Ohjelmaa aikuisten juhliin!

Viime viikolla alkoi arki ja se tarkoitti koulun ja töiden käynnistymistä taas täysipainoisesti. Sen lisäksi mulla oli heti viikon kärkeen iso ravitsemustieteiden tentti. Kaikki iski vasten kasvoja siis oikein rytinällä. Viikonloppuna vietettiin mun 30v synttäreitä kavereiden kesken. Mun oikea päivä oli jo maaliskuussa, jolloin mun lähimmät ystävät ja perhe järkkäsikin ihanat yllätysjuhlat. Tarkoitus oli juhlistaa myös kavereiden kesken, mutta sitten iski alkuvuoden korona ja ne peruuntuivat.

Olin jo kertaalleen kuopannut juhlasuunnitelmat, kunnes kaverit sai mut nyt kesällä ylipuhuttua. Nyt on huikeat synttärit takana ja eipähän ainakaan jää harmittelemaan että olisipa sittenkin pitänyt järkätä!

Mun juhlissa on aina jotain ohjelmaa, pelejä tai kisoja. Tiedän että ohjelma jakaa ihmiset aikalailla joko tai kastiin, mutta suurin osa mun kavereista on kilpailuhenkisiä ja pitää myöskin pienistä kisoista. Muutoinkin musta ohjelmanumerot ja muut vastaavat luo tunnelmaa, etenkin jos juhlissa on toisilleen tuntematonta jengiä ja pitää meininkiä yllä.

Kyselin instagramissa teiltä lukijoilta aktiviteettivinkkejä aikuisten juhliin ja jaan ne nyt kootusti teidän toiveiden mukaisesti. Ennen niiden jakamista pakko vinkata mun vanhasta postauksesta täällä blogissa, sillä viime vuonna juhlin mun synttäreitä pienemmällä porukalla meillä kotona ja järjestin silloin ystäville Jätkäsaaren Survivor teemaiset synttärit. Alkuun kisailtiin ryhmissä ja sitten yksilöinä. Voittajalle oli luvassa tietenkin palkinto. Kotiin oli piilotettu amuletteja ja muista vastaavia. Tämä oli huikea menestys ja vieraat tykkäsi ihan sairaasti. Käy lukemassa lisää viimevuoden synttäriohjelmasta TÄÄLTÄ!

Tässä tulee teidän lähettämiä vinkkejä ja ohjelmaehdotuksia aikuisten juhliin. Jätän tästä pois ne mitkä olivat viikonlopun synttäreilleni, mutta pääsette lukemaan niistä myöhemmin kun koostan juhlista kokonaisuudessaan oman postauksen.

Ohjelmaa aikuisten juhliin:

Mysteeriboksi

Hanki iso pahvilaatikko johon teet aukot käsille. Boksin sisään hanki haluamasi määrä esineitä tai asioita, joita vieraat joutuvat arvuuttelemaan. Mysteeriboksia voi olla yksilöinä tai sitten arvuutella joukkueittain. Arvuutella voi tietyn aikarajan sisällä (esimerkiksi 1min aikaa arvata) tai sitten rauhassa ja yksi kirjaa arvuutuksen ylös. Muut eivät saa olla tilanteessa osallisena. Mysteeriboksin sisällössä vian luovuus on rajana.

Emojitietovisa

Ensiksi päätätte pelaatteko pareittain vai yksilöinä. Valitsette spotifysta jonkin tietyn soittolistan (esimerkiksi ”isoimmat hitit” tai itsetehty lista). Sen jälkeen valitaan listasta (tai joku antaa ja valitsee) kappaleen, josta lähdetään kirjoittamaan whatsappiin joku biisin kohta käyttäen vain emojeita. Tämä lähetetään osallistujien yhteiseen whatsapp ryhmään ja se pari tai yksilö saa pisteen joka arvaa ekana.

Kumiukko alias

Tämä ei ole virallinen nimi. Pelio on ilmeisesti alkuperältään virolainen ja pelin nimi taitaa olla ”ants tekeeb”. Tarkoituksena on hankkia esim puhallettava barbara/nukke ja nostaa kortteja joissa on erilaisia tekemisiä. Sinun tehtävä on demonstroida tekeminen kumiukolla ja muiden tehtävä on arvata aktiviteetti. Uskon että tämä on haastavampaa kuin uskoisi ja saattaa olla hyvinkin huvittavaa!

Jäinen T-paita

Pienemmällä porukalla tätä voi tehdä yksilöinä tai sitten yhdessä tiiminä. Esivalmisteluina sinun tulee kastella T-paita (yhtä monta paitaa kuin joukkueita) ja pakastaa se. Joukkueiden tehtävä on sulattaa paita ja saada se jonkin osallistujan päälle laitettua. Voittaja on luonnollisesti se joka suoriutuu tehtävästä ensimmäisenä.

Kanamunaviesti

Viesteissä vain luovuus on rajana. Viestiä voidaan tehdä yksilöinä siten että pitää mennä jokin tietty matka tietyllä tavalla tai jonkin esineen kanssa. Esimerkiksi lusikka suussa jossa on kananmuna. Kananmuna pitää pysyä ehjänä samalla kun kulkee tietyn matkan.

Tulitikkuviesti

Välineiksi tarvitaan sukkahousuja, tennispalloja sekä tulitikkurasioita. Sukkahousuihin pujotetaan tennispallo ja ne sidotaan lanteille. Tavoitteena on kuljettaa tulitikkurasia tietyn matkaa, käyttäen vain sukkahousuissa heiluvaa tennispalloa. Kädet tulee olla koko suorituksen ajan seläntakana.

Beer bong

Beer bong on varmasti useammalle tutu. Siihen tarvitset muovimukeja sekä pingispallon. Kupit asetetaan pöydän molemmille päädyille ja tavoitteena on heittää pallo toisen tiimin kuppiin. Jos pallo laskeutuu mukiin suoraan ilmasta, tulee kyseisen joukkueen juoda mukin sisältö ja poistaa kuppi pöydältä. Mikäli pallo kimpoaa mukiin pompun kautta, tulee joukkueen juoda ja poistaa kaksi mukia pöydältä. Pomppivaa palloa saa kuitenkin yrittää estää käsillä. Hävinnyt joukkue on se kenen mukeja ei ole enää pöydällä.

Bilebingo

Tee lappuja joissa on ruudukot. Kirjaa sinne asioita, joita vieraiden tulee bongata juhlien aikana (esimerkiksi kaikki tanssii, kukaan ei istu, kakkua tippuu pöydälle yms.). Jos näet kyseisen asian saat ruksita kyseisen ruudun. Voittaja on se joka saa ensimmäisenä ruksattua vaakasuoran tai pystysuoran rivin ja huutanut BINGO.

Tuolileikki

Tätä mä olen leikkinyt pienenä lastenjuhlissa, mutta miksei se toimisi jonkin kisailujen yhteydessä aikuistenkin partyissä. Eli aseta tuoleja tai muita istuma-alustoja 1 vähemmän kuin osallistujia. Laita biisi soimaan ja kun kappale loppuu (kun painat stop) niin osallistujien tulee löytää istumapaikka. Se ketä jää ilman tippuu pelistä. Voittajan on se joka löytää paikan viimeisenä.

Salatehtävä

Salatehtävät on musta best ja niitä olen itsekin aikaisemmin käyttänyt. Vieraiden sisään tullessa anna heille huomaamattomasti lappu johon olet kirjoittanut kyseiselle henkilölle sopivan salatehtävän. Salatehtävä tulee aina suorittaa siten että joku on sitä todistamssa. Mitä oudompia ja hieman noloja sen hauskempia (kuitenkin vieraat ja mukavuusalue huomioiden). Kun salatehtävä on suoritettu tulee siitä kertoa. Illan jossakin kohti paljasta että sinulla on ollut salatehtäviä ja yleensä saatte siitä hyvät naurut ja stoorit jotka voitte jakaa kaikkien kesken.

Taideteos

Hanki iso canvas ja maaleja. Vieraskirjan sijaan vieraat tekevät sinulle maalauksen. Jokainen osallistuja käy vuorotellen maalaamassa canvakseen jotain ja näin saat muiston osallistujista. Hauskaa siinä on se ettet tiedä mitä kukakin on tehnyt!

Musavisa

Tee soittolista kappaleista ja soita niitä aina tietyn ajan, esimerkiksi 30sekuntia kappaleen alusta. Voittaja on se henkilö tai joukkue joka arvaa eniten oikein.

Tanssikisa

Valitse ennakkoon jotkin tietyt tunnetut tai tuntemattomat kappaleet. Tällaisia voi olla esimerkiksi macarena tai jotkin tiktok biisit. Anna joukkueille X-aika esimerkiksi 5 minuuttia aikaa suunnitella tanssi tai esimerkiksi kappaleen kertosäe. Kuvaa ne instagramiin ja annan seuraajiesi päättää voittaja. Tässä pääset kivasti osallistuttamaan seuraajiasi mukaan ja voittajan valinta on sinulle puolueeton.

Mysteerimaut

Sulje osallistujien silmät ja syötä heille lusikallinen jotain tiettyä asiaa, kuten pilttiä, sinappia tai rahkaa. Osallistujien tulee sokkona arvuutella syömänsä asia ja näin kerryttää pisteitä.

Ilmapallon puhkominen

Puhalla ja täytä tarvittava määrä ilmapalloja sido ne narunpäähän ja naru nilkkaan. Yritä rikkoa toisten ilmapalloja ja pitää omasi ehjänä. Voittaja on se kenen pallon on viimeisenä ehjä.

Kahoot

Mikäli kahoot konseptina ei ole sinulle tuttu niin pääset tutustumaan siihen osoitteessa: https://kahoot.com Siellä pääset luomaan omia tietovisoja kysymyksen tai kuvan kera. Kirjautumisen ja kysymysten jälkeen osallistujat menevät omilla puhelimillaan osoitteeseen: https://kahoot.it ja kirjautuvat tietovisasi pin tunnuksella. Tämä on nopeatempoinen, kiva ja koukuttava. Meillä on esimerkiksi viimeiset kaksi jouluaattoa pelattu kahoottia sukulaisten kesken!

Tietovisa

Tietovisa juhlakalusta on usein helppo ja toimiva toteuttaa. Keksi kysymyksiä itsestäsi joko siten että vastaus tulee tietää tai sitten niin että annat 2-4 vastausvaihtoehtoa valmiiksi. Se toimii hyvin myös isommalla porukalla siten, että tehdään joukkueittain. Tällöin osallistuvat joutuvat kommunikoimaan keskenään ja samalla tutustuvat toisiinsa. Tämä on hyvä tapa murtaa jää juhlissa, joissa on paljon toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Parasta tässä on myös se että lapsuudenystävä saattaa tietää täysin eri asioita kuin vanhemmalla iällä tutustunut kaveri.

Ihmistwister

Tee lappuja valmiiksi jossa on eri tai samoja ruumiinosia tyylillä: Olkapää-olkapää, jalka-reisi, käsi-peppu tai pää-rinta. Jokaiselle parille nostetaan vuoronperään lappu jonka tulee pysyä kyseisten ruumiinosien välissä. Voittaja on se joka saa pidettyä laput tippumattomina ja suoritettua eniten annettuja tehtäviä.

kananmunankuorinta

Keitä kanamunia koviksi. Anna Jokaiselle osallistujalle oma muna. Kisa kuka saa kuorittua munan ensimmäisenä vasemmalla kädellä (jos on vasempikätinen niin silloin oikealla kädellä). Tästä voi lopuksi tehdä vaikka munavoin niin ei mene ruokaa hukkaan! 😉

Kynäviesti

Välineiksi tarvitset narua, kyniä sekä pulloja. Anna jokaiselle joukkueelle kyseisiä välineitä yhdet. Sido kynä naruun ja naru lantiolle. Viestinä jonon ensimmäinen juoksee pullolle ja koittaa saada kynän pullonaukosta sisään. Kun tämä on suoritettu juostaan takaisin ja jonon seuraava lähtee suorittamaan tehtävää. Voittaja on se kenen tiimi suoriutuu ensimmäisenä. 

Mafioso

Tästä löytyy loistavat ja selkeät ohjeet täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mafioso

Pullonpyöritys

Toimii hyvin myös isommalla porukalla. Välineiksi tarvitset vain tyhjän pullon. Pyöritä pulloa ja se keneen pullo osoittaa saa valita totuuden tai tehtävän. Edellinen vastaaja saa päättää seuraavan kisaajan totuuden tai tehtävän.

Alias

Alias on klassikko mutta musta aina niin hauska ja toimiva. Aliasta voi pelata siten että kerätään pisteitä yksilöinä tai ryhmänä. Alias toimii niin pantomiimina, piirtäen kuin sanoja selittäen.

Tanssiketju

Menkää piiriin. Ensimmäinen aloittaa keksimällä yhden tanssiliikkeen. Piirin seuraava toistaa kyseisen tanssiliikkeen ja keksii siihen päälle oman liikkeen. Jonon kolmas toistaa kaksi ensimmäistä ja lisää jälleen omansa. Pelistä tippuu pois se ketä unohtaa liikkeet. Voittaja on se joka jää viimeisenä jäljelle.

Tutustumisbingo

Laita bingoruuduille faktoja osallistujista. Voittaja on se joka on saanut selvitettyä faktoja siten, että saa ruudukkoon pysty tai vaakasuoran. Tämä on hyvä tapa saada ihmiset tutustumaan toisiinsa juhlissa jossa ihmiset eivät tunne toisiaan.

Kuvaus nurkkaus

Järjestä juhliisi kuvausnurkkaus tai kuvausseinä, jossa vieraasi voivat käydä ottamassa kuvia. Näin saat kivoja muistoja vieraistasi ja voit koota ihanan muiston juhlista.

Mysteeripussi

Jokainen vieras tuo jonkin pienen esineen. Juhliin tullessa esine laitetaan isoon pussiin siten, ettei kukaan näe kyseistä esinettä. Kun kaikki ovat saapuneet otetaan esine yksi kerrallaan esiin ja arvuutellaan kenen osallistujista se voisi olla. Kun esine on arvattu oikein niin kyseinen henkilö voi kertoa miksi valitsi juuri tämän esineen.

Älä jäädy!

Kaksi joukkuetta joista tulee aina yhdet pelaajat vuorotellen. Pelaajille annetaan aina jokin aihe, jota suoritetaan. Se kumpi jäätyy tai mokaa ei saa pistettä. Aiheina voi olla esimerkiksi kysymyksellä kysymykseen vastaaminen, tietyn asian kuten eläinten luetteleminen, kahdella K alkuisella kirjaimella vastaaminen tai mitä tahansa ikinä keksit. Mikäli vastausta ei tule heti, toinen joukkue saa pisteen.

Osa peleistä sopii osana isompaa kokonaisuutta, esimerkiksi olympilaisia ja osa taas toimii yksittäisinä ohjelmanumeroina paremmin. Toivottavasti sait uusia vinkkejä tuleviin tapahtumiisi. Mikäli sulla on vielä jokin jota ei listassani ollut, niin jaa ihmeessä se meille kaikille kommentteihin!

-Kiira

6 vastausta artikkeliin “Ohjelmaa aikuisten juhliin!”

  1. Kivoja ideoita, kiitos 😊. Kertoisitko esimerkkejä noista salatehtävlstä?

    1. Myönnän etten muista mitä salatehtäviä mulla tuolloin oli kun tosta kulunut jo sen verran aikaa. Tehtävät oli kuitenkin jotain tyylillä: ”vertaile hauiksia jonkun toisen vieraan kanssa”, ”kerro vitsi jollekkin ketä et entuudestaan tunne”, ”Laula pätkä kaija koon kappaletta”, ”kiljahda 5x eri tilanteissa” ja siis tyylillä tätä luokkaa 😀

    1. Ompa kiva kuulla, toivottavasti sait idiksiä. Mahtavia synttärijuhlia sinne! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *