Bataatti-linssikeitto ja paahdetut kikherneet!

Monelle keitot eivät kuulu kesäruokaan. Itse taas pidän niistä erityisesti kesällä niiden keveyden vuoksi. Keitot on täyttäviä mutta kevyitä ja sen lisäksi niihin saa upotettua kasviksia, joita ei voi koskaan saada liikaa. Kasvissosekeitoissa ravintoarvot jää usein kuitenkin suhteellisen niukaksi. Siksi usein lisään linssejä tuomaan ruokaan täyttävyyttä sekä parantamaan keiton ravintoarvoja. Linssit sisältävät paljon hyvää kuitua, kasvikunnan proteiinia sekä muita kivennäis- ja hivenaineita. Olen tehnyt varmaan kymmenen erilaista linssi-kasvissose keittoa, mutta nyt päätin testata bataatin kanssa ja toimiihan se!

En suoraan sanottuna voi ymmärtää miten en ole aikaisemmin (ainakaan muistaakseni) tehnyt paahdettuja kikherneitä. Siis omg miten hyviä!! Paljon olen missannut, mutta nyt pitää ottaa kiinni kaikki ne menetetyt kerrat kun olisin voinut nauttia paahdetuista kikherneistä. Mikäli et keittoa testaisi niin testaa edes paahdettuja kikherneitä. Niiden valmistus on mega helppo ja nopea, lisäksi ne sopivat täydellisesti juurikin kasvissosekeittojen päälle tuomaan makua ja ravintoarvoa ruokaan, salaatteihin sekä napsittavaksi sellaisenaan.

Paahdetut kikherneet
Ainekset:

1 tlk kypsiä luomukikherneitä (290g)

1-2 rkl Öljyä (käytin Foodin oliiviöljy)

Suolaa oman maun mukaan

Haluamasi mausteita (käytin Foodin chiliä sekä juustokuminaa)

Ohje:

Kaada kikherneiden suolaliemi pois ja huuhtele kikherneet runsaassa vedessä. Kuivaa kikherneet keittiöliinan välissä tai talouspaperilla. Lisää kikherneet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, lorauta öljyä ja lisää mausteet. Pyörittele kikherneet leivinpaperilla, jotta öljy ja mausteet tarttuvat pinnalle. Paista n. 220 asteessa 15-30min. Mikäli haluat kikherneiden pinnasta rapean mutta sisältä pehmeän, pienempi paahtoaika riittää (n. 15-20min). Mikäli haluat herneistä rapsakampia niin paahda noin 30min.

Mausteina toimii suola, chili, juustokumina, savupaprika, valkosipuli, curry yms. riippuen miten ja mihin paahdettuja kikherneitä käytät. Uskalla siis testailla erilaisia versioita!

Bataatti-linssikeitto:
Ainekset:

2 keskikokoista bataattia

2,5 dl Foodin punaisia linssejä

2-4 varsisellerin vartta (riippuen koosta)

2 keskikokoista sipulia

2 valkosipulin kynttä

Suolaa

Vettä

Pieni pala fetaa

+ Halutessasi 1-2 rkl maustamatonta jugurttia tai loraus kookoskermaa pinnalle

Ohje:

Kuori ja pilko bataatit, sipulit ja valkosipuli. Huuhtele varsiselleri ja pilko. Lisää ainekset + suola kattilaan ja lisää vettä siten, että ainekset juuri peittyvät vedellä. Keitä noin 10min. Mittaa linssit ja huuhtele siivilässä runsaalla vedellä. Lisää keittoon muiden ainesten sekaan ja sekoita ajoittain (linssit tarttuvat helposti pohjaan). Kypsennä vielä noin 20min ja soseuta. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Kokoa annos keitosta, kikherneistä, suolaisesta fetasta sekä lisää halutessasi jugurtti tai kookoskermaraita!

*Foodinin tuotteet saatu yhteistyössä

#Kiiranreseptit

-Kiira

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.