Ihanaa sunnuntaita sinne! Täällä hörpitään rauhassa aamukahvia ja haaveillaan näistä järkyttävän hyvistä raakapalloista, joita oon tehnyt muuten jo AINAKIN kolmeen otteeseen! En yleensä ole raakapallofani, koska useissa palleroissa kuivattujen hedelmien maku on niin dominoiva. Olen aikaisemmin kuulunut niihin ihmisiin, joiden mielestä raaka- ja terveellisemmät herkut eivät vie herkkuhimoa pois. Nyt ihan viimeistään näitä tehneenä vedän sanani takaisin! Vaikka itsekin käytän raakapallojen massassa kuivattuja taateleista, niiden maku ei ole dominoiva ja itselle sopivalla päällisellä saa kruunattua makunautinnon. NAM!
Ainesosat:
- 20 Kuivattua taatelia
- 1,5-2rkl maapähkinävoita (Urtekramin smooth & ilman lisättyä sokeria)
- Reilu ripaus sormisuolaa
Blendaa taatelit ja maapähkinävoi tasaiseksi massaksi. Lisää vielä sormisuola ja sekoita hetki. Laita massa jääkaappiin jähmettymään noin puoleksi tunniksi tai kunnes massa on muovailtavaa. Tänä aikana valmistelin raakasuklaan kuorrutusta varten. Kun massa on valmis, muotoile haluamasi kokoisia palloja. Päällisenä käytin:
- Raakasuklaa (Itse tykkään sekoittaa Foodinin kookosöljyä, kaakaovoita, raakakaakaojauhetta, sekä raakasuklaarouhetta)
- Hasselpähkinärouhetta
- Kookoshiutaileita
- Lakritsijauhe (Näissä merkeillä ON eroa eli ainoa ja toimiva on ehdottomasti Foodinin, joka on TAIVAALLISTA. En ole parempaa lakritsijauhetta syönyt koskaan tai ainakaan tietääkseni!)
Näistä ehdoton lemppari oli juurikin lakritsijauhe päällysteinen raakapallo! Raakapallot on helppo valmistaa etukäteen ja säilyy hyvin myös jääkaapissa monta päivää. Ihania herkkuhetkiä. Laita kommenttia jos testasit ja kerro mikä on sun lemppari päällinen?
Puss, Kiira <3