Mun tyhmät tavat!
Ajatus kirjoitukseen syntyi muutama päivä sitten kun jouduin heittämään jääkaapissa seisseen, homehtuneen vadelmarasian roskiin. Tämä ärsytti, sillä tuoreet marjat ovat kalliita ja nyt ne olivat päässeet pilaantumaan ja rahaa mennyt hukkaan. En kuitenkaan voinut syyttää ketään muuta kuin itseäni ja tyhmiä tapojani. Vaikka minulta löytyy lukuisia outoja tapoja joille ei selitystä osaa antaa, alla muutama tyhmä tapa johon olen viimeaikoina havahtunut.

Miksi hyvää pitää aina säästellä?
Aloitetaan aikaisemmin mainitsemistani vadelmista. Mulla on taipumus ostaa jotain ihanaa ja hyvää, mutta käytännössä koska se on niin ihanaa ja hyvää sitä ei tule käytettyä/syötyä tai muuta koska en raaski. Tällä logiikalla nopeasti summailtuna eihän siinä ole järjen hiventäkään! Huomaan usein heittäväni juuri esimerkiksi tuoreita marjoja roskiin, ihan vain siksi etten ole raaskinut syödä niitä kerralla ja olen säästänyt sitä herkku hyvää myöhemmäksikin, jolloin tuote on ennättänyt jo pilaantua.
Samaiseen aiheeseen liittyen myös asusteissa ja vaatetuksessa on ollut sama. Vaikka esimerkiksi valkoisia T-paitoja mulla on useampi, on vain se yksi ja tietty lemppari joka on kaikkein siistein, mukavin ja paras. Normaalilla logiikallahan voisi luulla että tämä paita on sitten se kaikkein käytetyin, mutta ei päinvastoin! Siellä se nätisti vaatekaapissa roikkuu päivästä ja viikosta toiseen, koska onhan se paras paita oltava aina saatavilla jos tilanne tulee ja sitä sattuu joskus tarvitsemaan. Sama on ollut myös arvokkaampien merkkilaukkujen, valkoisten kenkien ja kalliiden asusteiden kanssa. Eihän näitä arvokkaita juttuja voi käyttää koska ne saattavat likaantua! Nykyään olen päässyt tästä hieman jo irti, mutta kyllä välillä itseään saa muistutella siitä että käytettäväksihän nekin on hankittu. Vaikka kallis tuote likaantuisikin niin paremminhan se saa rahalle vastinetta käytössä kuin vaatekaappia koristamalla.

Psyykkinen valmistautuminen!
En voi edes kuvitella mitä psyykkinen valmistautuminen urheilijalla on ennen kisa suoritusta jos mulla perusjampalla on outoja tapoja ihan vain viikoittaisessa treeneissäkin. Salilla treenatessani painot pitää olla aina saman merkkiset, saman kokoiset ja mielummin isot laakeat kuin pienet. Vaikka salilta löytyisi kaksi saman painoista levypainoa mutta eri valmistajalta, en voi näitä käyttää. Painot on oltava tismalleen saman valmistajan samanlaiset jotta homma pysyy kasassa. Tämän lisäksi on psyykkisesti huomattava ero onko levypainot suuret vai pienet, vaikka kyseessä olisi siis sama paino.
Vaikka järjellisesti tiedän että paino on paino eikä se siitä miksikään muutu, ajattelen silti jostain syystä että isot ja laakeat painot painavat vähemmän kuin pienikokoiset. Tällöin on psyykkisesti helpompi varautua ”kevyempään” nostoon. Heti kun painot on varattuna ja joutuu laittamaan pieni kokoiset levypainot, nostaminen esimerkiksi penkkipunnerruksessa tuntuu paljon haastavammalta. Ihan pöljää I know! Tämän lisäksi on paljon kaikkia pieniä treeneihin liittyviä maneereja kuten kyykätessä tangonalle meno. Mikäli alle meno takakyykyssä ei ole oikeassa kohtaa ensimmäisellä kerralla, ei siinä enää käsiä tai muuta aleta venkslaamaan vaan aloitetaan kokonaan alusta. Lisäksi kengän kannat on aina kopautettava toiseen kenkään, ihan vian varmistuakseen siitä että jalka on kengän oikeassa kohdassa, ihan perällä.

Raha!
Tämä on oikeastaan tullut vasta yritykseni ja yritystilin myötä. En uskalla nostaa yritystililtä palkkaa koska en tiedä mikä veropommi tai mätkyt sieltä vuoden lopussa tulee, vaikkakin olen asettanut arvioidun tuloksen ja sen myötä saanut tiedon ennakkoveroista, mutta verottajan kanssa olen oppinut aina olemaan skeptinen ja varautua pahimpaan. Vaikka tätä seikkaa ei huomioitaisi on kiva hämmästellä saldon kasvua kuukaudesta toiseen. Normaalisti olen tottunut siihen että kaikki raha mikä tilille ilmestyy tulee ja menee eli tili on ollut + – nolla.
Nyt kun olen nostanut yritystililtäni vain ja ainoastaan välttämättömän on tilille jäänyt jo vähän ylimääräistä. Olen niin innoissani tästä etten enää raaski katkaista hyvää nousu suhdanteista saldoa, joten tyydyn vain ihastelemaan kasvavaa lukua. Toki hyvä että tämän myötä turha kulutus on vähentynyt huomattavasti, mutta toisaalta on ärsyttävää olla aina se tyyppi kenellä ”ei ole rahaa” tehdä sitä sun tätä. En kuitenkaan tarkoita sitä että raha on tarkoitettu yltiöpäiseen ja turhamaiseen mälläämiseen vaan ennemmin mahdollistaja rentoon ja stressittömään elämiseen. Mielestäni raha on elämistä ja elämästä nauttimista varten. On toki hyvä että rahaa on säästössä ”pahan päivän varalle”, mutta olen myös se tyyppi joka ei nää järkeä järkyttävien summien roikottamisesta tilillä, ihan vain tulevaisuutta varten. Voi olla ettei tulevaisuutta tule tai jotain tapahtuu, joten mikset nauttisi elämästä tässä ja nyt eikä vasta eläkkeellä!

Iltatoimet!
Loppuun vielä raotan mun tyhmistä tavoista iltaisin. Vaikka en koe olevani säikky henkilö tai erityisesti herkkä pelolle, iltaisin on aina tarkistettava ulko-ovi ainakin kolmeen kertaan. Vaikka se olisi ollut edellisellä kahdella kerralla visusti kiinni, onhan se nyt hyvä vielä tarkistaa ettei se ole näiden kahden kerran välissä ennättänyt aukeamaan syystä tai toisesta. Tämän lisäksi hammaspesun yhteydessä kun ne on harjattu ja suu huuhdeltu, on mun otettava kolme hörppyä hanasta vettä. Miksi juuri kolme? Mistä se on lähtenyt? Vain luoja tietää.. Mutta koska olen tehnyt näin pitkään en voi missään nimessä katkaista tätä perinnettä. Muutenkin uskon että jos jokin toimii ja on hyväksi havaittu niin silloin ei kannata sitä rutiinia turhaan lähteä horjuttamaan. Okei toi kuulosti juuri siltä että olen todella kaavoihin kangistunut, mutta lupaan että kyllä musta rajojen rikkoja puoltakin löytyy! 😀
Näihin vedoten ei voi sanota muuta kun että kyllä ihminen on ihmeellinen. Tässä osa ihmeellisiä tapojani. Jätettäköön ne tähän ettette pidä mua ihan täysin outona. Näiden lisäksi olisi ihana saada vertaistukea ja kuulla jos sulla on jotain samanlaisia tai muita ihmseellisiä tai outoja tapoja? Kommentoi alle ja ihmetellään ihmisyyttä yhdessä.

Kivaa ja energistä viikkoa ihanat! <3
-Kiira
Haha nää on parhaita, kun kaikilla on varmasti omansa!;D ite havahduin jossain kohtaa siihen että mulle oli kertynyt iso kasa kaikkia spessumpia rasvoja ja suihkusaippuoita, joita en ollut raaskinut ottaa käyttöön. Nyt oon muutaman viime vuoden ajan ”purkanu” varastoa…
Ja toinen oma outous tuli mieleen noihin iltatoimiin liittyen. Otan nimittäin aina hampaitten pesun jälkeen vielä kaksi tablettia magnesiumia, mukamas ihan pakko, vaikka niin pimeetä xD