Rv 9 – 11 Varhaisultra ja selkärankareuma, raskauspäiväkirja osa 3

Pahoinvoinnille ei loppua

Edelleen kiitollinen ettei pahoinvointi ole mennyt oksentamiseen asti, vaikka pöntöllä onkin jouduttu varuiksi kökkimään. Silti koko ajan ja joka ikinen päivä on väsynyt ja huono, oksettava olo. Kuukauden sisään on mahtunut yhden käden sormilla laskettava määrä parempia päiviä, jotka olenkin pyrkinyt hyödyntämään työntekoon tai oikeastaan kasvavan työjonon purkamiseen. Yksittäiset paremmat päivät on antanut tietenkin jaksamista, mutta myös toivoa, josko pahimmat olot oisivat jo takana päin. Vaan eivät todellakaan vielä olleet, mutta onneksi en tätä vielä silloin tiennyt.

Tavallaan on ollut onni, että työt pystyy osittain hoitamaan tietokoneella sängyn pohjalta. Toisaalta fyysiset valmennukset pakottavat ylös, ulos ja liikkeelle pahoinvoinnista huolimatta ja huomasin lähes aina olon kohentuvan niiden jälkeen, kunhan vaan sai kammettua itsensä pahoinvointikuplasta ulos. Saipahan ainakin ajatuksia siirrettyä pahoinvoinnista johonkin muuhun, kun ei voinut keskittyä itseensä. Muistan vain pari valmennustilannetta, jossa olen miettinyt, juoksenko oksentamaan heti vai selviänkö valmennuksen loppuun saakka, selvisin!

Varhaisultra

Vihdoin koitti varhaisultra, jonka varasin tasan viikolle 10, sillä virallinen ensi ultra tulisi vasta viikkojen päästä vähäisten aikojen vuoksi. Konkreettisena ihmisenä halusin konretiaa enne kuin kerron kenellekään ja halusin päästä kertomaan perheelle jo ennen virallista utrausta. Kävin Pohjoisesplanadin Kaunis odotus , sillä kyseinen paikka on jäänyt mieleen muiden sisällöntuottajien mainostamana. Se tuntui sen vuoksi luotettavalta sekä hinnaltaan kohtuulliselta. Kävin siis maksavanaa asiakkaana eli kyllä eri sisällöntuottajien yhteistöistä on hyötyä molemmin puolin, myös täälläkin! 

Varhaisultra tehtiin alakautta vaginaalisesti ja siellä näkyi pieni tyyppi pääalaspäin heilumassaa. Kaikki siis oikeilla paikoilla ja hyvin, huh! Kaiken näkeminen lisäsi konkretiaa ja sitä, että ymmärtää tilannetta paremmin. Mun sisällä kasvaa oikeasti joku tyyppi, hurjaa! Varhaisultra oli kokonaisuudessaan erittäin hyödyllinen, ihana ja Kaunis Odotus oli paikkana kodikas ja tunnelma rauhallisen turvallinen. Suosittelen paikkaa vilpittömästi!

Selkärankareuma raskaana

Pääsin vihdoin reumatologin vastaanotolle miettimään kohdallani sopivinta ratkaisua raskauden edetessä. Se oli selvä, että käyttämäni biologinen lääkitys joudutaan lopettamaan. Vaihtoehdoiksi jäivät joko aloittaa kokonaan uusi biologinen lääke, jota on jonkin verran tutkittu tai selvitä ilman lääkitystä ja kipulääkkeitä. Uutta lääkettä on tutkittu jonkun verran, eikä sen pitäisi aiheuttaa sikiölle haittaa. Kuitenkin lääkärin mukaan kaikki raskauden aikana käytettävät lääkitykset voi vaikuttaa sikiön immuniteettiin. Toisaalta kun on kokenut niin lamaannuttavaa kipua, ettei ole pystynyt liikkumaan, valehtelisin jos ei kivun pelko hiipisi takaraivoon nyt, jos lääkkeistä joutuisi luopumaan kokonaan. Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut hirveän houkuttelevalta.

Pikku ahdistusitkuhan siinä taisi päästä ulos. Jos olisin miettinyt puhtaasti itseäni, olisin tietysti valinnut lääkkeen vaihdon. Kun lääkkeestä joutuisi luopumaan, huomaan sen tuoneen mulle henkistä varmuutta sairauden kanssa pärjäämiseen. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa olen tilanteen äärellä, jossa ratkaisu ei kosketa vain minua. Tätä se vanhemmuus ja vastuu varmaankin sitten alkaa jatkossa aina olemaan, eli paras tottua heh! Päädyttiin kuitenkin lääkärin kanssa yhteistuumin siihen, että aloitetaan ilman lääkitystä ja jos en pärjää kipujen kanssa, aloitetaan lääke.

Yleisesti reumalääkäreiltä olen saanut ristiriitaista infoa, joka ei osaltansa myöskään lisännyt itsevarmuutta. Osa lääkäreistä sanoo, että raskauden aikana ja hormonaalisten muutosten myötä reuma oireet lieventyisivät. Osa taas kertoo oireiden lieventyvän nivelreumaatikoilla, ei selkärankareumaatikoilla, johon nimenomaan raskauden tuomat muutokset ja painopiste vaikuttaa. Tiedä siis mitä ja ketä uskoa. 

Onnekseni kuitenkin olen säästynyt tämänkin suhteen toistaiseksi vain pienillä kiputuntemuksilla, siitäkin huolimatta, että olen päässyt treenaamaan ja liikkumaan pahoinvoinnin vuoksi laittoman vähän. Normaalisti myös liikunta lisää varmuutta sairauden kanssa pärjäämiseen. Vahva keho, parempi toimintakyky ja kivunsieto, näin ainakin haluan ajatella. Nyt tämäkin puoli on kokenut kolausta. Normaalisti treenaan noin viisi kertaa viikossa, nyt pahoinvoinnin ja heikon syömisen vuoksi treenit on tippunut noin 2–3 kertaa viikkoon ja nekin hyvin kevyesti. Lisätäkseni luottamusta prosessiin, olen hokenut pään sisällä lähes mantran omaisesti sitä, etten ole maailman ensimmäinen raskaana oleva selkäraankareumaatikko ja jos muuta ovat pärjänneet, pärjäisin minäkin. Sen voimalla on menty eteenpäin!

kehollisia muutoksia

Nyt viikolla 10–11 olen myös havainnut urheilurintaliivieni kiristävän ja havahtunut rintojen kasvaneen. Sen lisäksi että rinnat ovat kasvaneet, ne ovat myös järkyttävän arat. Muutoin muita ulkoisia muutoksia en ole havainnut, jos ei nyt yleistä kestoturvotusta lasketa. Jollekin rintojen kasvu voisi olla pelkästään mukava asia, itse en pidä yhtään. Olen aina ollut sinut kroppani ja pienten rintojeni kanssa. Nyt tuntuu, ettei kasvavat rinnat ole yhtään mun juttu. Ne hölskyvät ja niitä joutuu tukemaan huomattavasti enemmän esimerkiksi kireämmillä urheiluliiveillä treenatessa. Joissain tietyissä vaatteissa näyttää naisellisemmalta, eikä se ole yhtään mun juttu. Tämä ainakin vahvistaa sitä, ettei silikoneja tarvitse koskaan edes harkita hehe!

Alkuraskaus on ulkoisesti nihkeätä aikaa. Vatsa on turvonnut, muttei raskaus varsinaisesti näy. Näyttää siis vaan, kun olisi turvonnut ilmapallo, joka ei varsinaisesti boostaa itsetuntoa. Toki kaiken tämän pahoinvoinnin ja muun kestää kyllä, kunhan kaikki menee hyvin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka raskaus on odotettu, toivottu ja tavoiteltu asia, se ei tarkoita, ettei muutokseen saisi liittyä tunteita, jotka eivät ole vain ja ainoastaan positiivisia.

Muita ajatuksia

Huomaan ottavani fyysisest muutokset raskaasti, ei muuten, mutta nimenomaan treenien kannalta. Olen käynyt lenkillä, kuntosalilla ja crossfitissa. Iloisesta ja toivotusta asiasta huolimatta, tuntuu että liikunnan ilo on osittain karissut oman suorituskyvyn laskun myötä ja se ottaa koville henkisesti. Tiedän että monille tämä kuulostaa täysin turhalta valitukselta. Ihmiselle, joka elää ja hengittää liikkumista, niin vapaa-ajalla kuin työn puolesta, ottaa koville, kun ei pysty liikkumaan samalla tavalla, samalla intensiteetillä, saman verran sekä saamaan sitä samaa hyvää tunnetta, jota normaalisti saisi, se on iso muutos. Sykkeet ovat normaalia korkeammat, joka myös pakottaa hidastamaan tahtia. Jokainen painonnostoliike tuntuu vähintään puolet raskaammalta kuin aikaisemmin ja jotenkin sitä on vaikea hyväksyä vielä, kun ulkoisesti ei ole varsinaisia muutoksia.

Haastavaa hyväksymisestä tekee myös se, että treenikaverit ja valmentajat ovat tottuneet osaltani tiettyyn tasoon, jota en yhtäkkiä pysty enää ylläpitämään. Tietenkin myös he huomaavat suorituskyvyn laskun ja kehottavat nostamaan painoja ja tekemään kovemmin sekä nopeammin, toki tietämättä syytä. Kuitenkin kun raskaus on vielä niin alussa, ei varsinaisesti haluaisi vielä kertoakkaan. Ristiriitainen tilanne, joka aiheuttaa vaan sisäistä ärsytystä ja omaa huonommuuden tunnetta siitä, ettei pysty suoriutumaan samalla tasolla, kun aikaisemmin. Jollekin kaikki tämä voi kuulostaa hyvinkin turhamaiselta kitinältä, mulle kuitenkin nämäkin fiilikset ovat todellisia.

Kokonaisuudessaan viikoilla 10–11 tapahtui paljonkin isoja asioita varhaisultra ja reumakontrolli. Nyt sain ainakin haluttua konkretiaa sisällä kasvavasta tyypistä ja selkeyttä reuma asiaan. Ompahan taas pari asiaa vähemmän jatkuvasti kasvavalta to do- listalta ja mielen päältä. Odotan jo sitä, että pääsee kertomaan uutisesta perheelle ja läheisille. Pelkästään tämän ajatteleminen nostaa palan kurkkuun ja kostuttaa silmät. Apua miten jännittävää!

<3 Kiira