Rv 12 – 13 Ensimmäinen kolmannes, raskauspäiväkirja osa 4

Ensimmäinen kolmannes ohitettu ja nyt mennään viikolla 12+. Ensimmäistä kertaa tietyt vaatteet ovat alkaneet tuntumaan kireiltä. Vatsa ei vielä varsinaisesti näy, tosin ei näy turvotukselta myöskään vatsalihakset. Ensimmäisenä havahduin urheilurintsikoideni puristavan ja sen myötä tajusin rintani kasvaneen huomattavasti. Myös rinnat olivat olleet järkyttävän arat jo monta viikkoa, pelkästään mahalla makaaminen oli tosi kivuliasta. Nyt myös osa housuista puristaa sen verran, ettei niitä ole mukava käyttää. Selkeästi siis myös keskivartalossa ja lantionseudulla alkanut muutoksia tapahtumaan.

Ensimmäinen virallinen ultraääni

Vaikka olin käynyt varhaisultrassa yksityisellä, ensimmäinen virallinen ultraääni jännitti. Olin kuullut tutuilta sekä lukenut instagramista erinäisistä keskenmeno tapauksista, joka ei tosin varmasti ollut lasta odottavana erityisen järkevää ja se luonnollisesti stressasi. Oli kuitenkin ihanaa, sillä nyt myös puoliso pääsi mukaan ultraan ja näin myös hänelle ensimmäinen konkreettinen kokemus lapsesta sitten positiivisen raskaustestin.

Ultraan mentäessä tunnelma oli jännittynyt, etenkin puolison osalta. Sen lisäksi että päällisin puolin näki hänen jännittyneisyytensä, hän myös kertoi olevansa niin jännittynyt että oksetti ja huimasi, raasu. En tiedä mitä hän eniten jännitti, mutta itse jännitin sitä, että kaikki olisi hyvin ja näin onneksi olikin. Sikiö oli kasvanut valtavasti varhaisultraan verrattuna. Varhaisultrassa heilui pieni hahmo jonka ääriviivat muistutti jonkun verran ihmisen ääriviivoja. Nyt meitä vastassa oli jo ihan kunnon ihmistä muistuttava pienokainen, joka heilui ja ojenteli kinttujaan kohdussa. Hämmästyttävää kuinka sikiö voi olla jo niin ihmistä muistuttava, vaikka todellisuudessa kokoa on vasta noin 10cm. Sukupuolta meille ei vielä paljastettu, vaikka joskus se saattaa hyvällä tuurilla ja suotuisassa kuvakulmassa jo erottua. Olimme kuitenkin enemmän kun tyytyväisiä sykeäänien kuunteluun ja tietoon siitä, että raskaus etenee normaalisti.

Konkretiaa kumppanille

Ultrasta juostiin ensimmäiseen ravintolaan syömään, koska pahoinvointi oli edelleen voimakkaasti läsnä ja edellisestä ruokailustani taas kulunut jo tunteja. Juhlistettiin samalla sujunutta ultra käyntiä ja meidän tulevaa vauvaa. Oli sympaattista kuinka ultran jälkeen puoliso alkanut enemmän puhumaan meidän vauvasta ja olemaan enemmän osa kaikessa. Varmasti sikiön näkeminen ja sydän äänten kuuleminen lisää sitä konkretiaa, jota myös puoliso kaivannut ja se konkretisoi asiaa siten, että on myös helpompi olla mukana ja fiilistellä asiaa.

En tiedä sanovatko kätilöt kaikille niin, mutta tuli hyvä mieli kun hän kehui meidän välistä dynamiikkaa ja vuorovaikutusta rennoksi ja tasavertaiseksi. Hän kehui sitä, että meistä tulee varmasti mahtavia vanhempia. Näin ensimmäistä odottavana tuollaiset sanat merkkaa paljon, kun välillä usko itseäänkin kohtaan on koetuksella. Jotenkin tällainen kaikki konkretia kuten ultraus lisää jaksamista siinä mielessä, ettei jatkuva pahoinvointi ole ns. turhaan kestetty, vaan sillä on jokin selkeä syy ja tavoite. Nyt vain lisää kypsyttelyä ja aikaa vauvalle ja meille malttia sekä kärsivällisyyttä, niin hyvä tulee!

Paljastus ystäville

Nyt kun ensimmäinen kolmannes on takana ja keskenmenon riski ainakin näennäisesti pienentynyt, oli mukavampi olo kertoa raskaudesta myös muille. Maaliskuussa vietettiin syntymäpäiviäni, jonne kokoontui kaikki lähimmät ystäväni ja se oli myös luonnollisesti hyvä hetki paljastaa uutiset. Uutisten paljastaminen jännitti, vaikka monelle se ei varmasti täysin yllätyksenä tullutkaan. Vaikka raskautta onkin takana jo yli kolme kuukautta, on edelleen vain niin absurdi olo kaikesta. Tuntuu oudolta sanoittaa ääneen olevansa raskaana, koska tuntuu ettei sitä edelleenkään itse vielä tajua tai usko. Lähes kaikkien ystävieni reaktiot ovat olleet kuitenkin enemmän kuin ihanat ja se tuo turvaa siitä, että läheiset pysyvät elämässäni muuttuvasta tilanteestani huolimatta. Edelleen joka kerta kun kerron raskaudesta, purskahdan kyyneliin, sen verran henkilökohtaista, ihanaa, pelottavaa, onnellista ja helpottavaakin paljastaminen on.

Ahdistusta ja jännitystä

Pelkästään se että odottaa esikoista, on itsessään kamalan jännittävää ja pelottavaa. Sen lisäksi jännitystä lisää se, että on oman kaveripiirin ensimmäinen raskaana oleva. Väkisinkin sitä miettii muuttuvaa dynamiikkaa ja elämäntilanteita, koska väkisinhän ne muuttuvat. Ketkä ihmiset pysyvät elämässä ketkä taas eivät? ketkä näkevät minut jatkossa vain äitinä eikä Kiirana? Ketkä muuttavat suhtautumistansa minuun? Entä muuttuuko oma suhtautumiseni muihin? Miten saan jatkossa kutsuja juhliin ja menoihin? Jäänkö kaiken ulkopuolelle? Miten ystävät jaksavat kuunnella uusia asioita raskauteen ja lapsiin liittyen, jotka eivät varsinaisesti ole aikaisemmin olleet keskusteluiden teemoina? Entä miten ystävät vastaanottavat sen, että jatkossa useimpiin tapaamisiin tulee yhden henkilön sijaan kaksi, jos minua haluaa treffata? Kaikki avoin ja tietämätön pelottaa, vaikka raskaus onkin kuinka toivottua ja haluttua.

Edelleen pidämme kuitenkin uutisen pienessä piirissä, sillä en tunnu hyvältä jakaa vielä tietoa someen tai muutoin eteenpäin, sillä voimavarat eivät riitä kysymyksille ja niihin vastailuille olojen vuoksi. Sen lisäksi että raskaus tuo muutosta itselle ja ystäväpiiriini, se tuo väkisinkin muutosta työrintamalla, ei tosin onneksi ihan vielä. Yrittäjänä miettii töitä ja tulevaisuutta, saati sitä miten asiakkaat näkevät minut nyt raskaana, kun oma suorituskyky ei ole sitä mihin normaalisti on totuttu. Vaikka oma fysiikka ja suorituskyky muuttuu hetkeksi, tietotaitoa se ei kuitenkaan poista ja toivon vain että asiakkaat hahmottavat sen, vaikka en itse pystyisi jotain asioita tekemään. Jännittää jatkaako asiakkaat treenejä tietäen, että jossain kohti on väkisinkin taukoa tulossa ja riittääkö mulla siis työt? Kaikki on niin vierasta ja epävarmaa ja siksi ahdistavan stressaavaa sen lisäksi, että olot on edelleen aivan karseat. Vielä on kuitenkin aikaa pantata tietoa ja yleistä kertomista, ennen kun raskaus alkaa kunnolla näkyä ulospäin.

Ensimmäinen kolmannes ja vointi

Vaikka kuinka neuvolasta lohduteltiin että ensimmäinen kolmannes on pahin ja sen jälkeen olot helpottavat, näin ei ainakaan vielä ole kohdallani käynyt. Jääkaappi on täynnä mehua, ilman sitä en pääsisi aamuisin sängystä ylös pahoinvoinnin vuoksi. Laukuissa on aina vähintään imeskeltäviä lapsille tarkoitettuja hedelmäsose smoothieita sekä välipalakeksejä, jotka ovatkin olleet aivan pelastus. Väsymys on myös edelleen läsnä, eikä sen osalta helpotusta näy. Valmennukset ovat kuitenkin pääsääntöisesti aamuisin sekä iltaisin, joten onnekseni olen pystynyt päivisin ottamaan tarvittavia päiväunia. Sykkeet on myös normaalia korkeammalla ja sen huomaa niin liikkuessa, mutta etenkin treenatessa, jota tosin olen edelleen laittoman vähän päässyt olojen ja väsymyksen sekä pahoinvoinnista johtuvan syömättömyyden vuoksi tekemään.

Oloille on kuitenkin syynsä ja sen voimalla koitan jaksaa päivä kerralla. Näissä oloissa saan olla erityisen kiitollinen kumppanista, joka on ollut erityisen ihana ja huolehtiva, raahannut kotiin mehujen lisäksi vichyä ja hedelmiä sekä hoitanut kotia normaalia enemmän. Josko huominen olisi se päivä kun olot helpottavat. Ainakin toivossa on hyvä elää!

<3

Kiira