Heippa kaikki herkkusuut! Vihdoin ja viimein sain kuvat kamerasta ja siirrettyä tänne blogiin, sillä monet innokkaat on jo malttamattomana laittanut viestiä, että missä banaani-suklaa-tuorepuuron resepti viipyy! Nyt odottaminen palkitaan vihdoin ja viimein.
Puuron ainekset kahdelle:
1tlk Barebellsin proteiini banaani sheikkiä
2dl Kaurahiutaleita
2rkl Chiansiemeniä
2rkl Raakakaakao (tai kaakao) jauhetta
1-2dl maustamatonta jugurttia (myös kasvipohjaiset jugurtit käy)
Ohje:
Lisää kaikki keskenään sekaisin ja anna tekeytyä vähintään tunti, sillä chiansiemen imee itseensä nestettä ja niiden turpoaminen vie hetken aikaa. Itse valmista puuron yleensä jo illalla seuraavaa aamua varten valmiiksi. Etenkin alussa tuorepuuroa kannattaa sekoitella muutamaan otteeseen tasaisen koostumuksen takaamiseksi, sillä chiansiemenet liimautuvat herkästi toisiinsa ja näin saat miellyttävämmän koostumuksen. Lisää nestettä tarvittaessa jos pidät löysemmästä koostumuksesta. Nesteeksi käy Proteiinijuoman lisäksi vesi, kauramaito tai maito.
Lisää päälle haluamasi lisukkeet. Omaa puuroa tällä kertaa koristaa pilkottua Barebellsin toffee core proteiinipatukka, cashewpähkinöitä, banaanisiivuja sekä kookoshiutaletta. Laskin huvikseen alle yhden annoksen makrot banaani-suklaa-proteiinipuurosta.
Yksi annos sisältää:
372kcal
28,4g proteiinia
10g rasvaa (3g tyydyttynyttä ja loput tyydyttymätöntä rasvaa)
35,9g hiilihydraattia
10g kuitua
Muistakaa merkkailla jos testailette reseptiä niin pääsen ihastelemaan teidän luomuksia ja mahdollisesti jakamaan niitä instagramissani! <3
Alkuun mainittakoon ettei kirjoitus ole tehty kaupallisessa yhteistyössä vaikka niin voisi helposti kuvitella. Sain postaus idean seuraajieni innoittamana, kun saan satunnaisesti kyselyitä stooreissa vilahtavista Foodinin tuotteista. Foodinin tuotteita olen käyttänyt pitkään, jo ennen yhteistyömme alkua. Olen kiitollinen kun saan tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, jonka arvot ovat kohdallaan, tuotteet laadukkaita sekä monipuolisia. Se kuitenkin mainittakoon että Foodin on yhteistyökumppanini ja tässä postauksesa näkyvät tuotteet on saatu.
Mitkä ovat suosikki tuotteeni Foodinilta?
Heti asiaan tietenkin! Tätä kysyttiin instagramissa ja voi että kun on vaikea vastata. Aloin rustaamaan lemppari tuotteita vastauksena instagram seuraajalleni , kunnes parin tuotteen sijaan olinkin laittanut listan about kaikista tuotteista joita kotoani löytyy. Helpolta kuulostava tehtävä olikin siis mahdottomuus. Heh!
Ensin ihastuin raakasuklaarouheeseen (dark 72%), sitten rakastuin kaakaonibseihin! Kaakaonibsejä tulee käytettyä jos ei päivittäin niin ainakin useana päivänä viikossa. Kaakaonibsit on kuorittuja ja rouhittuja kaakaopapuja. Niitä ei ole kypsennetty eli niissä on kaikki hyödylliset ravinteet vielä tallella. Kaakaopapu pitää sisällään lukuisia mineraaleja, kuten rautaa, sinkkiä, kuparia ja magnesiumia. Kaakaonibsit on toki raakasuklaarouheeseen verrattuna karvaamman makusia, koska raakasuklaarouheessa on mukana kaakaovoita ja se tekee tuotteen koostumukselta sekä maultaan suklaisen pehmeämmän. Siitä huolimatta olen jäänyt nibsien rouskuvaan rakenteeseen ja makuun koukkuun ja niitä tulee käytettyä pääsääntöisesti puuron- sekä smoothieiden päällisenä, jugurtissa sekä granolassa. Mikäli lisäät nibsejä itse tehtyyn granolaa/mysliin, niin lisääthän vasta kun granola on täysin jäähtynyt.
Toisena mainittakoon Foodinin Agavesiirappi. Käytän tätä tuotetta happamien marjojen päälle tuomaan makeutta, banaanilettujen päällisenä, puurossa tai muutoin kun haluan tehdä jostain makeasta syötävästä astetta herkumman. Okei myönnän! Olen myös joskus saattanut makeahimoissani kauhaista tätä lusikallisen suoraan suuhun. Meillä ei juuri valkoista sokeria löydy joten Agavesiirappi on mun valinta makeutukselle. Toki sokeri on aina sokeria, mutta esimerkiksi valkoiseen sokeriin tai hunaajan verrattuna Agavella on pienempi glykeeminen indeksi. Glukeeminen indeksi kuvaa ruoka-aineen imeytyvien hiilihydraattien aiheuttamaa vaikutusta verensokerissa. Mitä suurempi glykeeminen indeksi sen radikaalimmin veresokeri kohoaa. Agave on siis tästä näkökulmasta hitusen parempi vaihtoehto.
Mausteet Foodin on lanseerannut vasta hetki sitten ja nämä oli kauan odotettu tuotesarja. On ihanaa kun maustepurkit ovat isompia kuin kaupoissa olevat ja sen lisäksi ne on sairaan nättejä. Ei haittaa vaikka näkyy hyllyllä. Vaikka kaikkia mausteita kuluu, mun top kolmonen niistä on lakritsijauhe, inkiväärijauhe ja vaniljajauhe. Käsisydämellä Foodinin lakritsijauhe on PARASTA IKINÄ. Sen parempaa en ole koskaan maistanut. Kuivatut hedelmä dibattuna lakritsijauheeseen tai leivonta kyseisestä tuotteesta niin nam! Toimii myös ihan puuron tai jugurtinkin päällä, testattu on! 😀 Inkiväärijauhe on ihanaa. Se toimii niin makeassa kuin suolaisessa ruuanlaitossa. Vaikka ylivoimaisesti eniten sitä menee smoothien ja tuorepuurojen joukkoon, löytää se tiensä usein myös kanaruokien maustamiseen. Se mikä tekee juuri tästä vaniljajauheesta hyvän on se, että tässä tuotteessa ei ole lisättyä sokeria eli myös tätä vaniljaa voi heittää smoothien ja puurojen sekaan.
Ollaan tässäkin täysin rehellisiä, en voinut alkuun sietää kookosvettä. Nyt mun keho suorastaan himoitsee sitä. Toki oon muutenkin vähän hidas lämpeämään uusille jutuille, mutta tähän on lämmetty ja täysillä! Superkylmä kookosvesi saunassa tai hikisen treenin päätteeksi on jotain parhautta! Oikeasti oikeasti paljon treenaavana mä olen huomannut myös oikeeta vaikutusta nesteyttäjänä. Mulla on päiviä (tai oli ennen koronaa) kun teen oman treenin ja sen lisäksi ohjaan superhikisiä tunteja kuten sispyöräilyä. Se hien määrä ja jano on jotain, mitä edes tavallinen vesi ei tyydytä vaikka joisi kuinka vettä. Olen huomannut merkittävän eron juotuani kookosvettä, tuntuu että keho nesteytyy paremmin kookosveden sisältämien elektrolyyttien vuoksi.
Tämä seuraava asia on luokkaa ei ehkä pitäisi sanoa ääneen. Koska mä olen huono olemaan hiljaa, kerron sen kuitenkin. Kookosvesi on myös krapuloiden pelastaja! Varmasti samaisten elektrolyyttien vuoksi. Mä kärsin siis järkyttävistä kankkusista ja oikeastaan ihan vain sen vuoksi en juuri käy paria kertaa vuodessa enempää viihteellä. Saatan saada krapulan ihan vain parista viinilasillisesta, uskomatonta mutta totta. Olen huomannut myös dagen eftereiden helpottuvan kun hörppii kookosvettä enne ja jälkeen illanistujaisten. Kuumalla kesäpäivällä olen myös tuunannut kookosvedestä ihania alkoholittomia kesädrinksuja sekoittamalla mansikka-kiivisosetta sekä tehnyt tuorepuuroja saadakseni kookoksen makua, ilman kookosmaidon kovaa rasvaa.
En olisi uskonut että kookoksesta on näin moneksi. Kookosamino on soijan kaltaista ja makukin on yllättävän vastaava. Kookosamino toimii käytännössä soijan kaltaisesti ja sopii ruuanlaittoon ja/tai kastikkeisiin täydellisesti. Käytän kookosaminoa monesti kanan marinoinnissa tai wokin maustamisessa. Kookosamino on soijaan verrattuna vähäsuolaisempi ja muutoinkin parempi vaihtoehto lapsille, joille ei suositella soijaa liiaksi syötävän. Tämä tuote ei muuten maistu yhtään kookokselta jos sitä mietit!
Oliiviöljy on tuote joka löytää tiensä tilaukseen joka ikinen kerta. Osassa oliiviöljyjä on kitkerä loppumaku ja ei siksi sovellu juuri paistamisen lisäksi muuhun. Tämä öljy on mielestäni lempeä ja monivivahteinen, juuri sellainen mikä sopii syötäväksi myös sellaisenaan esimerkiksi salaatinkastikkeena.
Viimeisimpänä mutta ei todellakaan vähäisimpänä on Pohjolan marjat- jauhe. Viimeksi pohjolanmarjat pelasti mun aamun kun marjat oli loppu ja lautasella olisi ollut pelkkää puuroa. Ruokalusikallinen jauhetta puuroon ja näin saatiin marjapuuro. 1rkl jauhetta vastaa noin 1dl marjoja. Pohjolan marjoissa on seitsemää eri kylmäkuivattua marjajauhetta sekä lisättyjä maitohappobakteereja. Jauhe sopii täydellisesti puuron, jugurtin, tuorepuuron, chiapuddingin tai smoothien sekaan. Uskon että toimii myös leivonnassa, mutta sitä en ole itse vielä testannut. Mainittakoon että tämä tuote on muuten täysin kotimainen!
On niin paljon monia muita joita haluisin nostaa, kuten viherjauhe, sitruunamehu, riisijauho (josta tulee muuten paras gluteeniton vispipuuro), cashewtahna, kollageenipatukat, suklaat, pähkinät, kvinoa ja linssit) ym. Sun ei auta kun testata ja kuokuttua itse!
Tässä vielä tuorepuuron ohje jota tein muutama päivä takaperin sekä hyvä yleinen runko tuorepuuron valmistukseen:
Tuorepuuron runko (yhdelle)
1dl kaurahiutaleita
1rkl chiansiemen
1dl maustamatonta jugurttia
n. 2dl nestettä (kaura-, riisi, manteli tai lehmänmaito, kookosvesi/maito, mehu tai mehukeitto, smoothie tai vesi)
+ maustaminen
1 rkl Pohjolan marjat (Foodin)
1rkl Sitruunamehu (Foodin)
1dl mustikoita
1/3 tl kardemumma
+ päälliset
Banaanisiivuja, kiiviä, cashewpähkinöitä, kookoshiutaletta sekä tietenkin lemppareita eli kaakaonibsejä.
Tuorepuuroa tehtäessä kannattaa massaa ajoittain sekoitella, jotta chiansiemenet eivät kiinnity toisiinsa. Nesteen määrä myös vaihtelee riippuen siitä pidätkö kiinteämmästä vai löysemmästä puurosta. Itse lisään imeytymisen myötä lisää nestettä, koska pidän löysemmästä puurosta.
Mikäli et ole vielä huomannut niin instagramissa on parhaillaan käynnissä ARVONTA josta voit voittaa 50€ ARVOISEN LAHJAKORTIN FOODININ VERKKOKAUPPAAN! Suuntaa siis TÄSTÄ arvontaan ja käy ihmeessä osallistumassa. Mikäli teillä herää kysymyksiä tuotteisiin liittyen niin kysykää ihmeessä. Mikäli haluat ostoksille Foodinin verkkokauppaan niin pääset suoraan klikkaamalla TÄSTÄ! Muutoin ihanaa perjantaita ja viikonloppua! <3
Tuorepuurot on aikaisten aamujen pelastus! Tuorepuurot on täyttäviä, herkullisia, helppo ja nopea valmistaa sekä makujen variaatioissa vain mielikuvitus on rajana. Jaan teille kaksi överi herkullista tuorepuuron ohjetta, sekä kerron hyvän peruspohjan tuorepuuron valmistukseen. Peruspohjaan pystyt lisätä oman maun mukaan mieluisimpia marjoja ja hedelmiä. Marjoissa suosin ehdottomasti kotimaisia ja hedelmiä käytän aina satokauden mukaan.
Maustamaton tuorepuuropohja (yhdelle)
1 dl Kaurahiutaleita
1 rkl chia siemeniä
2 dl nestettä (yleisimmin käytän kauramaitoa)
n. 1 dl jugurttia (kaura, soija tai tavallinen)
Sanottakoon kuitenkin ettei jugurtti ole pakollinen, riippuen puuron muista lisukkeista. Nesteeksi käy käytännössä mikä tahansa maito tai kasviperäinen vaihtoehto, aina mehuista veteen. Joskus kun puuroa tehdessä olen huomannut kauramaidon loppuvan kesken, olen jatkanut puuroa vedelle ja se on toiminut ihan yhtä hyvin kunhan vain makua tulee muualta, kuten marjoista, hedelmistä tai raakakaakaojauheesta.
Vinkkinä: kauramaidon ja kookosmaidon yhdistelmä tekee puurosta hitusen herkumman. Kookosmaidon kermainen koostumus tuo puuroon ihanaa pehmeyttä maun lisäksi. Kun pohja on kunnossa alkaa kivoin osuus eli ”maustaminen”. Toinen vinkki smoothieta valmistaessasi on, että teetkin smoothieta isomman satsin ja käytät osan siitä seuraavan aamun tuorepuuron maustamiseksi. Mikäli käytät smoothieta puuron maustamiseen, peruspohjan nestettä ei välttämättä tarvitse laittaa niin runsaasti.
Pähkinä-suklaatuorepuuro (yhdelle)
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl chia siemeniä
1 rkl raakakaakaojauhetta
2 dl kauramaitoa
½ murskattu banaani
ripaus sormisuolaa
1 rkl maapähkinävoita
n. 1 dl cashewpähkinöitä ja manteleita
Survo/soseuta banaani. Sekoita kaikki, paitsi maapähkinävoi ja pähkinät keskenään. Pilko pähkinöitä pienemmäksi ja lisää tuorepuuroon noin puolet. Sekoita muutamaan otteeseen ja jätä tekeytymään jääkaappiin 60minuutiksi tai yön yli. Nauttiessasi annosta, lisää loput pähkinät sekä lusikallinen pähkinävoita päälle.
Mansikka-kookostuorepuuro
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl chia siemeniä
150g mansikoita
1 dl kauramaitoa
1 dl kookosjugurttia
1/3 tl vaniljajauhetta
Sulata & soseuta mansikat. Mikäli sattumat ei haittaa niin mansikoiden survominen haarukalla toimii ja nopeuttaa prosessia. Lisää kaikki aineet keskenään sekaisin ja sekoita muutamaan otteeseen ja jätä tekeytymään jääkaappiin 60minuutiksi tai yön yli.
Pähkinä-suklaatuorepuuro on niin syntisen hyvää, että tuntuu hassulta syödä jotain niin herkullista aamupalaksi. Mansikka-kookospuuro taas tuo mieleen lapsena tehdyn mansikkarahkan, tosin sekin paremmalla ravintosisällöllä. Testaa itse jos et usko! 😉
Ihanaa perjantai huomenta sinne ruudun toiselle puolelle! Ei voi muuta todeta että huh miten nopeasti aika menee. Eilen satoi maahan ohut lumikerros tänne pääkaupunkiseudulle ja väkisinkin tuli hieman jouluinen fiilis. Joulufiilistely jakaa aikalailla mielipiteet joko tai. Itse rakastan joulua ja sen tunnelmoinnin aloittamista hyvissä ajoin. Ei niinkään se kaupallinen kulutuspuoli, vaan ennemminkin hämärät illat, luminen maa, kynttilät, rennot kotivaatteet yllä kuunnellen rauhallista musiikkia ja jouluun liitetyt maut, tuoksut ja tunnelmointi.
Mauista puheen ollen, osa instagram seuraajistani tietää että täällä on väännetty jo joulutorttuja sekä riisipuuroa moneen otteeseen ja lämmitelty glögiä lokakuusta lähtien. Torttujen ja puuron lisäksi luumut kuuluvat joulu”ruoka” kategoriaan. Sen lisäksi että popsin niitä kuivatettuina sellaisenaan, olen keittänyt riisipuuron kylkeen luumusopat. Luumusopan lisäksi arkena lähestyttävämpi tapa on tehdä luumuista herkullista tuorepuuroa.
Tämä tuorepuuro on vatsaa boostaava, sillä luumut tunnetusti edistävät vatsan toimintaa kuidun ja sorbitolin ansiosta. Chiansiemenet sisältävät runsaasti hyviä ravintoaineita kuten proteiinia, kuitua, antioksidantteja sekä rasvahappoja siinä missä pellavansiemenrouhekkin. Tämä resepti on siis TÄYNNÄ vatsan toiminnan kannalta edistäviä aineksia, unohtamatta tietenkin herkullista makua!
Alla olevasta ohjeesta tulee annos kahdelle!
Chiageeli:
2 rkl chiansiemeniä
1,5 dl kookosmaitoa
1/3 tl vaniljajauhetta
Halutessasi makeutusta esim agavesiirapista!
Sekoita chiageelin aineet keskenään ja anna tekeytyä jääkaapissa noin. 30min välillä sekoittaen.
Luumutuorepuuro:
2 dl kaurahiutaleita
100-150g kuivattuja luumuja
1 dl vettä
2 dl kauramaitoa/nestettä
1,5 dl maustamatonta jugurttia/rahkaa
1/3 tl kardemummaa
½ tl ceylon kanelia
Kuvan Ceylon kaneli saatu yhteistyössä Foodinin kanssa!
Ohje:
Laita luumut pehmenemään noin puoleksi tunniksi desiin vettä. Halutessasi voit myös lisätä kokonaisen 200g luumupussin, mikäli pidät vieläkin luumuisammasta mausta. Kun luumut ovat hieman pehmenneet, survo ne tasaiseksi massaksi veden kanssa tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Lisää kaurahiutaleet, luumusose, jugurtti, kauramaito sekä mausteet yhteen. Sekoita tasaiseksi massaksi ja anna tekeytyä noin 15min. Voit tehdä molemmat osat myös ennakkoon ja antaa tekeytyä yön yli, jolloin puuro on heti aamulla valmis nautittavaksi. Kokoa annos ja nauti vatsaystävällisestä herkusta!
Suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan tätä ihanaa vatsaystävällistä herkkupuuroa, mikäli olet vähäänkään luumun ystävä. Luumun makua pystyt säätelemään niiden määrän mukaan. Luumun, kauran, kardemumman ja kanelin ansiosta yhdistelmä tuo mieleen myös korvapuustin makumaailmaa. Voiko siis täydellisempää kokonaisuutta olla?
Kuvan Ceylon kaneli saatu yhteistyössä Foodinin kanssa!
Puuro sopii täydellisesti täyttävyytensä vuoksi aamu-, ilta- tai välipalaksi. Herkullisia hetkiä ja ennen kaikkea ihanaa & rentoa viikonloppua! <3
We may request cookies to be set on your device. We use cookies to let us know when you visit our websites, how you interact with us, to enrich your user experience, and to customize your relationship with our website.
Click on the different category headings to find out more. You can also change some of your preferences. Note that blocking some types of cookies may impact your experience on our websites and the services we are able to offer.
Essential Website Cookies
These cookies are strictly necessary to provide you with services available through our website and to use some of its features.
Because these cookies are strictly necessary to deliver the website, refusing them will have impact how our site functions. You always can block or delete cookies by changing your browser settings and force blocking all cookies on this website. But this will always prompt you to accept/refuse cookies when revisiting our site.
We fully respect if you want to refuse cookies but to avoid asking you again and again kindly allow us to store a cookie for that. You are free to opt out any time or opt in for other cookies to get a better experience. If you refuse cookies we will remove all set cookies in our domain.
We provide you with a list of stored cookies on your computer in our domain so you can check what we stored. Due to security reasons we are not able to show or modify cookies from other domains. You can check these in your browser security settings.
Other external services
We also use different external services like Google Webfonts, Google Maps, and external Video providers. Since these providers may collect personal data like your IP address we allow you to block them here. Please be aware that this might heavily reduce the functionality and appearance of our site. Changes will take effect once you reload the page.
Google Webfont Settings:
Google Map Settings:
Google reCaptcha Settings:
Vimeo and Youtube video embeds:
Privacy Policy
You can read about our cookies and privacy settings in detail on our Privacy Policy Page.