• 0Shopping Cart
Kiirakirsikka — Valmennusta elämän eri vaiheisiin
  • Kiirakirsikka
  • Palvelut
  • Yhteistyö
  • Blogi
  • Kauppa
  • Ota yhteyttä
  • Search
  • Menu Menu

Tag Archive for: Q&A

Fysioterapia ja opiskelu Q&A

Lifestyle

Vaikka fysioterapia opiskelu on iso osa elämääni ja ollut sitä viimeiset kolme vuotta, jostain syystä siihen liittyviä asioita tulee vähemmän jaettua kanavillani. Saan tasaisen säännöllisesti kysymyksiä fysioterapia opintoihini liittyen, joten pitkästä aikaa koottu kirjoitus opiskeluun liittyvistä asioista ja vastauksia teidän lähettämiin kysymyksiin.

Miksi juuri fysioterapia?

Rehellisesti sanottuna, hain fysioterapia opintoihin siksi, että halusin tulevaisuudelta varmuutta. Hakiessani opintoihin, työskentelin kuntokeskusvastaavana eräässä kuntosaliketjussa. Toimin samalla myös personal trainerina sekä ryhmäliikunnanohjaajana. Tiesin etten voi tai edes halua hyppiä ryhmäliikuntaohjaajana ikuisesti ja osittain myös elinkeinon laittaminen fyysisen toimintakyvyn varaan pelotti näin selkärankareumaa sairastavana. Valmentajan huomasin, että yhä useammalla meistä on erilaisia toimintakykyyn vaikuttavia rajoitteita ja jotta pystyisin valmentamaan entistäkin kokonaisvaltaisemmin, päätin hakea fysioterapia koulutukseen. Yleisesti fyysinen toimintakyky, sen menettäminen ja saavuttaminen uudestaan sekä sen kehittäminen ja ylläpito monipuolisuudessaan kiinnostaa minua suuresti. Fysioterapeutin koulutus tuo itselleni tietynlaista tulevaisuuden turvaa oman kiinnostuksen kohteeni lisäksi!

Oliko vaikea päästä sisään Helsinkiin?

Näitä kysymyksiä tuli aina ja monta. En ehkä ole paras sanomaan vaikeudesta, sillä itse pääsin sisään ensimmäisellä yrityksellä. Ennen hakupapereiden laittamista sisään, arvoin pitkään haenko pienemmälle paikkakunnalle, jolloin pääsymahdollisuudet olisivat todennäköisesti paremmat kuin Helsinkiin. Lopulta päädyin siihen, että asun Helsingissä ja tänne haluan jäädä, joten myös haen Helsinkiin. Vaikka tiedostin että hakijoita on paljon, aina sinne joku pääsee ja joskus, ennemmin tai myöhemmin se joku tulee olemaan minä. Hain ensimmäisenä Helsingin Metropoliaan, toisena Laureaan ja kolmantena Lahteen. Nyt fysioterapia opintoja on takana kolme vuotta ja valmistuminen häämöttää.

Mitä vinkkejä pääsykokeisiin ja opintoihin haluavalle?

En tiedä tarvitseeko opintoihin haluava erityisiä vinkkejä, sillä jos motivaatiota riittää, on vain ajan kysymys, kun saavutat tavoitteesi. Toki se vaatii työtä, sitoutumista ja tahdonvoimaa. Muistan itse, kuinka juhannuksena vietimme aikaa mökillä, muut grillaten, kalastellen ja soudellen ja minä terassilla istuen päntäten pääsykokeisiin. On sanomattakin selvää, että tavoitteen eteen joutuu tehdä ajoittain uhrauksia ja valita tavoitetta tukevia valintoja. Usein ne eivät välttämättä ole sillä hetkellä niin mukavia, mutta siinä se sitoutuminen ja todellinen motivaatio testataan. Jos hetken panostaa kunnolla on se kannattavampaa, kuin että monta kertaa hakisi puolitehoilla, jos tiedätte mitä tarkoitan.

Pääsykokeet ovat jonkin verran muuttuneet sen jälkeen, kun itse hain. Meillä oli soteli eli sosiaali- ja terveysalan esivalintakoe. Koe suoritettiin netissä ja meidän aikaan sens ai tehdä omassa kotona. Koe sisälsi muistaakseni ennakkomateriaaliin liittyviä kysymyksiä (myös kompia ja samankaltaisia kysymyksiä), englantia sekä matematiikkaa. Soteli oli omalta osaltani ehdottomasti se suurin kompastuskivi, jota jännitin. Osittain siksi, että tiedän olevani huono matikassa, toisaalta taas pelkäsin lukihäiriöni vaikuttavan siihen, etten saisi koetta lyhyessä määräajassa tehtyä. Tikittävä kello tentin vieressä ei yhtään auttanut asiaa ja puolet keskittymisestä meni kellon stressaamiseen. Onneksi olin saanut matikka ja muuta koutsausta siskoltani ennen esivalintaa.

Esivalinnan jälkeen osa kutsuttiin fyysiseen pääsykokeeseen, jossa oli sekä essee tehtävä sekä ryhmähaastattelu. Olin kieltämättä lievästi pettynyt ja ihmeissäni, että tässäkö kaikki? Olin henkisesti varustautunut jos jonkin näköiseen testiin ja tilanteeseen. Esseen kysymystä en muista, mutta siinä mitattiin omaa motivaatiota. Ryhmähaastatteluissa koen olevani vahvoilla. Vinkkinä ryhmähaastatteluun sanottakoon se, että ole äänessä, mutta ota myös muut huomioon. Perustele kantasi ja haasta ryhmäläisiä perustelemaan heidän kantojaan. Tilanteessa älä puhu arviota tekeville opettajille, vaan ryhmäläisillesi. Älä turhaa mielistele opettajia tai ryhmäläisiä, sillä se ei edesauta sinun pääsemistä sisään. Tilanteessa ei haeta mukavinta ihmistä, vaan fysioterapeutiksi sopivia opiskelijoita. Parasta mitä voit tilanteessa tehdä on olla oma itsesi!

Oliko ensimmäiset asiakastilanteen jännittäviä?

Ehdottomasti oli! Vaikka itse olin työskennellyt sekä asiakaspalvelutyössä että valmentajana jo monia vuosia, ensimmäiset fysioterapia asiakaskohtaamiset olivat jännittäviä uuden kontekstin vuoksi. Opetusta oli takana vasta niin vähän ja vastaan saattoi tulla mitä vaan. Toki tilanteessa oli muiden opiskelijoiden sekä opettajan tuki, mutta tottakai se silti jännitti. Aika nopeasti jännitys kuitenkin laantui, kun pääsi tapaamaan asiakasta ja keskustelemaan ihminen ihmiselle. Vinkkinä sanottakoon näihin jännittäviin tilanteisin kuitenkin se, että vaikka kuinka jännittäisi ja tuntuisi siltä, ettei tiedä mistään mitään. Todellisuudessa sinä tiedät kuitenkin varmasti enemmän, kun asiakas joka vastaanotolle tulee. Fysioterapia on samanlaista tutkimusmatkailua oikean asian äärelle kuin vaikka lääkärin vastaanotto. Tehdään, testataan, katsotaan mikä toimii ja mikä ei ja mennään kohti hyväksi havaittuja, toimivia asioita. Simple as that! Meillä ensimmäiset asiakkaat tuli jo heti ensimmäisen vuoden alussa ja hyvä niin. Ne tilanteet oikeasti opettavat eniten!

Tuliko kaikki uutena vai oliko mukana tuttuakin asiaa?

Mukana oli myös paljon tuttua asiaa. Ennen fysioterapia koulutusta olin käynyt liikuntaneuvojan tutkinnon, jossa opiskeltiin myös ohjaukseen ja anatomiaan liittyviä asioita ja koen että siitä oli paljon apua. Sen ja työkokemuksen vuoksi sain käytännössä kaikki ohjaamiseen liittyvät opinnot hyväksi luettua. Anatomia oli joiltakin osilta tuttua, mutta se on niin oleellisessa osassa työtä, etten kokenut kertausta yhtään pahitteeksi. Melkeen valmistuvana fysioterapeuttina kokisin edelleen tarvetta kerrata anatomiaa, koska sitä asiaa on yksinkertaisesti niin paljon ettei kaikkea voi tai pysty muistamaan ulkoa!

Onko eri lihasten opiskelu sun muiden osien opettelu raskasta?

Tästä päästää luontevasti tähän kysymykseen. Lihasten opettelu ei ollut, sillä valmentajana suurin osa oli tuttua (lukuun ottamatta käden ja jalkaterän pikku lihaksia). Hermojen opettelu oli itselleni sen sijaan sitäkin suuremman työn alla. Alkuun latinan opettelu tuotti myös tuskaa, sillä kaikki anatomiset ilmaisut suunnista, kehon osista ym. opetellaan latinaksi. Mikäli latinaa ei osannut, oli myös vaikea ymmärtää ja oppia asioita, koska tahti oli aika nopea. Esimerkkinä ventralis tarkoittaa aina asiayhteydestä riippumatta vatsan puoleista ja dorsalis selän puoleista. Distalis taas aina ruumiin keskilinjasta kauimmaista ja proximalis taas lähempänä keskustaa. Superior tarkoittaa yläpuolella ja inferior alapuolella. Sulcu tarkoittaa yleisesti uurretta. Kun sanan tietää, tietää että kyseessä on jonkin näköinen uurre, oli sitten kyseessä aivojen osa tai olkaluun uurre. Nyt kuitenkin termistö on jo juurtunut ja uusiakin asioita ymmärtää helpommin.

Onko harjoitteluja riittävästi?

Kouluissa on eroja, mutta metropoliassa on 5 harjoittelua. Kahden viikon tutustumis harjoittelu ensimmäisenä vuonna ja muina vuosina on aina harjoittelu sekä keväällä että syksyllä. Toinen harjoittelu on kestoltaan 4vko ja loput 6vko. Itse olen kokenut harjoittelut super opettavaisiksi. Nykyinen määrä on mielestäni hyvä, mutta jos niitä olisi enemmän, harjoittelupaikkojen saanti pitäisi myös olla suhteessa helpompaa. Tällä hetkellä kaikki kunnalliset paikat menevät valtakunnallisen Jobiili- järjestelmän kautta ja kyseinen järjestelmä on ihan järkky! Lisäksi korona on tehnyt osansa paikkojen saatavuuteen ja meidän kohdalla se on kurjaa, sillä jos ei saa paikkoja, valmistuminen viivästyy. Sanoisin siis, että määrä on tällä hetkellä ihan kohtuullinen!

Kuinka helposti olen saanut harkkapaikkoja?

Mulla on käynyt hyvä ”tuuri” ja olen aina saanut itseäni kiinnostavan paikan, osan Jobiili- järjestelmästä ja osan omatoimisesti. Tiedostan kuitenkin, että kaikilla näin ei ole ollut! Niin kuin yllä mainitsin, paikat ovat olleet kiven alla nyt koronan vuoksi ja moni on kamppaillut paikan saamiseksi.

Minkä tyylisiä harjoittelut ovat?

Täysin paikka kohtaista! Jokaisella FT kentällä on erilaisia ominaispiirteitä. Sairaalamaailmassa pitää fysioterapian ohella ottaa huomioon myös kuntoutujien monet sairaudet, lääkitykset, mahdolliset toimenpiteet ja muut asiat. Muita asioita voi olla vaikka happilaitteessa oleminen, letkut, telemetriat, tippa ym. Sairaalamaailmassa toiminta on usein moniammatillista. Poliklinikka työ on taas usein nopeatempoista ja yksin toimimista. Vastaanottotyössä tulee vastaan eri vaivoja ja erilaista potilaskuntaa aina alaraajan ongelmista yläraajan ongelmiin, huimaukseen, murtumiin, päänsärkyihin ja vaikka ja mitä. Poliklinikka asiakaskunta on usein subakuuteista tai kroonisista ongelmista kärsiviä potilaita, kun taas päivystyksessä näkee akuutteja vaivoja. Osastoilla on eri meininki, kun taas syömishäiriökeskuksessa, senioritalossa, neurologisessa kuntoutuksessa tai lastensairaalassa tai säätiöissä. Harjoittelun sisältö riippuu siitä mihin haet, mutta kannattaa kokea FT kenttää monipuolisesti!

Missä kaikissa harjoitteluissa olet ollut? Kiinnostaako aikuiset vai lapset?

Ensimmäinen harjoittelu oli Malmin avofysioterapiassa (poliklinikka). Toinen oli Espoonlahden avofysioterapia (poliklinikka). Kolmas oli Espoon sairaalan päivystysosasto. Neljäs oli Meilahden neurologinen akuutti osasto ja viides, viimeinen tulee olemaan Töölön ortopedis- traumatologinen osasto. Ehdottomasti kiinnostaa ennemmin aikuiset ja ikääntyneet kuin lapset!

Onko joku harkka jäänyt erityisesti mieleen?

Kaikki harjoittelut on jäänyt joltain osin mieleen. Osassa on jäänyt mieleen tietyt ihmiskohtaamiset, omat onnistumiset ja epäonnistumiset sekä oivallukset. Toisesta harjoittelusta muistan erityisesti ihka ensimmäisen oman potilasvastaanoton, se jos joku oli kuumottavaa, mutta harjoittelupaikalta mahtava luottamuksen osoitus. Kolmannesta harjoittelusta jäi mieleen se, kuinka harjoittelun päätteeksi minulle tarjottiin työpaikkaa. Nyt viimeisin, neljäs harjoittelu vei minua ehkä fysioterapeuttina eniten eteenpäin, sillä tein paljon oivalluksia siitä, minkälainen haluan fysioterapeuttina olla, minkälainen työ tulevaisuudessa sopii minulle ja mikä taas on ehkä vähemmän sopivaa.

Kuinka paljon käytännön harjoittelua koulussa harkkojen lisäksi?

Liian vähän! Sitä on, mutta saisi olla paljon enemmän. Varmasti riippuu myös oppijasta ja siitä miten oppii parhaiten. Itse opin käytännössä, mutta siitäkin huolimatta ala on kuitenkin käytännön läheinen ja siihen suhteutettuna sitä pitäisi olla paljon enemmän. Annoin tästä myös palautetta suoraa opettajille!

Toki korona on väkisinkin leikannut käytäntöä jonkin verran pois. Koronan lisäksi kampuksemme vaihtui Pitäjänmäestä Myllypuroon ja muuttosäätö tuntui myös vaikuttavan opintoihin, myönnettiin sitä tai ei. Senkin lisäksi opetussuunnitelma vaihtui kesken opintojamme ja sen myötä myös tiettyjä asioita jätettiin pois, joita aikaisempina vuosina oli käytännössä ollut. Harmi muttei sille mitään voi!

Miten hyvin koet opintojen valmistavan työelämään?

Vaikka tuntuu etten osaa mistään mitään, kyllä sitä aina jotain osaa. Opinnot valmistavat sen mitä pystyy ja loput opetellaan kentällä. Vaikka haluisi olla jo hyvä työelämään siirtyessä, myös FT osa-alueet ovat niin laajoja, että on mahdotonta tietää kaikesta kaikkea. Myös suuntautuminen vaikuttaa osaamisen syventymiseen ja siihen auttaa vaan työkokemus, oma aktiivisuus ja jatkuva itsensä kouluttaminen alalla.

Kuinka hyvin koulutus on vastannut odotuksia? Olen kuullut paljon kritisointia FT koulutuksen tasosta. Miten mä koen asian?

Rehellisesti odotin enemmän! Mielestäni resursseja käytettiin osittain vähemmän merkityksettömiin asioihin. Jos siis itse olisin päätäntävallassa, jaottelisin (vaikkakin niitä vähäisiä) resursseja eri tavalla. Toki osaltaan koulutus on vastannut odotuksia, mutta isolta osalta myös ei. Johtuuko sitten korkeista odotuksistani vai ei, tiedä sitä!

Kuinka vaativat opinnot ovat?

Mulle varmaan vaativin osuus oli esivalintakokeen ensimmäisestä osiosta läpipääsy, haha! Mä uskon myös siihen, että oma kiinnostus ja aktivisuus vaikuttaa siihen onko jonkin opettelu vaativaa vai ei, koska kiinnostus ruokkii motivaatiota opiskella. Mulle vaativinta opintojen aikana on ollut omien töiden yhteensovittaminen opintoihin. Aikatauluhaasteet on luonut mulle vaativuuden, ei niinkään itse opintojen sisältö! 

Täysipäiväisten opintojen yhdistäminen työelämän ja yrittäjyyden kanssa?

Juu helppoa ei ole aina ollut, mutta se on valinta kysymys. Välillä on luettu tenttiin öisin ja joskus tehty kokeet lukematta niihin. On sitä monet turhautumisen ja stressin itkutkin näiden vuosien aikana väännetty. Mulla oli aika tuore yritys ja juuri kovalla työllä saatu asiakaskunta, joten päätin jatkaa töitä opintojen ohella. Tiettyinä aikoina yhteensovittaminen sujui erittäin hyvin. Ajoittain ja valitettavan suurelta osalta ei taas tarvinnut miettiä mitä tekisi tai näkisikö yhtään ketään, muuta kuin asiakkaita tai oppikirjoja. Koko ajan olen tiedostanut hullunmyllyn kestävän ”vain” sen 3-3,5v ja se on auttanut tsemppaamaan. Toisaalta myös nautin mun työstä, joten aina kaikki ajanjaksot ei ole tuntunut niin kuormittavilta työnteosta huolimatta.

Ei siis mahdotonta, mutta ei myöskään helpoin tie!

Mikä opinnoissa on ollut parasta?

Oma kehitys ja kiinnostuksen syventyminen alaa kohtaan. Tottakai myös ystävät, joita opintojen myötä on tullut.

Mikä on ollut haastavinta/ärsyttävintä opinnoissa?

Haastavinta opintojen ja työn yhteensovittaminen ja ärsyttävintä (mun mielestä) turhat kurssit, jotka ei suoranaisesti liity FT alaan. Esimerkkinä viestintä ja tietotekniikka, ruotsi ja englanti, innovaatio projektit, yrittäjyyskurssi ym. Toinen ärsyttävä asia on se, että opetustavat on osalla opettajista hyvin yksipuolisia ja se ei tue oppimista kuin tietyn tyyppiselle opiskelijalle.

Kenelle suosittelet työtä?

Henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet kuntoutuksesta ja terveyden- sekä hyvinvoinnin edistämistyöstä ja/tai sen kehittämisestä tai alan tutkimisesta. Ihmisläheisyys ja vuorovaikutustaidot on ammatissa etu.

Miten toivoisin työllistyvän jatkossa/valmistumisen jälkeen? Jatkatko FT yrittäjänä?

Toivon saavani osa-aikaisen paikan, joko yksityiseltä tai kunnalliselta puolelta. Täydellistä olisi, jos pystyisin tehdä 2 päivää fysioterapeutin työtä ja 2-3 päivää valmennusta ja muita sisällöntuottamisen hommiani. Haluaisin alkuun ensimmäiset vuodet rutinoittaa opitut asiat ja mahdollisesti tulevaisuudessa toimia alalla yrittäjänä. Koen että julkisella tai yksityisellä puolella asiakaskunta on monipuolisempaa ja näin myös oppisin alkuun enemmän kuin yrittäjänä. Todellisuudessa osa-aikaista työtä alalta on vaikea saada, joten katsotaan missä ja missä muodossa tulen alalla työskentelemään. Olen huomannut, että nopeatempoinen työ sopii minulle, joten ehkä poliklinikka työ olisi alkuun se mun juttu!

Onko mulla joku tietty FT suuntaus, joka kiinnostaa tai jossa haluat työskennellä?

Olen edelleen ärsyttävän avoin kaikelle (paitsi lapsille) ja edelleen etsin sitä omaa syventymisen ja kiinnostuksen osa-aluetta. Valmentajana työskentelen pääsääntöisesti TULES asiakkaiden kanssa, joten se ehkä se eniten kiinnostaa. Kipu ja krooninen kipu kiinnostaa kaikessa haastavuudessaan. Suoravastaanottoa olisi myös kiva päästä joskus tekemään. Myös akuutin vaiheen kuntoutus kiinnostaa. Katsotaan mihin elämä vie!

Millon valmistun?

Valmistun heti kun saan opinnäytetyön ja viimeisen työharjoittelun tehtyä. Opinnäytetyön tekeminen on musta itsestä kiinni ja viimeinen harjoittelu taas päättyy syyskuussa. Toivottavasti valmistun siis syyskuun loppuun mennessä!

Siinä kysymyksiä ja vastauksia fysioterapia opintoihini liittyen. Kiva jos jaksoit lukea tänne saakka ja toivottavasti saitte vastaukset kaikkiin kysymyksiin! 🙂

-Kiira

Lisää opinnoista höpöttelen seuraavilla videoilla:

27.04.2021/0 Comments
https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2021/04/IMG_4275-min.jpg 1844 1229 admin https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2024/08/Kiirakirsikka-logoVaaka-Valkoinen.png admin2021-04-27 19:11:302021-04-27 19:26:53Fysioterapia ja opiskelu Q&A

Top 3- Suosikit!

Lifestyle

Ensinnäkin pakko kiittää kaikkia, jotka kommunikoivat kanssani mun kanavien välityksellä, oli sitten kyseessä blogi, youtube tai instagram. Arvostan suuresti teidän viestejä ja tykkäyksiä, koska pääsääntöisesti te olette se, kenelle tätä haluan tehdä. Jakaa tietoa, inspiraatiota ja motivaatiota. Toki myös te annatte mulle todella paljon, uskokaa pois ja kiitos myös siitä!

Useasti multa kysytään suosituksia tiettyihin asioihin,  kuten treenivaatteisiin. Siitä sain idean toteuttaa yleisesti TOP 3 kirjoituksen kaikille luettavaksi, jossa te saatte heittää aiheen ja mä vastaan rehellisesti mun mielipiteen. Tällä kertaa siis kevyempää luettavaa joten pidemmittä puheitta mennään suoraan asiaan:

Parhaat urheiluvaatemerkit treenaamiseen?

  1. Björn Borg
  2. Nike
  3. Kari Traa

Sanotaan että mun treenivaatteet muodostuvat aika pitkälti näistä merkeistä. Toki mulla on myös yksittäisiä vaatekappaleita myös muilta merkeiltä, joista esiin nostettakoon Lululemon. Lululemonin yogaan tarkoitetut trikoot on ehkä mukavimmat mitä mulla on koskaan ollut. Tosin omistan niitä vain yhdet, joten en osaa sanoa onko se vain kyseiset housut vai myös muut tuotteet. Lululemonin housuilla en lähtisi kuitenkaan esimerkiksi lenkille. Kari Traalla on ulkotreeniin ja esimerkiksi lenkkeilyyn yhdet parhaimmista trikoista sekä parhaimmat (ja ehkä söpöimmät) merinovilla kerrastot.

Björn Borg on mulle merkkinä ehkä uusin tuttavuus ja myönnettäköön että oon hurahtanut niihin täysin. Björkan housut istuu mun vartaloon ehkä parhaiten (isot reidet ja suhteessa kapea vyötärö) , sen lisäksi ne oikeasti pysyvät päällä eikä niitä tarvitse olla jatkuvasti kiskomassa ylös. Nike nyt on nike, aina toimiva! Plussaa Kari Traalle hempeistä ja murretuista värisävyistä, Björn Borgille istuvuudesta ja Nikelle siitä että tekevät myös housuja, joissa logoa ei näy tai se on hyvin hillitty.

Suosikki treenimuotoni?

  1. Kuntosali
  2. Tennis
  3. Crossfit

Arvasittekin varmasti että liputan kuntosalin puolesta. Syy miksi se on itsellä ykkösenä on se, että kuntosalilla pystyy treenaamaan juuri silloin kun itselle sopii, eikä ole sidottu mihinkään tiettyyn lukujärjestykseen tai aikatauluun. Sen lisäksi salilla pystyy treenaamaan käytännössä mitä vain ominaisuutta, voimatreenistä aina kestävyyteen ja räjähtävyyteen. Tennis on ehdoton kakkonen ja mua on hyvin vaikea saada kentältä pois, vaikka takana olisi jo tuntien pelaaminen. Vaikka en tenniksessä ole mitenkään erityisen hyvä, on parasta kun pallo osuu täydellisesti, saat ohjattua sen haluamaasi paikkaan ja juoksutettua vastustajaa. Tennis on vain siitä huono että ilmaiskenttiä on rajallisesti ja niissä pystyy pelaamaan suomessa niin rajoitetun ajan. Lisäksi tenniskentät on suhteellisen kalliita ja aina tarvitsee kaverin eli et voi vaan päättää että nyt lähden pelaamaan. Crossfit kiehtoo sen monipuolisuudessaan!

Suosikki kuntosalilaitteet?

  1. Ylätalja
  2. Taljalaite
  3. Alatalja

Heh, olipas paljon taljaa! Syy tähän on se, että teen aika vähän laitteilla. Oma treeni koostuu pääsääntöisesti vapaista painoista sekä tangoista (kuten leuanvetotanko & maastaveto tanko). Varmasti sanoisin muita laitteita jos salilla jossa treenaan, olisi enemmän selkälihaksiin kohdistuvia levypainollisia laitteita. Jostain syystä painopakka laitteita ei tule käytettyä. Selkäliikkeissä leuanvedon lisäksi ylä- ja alatalja on mulla useimmiten käytetyt laitteet. 

Suosikki treenibiisit?

  1. Avain- Roihuvuori
  2. Pendulum- Witchcraft
  3. KISS- I was made for loving you

Tämä kysymys oli ehkä ylitsepääsemättömän haastava, sillä mä kuuntelen todella laajasti musiikkia aina metallista, räppiin, rokkiin, lattariin ja you name it! Myös se mitä treenaan vaikuttaa yleensä siihen mitä kuuntelen. Punttitreenillä useimmiten korvissa soi suomalaiset, räppi ja metalli. Hiittejä, sisäpyöräilyä ja muuta kovan intensiteetin treeniä tehdessä kuuntelen enemmän jumputusta, onko se nyt genreltään sitten EDM, konemusiikki vai mikä lie! 😀

Monipuolisimmat liikkeet salilla?

  1. Maastaveto
  2. Kyykky
  3. Leuanveto & Punnerrus (en pystynyt valita)

Suosikki välipalat?

  1. Smoothie
  2. Kasvikset, vihannekset ja pähkinät
  3. Proteiinijuoma

Myönnän että syön aika vähän välipaloja. Mun ruokavalio koostuu aamupalan lisäksi 3 normaalista ruoka-annoksesta, joiden välissä harvoin iskee nälkä. Jos kuitenkin päivä on niin tiivis tai ei ole kunnon ruokamahdollisuutta, välipalaksi löytyy useimmiten jokin yllä mainituista. Kouluun pilkon aina kurkkua, porkkanaa, kukkakaalia ja paprikaa pussiin, sekä lisäksi kirsikkatomaatteja sekä pähkinöitä. Jos tiedän siirtojen olevan tiukat päivän aikana, teen usein täyttävän smoothien mukaan. Mun täyttävämpään smoothien tulee aina marjojen ja perus juttujen lisäksi myös kaurahiutaletta sekä puolikas avocado.

Suosikki aamupalani?

  1. Munakokkeli tai paistetut kananmunat, kasviksia ja vihanneksia sekä kahvi ja hedelmä.
  2. Paistetut kananmunat, smoothie ja kahvi.
  3. Paistetut kananmunat, puuro marjoilla ja muilla roippeilla sekä kahvi.

En ihan ollut varma mitä kysymyksellä haettiin. Yllä listattuna mun yleisimmät aamupalat. Jos kuitenkin haettiin suosikki suosikkia niin siihen kuuluu kyllä kananmunat, pekoni, avokadoleipä, tuorepuristettu mehu, croisantit, smoothiebowl ja granola yms.

Terveelliset herkut?

  1. Foodinin almond & seasalt kollageenipatukka (Kuulostaa kuivemmalta kuin on mutta oikeesti maistakaa)
  2. Foodinin raakasuklaakuorrutteiset vadelmat sekä mansikat
  3. Kuivatut luumut/mangot

Ja käsi sydämellä en sano näitä siksi että teen yhteistyötä Foodinin kanssa, vaan ihan rehellisesti olen sitä mieltä. Teidän täytyy itse testata ja todeta! 🙂

Aamurutiinini?

  1. Nousta heti ylös sängystä
  2. Muutama venytys (selkärangalle sekä kylkiin)
  3. Kasvojen pesu kylmällä vedellä

Ennen yksin asuessani laitoin heti herättyä aina radio suomipopin päälle, sillä aamuohjelmien höpöttelyä on kiva kuunnella ja se herätti myös kivasti samalla kun tekee aamutoimia. Nyt kun en enää asu yksin on tämä tapa tippunut pois.

Lempi vegetuotteet?

  1. Nyhtökaura (Tomaatti)
  2. Kauramaito
  3. Falafelit (Babafoods bataatti)

Vaatekaupat joissa shoppailet?

  1. Stockmann
  2. Stadium
  3. The others stories

Terveelliset tarjottavat?

  1. Avokadoleivät
  2. Ruokaisa salaatti
  3. Smoothie

Rentoutumiskeinot?

  1. Hipsuttelu/hieronta (mutta tätä ei luonnollisesti pysty yksin toteuttamaan)
  2. Äänikirjan tai podcastin kuuntelu
  3. Sauna & kylmä-kuuma suihku

Muistakaa että nämä on tämän hetken mielipiteitä. Pidätän siis oikeuden muutoksiin! 😀

-Kiira

17.12.2019/0 Comments
https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2019/12/B168786-min.jpg 1706 1279 admin https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2024/08/Kiirakirsikka-logoVaaka-Valkoinen.png admin2019-12-17 20:09:392019-12-17 20:09:47Top 3- Suosikit!

Ravintomyytit osa 3- Nyt avataan myyttejä ravinnosta ja terveydestä!

Hyvinvointi, videot

Ruoka ja ravinto koskettaa meidän jokaisen elämää. Ehkä siksi se on aiheena myös niin mielenkiintoinen ja usein kysytty aihe. Videolla tulen purkamaan kysymyksiä ja myyttejä koskien ravintoon, terveyteen ja hyvinvointiin. Ravintomyytit PART 3 on sarjansa viimeinen osa, joka käsittelee muun muassa seuraavia väittämiä:

0:24 Terveellä ja puhtaalla ruokavaliolla pystyy parantumaan sairauksista!

1:23 Omakohtainen stoori ruokavalion vaikutuksesta omaan terveyteen sairauden kanssa!

3:54 Valmisruuat on aina pahasta ja epäterveellisiä!

5:12 Yleiset ravitsemussuositukset ovat huuhaata!

6:33 Kala on terveellistä eikä sitä voi syödä liikaa!

7:37 Illalla syöminen lihottaa!

9:49 Happaman ruuan jälkeen ei saa heti pestä hampaita!

10:52 Maito on pahasta ja se tulisi vaihtaa kauramaitoon!

13:14 Yhteenveto!

Lisää ravinto ja terveysaiheisia juttuja löydät kanaviltani:

IG: https://www.instagram.com/kiirakirsikka

FB: https://www.facebook.com/kiirakirsikka

-Kiira

14.11.2019/0 Comments
https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2019/11/savingPNG-kopio-5.jpg 596 1070 admin https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2024/08/Kiirakirsikka-logoVaaka-Valkoinen.png admin2019-11-14 18:26:462019-11-14 18:26:55Ravintomyytit osa 3- Nyt avataan myyttejä ravinnosta ja terveydestä!

Perhe vastaa- Q & A

Lifestyle

Sosiaalisessa mediassa on pyörinyt perhe vastaa- Q & A postaukset, joissa lukijat ovat saaneet lähettää kysymyksiä ja perheenjäsenet vastaavat kysymyksiin. Sain itse kyseisen haasteen rakkaalta ystävältäni Emililtä, joka haastoi minut tekemään vastaavanlaisen postauksen. Totta kai tartuin kyseiseen haasteeseen, sillä mun mielestä kyseisiä kepeempiä postauksia on ainakin hullun hauska lukea. Lupaan pistää kysymykset sekä vastaukset täysin sensuroimattomana. Onneksi ette laittaneet mun mielestä ainakaan mitään älyttömän pahoja. Sitä en allekirjoita että olisin kysymysten vastauksista välttämättä täysin samaa mieltä (heh), mutta kai niihin jotain totuutta kätkeytyy.

Kysymysten vastaajiksi päätyi mun molemmat isosiskot Kaisa sekä Karla, mun äiti ja iskä sekä avopuoliso Jarno. Pidemmittä puheitta kysymykset ja vastaukset perheen suusta löydät nyt alta!

1.Mitä samaa kiirassa on nyt ja nuorena? Entä mikä on muuttunut eniten?

Kiirassa edelleen samaa on iloinen, välitön ja reipas luonne. Eniten on muuttunut luonnollisesti vastuuntunto ja läheisten sekä muiden ihmisten huomioon ottaminen. –ÄITI

Kiirassa samaa on leikkisyys ja hauskuus. Eniten muutosta on kiireessä nykyisin. -ISKÄ

2.Mitä ajattelitte että kiirasta tulee isona silloin kun hän oli pieni?

Kiira oli pienenä punaposkinen touhuaja (joka tuli aina sotkemaan meidän leikit, todellisuudessa varmasti vain halusi mukaan). Sanoisin että hänestä olisi tullut kerhotäti tai lastenohjaaja. Tosin olin ihan lapsi silloin itsekin. –KAISA

En ole miettinyt mikä Kiirasta tulisi isona, eikä oikein ehkä Kiira itsekään! -ÄITI

3.Minkälainen kiira on riitatilanteessa tai kiukkuisena? 

Kiira pyrkii mielestäni välttämään konflikteja ja etenkin turhia draamoja kyllä varsin pitkälle eikä puutu asioihin mitkä eivät häntä itseään kosketa. Riitatilanteessa Kiira haluaa puhua asiat halki ja suoraan. En muista nähneeni että Kiira olisi koskaan huutanut tai raivonnut (oikein varmaan joskus teininä on riidelty jostain yhteisistä tavaroista tms) eikä mykkäkoulukaan ole Kiiran tyyliä. Ärsyttävän asiallinen riitapukari siis kyseessä. –KARLA

Riitatilanteessa Kiira jankuttaa eikä peräänny sanomisistaan tai muuta mieltä kirveelläkään. -JARNO

4.Minkälainen liikkuja kiira oli nuorempana?

Lapsena Kiira harrasti fudista, mutta muutoin ei etenkään teinivuosina urheilullisuus ollut kuvaavampia termejä – sanoihinpa että Kiira oli perheen vähiten urheileva yksilö ja jaksankin aina muistutella, kuinka Kiira piti viedä autolla aina lyhyimmätkin matkat, esim kotoamme paikalliselle huoltoasemalle hengailemaan. Ainoana meistä sisaruksista Kiira sai myös skootterin, jolla hurisutteli menemään mm. ojaan haha. No, nykyisinhän ei tarvitse arvuutella kenellä on perheen paras kunto (ja persikka). –KARLA

Ihan pienenä Kiira käveli pitkiä matkoja perheen retkillä, oli peloton ja kiipeili puissa, josta myös tippui alas ja mursi kätensä. Kiira pelasi myös jalkapalloa jonka aloitti jo 5 vuotiaana. -ÄITI

6.Mikä on kiiran heikkous?

Oikee n kirjoitus taito. Mutta toisaalta kyky olla välittämättä siitä ja sen suhteen tietty suurpiirteisyys joka onkin ehkä vahvuus?! –KAISA

Kiira on huono sanomaan ei ja valittaa aina kodin siisteydestä! –JARNO

7.Mikä oli kiiran lempiruoka ennen entä nyt?

Lempiruoka lapsena oli kalapuikot. Lempiruoka nykyään on.. kalapuikot. No ei, kaikki hyvä ja ravitseva ruoka, sushi, kasvissörsselit yms. –KAISA

Kiira tykkäsi ainakin uunibroilerista, kerma-hemapa (herne, maissi, paprika) kastikkeesta ja riisistä. Lisäksi lihamurekkeesta ja kermaperunoista. -ÄITI

8.Onko kiiralla jotain outoja tapoja?

Mä olisin vastannut että ei, mutta kuten opin itsekin taannoin youtubea katsomalla niin taitaa niitä muutama olla. –KARLA

Aina ennen nukkumaanmenoa mun pitää naksauttaa Kiiran selkä. Lisäks se haluaa että aina kävellessä pitää mennä samalta puolelta tolppaa/estettä. En kyllä tiedä miksi. -JARNO

9.Kuvaile kiiraa kolmella sanalla?

Kiira on ihana aurinkoinen, touhukas ja empaattinen! –KAISA

Kiira on hauska, leikkisä ja kiireinen! -ISKÄ

10.Kerro jotain kiirasta mitä ei somen perusteella arvaisi? Entä minkälainen kiira on somen ulkopuolella?

Kiira on somen ulkopuolella kyllä ihan samanlainen kun somessakin! Sataprossaa oma ihana itsensä. Ehkä somen perusteella jää vähäisemmäksi sellainen fancympi puoli Kiirasta, joka tykkää muodista ja laittautumisesta ja joka istuu facympiinkin kekkereihin siinä missä treenisalillakin tuoden kumpaankin aina omaa ihanaa säihkettä mukanaan. -KARLA

En tiedä, ihan samanlainen se on tosin normaalisti se pelleilee paljon enemmän kuin somessa! -JARNO

Loppuun haluan vielä haastaa muutaman kolleegan tekemään samanlaisen, perhe vastaa- Q & A postauksen, joko blogin tai videon muodossa. Katsotaan siis pääsemmekö lukemaan Adaman, Aielloiden tai Roosan postauksia kyseisestä aiheesta!

Puss <3

-Kiira

  

29.10.2019/0 Comments
https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2019/10/IMG_8810-min-scaled.jpg 2554 2560 admin https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2024/08/Kiirakirsikka-logoVaaka-Valkoinen.png admin2019-10-29 15:00:172019-10-29 18:02:11Perhe vastaa- Q & A

Q & A- aiheena ravinto, treeni ja hyvinvointi!

Lifestyle

Kyselin tosiaan aikaisemmin teiltä ravintoaiheisia kysymyksiä ja olettamuksia youtuben ravinto aiheista videosarjaa varten. Kysymysten joukossa oli kuitenkin runsaasti kysymyksiä minulle, koskien minun ravintoani, treeniä ja hyvinvointia. Mutta koska videosarjat keskittyvät enemmän yleisiin väittämiin, päätin koostaa minulle suunnatuista kysymyksistä oman postauksen tänne blogiin. Tässä siis kysymyksiä ja vastauksia olkaa hyvä:

1.Mitä  ja kuinka usein syöt päivässä?

Yleensä syön sitä mitä mieli tekee tai sitten sitä mitä on valmiiksi tehty. Pyrin tehdä mahdollisimman paljon itse kotiruokaa, mutta joskus kun on jäänyt kokkailut tekemättä hyödynnän ajoittain koulun ateriamahdollisuutta. Suosin sellaisia ruokia jossa proteiinin, hiilihydraatin ja rasvanmäärää pystyy annostella, esimerkiksi makaroonilaatikossa on pääsääntöisesti hiilihydraattia eikä siinä pysty vaikuttaa annoskohtaiseen proteiinin määrään. Käytännössä siis aamupalaa lukuunottamatta ateriani koostuvat hiilihydraatinlähteestä (riisi, peruna, pasta yms.), proteiinista (liha, kala, nyhtis, pavut ja linssit yms.) sekä hyvänlaatuisesta rasvasta (kananmunat, öljyt, pähkinät, avokado). Syön neljä ateriaa päivässä eli aamupalan herättyä, lounaan noin 11-12 aikaan, päivällisen noin 16 aikaan ja sitten iltapalan, joka tosin on edelleen samaa normaalia kotiruokaa eli ison aterian kotiin tultuani yleensä noin klo: 20-21 aikaan. 

2.Venyttelenkö tai teenkö kehonhuoltoa?

Staattista venyttelyä en tee lainkaan. Sen sijaan liikkuvuutta yhdistän aina ennen jokaisen treenin aloittamista ja silloin kun kroppa sitä kaipaa. Lisäksi jos istun pitkään koneella, pyrin aina tekemään taukojumppaa. Minulle kehonhuolto on paljon muutakin kuin venyttelyä. Omat kehonhuoltorutiinini pitävät sisällään riittävän unen, itse tehdyn ja ravinteikkaan ruuan, säännöllisen liikunnan ja mielekkään tekemisen aktiivisen ja liikkuvan työn. Yhdistäisitkö sinä näitä asioita kehonhuoltoon? Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja jos elämä on aivan syvältä, voit olla varma että se heijastuu myös kehosi hyvinvointiin. Toki näiden lisäksi käytän ajoittain myös fascia palloa, piikkimattoa ja kylmä-kuuma ”hoitoja” aina saunavuorolla sekä hyvin harvoin käyn hieronnassa. 

3.Pahimmat virheet urheilun ja ravinnon suhteen?

Urheilun ja liikunnan suhteen mulla ei ole isompia kömmähdyksiä, mitä nyt aloittelijan tietämättömyyttäni tehnyt hassuja juttuja. Liikunnassa on kuitenkin vähän vaikea tehdä väärin tai ainakin mä nään että kaikki liike on aina hyväksi. Eriasia on että tekeekö oman tavoitteen mukaisesti vai ei ja aina en ole tehnyt. Ravinnon suhteen kömmähdykset ovat enemmän elämäntilanteeseen sidottuja. Esimerkiksi Australian reppureissun jälkeen en ole ehkä koskaan ollut niin turvonnut, iso ja fyysisesti huonovintinen, tosin huikeaa kokemusta rikkaampana. Yksi pahin terveyteen liittyvä moka on ollut nesteenpoistajien käyttö. Voi hyvä luoja mitä mulla päässä tuolloin liikkuikaan!

4.Mikä on mun päivittäinen kalorimäärä?

Päivittäinen kalorimäärä riippuu luonnollisesti päivän aktiivisuudesta ja ohjauksistani. Viimeksi mitattuna lepoaineenvaihduntani taisi olla 1400 kcal luokkaa. Treeni + ohjauspäivinä kalorit pyörivät 3500 kcal luokassa, vain treenipäivinä 3000 kcal luokassa (riippuen täysin treenin intensiteetistä ja kestosta) ja päivänä ilman treeniä ne pyörivät noin 2500 kcal luokassa.

5.Mielipide hiilihydraatista ja syönkö itse hiilaria?

Mua jotenkin huvitti tää kysymys, sillä hiilihydraatti on mulle ravintoaine siinä missä rasva tai proteiinikin. Tuntuu että monen käsitys hiilarista on muuttunut aina pinnalla olevien, milloin minkäkin trendiruokavalion myötä. Hiilihydraatin tehtävähän tuoda elimistölle energiaa ja ainakin mä huomaan sen kropassa heti jos oon syönyt liian vähän hiilaria. Etenkin jaksoilla jolloin ohjaan paljon tai treenaan kestävyyttä, tarvitsen enemmän hiilaria. Kun taas ohjauksia on vähemmän ja treenaan voimapainotteisemmin, pärjään vähemmällä. En koskaan kuitenkaan karsi hiilareita kokonaan pois. Sen lisäksi että hiilihydraatista elimistö saa energiaa sopivassa määrin, olen myös huomannut myös että nukun paremmin kun ruokavalio sisältää hiilaria. Olen siis sitä mieltä että hiilari on hyväksi jos laatu ja annostelu on kohdillaan.

6.Mitä lisäravinteita käytät?

Vaikka saisin kaikki maailman lisäravinteet ilmaiseksi mulle kotiin kuljetettuna, käyttäisin niitä ehkä viikon ja siihen se jäisi. Olen tosi huono muistamaan ja ottamaan ylipäätään yhtään mitään, mikä poikkeaa normaalista ruokavaliosta ja ruuasta. Esimerkiksi D-vitamiini lisääkään en ota vaikka tiedostan että pitäisi. Lisäravinteista hera proteiini ja viherjauhe ovat kuitenkin suhteellisen hyvin vakiinnuttanut asemansa rutiineissani.

7.Miten lasket päivittäisen energiantarpeen?

Aikaisemmin en juuri laskenut. Mielestäni tunnen herkästi jos on energianvajetta tai vastaavasti jos olen syönyt liikaa. Aika hyvin sitä on oppinut hahmottamaan itselle sopivat määrät ja rytmit. Joskus aikaisemmin olen laskenut sulamon tai finelin kautta yksittäisiä päiviä ja pitänyt ravintopäiväkirjaa hahmoittamis mielessä. Nykyään käytän Suunto5 kelloa, jonka yksi ominaisuus ilmoittaa aktiivikaloreiden kulutuksen, jotta osaan syödä riittävästi. Mielestäni normaaliin arkeen ei kuulu aktiivisesti energiantarpeen ja/tai ruuan punnitseminen, vaan se kuuluu ennemminkin tavoitteelliseen kilpaurheiluun, ellei tietenkin ole sitten jotain sairautta tai yli/alipainoa, jossa on hyvä seurata energiansaantia terveydellisistä syistä.

8.Jos sulla tulee herkkuhimo, sallitko halut vai jätätkö syömättä?

Useimmiten arkena jätän syömättä ja viikonloppuna sallin. On kuitenkin päiviä jolloin saatan syödä myös arkena. Lähtökohtaisesti en kiellä itseltäni mitään vaan pyrin ajattelemaan järjenkautta. Jos takana on huonosti nukuttu yö tai liian vähäinen energiansaanti jonka vuoksi tekee mieli herkkuja, jätän herkut syömättä ja puutun herkkuhimojen aiheuttaviin tekijöihin. Joskus jos rehellisesti vaan tekee mieli niin sitten syön.

9.Kuinka usein herkuttelen ja koenko siitä koskaan huonoa omatuntoa?

Herkuttelen pääsääntöisesti 2 kertaa viikossa, yleensä viikonloppuisin. En koe herkuttelusta huonoa omatuntoa. Jos teen sen päätöksen että herkuttelen, niin miksi silloin tavallaan pilata nautintoa kokemalla huonoa omatuntoa? Okei yksi asia mulla on mistä yleensä koen morkkista ja se on karkki. Mä en ole karkki ihminen ja aina kun sitä syön mulle tulee ihan jäätävän huono olo. Joka kerta siis kun sorrun karkkiin, tiedän jo että morkkis se sieltä tekee tuloaan. Ja joka kerta mietin että miksi mä menin taas syömään karkkia koska en siitä niin välitä ja se tekee olosta huonon? 

10.Suositko luomua ja miksi tai miksi et?

Sanotaan näin että suosin tuotteita jotka ovat laadukkaita ja parhaimman makusia. Suosin lähituotettua ja kotimaista. Se ei kuitenkaan tarkoita etten koskaan ostaisi pirkkaa tai ulkomaisia tuotteita. Myöskään taloudellisesti itsellä ei aina ole mahdollista ostaa sitä mitä ehkä haluisin. Osassa tuotteista luomutuote on parempi kuin ei luomu. Esimerkiksi suosin Vaahteramäen Friida kananmunia koska ne ovat paljon paremman makuisia kun normaalit luomumunat, vaikka ne eivät virallisesti olekaan luomua. Näiden munien takana on kuitenkin hyvät elinolot kanoille, puhdas rehu sekä eettinen ja kestävä kehitys. Luomu elintarvikkeissa käytetään vähemmän antibiootteja ja tuholaismyrkkyjä joiden vuoksi ne ovat hyvä valinta. Aina luomu ei kuitenkaan kerro eettisestä tai ympäristöystävällisestä valinnasta. En siis sido itseäni vain luomuun tai vain muihin tuotteisiin, vaan teen valintoja elintarvike kohtaisesti.

Nyt te tunnette minua ja ajatusmaailmaani taas hitusen enemmän. Kiitos kaikille kysymyksistä, puss!

-Kiira

Kuvat: Johanna Ketola IG @johannaketo

08.10.2019/0 Comments
https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2019/10/IMG_1457-min.jpeg 1334 971 admin https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2024/08/Kiirakirsikka-logoVaaka-Valkoinen.png admin2019-10-08 13:32:442019-10-08 13:34:22Q & A- aiheena ravinto, treeni ja hyvinvointi!

Nyt avataan myyttejä ravinnosta ja terveydestä!

Hyvinvointi, videot

Ruoka ja ravinto koskettaa meidän jokaisen elämää. Ehkä siksi se on aiheena myös mielenkiintoinen ja usein kysytty aihe. Seuraavilla video sarjoilla tulen purkamaan kysymyksiä ja myyttejä koskien ravintoon, terveyteen ja hyvinvointiin. Ravintomyytit PART 1 käsittelee muun muassa seuraavia:

0:35/ Kookossokeri, agavesiirappi, hunaja, stevia ja muut makeutusaineet eivät ole yhtä epäterveellinen valinta kuin valkoinen sokeri!

3:00/ Raakaherkut kuten raakasuklaa, raakakakut ja raakapallot ovat terveellisiä ja niitä voi nauttia kokematta huonoa omatuntoa!

4:40/ Rasvattomat tuotteet on parempi valinta kuin normaalit tuotteet!

6:13/ Proteiini ei lihota samalla tavalla kuin hiilihydraatti!

9:08/ Salaatti sulautuu huonommin jos sen syö pääruuan jälkeen, eikä esimerkiksi alkuun ennen pääruokaa!

10:58/ Ruokailun yhteydessä ei ole suositeltavaa juoda vettä, sillä muutoin ruoka jää lillumaan nesteeseen eikä imeydy kunnolla!

12:08/ Hyvin pureskeltu ruoka aiheuttaa vähemmän ilmavaivoja!

13:40/ Aamutreeni tyhjällä vatsalla polttaa enemmän rasvaa kuin treeni aamupalan jälkeen!

Mikäli jokin asia jäi mietityttämään tai sinulla on jokin myytti joka toivot purettavaksi tuleviin videosarjoihin, jätä kommenttia alle!

-Kiira

29.09.2019/0 Comments
https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2019/09/savingPNG-2-kopio-1.jpg 602 1064 admin https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2024/08/Kiirakirsikka-logoVaaka-Valkoinen.png admin2019-09-29 09:33:312019-09-29 09:37:52Nyt avataan myyttejä ravinnosta ja terveydestä!

SLÄMÄRI / Q&A

videot

Kaverini tutustutti minut Basson slämäri videoihin youtubessa. Jäätyäni videoihin koukkuun ja koluttua kaikki videot läpi, en voinut vastustaa kiusausta ja pyysin kaverini tekemään minusta vastaavanlaisen. Toivottavasti te nautitte videosta yhtä paljon kuin minä basson slämäreistä!

-Kiira

08.09.2019/0 Comments
https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2019/09/Näyttökuva-2019-8-11-kello-16.29.55.png 596 1062 admin https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2024/08/Kiirakirsikka-logoVaaka-Valkoinen.png admin2019-09-08 09:31:592019-09-08 09:33:29SLÄMÄRI / Q&A

Q & A – kysymyksiä ja vastauksia!

Lifestyle, videot

Kiitos kaikille instagramissa @kiirakirsikka lähetetyistä kysymyksistä. Videolla vastaus muun muassa kadunko mitään? Viimeisin asia jonka olen ostanut? Millaisia määriä syön päivässä ja kuinka usein herkuttelen? Olenko aina ollut hoikkavartaloinen sekä mikä on elämäni vaikein ajanjakso? Näiden lisäksi vastauksen monen moneen muuhun kysymykseen videolla. Muista painaa peukkua ja tilaa kanava, jotta saat ilmoituksen uusista videoista ensimmäisten joukossa!

-Kiira

29.07.2019/0 Comments
https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2019/07/savingPNG-2-kopio.jpg 596 1060 admin https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2024/08/Kiirakirsikka-logoVaaka-Valkoinen.png admin2019-07-29 12:54:232019-07-29 12:56:16Q & A – kysymyksiä ja vastauksia!

Seuraajien IG kysymykset ja vastaukset, Q&A!

Lifestyle, videot

Instagram seuraajat saivat lähettää minulle kysymyksiä, joihin halusivat saada vastauksen. Katsomalla videon saat vastauksen moneen askarruttavaan aiheeseen kuten: Kuinka paljon painan? Montako leukaa menee? Siskon suusta mitkä ovat vahvuuteni ja mitkä heikkouteni? Unohtamatta kakkatarinaa ja monta muuta kysymystä!

Ps. Ihanaa ystävänpäivää <3 puss

-Kiira

14.02.2019/0 Comments
https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2019/02/savingPNG.jpg 720 1280 admin https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2024/08/Kiirakirsikka-logoVaaka-Valkoinen.png admin2019-02-14 06:39:392019-02-17 08:08:12Seuraajien IG kysymykset ja vastaukset, Q&A!

Kategoriat

  • Hyvinvointi (47)
  • Lifestyle (84)
  • Reseptit (48)
  • Treeni (23)
  • videot (52)

Viimeisimmät blogipostaukset

  • Raskaana – toisen odotusajan Q&A
  • Raskaudenaikainen painonnousu – mitä mä olen siitä mieltä?
  • Sairaalakassin pakkaaminen synnytykseen
  • RV 37– 40, raskauspäiväkirja viimeinen osa 10
  • RV29–35, raskauspäiväkirja osa 9
  • Ikimuistoiset babyshower juhlat!
  • Rv 25 – 27 sokerirasitustesti, raskauspäiväkirja osa 8
  • Rv 21 – 23 Rakenneultra, raskauspäiväkirja osa 7
  • Rv 18 – 19 Ensimmäiset liikkeet, Raskauspäiväkirja osa 6
  • Rv 14 – 17 Elämä voittaa, Raskauspäiväkirja osa 5

Linkit

Etusivu

Esittely

Yhteistyö

Palvelut

Verkkovalmennukset

Kauppa

Blogi

Ota yhteyttä

Tietosuojaseloste

Seuraa mua somessa

Scroll to top

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön

HyväksyHylkääAsetukset

Cookie and Privacy Settings



How we use cookies

We may request cookies to be set on your device. We use cookies to let us know when you visit our websites, how you interact with us, to enrich your user experience, and to customize your relationship with our website.

Click on the different category headings to find out more. You can also change some of your preferences. Note that blocking some types of cookies may impact your experience on our websites and the services we are able to offer.

Essential Website Cookies

These cookies are strictly necessary to provide you with services available through our website and to use some of its features.

Because these cookies are strictly necessary to deliver the website, refusing them will have impact how our site functions. You always can block or delete cookies by changing your browser settings and force blocking all cookies on this website. But this will always prompt you to accept/refuse cookies when revisiting our site.

We fully respect if you want to refuse cookies but to avoid asking you again and again kindly allow us to store a cookie for that. You are free to opt out any time or opt in for other cookies to get a better experience. If you refuse cookies we will remove all set cookies in our domain.

We provide you with a list of stored cookies on your computer in our domain so you can check what we stored. Due to security reasons we are not able to show or modify cookies from other domains. You can check these in your browser security settings.

Other external services

We also use different external services like Google Webfonts, Google Maps, and external Video providers. Since these providers may collect personal data like your IP address we allow you to block them here. Please be aware that this might heavily reduce the functionality and appearance of our site. Changes will take effect once you reload the page.

Google Webfont Settings:

Google Map Settings:

Google reCaptcha Settings:

Vimeo and Youtube video embeds:

Privacy Policy

You can read about our cookies and privacy settings in detail on our Privacy Policy Page.

Tietosuojaseloste
Accept settingsHide notification only