Miten onnistua elämässä? –onnistumisen anatomia!
Miten onnistua elämässä on iso ja monitahoinen kysymys. Mistä johtuu että toiset onnistuvat useammin kuin toiset? Miten motivaatio liittyy onnistumisiin ja miten sitten motivoitua? Kirjoitus tulee siis käsittelemään onnistumisen mekanismeja ja sitä kuinka johtaa itseä paremmin. Koska tavoitteen asettaminen on oleellinen osa onnistumista, käsittelen lopussa myös sitä, minkälainen on mielestäni hyvä tavoite!

Miksi on vaikea saada asioita aikaan?
Yleisin syy saamattomuuteen on tavoitteen, tiedon tai turvallisuuden puute. On vaikea aloittaa saati tehdä kun ei tiedä mihin ryhtyy tai mikä tavoite on. Kun asetat itsellesi tavoitteen ja päämäärän, tällöin päätöksenteko on paljon helpompaa, koska teot saavat nyt konkreettisen merkityksen.
Toinen miksi aloittaminen saattaa olla vaikeaa on tiedon puute. Ei tiedä mistä lähteä liikkeelle tai hoitaa jokin asia. Nyky-yhteiskunnassa tietoa on tulvaksi saakka ja on vaikeampi suodattaa juuri se oikea info omaa tavoitetta tukevaksi. Tämä on yleistä etenkin liikunnassa ja ravinnossa. On erilaisia trendejä joista milloin mikäkin nostaa päätään. On julkisuuden henkilöitä jotka kauppaavat valmennuksia ja dieettejä ilman alan koulutuksia, mutta koska he ovat hyvässä kunnossa, on valmennuksen oltava tehokas ja terveellinen. Lähtökohtaisesti haluankin uskoa tähän, mutta tiedon tulvassa on vaikea suodattaa myyntiin tähtäävät tiedot ja palvelut, järkevästä ja tieteellisesti tutkitusta tiedosta tai palvelusta.

Monesti liikunta ja ravitsemus asioissa on trendikästä olla aallonharjalla luomassa ja tuomassa jotain uutta. Uusi ja kikkaileva on hienoa ja sen myötä ihmiset testaa jos jonkinnäköistä ihme ruokavaliota tai treenivinkkiä. Valmentajana olen myös törmännyt useasti siihen, että treeneiltä toivotaan uutta, erilaista ja kikkailevaa, ikään kuin liikkeiden erikoisuus määrittäisi sen tehon. Monesti myös ajatellaan että ns. Uusia liikkeitä esiin tuovat valmentajat ovat viisaampia koska he tietävät uusia hienolta näyttäviä liikkeitä. Fakta kuitenkin on että perus jutut on aina siellä pohjalla ja niistä tulisi lähteä liikkeelle, vähän sama kun talonrakennuksessa on tehtävä perustus ennen kuin talo pystyy pysymään paikoillaan. Monesti perusasiat mielletään tylsiksi ja tämän vuoksi niitä vähätellään. Oletko kuitenkin miettinyt miksei ihmedieettisi ole pinnalla vuodesta toiseen ja yleiset ravitsemussuositukset sen sijaan ovat? Miksi ihmejumppa ei pitänyt pintaansa mutta kävelyä, hölkkää ja voimaharjoittelua sen sijaan suositellaan vuodesta toiseen? Näillä on täysin syynsä, koska ne perustuvat tutkittuun tieteeseen ja sen hyödyllisyyteen, olivat ne sitten trendikkäitä tai ei!

Yksi aikaansaamisen tai saamattomuuden syy on myös määrässä. On määrällisesti liikaa asioita johon ei yksinkertaisesti kaikkeen pysty panostaa. Ota tavoitteeksi itsellesi 1-3 tärkeintä asiaa kerrallaan ja keskity niihin. Jos taas peilataan terveyteen ja hyvinvointiin, olet huonossa kunnossa fyysisesti ja ehkä myös hieman psyykkisesti, syöt mitä sattuu, et liiku ja ehkä näiden sekä stressaavan työn vuoksi nukut huonosti, on siinä jo niin monta fiksattavaa asiaa että olisi ihan mahdotonta korjata kaikkea kerralla kuntoon. Liian moneen asiaan keskittyminen vie energiaa ja vaatii enemmän panostamista. Kun haukataan liian iso pala kerralla pureskeltavaksi, huomataan usein työn olevat miljoonakertaa isompi jolloin motivaatio helpommin lopahtaa, kuin että olisimme keskittynyt vain pariin asiaan kerralla ja niiden vaatiessa vähemmän keskittymistä ottaisimme vasta pari seuraavaa asiaa työnalle.
Kun me aloitamme jotain uutta, se on alkuun usein kuluttavaa. Kun kulutus lisääntyy, meidän pitäisi lisätä palautumista samassa suhteessa. Usein miten käy niin että uusi asia lisätään olemassa olevaan elämään lisäämättä palautumista, jolloin käytännössä kuormitus kasvaa ja näin ollen motivaatio lopahtaa kun voimavarat ovat lopussa. Esimerkiksi liikunnan aloittamisessa ratkaisu ei ole herätä tuntia normaalia aikaisemmin treenaamaan, vaan silloin pitäisi myös lisätä arkeen palautumisen hetkiä ja/tai mennä tuntia normaalia aikaisemmin nukkumaan. Toivottavasti saitte kiinni mitä haen takaa!

Kaikki tänne, heti nyt!
Ajattelu siitä kun kaikki pitää saada heti tai emme ole valmiita tekemään mitään. Milloin meistä tuli näin pumpulia? Tuntuu että yleisesti luullaan pääsevämme helpommalla kun emme joudu itse tekemään ajatustyötä ja käymään läpi prosessia. No se on juuri se syy miksi loppujenlopuksi asiasta ei tule elämäntapaa kun olemme vaan noudattanut jotain ohjetta ilman että olisimme sisäistäneet sen ja ottanut osaksi elämäntapaa. Esimerkiksi ruokavalioissa on helpompi noudattaa tarkkaan määriteltyjä ravinto-ohjeita kun että käyttäisimme energiaa miettimällä itse niitä parempia valintoja. Kun dieetti loppuu, olemme jälleen oman onnemme varassa ja todennäköisesti palaamme takaisin vanhaan oravanpyörään. Tämä olisi estetty mikäli olisimme jaksaneet kuluttaa energiaa heti alussa prosessiin ja sen sisäistämiseen. Tämä olisi silloin ehkä kuluttanut enemmän energiaa, mutta sen sijaan emme kulkisi jatkuvasti liikenneympyrää ympäri!
Mihin on kadonnut kykymme sietää mitään, mikä ei ole kivaa, mukavaa, ihanaa ja oman ajatustyön takana? Nykymaailma mahdollistaa mukavuuksiin ja tuntuu ettemme siedä mitään ”negatiivistä” tai omista tottumuksista poikkeavia asioita. Keskitämme energiaa liikaa negatiivisiin asioihin, positiivisen sijaan. Emme näe halua kehittyä, koska kehittyminen vie meidät pois mukavuusalueelta. Milloin me aloimme ajattelemaan, että kaiken pitäisi olla kivaa ja helppoa?

Miten motivoitua?
Pitää löytää oma sisäinen motivaatio! Harva motivoituu kun ulkopuolinen henkilö käskee tekemään jotain. Pitää saada mieli ja tunne mukaan. Tee matkasta kohti tavoitettasi mahdollisimman hauska. Tällöin motivaatio pysyy paremmin yllä, koska ihminen on kuitenkin luonteeltaan mukavuuden haluinen. Jatkuva keikkuminen mukavuusalueen ulkopuolella kuluttaa. Kuitenkin jatkuva mukavuusalueella oleilu taas ei johda mihinkään. Löydä siis sopiva yhtälö uutta ja tee siitä mahdollisimman mukava itsellesi. Se voi olla esimerkiksi kaverin pyytämistä mukaan lenkille, se voi olla jännityksesi ilmaisemista muille, jottei tarvitse jännittää sitä mitä muut ajattelevat sinusta tai tilanteestasi. Se voi olla personal trainerin palkkaamista ja yhdessä opettelua tai mitä vaan. Pidä tavoite selkeästi mielessä ja matkasi kohti sitä mielekkäänä. Kun tunnistat motivaatiosi hiipuvan, mieti mistä tämä johtuu? Tee tarvittavat muutokset ja löydä keino motivoitua uudestaan.
Sisäinen motivaatio lähtee aina ihmisen yksilöllisistä arvoista. Arvot ohjaavat toimintaasi ja tekevät siitä mielekästä. Mikäli et siis osaa sanoittaa arvojasi, suosittelen lukemaan aikaisemman postaukseni liittyen niihin TÄÄLTÄ! Kun tiedät arvosi, punnitse mikä on sinulle tässä hetkessä tärkeää ja aseta tavoite sen mukaisesti. Voit asettaa pitemmän aikavälin unelman, mutta ennen kaikkea selkeät askeleet kohti sitä. Tavoitteita ja niiden saavuttaminen vaatii matkalla pohdintaa ja ajatustyötä. Kysy itseltäsi miksi minä tätä teen, onko tekemiseni tavoitteen mukaista ja punnitse asioiden tärkeyttä.

Motivoitumisessa tärkeää on suunnitelmallisuus, mutta myös joustaminen suunnitelmissa. Ole tyytyväinen itseesi ja suorituksiisi, äläkä keskitys virheisiin ja epäonnistumisiin. Yksi motivaatiota kuluttavimmista asioista on jokaiseen takaiskuun takertuminen. Mitä sitten jos et kerran tehnyt suunnitelmien mukaisesti? Se on elämää ja suunnitelmista ajoittainen poikkeaminen on täysin normaalia.
Rutiinien ylläpitäminen helpottaa motivoitumista. Tiedät itsekin että pitkän tauon jälkeen aloittamien tuntuu paljon haastavammalta, kuin että olisit pitänyt rutiineja yllä. Lisäksi motivaation ylläpitämiseen olisi hyvä tutustua itseensä, miettiä itsetuntoa, suhtautumista onnistumisiin mutta erityisesti suhtautumista epäonnistumisiin. Mitä tunteita epäonnistuminen herättää? Miksi? Miten oppisimme hyväksymään epäonnistumiset osana prosessia, itsesyytösten sijaan? Myös luottamusta omiin kykyihin tulee harjoittaa, sekä itsensä ja kehonsa kuuntelua.

Minkälainen on hyvä tavoite?
Hyvä tavoite on mahdollisimman konkreettinen ja selkeä. Isommassa kuvassa tavoite voi olla suuruudenhullu ja tähän hetkeen surrealistinenkin. Kuitenkin jotta tavoitteen jahtaaminen pysyy mielekkäänä on asetettava osatavoitteita. Osatavoitteet tulee olla helposti mitattavissa ja saavutettavissa. Osatavoitteet ei ahdista vaan ennemminkin innostaa. Ajatukset suunnataan ison kuvan tavoitteen sijaan osatavoitteisiin, joka auttaa mieltä focusoimaan tavoitteen mukaiseen tekemiseen ja toisaalta välttämään mielelle sen mikä ei ole tavoitteesi mukaista juuri tällä hetkellä.
Lisäksi yksi hyvän tavoitteen tunnuspiirteitä on tavoitteen henkilökohtaisuus ja se että sen saavuttaminen on vain ja ainoastaan sinusta kiinni. Ei esimerkiksi puolison luonteepiirteen muuttaminen tai pienempien verojen maksaminen, koska tämän tavoitteen onnistuminen ei ole riippuvainen omasta toiminnastasi. Hyvä tavoite on siis itselle asetettu! Hyvä tavoite on myös mitattavissa oleva, jotta pystytään hahmottaa suuntaa johon ollaan matkalla. Usein ihmiset hahmottavat asioita paremmin numereellisesti, joten yksi hyvä mitattavuus olisi numereellinen keino.

Jotta onnistuminen ja aikaansaaminen olisi todennäköisempää, näin johdat itseäsi paremmin:
- Itsensä johtaminen pitää tiedostaa. Kaikki me emme ole automaattisesti itsestään ohjautuvia, joten tiedosta itsesi ja tavoitteesi. Ilman näitä on itseä vaikea johtaa, ikään kuin laiva ilman päämäärää!
- ARVOT ISOLLA! Tee ne itsellesi selväksi jos et ole vielä tehnyt. Kaikki ihmisen toiminta lähtee arvoista, joten tuntematta arvojasi on vaikea ymmärtää omaa toimintaasi.
- Harrasta itsetutkiskelua. Mikä on sinulle tärkeää ja mikä motivoi luonnostaan?
- Mieti iso kuva ja paloittele tavoitteet kohti sitä. Ole suunnitelmallinen, ennakointi, seuraa tuloksia, aseta päivämääriä/painoja yms.
- Kuuntele intuitiota.
- Focusoi vain asioihin, mitkä tuntuvat tarkoituksenmukaisilta. Älä tee asioita jotka ei tuota sinulle mitään hyötyä, onnellisuutta tai johda sinua tavoitettasi kohti.
- Älä anna tuntemattoman ahdistaa sinua. Tartu heti härkää sarvista jolloin negatiiviset tunteet eivät ennätä kasvaa suureksi möykyksi ja ota valtaa.
- Lopeta jossittelu ja toimi heti! Ei illalla, ei viikonpäästä eikä myöhemmin vaan nyt!
- Pidä päiväkirjaa. Näin pystyt seurata edistymistä myös esimerkiksi mielen tasolla.
- Itseohjautuva ihminen pystyy sanomaan ei asioille, jotka eivät tuota onnea tai johda kohti tavoitetta. Tämä on monelle, myös itseni mukaan lukien hyvin vaikeaa, mutta toisaalta erittäin opeteltavissa ja olennainen asia kohti onnistumisia. Kysy itseltäsi: auttaako muiden jatkuva auttaminen sinua jotenkin kohti tavoitettasi tai tuottaako se muutoin niin suurta mielihyvää, että olet valmis uhraamaan aikaasi pois omasta tavoitteistasi?
- Kun olet umpikujassa etkä tiedä miten toimia, aseta itsesi tilanteen ulkopuolelle. Miten neuvoisin samassa tilanteessa olevaa ystävääsi? Usein tässä on ratkaisusi tilanteeseen!

Uskon vahvasti positiivisen psykologian voimaan. Eihän urheilijatkaan mieti ennen kisoja että tulee olemaan todella raskasta ja todennäköisesti häviän. Ennemmin päässä pyörii positiivisia ja itseään tsemppaavia ajatuksia. kuinka on valmis taistelemaan ja näyttämään kykynsä. Kuinka kisoihin on panostettu, valmisteltu, nukuttu hyvin, syöty riittävästi ja tultu voittamaan. Ei kukaan maratoonarikaan mieti edessä olevan tuhottoman pitkää matkaa vaan sitä, kuinka he ovat tulleet voittamaan ja haastamaan itseään. Jos samaa psyykkistä keskustelua käytäisiin päässä ennen töihin paluuta tai mitä tahansa muuta ahdistavaa tilannetta, usein tilanteen kohtaaminen ja lopputulos on miellyttävämpi.
Kun sisäistät nämä on todennäköisempää että onnistut ja pysyt tavoitteessasi. Muista kuitenkin ettei elämä voi eikä pidä olla pelkästään suorittamista. Toisaalta jos koet tavoitteeseesi kulkeman matkan suorittamisena, onko tavoite silloin sisäsyntyinen ja aidosti sitä mitä haluat?
Tähän pohdintaan on hyvä jättää tämänkertainen. Toivottavasti kirjoitus oli avartava tai sait siitä ajateltavaa.
Inspiroivaa päivää ihanat! <3
-Kiira
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!