pisteeseen sairauden kanssa, ettei lääkitystä tarvitsisi, nyt sen lopetettua huomaan lääkkeen tuoneen yllättävän paljon henkistä varmuutta ja itseluottamusta sairauden kanssa elämiseen. Ei auta kun mennä päivä kerrallaan ja toivoa parasta, kaiken suhteen.

<3 Kiira

Pe 27.1 – Positiivinen raskaustesti

Lapsihaaveiden toivossa olin jälleen tekemässä ovulaatiotestiä. Ovulaatiotesti näytti jo kolmatta päivää putkeen positiivista, joka ihmetytti, joskaan ei vielä soittanut kelloja. Viikonloppu edessä ajattelin tehdä samalla raskaustestin, jos eteen tulisi menoja, joissa olisi tarkoitus viinitellä ja jostain syystä olisinkin jo raskaana. Testi oli positiivinen ja fiilis hyvällä tavalla järkyttynyt.

En itkenyt, en nauranut, en oikein osannut reagoida mitenkään, olin shokissa ja raskaana. Vaikka kahden viivan näkeminen oli jotain, mitä olimme jo useiden kuukausien ajan toivoneet, sen näkeminen raskaustestissä oli silti yllätys. En uskonut testiä, en uskaltanut iloita enkä varmastikaan kertoa kenellekään, edes puolisolleni. En halunnut, että joutuisinkin tuottaa uuden pettymyksen, joten halusin varmuudeksi tehdä vielä toisen testin.

Seuraavana päivänä en koskaan ehtinyt ostamaan toista testiä, sillä vietin koko päivän siskoni luona. Sunnuntaina vihdoin pääsin kauppaan ja tekemään testin toistamiseen, joka sekin näytti RASKAANA. Vihdoin aloin uskomaan itsekin ja uskaltauduin kertomaan puolisolleni illalla hänen työpäivänsä päätteeksi. Reaktio on kuvattuna instagramissani, joka edelleen saa mut joka kerta nauramaaan ja samaan aikaan kyyneliin. Puoliso luuli mun kosivan häntä ja näytti siksi niin vihaiselta videon alussa. Ensimmäinen kommentti testin nähtyään oli ”kulta me tehtiin se” ja heti perään toinen kommentti ”oli jo aikakin”. Se kuvastaa meidän molempien fiiliksiä asiasta aika hyvin.

Ti 31.1.2023 – Ensisoitto neuvolaan

Ensimmäiset mutsimoralisoinnit tienattu soittamalla neuvolaan. Varasin ajan ensimmäiseen neuvolaan, jossa kyseltiin rutiininomaisesti eri kysymyksiä, mm olenko aloittanut raskausvitamiinit, joita en ollut. No sain kuulla kunniani huonona ihmisenä.

Sen lisäksi sain moralisointia siitä, etten ollut vielä soittanut reumalääkärilleni, sillä olinhan nyt raskaana ja käytin biologista reumalääkettä. Tämä toki hieman vaikeaa viikonloppuna, jolloin testin tein. Lisäksi lääkäreihin ei saa nykyään (ainakaan omalla kohdalla) suoraa yhteyttä, vaan kaikki menee keskitetysti ajanvarauksen kautta, josta hoitaja ottaa yhteyttä, jonka perusteella arvioidaan ottaako lääkäri ylipäätään yhteyttä. Tähänkin meni siis itsessään jo pari päivää, että pääsin reumalääkärini puheille. Siitä huolimatta tunsin piston sydämessä hoitajan nuhdellessa sitä, että asia on vielä hoitamatta. Myös se, ettei käytössäni ollut Maisaa, oli myös muutamaan tiukan sanan arvoista.

Kiinnitin huomiota siihen, ettei neuvola henkilö kysynyt missään vaiheessa olinko raskaana toiveesta vai en ja mitä toivoisin asian suhteen. Kohdallani se oli tietenkin pitkän ajan prosessi ja enemmän kuin toivottu, mutta olettaminen ei varmasti tunnu silloin mukavalta, jos tilanne olisi päinvastainen. Toki en tiedä soitetaanko siinä tapauksessa neuvolan sijasta terveysasemalle, ehkäpä. Siitä olin positiivisesti yllättynyt, että ensikäyntiin pyydettiin kumppani mukaan. Se siis ei ollut varsinaisesti se asia, joka mua ilahdutti, vaan se että käytettiin sanaa kumppani. Ehkä vihdoin ollaan pääsemässä hieman eroon vanhoista parisuhdenormeista ja perhemalleista, mahtavaa!

Fyysinen olo

Pelkän olon perusteella en olisi osannut aavistaa että olen raskaana. Olo oli siltä osin normaali, kuin e-pillereiden lopettamisen jälkeinen vuosi ylipäätään, milloin mitäkin sitä sun tätä. Vatsa on turvonnut ja välillä taas ei. Välillä on väsynyt, toisinaan taas aivan normaali. Olin toki alkuvuoden valittanut poikkeuksellisen korkeita sykkeitä, mutta ajattelin sen johtuvan rasituksesta, jota tosin ei ollut yhtään normaalia enempää kuin mihin olin aikaisemminkin tottunut. Ainut muutos mitä kovasti ihmettelin, oli järkyttävä kylmyys, etenkin iltaisin. Kuulostaa pieneltä, mutta normaalisti olen hyvinkin lämminverinen. Nyt iltaisin tärisin kylmyydestä, vaikka olin kääriytynyt villavaatteisiin ja vilttiin. Nukuin pitkät vaatteet sekä viltti ja untuvapeitto päällä, liimautuneena puolisooni kuin iilimato, silti oli kylmä. Pelkäsin tulevani kipeäksi, ilman että koskaan tulin kipeäksi.

Nyt kun korkeat sykkeet ja iltakylmyys sai vastauksia, aloin toivomaan olotilan muutoin pysyvän hyvänä, jotta pysyisin työkykyisenä. Myönnän että iloisen uutisen ohelle nousi myös stressiä tulevasta ja siitä, miten tulisin taloudellisesti pärjäämään yrittäjänä. Toisaalta olipahan nyt konkreettista motivaatiota säästää rahaa ja tehdä töitä enemmän.

Puoliso

Hysteerisen herkkä, näillä sanoilla mä kuvailisin ensimmäisiä viikkoja. Jokaisesta huudetusta kirosanasta tai kiljahduksesta hän juoksee luokse paniikissa ja kysyy mikä hätänä, vaikka todellisuudessa olisin vain lyönyt varpaani keittiön sarakkeeseen. Ärsyttävää, mutta jollain tavalla sympaattisen ihanaa huolenpitoa. Puolison prosessoinnin voi melkein lukea kasvoilta, naamalla kokoajan tietty hymy ja virne, puhumattakaan höpötystä meidän vauvasta, aws!

Positiivisen testin tehtyä aloin kiinnittämään nyt poikkeuksellisen paljon huomiota kaikkiin lapsiin liittyviin asioihin. Näin ne silmät aukeavat vain eri asioille omakohtaisen tilanteen ja muutoksen myötä.

<3 Kiira