Suklaa-mokka chiavanukas

Suklaa-mokka chiavanukas on mun arkipäivien vakkari herkku. Chiavanukkaat sopii hyvin välipalaksi, jälkiruuaksi tai puuron päälle tuomaan lisää täyttävyyttä sekä tietenkin makua. Chiavanukkaat on loistavia, koska niitä pystyy varioida niin moneen makuun. Tämä suklainen chia herkku on vilahtanut mulla instagramissa muutamaan otteeseen ja siitä pyydettiin reseptiä, joten täältä pesee:

Ainekset:

4rkl Chiansiemeniä

1rkl (kukkurallinen) kaakaojauhetta

Ripaus sormisuolaa

1,5-2dl Soija suklaajuomaa (tai muu suklaa juoma)

1-1,5dl Kookosmaitoa (kermaista ja tasaista)

0,5dl Kylmää kahvia

Ohje:

Lisää chiansiemenet, kaakaojauhe sekä suola ja sekoita keskenään.

Lisää nesteet ja sekoita tasaiseksi kauttaaltaan.

Anna tekeytyä ilmatiiviissä astiassa muutamia tunteja tai yön yli.

Lisää nestettä tarpeen mukaan saadaksesi halutun koostumuksen.

Suklaa-mokka chiavanukas on herkullista sellaisenaan, höystettynä omilla päällisillä. Usein lisään päälle banaanin siivuja ja pienen maapähkinävoi lusikallisen tai sekalaisesti rouhittuja pähkinöitä. Chiavanukas on myös loistava lisä esimerkiksi puuron päälle tuomaan lisää täyttävyyttä hyvien rasvojen myötä. Lisäksi chian kuitu edistää aineenvaihduntaa. Jotta chiavanukkaasta tulee tasainen, suosittelen käyttämään kermaista ja tasaista kookosmaitoa ja sekoittamaan massaa muutaman kerran tekeytymisen aikana. Itselläni useimmin käytetyt ja parhaimmiksi todetut kookosmaidot ovat Foodinin tai Santa Marian pahvisissa tetroissa olevat kookosmaidot.

Monet vierastavat kookosmaidon makua, mutta tässä reseptissä suklaan maksu on dominoiva, eikä kookos juurikaan maistu läpi. Kookosmaidon tarkoitus on tehdä vanukkaasta täyteläisempää ja kermaisempaa. Uskalla siis rohkeasti testata vaikka kookos ei kuuluisi sinun suosikki makuihin.

Ps. Testasin ensimmäistä kertaa video reseptiä kuvien sijaan. Kerro ihmeessä mielipiteesi, oliko videoresepti kiva ja hyödyllinen, vai olisiko jatkossa perinteiset kuvat parempi?

Testaa ihmeessä myös herkullista Mango-kookos sekä sitruuna chiavanukasta. Ohjeet löydät täältä!

#kiiranreseptit

Kiira

Mango-kookos & sitruuna chia pudding!

Tuntuu että yhdessä vaiheessa ei syöty muuta kuin chiavanukkaita. Nyt taas tuntuu että kyseinen herkku on jo unohduksissa ja siirrytty seuraavaan trendiin. Täällä chiansiemenet on kuitenkin edelleen kovassa käytössä ja tulin niistä myös teitä muistuttelemaan.

Chiansiemenet on monikäyttöisiä ja niistä saa paljon monityydyttymättömiä rasvahappoja eli toisin sanoen hyvää rasvaa. Sen lisäksi ne sisältävät  magnesiumia, rautaa, kalsiumia, fosforia, seleeniä, sinkkiä, tiamiinia, proteiinia sekä kuitua. Kuitu taas edistää vatsan toimintaa. Mikäli et jostain syystä pidä chiavanukkaan koostumuksesta niin lisää näitä terveyssiemeniä esimerkiksi keitettynä kaurapuuron joukkoon tuomaan aamupuurostasi vieläkin ravintorikkaampi ja täyttävämpi.

Huom! Suositellaan että chiansiemenet turvotettaisiin ennen niiden syömistä eli syö chiansiemenet aina liotetttuina. Suositeltu vuorokausiannos pähkinöissä ja siemenissä on aikuisella ihmisellä noin 2 rkl päivässä.

Ihana sitruksinen chiapuddin valmistuu vain 4 raaka-aineesta: chiansiemenistä, sitruunasta, kauramaidosta sekä vaniljasta.

Sitruksinen chiapudding kahdelle:

3rkl chiansiemeniä

2dl kauramaitoa

1 Luomusitruunan mehu

Puolikkaan tai 2/3 osa luomusitruunan kuorta raastettuna

1/2tl Vaniljajauhetta (sokeroimaton)

Mango-kookos chiapudding kahdelle:

3 rkl chiansiemeniä

2dl kookosmaitoa

Kokonainen mango soseutettuna

½ tl vaniljajauhetta

Sekoita huolellisesti keskenään ettei chiansiemenet paakkuunnu. Laita jääkaappiin tekeytymään reiluksi tunniksi tai valmista jo illalla seuraavaa päivää varten. Sekoita ajoittain saadaksesi tasaisemman koostumuksen.

Chiapuddingit maistuu sellaisenaan tai erilaisten marjojen, hedelmien, jugurtin, pähkinöiden tai granolan kera. Chipudding on myös loistava lisä puuron päälle!

#kiiranreseptit

-Kiira