Ohjelmaa aikuisille!

Halusin tehdä tämän postauksen siksi, koska en itse löytänyt mitään vastaavaan tilanteessa, jossa olisin vinkkejä kaivannut. Miettiessäni syntymäpäivilleni jotain kivaa aktiviteettia, löysin vain kasan lastenjuhliin tarkoitettuja leikkejä tai aikuisten pikkutuhmia kysymys pelejä. Koska syntymäpäivilläni oli eri kaveri porukoista väkeä, halusin rikkoa jään ja tutustuttaa ihmiset toisiinsa muulla tavalla kun juottamalla ihmiset suomalaisittain humalaan! Koska kriteerinä oli yhdessä tekeminen, toisiinsa tutustuminen ja hauskanpito, mikä olisikaan parempi tapa hitsautua yhteen kuin pieni kisailu. Tästä idea ”Jätkäsaaren Survivor” kisaan syntyi!


Teema sopi mielestäni erittäin hyvin, sillä Survivor ohjelma pyörii parhaillaan televisiossa. Toki koska kyseessä on juhlat ja ihmiset ovat laittautuneina, suurimmat fyysiset tehtävät jätettiin suunnitelmista pois. Itse sytyn täysillä erilaiselle aktiviteetille ja täytyy sanoa että oli super hauskaa myös tehtäviä ideoidessa sekä katsoessa kuinka ihmiset syttyivät ja heittäytyivät heti täysillä messiin. Osan kisoista oletkin voinut nähdä synttäri videoltani. Mikäli video on jäänyt välistä voit katsoa sen täältä!

Homma alkoi siten, että vieraiden saapuessa jokainen sai nostaa pussista silkkinarun. Silkkinarun väri kertoi sen mihin joukkueeseen kuuluit. Kun kaikki henkilöt olivat saapuneet, keksivät ryhmät tietenkin tiimilleen oman nimen. Tästä päästäänkin ensimmäiseen joukkueiden väliseen kisaan:

  1. Arvaa vastaus? Olin laittanut makuuhuoneeseen kysymys kortin, vastauskupongit sekä pussin johon vastaus laitetaan. Tämän jokainen suoritti omaan tahtiin yksilöinä tietyn aikarajan sisällä. Voittaja tiimi oli se, joka sai eniten oikeita vastauksia. Kysymyksiä oli yhteensä kaksi ja ne vaativat hieman päättelykykyä. Luonnollisesti kysymyksistä ei saanut hiiskua tai puhua kenenkään kanssa ja kännykän käyttö oli ehdottomasti kielletty!
  2. Reaktio! Seuraavassa joukkuekisassa vaadittiin reaktiokykyä. Heitin jokaiselle tiimiläiselle 2kpl tennispalloja ja voittajat olivat ne ketä saivat eniten koppeja. Heitot tapahtuivat kädet selän takana ja tein myös pieniä hämyjä ja erilaisia heittoja. Et siis voinut olla varma kummasta kädestä heitto lähtee ja montako kertaa putkeen. Tämän kisan jälkeen olin yhtä skumppalasia köyhempi! 😉
  3. Musavisa! Tämä on yleisempi, mutta nostattaa hyvin yhteishenkeä ja tunnelmaa, koska musiikki toimii aina!
  4. Kuka tuntee parhaiten? Tähän joukkue tehtävään olin suunnitellut 16 väittämää minusta ja voittaja tiimi oli luonnollisesti se kuka tunsi minut parhaiten ja sai eniten oikeita vastauksia. Tähän pyrin keksimään myös vaikeampia, mitä kaikki eivät välttämättä edes tienneet minusta!
  5. Skipidi challenge! Tämä osio aiheutti ehdottomasti eniten kipeitä vatsalihaksia ja hysteeristä naurua. Molemmat tiimit saivat katsoa kerran Skipidi challenge videon ja sen jälkeen heillä oli hetki aikaa hioa esitystään ja sen jälkeen mentiinkin jo esittämään. Tietenkin esitys vuorot arvottiin milläs muulla, kuin aina toimivalla kivi-paperi-sakset. Koska kansalla on mahdollisuus vaikuttaa myös oikeassa Survivos kisoissa äänestämällä, myös Jätkäsaaren survivor voittajatiimiä pääsivät äänestämään instagram seuraajani, jossa äänestys käytiin kyselyllä!
  6. Pantomiimi alias! Jokainen sai nostaa vuorollaan lapun ja esittää lapussa lukevan henkilön, asian tai aktiviteetin molemmille tiimeille. Se tiimi joka sai eniten oikeita arvauksia voitti kilpailun!
  7. Rata! Viimeisenä joukkue kisana oli rata, jossa oli erilaisia tehtäviä ja vaiheita. Rata alkoi sillä että yksi tiimiläisistä aloitti pyörimisen (ja pyöri jatkuvasti kunnes kaikki tehtävät oli suoritettu). Tämän jälkeen tiimeistä 2 henkilöä aloittivat kuplamuovin armottoman poksautuksen (en ehkä tekisi kerrostaloasunnossa hiljaisuuden jälkeen :D). Kun muovin jokainen kupla oli poksautettu ja se oli mennyt tarkistuksesta läpi, seuraava tiimiläinen juoksi (huikean muutaman metrin matkan) makuuhuoneeseen, jossa odotti numerosarja. Numerosarja tuli muistaa ulkoa ja olohuoneessa olevista numero lapuista piti koostaa sama numerosarja. Kun Numerosarja olisi hyväksytysti oikein seuraavan tiimiläisen tuli pysyä 10kg kahvakuulan päällä 10sekuntia niin ettei mikään raaja osunut maahan. Kun 10 sekuntia oli hyväksytty, pyörijän tuli juosta eteiseen ja laittaa valo päälle katkaisijasta. Se tiimi joka sai ensimmäisenä valon päälle, voitti rata kilpailun!

Koska tarkoitus oli pelailla hyvällä fiiliksellä ei luonnollisesti äänestyksiä ja heimoneuvostoja meillä pidetty. Kuitenkin sisimmissäni piilee kilpailuhenkisyyttä (vaikka en itse kisannutkaan) olihan meidän selvitettävä voittaja. Tässä kohti tiimit yhdistyivät ja alkoi ÄKKIKUOLEMA eli yksilökisat. Jottei ketään joutuisi tippumaan yksin jokaisesta äkkikuolemasta putoaisi aina 2 henkilö! Yksilökisat:

  1. Solmun avauskisa! Jokainen sai palan juuttinarua, johon oli tehty 10 solmua. Nopeiten solmut avanneet pääsivät jatkoon ja kaksi hitainta tippui tässä kohti pois.
  2. Arvaa paino? Olin ennakkoon miettinyt esineen, jonka paino tulisi arvioida. Ne ketkä arvioivat lähimmäksi pääsisivät jatkoon. Tasatilanteessa olisi jatkettu kisaa seuraavan esineen arvaamisesta. Tätä emme ennättäneet syntymäpäivillä tehdä, sillä aika kului niin nopeasti.
  3. Tarkkuutta! Tulitikun heitto kisa. Jatkoon päässeet olisivat olleet ne, kenen tulitikut ovat lähimpänä maalia. Valitettavasti tätäkään emme ennättäneet tehdä, mutta onpahan uutta aktiviteettiä sitten seuraavia juhlia varten! 😉
  4. Tasapaino tehtävä! Pyrin olla ostamatta rekvisiittaa ja pärjätä kotini kamoilla. Sain idean tasapaino tehtävästä tuijotettuani jumppapalloa. Seuraava pudotuskisa vaati siis tasapainottelua jumppapallolla siten, että kaikki raajat olisivat irti maasta ja muutoin tyyli vapaa. Maksimi aika pallolla oli 2min. Kaksi vähiten pallolla pysynyttä tippui taas kisasta.
  5. Ajan arviointi! Tämä on helppo toteuttaa, sillä seuraava olisi ollut minuutin ajan arviointi. Aika käynnistyy merkistä ja kun osallistuja oli sitä mieltä että minuutti on täynnä, hänen tulisi nousta ylös. Taas lähimmäksi arvanneet pääsivät jatkoon ja kaksi tippui pelistä.
  6. Kuminauha kisa! Tässä tehtävässä olisi pitänyt laittaa X määrä kuminauhoja juomapullon ympärille, ilman että kuminauhoja katkeaa. Kun kuminauhat oli laitettu piti juosta taas eteiseen käynnistämään/sulkemaan valot merkiksi jatkoon pääsystä. kaksi hitainta taas tippui pois. Myöskään tätä emme ennättäneet suorittaa.

Viimeisenä voittaja ratkaistiin FINAALISSA. Finaali vaati niin päättäväisyyttä, fyysistä kuntoa kuin kovaa tahtoa! Voittaja selvitettiin tietenkin kyykypito kisalla. Staattisessa kyykkypidossa nojattiin selkä seinään, jalat 90-asteen kulmassa. Asentoa ei juurikaan saanut korjata ellei tuomari (minä toisin sanonut). Tämä on taattu nopea tapa selvittää voittaja, tosin meillä voittaja pysyi huikean 5 minuuttia ja 20 sekuntia!

Jätkäsaaren Survivor kisojen lisäksi annoin pitkin iltaa salatehtäviä tuomaan lisä twistiä. Salatehtävinä oli muun muassa vitsin heittoa, ”kattokaa kun mä tanssin”- tehtävä, Vatsatanssia ja joitain muita mitä en tähän hätään millään tahdo muistaa. Nämä oli suunniteltu aina henkilön mukaan ja suurinosa piti suorittaa tuntemattomalle tai vieraammalle henkilölle. Hauskinta oli ettei kukaan tainnut edes illan aikana tajuta että kyseiset hetket ovat olleet salatehtäviä, kunnes lopussa tietenkin tämä paljastettiin. Salatehtävän suorittajille oli pienet palkinnot, sekä tietenkin koko Survivorin voittajalle. Survivorin voittaja sai suklaata, purkkapussin ja vitamiinijuoman (lähinnä aamua varten :D) sekä lahjakortin kakkukahville Espresso houseen. Alkuun jännitin miten ihmiset reagoivat salatehtäviin ja koko kilapiluihin, mutta pakko vielä kerran todeta että huikeaa heittäymistä nähtiin koko illan. Suosittelen siis ehdottomasti järkkäämään juhliin pientä tai isompaakin aktiviteettia.

Pahoittelut ettei synttäreiltä ja itse ohjelmanumeroista ole kuvia. Halusin juhlien aikana keskittyä hetkeen, jonka vuoksi kuvaaminen jäi vähemmälle. Tällä kertaa saatte siis nauttia vain naamastani. Toivottavasti sait näistä ideoita omiin juhliin. Jätä ihmeessä kommenttia alle, mikäli sinulla on jakaa hyväksi havaittuja ohjelmanumeroita. Kaikki ideat otetaan enemmän kuin mielellään vastaan!

Ihanaa keskiviikkoa! <3

-Kiira

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *