Redbull 400 fiiliksiä!

Redbull 400 tapahtumasta on kulunut nyt muutama päivä ja ajattelin kirjoitella fiiliksiä ja joitain vinkkejä ylös. Ne ketkä eivät tiedä mistä puhun niin Redbull 400 on siis lahdessa vuosittain järjestettävä liikuntatapahtuma, jossa juostaan lahden 400 metrin hyppyrimäki ylös. Kisoissa on naisten ja miesten sarjat sekä viestit erikseen. Viestit suoritetaan 4 hengen voimin ja jokaisella on 100 metrin matka kuljettavanaan. Sain siis kutsun tapahtumaan pr toimisto Polhem & Björn Borgin kautta sekaviesteihin. Mä rakastan liikuntatapahtumia ja voitte siis arvata ettei tarvinnut kahta kertaa miettiä osallistunko vai en!

Alkufiilikset

Lähdin kisaan aika väsyneenä, sillä sain edellisenä iltana kuulla että meidän koulun kampuksella on todettu korona tapaus. Se stressasi niin paljon että menetin käytännössä yöunet. Oikeastaan mun osallistuminen meni aika viimetippaan kun koko aamun koitin selvitellä kuulunko itse mahdollisiin altistuneisiin. Sain kuitenkin selvitettyä koululta noin tuntia ennen lähtöä että tapaus ei liity muhun tai opintoalaani ja täten tartuntamahdollisuus on käytännössä mahdoton ison kampuksen vuoksi. Sen lisäksi koska koko aamu kului asiaa selvittäessä, en kerennyt syömään lounasta ennen lähtöä. Vain muutaman tunnin yöunilla ja nälkäisenä kohti lahtea siis. Onneksi saatiin meidän järjestäjän puolelta pientä matkaevästä matkalle.

Paikan päällä

Paikanpäälle päästyä me saatiin meidän tiimivaatteet: Björn Borgin alaosat ja Sauconyn kengät sekä tietty tapahtuma paidat ja numerot. Otettiin yhdessä pientä alkulämppää, avaavia liikkeitä ja hölkkää. Koko jengi oli osallistumisesta aivan fiiliksissä ja ainakin omalta osalta voin sanoa että mua jännitti aika paljon. Koen että oon sellanen fiilistelijä jännittäjä. Jännitän mutta en kuitenkaan sillä tavalla että se huonontaisi suoritusta. Jännitys on enemmänkin sellasta fiilistelyä ja innostusta tulevasta. Mulle jännitys kertoo myös siitä että se merkitsee mulle jotain. Vaikka monessa eri liikuntatapahtumassa olenkin käynyt, redbull 400 en ole koskaan osallistunut. Aivan vierailla vesillä ollaan siis ja ehkä siksikin jännitystä ilmassa kun ei yhtään tiedä mitä odottaa. Jännitystä ei myöskään yhtään lieventänyt puheet kisan kamaluudesta ja kovuudesta. Apua!

Kisa

Meidän porukka osallistui siis kahtena eri sekajoukkueena viestiin. Oltiin aikaisemmin päätetty kuka vetää minkäkin osuuden ja koska mulla ei ollut aikaisempaa kokemusta, sanoin että ihan sama minkä osuuden vedän. Mulle napsahti kolmososuus eli mäkihyppyrikummun nouseminen. Onneksi just Elina veti toisesta tiimistä saman osuuden niin pystyttiin jännitellä yhdessä. Uusi kokemus niin oli kiva jakaa se jonkun kanssa.

Mitään sen suurempia harjoituksia meillä ei ollut. Mun focus olikin siinä että pysyn pystyssä ilman että lähden vierimään alas mäkeä (koska oli muuten jyrkkä), kapulan nappaaminen ilman että pudotan sitä ja siitä sitten tempomaan ylös täysillä. Vaihto menikin mielestäni hyvin. Kun näin meidän tiimistä tulevan, asettauduin valmiiksi jalat verkkoon, vasemmalla kädellä kiinni verkosta ja rintamasuunnan ylös. Oikealla kädellä kapulasta kiinni ja sitten mentiin. Ihan juoksemiseksi tai täysillä tempoamiseksi en sitä kutsuisi, sillä etureidet meni hapoille aika äkkiä. Siitä huolimatta jatkoin vaan matkaa eteenpäin muuhun keskittymättä.

Oikeassa reunassa meneillään Jirkan ja mun vaihto. Siinä se nousu sitten alkoikin mun osalta!

Ensimmäisten happojen iskeydyttyä tein sen virheen, että laitoin kädet maahan ja aloin koluamaan mäkeä ns. kyyryasennossa kun en halunnut pysähtyä. Rymyäminen tuntui kuitenkin vieläkin huonommalta. Heti kun sain itseni takaisin pystyyn niin homma alkoi sujumaan taas hiukka paremmin. Meitä oltiin kehotettu pysymään pystyssä mahdollisimman pitkään, mutta enhän minä sitä siinä tilanteessa muistanut. Kerran jalkani töksähti kiinni verkkoon vaikka en onneksi kaatunutkaan. Kun pystyin pysymään pystyasennossa, tuntui että verkko haittasi enemmän liikkumista kuin hyödytti. Onneksi olin hyppyrimäen reunimmainen ja huomasin ettei reunalla ole paljon verkkoa, joten siirryin mäen sivuun jatkamaan nousemista.

En osaa sanoa olinko hengästynyt, sillä focus oli suunnattu vartalostani vain eteenpäin menemiseen. En nähnyt ketään tai mitään. Muistan vaan kuulleeni kannustusta jostain, ehkä hyppyrin laidalta olevilta työntekijöiltä. Ensimmäiset 50 metriä sujui tosi hyvin ”juosten”, mutta vikat 50 metriä oli aika tiukkaa. Muistan kuinka tuntui siltä että jalat ovat irtaantuneet vartalosta. En tunne jalkoja mutta näen niiden liikkuvat eteenpäin. Käskytän niitä mutta siitä huolimatta ne eivät tottele. Nähdessäni joukkueemme kapteenin viimeisellä viivalla ajattelin vain että nyt menet täysillä ja todellisuudessa vauhti oli varmasti jopa normaalia kävelytahtia hitaampaa! 😀

Maalissa

Juostuani oman osuuden rysähdin hetkeksi istumaan mäen laitaan. Siinä muutaman sekunnin keräily ja saman tien kapuamaan alas. Alas kavutessa pahinta ei suinkaan ollut tönköt jalat vaan päähän räjähtänyt jomotus. Tuntui että aivot poksahtaa päästä ja hyvä kun pystyn katsomaan eteenpäin alas jyrkkiä portaita. Tuntui että pää ja naama kiristyi niin kipeeksi ettei jalkoja pystynyt miettimäänkään. Siinä sitten alas mennessä koitin hieroa ohimoita ja rentouttaa kasvon lihaksia. Hetki myöhemmin kun pääkipu alkoi hieman lieventymään huomioni siirtyi keuhkoihin. Kai sitä jonkin verran oltiin sitten hengästyneitä, sillä kurkussa kutkutti lievä verenmaku ja koko rintakehä oli aivan tulessa. Hassua kyllä sykemittarista katsottuani sykkeet olivat kuitenkin aika maltilliset max.156bpm. Tosin sen verran huomautettava että mulla oli ranteesta sykettä mittaava kello jonka mittaus tulee muutoinkin hieman jäljessä. Jalat tuntui toki tönköiltä, mutta aika äkkiä ne siitä vetreytyi. Monet sanoivat että pohkeissa tuntui eniten, mutta mulla kyllä suorituksen aikana etureidet otti eniten hittiä.

Maalialueella näin muutamia tuttuja jotka kysyi fiiliksiä. En muista mitä puhuin tai sanoin, sen verran tiloissa vieläkin olin! 😀 Kun pääsin oman jengin luo vaihdettiin fiiliksiä ja kysyinkin että miten meillä meni? Siinä sitten kuulin ekaa kertaa että meidän tiimi voitti ja toinen tiimi tuli viidenneksi. En aluksi millään uskonut vaan ajattelin sen olevan joku sekaannus tai läppä. Muutoinkin oltiin vitsailtu että voittoa lähdetään hakemaan, mutta ainakaan omalta kohdalta en oikeasti ajatellut että siihen olisi mahdollisuutta. Noh uskottava se oli koska palkintojen jakoon meidät kutsuttiin. Ihan hyvin sitten vissiin meidän kaikkien osuudet oli ilmeisesti mennyt. Aikamoista!

Team BJÖRN: Silja, minä, Mikael ja Jirka

Team BORG: Pekka, Liisa, Elina ja Aleksi

Jälkipuinti

Sunnuntaina päivä tapahtuman jälkeen ääni on hieman käheänä, mutta muutoin olo on super jees! Pohkeissa tuntuu hieman eilinen suoritus mutta jaloissa ei juurikaan. Edelleenkin ihmettelen kuinka sadassa metrissä saa niin suuret hapot aikaan ettei tunne jalkoja. Erittäin mielenkiintoinen kokemus. Ja muutoinkin lähtökohtaisesti rakastan itseni, niin psyykkisen kuin fyysisen suorituskyvyn haastamista. Arvasin että nälkä kasvaa syödessä ja näillä näkymin ensi vuonna mennään yksilökisaan. Onhan se koko 400 metrin ihanuus päästävä kokemaan. Jos joukkueviestin 100 metriä oli elämäni hapottavimmat, niin voin vaan kuvitella miltä kokomatka tuntuu. Huhhuh!

Tiedättekö sen fiiliksen kun olet rykässy jonkun maksimisuorituksen ja keuhkot on ottanut hittiä? Vähän yskittää, limaa irtoaa ja ääni on käheänä. Yritä nyt sit näin korona aikaa selitellä ettei käheä ääneni ja pieni jäkiköhä ole koronaa vaan että olit kisaamassa. Jep jep!

Tapahtuma

Itse tapahtuma oli mielestäni erittäin hyvin järjestetty. Ohjeistukset olivat selkeät. Mitä ehkä eniten stressasin oli massatapahtuman ihmispaljous. Korona oli mielestäni yllättävän hyvin otettu huomioon muun muassa lisäämällä lähtöjä. Omassa lähdössä kummulla oli hyvin väliä toiseen henkilöön vaikka kapeat portaat mäen ylös ja alas pakottivat pieneen ihmiskontaktiin mäelle mentäessä ja sieltä poistuttaessa (tosin lyhyeen sellaiseen). Vaikka omasta turvavälistä yritti pitää kiinni niin aina on niitä jotka eivät asiaa mieti ja tulee liian lähelle. Tähän tosin itse tapahtumanjärjestäjät eivät voi vaikuttaa, vaan se lähtee jokaisesta meistä itsestämme.

Musta parasta oli se, ettei kaikki osallistujat ollut mitään kilpaurheilijoita vaan siellä oli jengiä ja tiimejä laidasta laitaan. Ei siis tarvitse olla pro osallistuakseen tähän kilpailuun. Riittää kun olet vähän hullu päästä ja haluat haastaa itseäsi, silloin tulet varmasti tykkäämään tästä tapahtumasta.