Rv 18 tienoilla en vielä tuntenut mitään liikkeitä. Sen sijaan tuntuu siltä, että vatsa on nyt enemmän tullut esille tai ainakin vaatteet kiristävät yhä enemmän. Tästä huolimatta vatsa on vielä sellainen, että sen saa piilotettua rennoilla vaatteilla hyvin niin halutessaan. Lantionseutu ja vatsa tuntuun myös paineiselta, etenkin kumarruksista ylösnousu tuntuu erikoiselta alavatsassa. Myös yölliset äkilliset kiertoliikkeet ja kyljen kääntämiset tuntuvat epämiellyttäviltä, aiheuttaen vihlaisevaa tunnetta vatsaan. Vihlaiseva tunne on sen verran voimakas, että jokaiseen asennonvaihtamiseen herää ja se tietysti vaikuttaa jälleen unen laatuun, joka ei muutenkaan ole ollut priimaa tähän mennessä.
Luopumisen tuskaa
Pahoinvoinnin lievitettyä olen pystynyt liikkumaan säännöllisesti noin 3–4 kertaa viikossa. Rv 18 ja käyn edelleen lenkillä, salilla, tenniksessä sekä crossfitissa. Tosin nyt muuttuvan kehon realiteetti iski ensimmäistä kertaa kunnolla päin kasvoja ja meinasin purskahtaa itkuun crossfit tunnilla tajutessani joutuvan luopumaan pian monista rakkaista intohimoistani. Vaikka ulkoisesti raskaus ei näy tai rajoita merkittävästi toimintakykyä, monet liikkeet tuntuvat epämiellyttäviltä, etenkin crossfitin lajissa. Tiesin että pian tulee aika, kun joudun jättäytymään lajista pois, vaikka tuntuu että pääsin sen ihan vastaa hetki sitten kunnolla starttaamaan.
Ei sillä, etten voisi käydä crossfitissa, mutta väkisinkin joutuisin skaalaamaan ja muuttamaan niitä liikkeitä, joiden vuoksi crossfitissa erityisesti käyn toisiin helpompiin liikkeisiin, eikä tämä varsinaisesti tuo sitä intohimoa, minkä vuoksi esimerkiksi alun perin aloitin kyseisen lajin. Disclaimerina sanottakoon, että luopuisin silti vaikka jokaisesta harrastuksestani tulevan lapsen vuoksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei luopuminen omasta entisestä normaalista tuntuisi pahalta tai aiheuttaisi sopeutumisen tuskaa, etenkään kun liikkuminen on sekä työni, harrastukseni, intohimoni sekä tapa käsitellä tunteita.
Raskaus on iloinen asia, mutta samalla ainakin itse koen ristiriitaisia tunteita siitä. Vaikka tavallaan on etuoikeutettu ja kiitollinen olo siitä, että naisena pystyn ja saan kokea raskauden ja synnytyksen. Kääntöpuolena tuntuu epäreilulta, että itse joutuu luopumaan niin monesta omasta tärkeästä asiasta, vaikka samalla kumppani saa elää täysin haluamallaan tavalla (näin niin kuin karkeasti). Toki tiedostan näiden fiiliksien olevan voimakkaampia varmasti nyt alkuvaiheessa, kun kaikki on niin uutta ja koko ajan joutuu sopeutumaan ja käsittelemään mielen sisällä uusia asioita.
Pelko
Edelleen pelottaa puhua ja iloita raskaudesta ääneen vaikka mennäänkin jo Rv 18. Takaraivossa jyskyttää vielä alkuvaihe ja sen tuoma keskenmenon pelko, vaikka ensimmäinen kriittinen kolmannes onkin jo ollut hyvän tovin takanapäin. Elämme edelleen kumppanin kanssa omaa ”salaista” vauvakuplaa ja muutoin pyrin elämään mahdollisimman ”normaalisti”, ikään kuin en olisi raskaana. Myös muiden suhtautuminen ja ajattelutavan muutos minua kohtaan pelottaa, miten he tulevat näkemään minut jatkossa. Olenko vain se joku raskaana oleva tyyppi enkä se Kiira mihin muut on tottuneet? En halua puhua raskaudesta liikaa, ettei muut kyllästy ja vähennä yhteydenpitoa, lopeta kutsumista tapahtumiin tai muuta vastaavaa. En halua olla se tyyppi, joka ei muusta puhu kuin raskaudesta ja lapsesta. En halua olla se tyyppi, joka muuttuu täysin kadottaen oman normaalin persoonansa ja sen myötä etääntyy ystävistä. Tämä typerä ajatus estää ulkopuolisille ja ystäville fiilistelyn, vaikka samalla kaipaa asian jakamista myös muille kuin kumppanille. Tuntuu että elää pidätellen itseä vain siksi, että myös ympärillä olevat tottuisi ajatukseen muutoksesta.
Välillä yksinjäämisen pelko nostaa pintaansa, vaikka tiedostaakin elämän muuttuvan ja jäävänsä väkisin ulkopuolelle suuresta osasta asioita, joissa aikaisemmin ollut mukana. Etenkin tuleva kesä jännittää, kun ihmiset aktivoituvat kesän ja lomien myötä tekemään enemmän asioita. Vaikka energiaa alkaakin olemaan enemmän, jaksaako silti pysyä muiden perässä? Miltä poisjääminen ja luopuminen tuntuu, jos ja kun tilanteita tulee enemmän kesällä vastaan? Ne ovat kysymyksiä, joita vain aika näyttää. Tätä prosessia koittaa käydä läpi jo mielessä ja valmistella itseä kesään. Tiedostaa että jostain pitää luopua saadakseen tilalle jotain uutta, mutta luopuminen ei ole niin helppoa henkisesti, ainakaan vielä, kun sylissä ei ole sitä konkreettistaa syytä.
Vertaistuen kaipuu
Nyt kun tapahtuu niin paljon uutta, toivoisi olevan enemmän vertaistukea samanhenkisistä ja samassa tilanteessa olevilta henkilöiltä. Kavereille pystyy puhumaan, mutta muutoksen pelon vuoksi vain vähän kerrallaan ja etenkin silloin, jos he kysyvät, ei mielellään oma-aloitteisesti. Olen kuitenkin jo tässä vaiheessa todennut, ettei erilaiset vauvaryhmät facebookissa yms. ole juttuni. Siellä on jos jonkinlaista tyyppiä (jaa hyvä niin), mutten kaipaa vain jotain tyyppiä kenen kanssa jakaa asioita, vaan oman henkistä henkilöä ja se tuntuu tuntuu kyseisissä ryhmissä olevan vaikea saavuttaa. Lisäksi ryhmissä on itselle niin uskomattomia asioita, etten koe samaistuvani ryhmien stressihysteriaan tai muuhun yhtään ja kaikki liiallinen vouhotus vain ahdistaa. Parempi siis tässä kohti vain pysyä kaukana kyseisistä ryhmistä.
Sikiön ensiliikkeet
Vaikka käytännössä ensiliikkeitä voi tuntea jo viikoilta 16 eteenpäin, itse havahduin ensiliikkeisiin vasta Rv 19 lähtien. Voi olla, että tunsin jotain pientä aikaisemminkin, mutta nyt liikkeet olivat selkeitä sekä päivittäisiä, ettei kyse voinut olla muusta. Ensimmäisten liikkeiden tunteminen oli mahtavaa ja surrealistista, siellä se oikeasti on ja liikkuu. Etenkin kun rauhoittuu esim. istumaan tai makaamaan, liikkeitä havaitsee selkeämmin. Myös selinmaate huomaan liikkeiden lisääntyvän selkeästi. Itselle liikkeet tuntuvat selkeästi, mutta mahan päältä puoliso ei vielä pystynyt liikkeitä tuntemaan. Iltaisin liikkeet ovat sen verran voimakkaita tai sitten vain en ole vielä tottunut niihin, että säpsähdän jokaisesta potkusta unihorroksesta hereille.
Tulevilta viikoilta eniten odottaa rakenneultraa, joka lähestyy kovaa vauhtia. Jännittää onko vauvalla kaikki hyvin ja kieltämättä sukupuolen selvittäminen kutkuttaa. Ei sillä, että itsellä olisi toiveita suuntaan tai toiseen, mutta tekeehän se kaikesta vieläkin konkreettisempaa. Innolla ja jännityksellä siis odottaen!
Seuraavat fiilikset ovat rv 14 – 17 (30.3 eteenpäin), jolloin suurin pahoinvointi alkoi helpottumaan sekä energiaa alkoi pikkuhiljaa riittämään muuhunkin kuin töissä käymiseen sekä nukkumiseen. parempien vointien myötä aloin tuntemaan itseäni taas enemmän normaalimmaksi, omaksi itsekseni.
Vaikka energiat eivät olekaan samaa luokkaa mitä normaalisti, nyt pystyy edes miettimään muutakin kuin töitä ja nukkumista. Aloin aktivoitumaan taas niiden asioiden osalta, jotka tuottavat iloa ja hyvinvointia eli pääsin vihdoin paremmin treenirytmeihin kiinni.
Liikunta
Rv 14 eteenpäin treenirintamalla sujuu energian suhteen paremmin ja pystyn edelleen aika monipuolisesti liikkumaan. Tietyt liikkeet kuten leuanveto alkaa kuitenkin tuntumaan ei pahalta, mutta oudolta. Muutoinkin kaikki liikkeet, joissa selkä ojentuu voimakkaasti (kuten penkkipunnerrus), tuntuu epämiellyttäviltä. Huomaan nyt myös selkeästi eron suoranvatsalihaksen toiminnassa, muun muassa silloin, kun nousee selinmakuulta ylös. Ei ole enää niin terävää ja vaivattoman tuntuista. Sykeet ovat edelleen normaalia korkeammat ja nousevat normaalia herkemmin, mutta se tuskin tulee muuttumaan raskauden edetessä, päinvastoin. Yllättävän hyvin siedän kuitenkin korkeampia sykkeitä, eikä ne aiheuta pahoinvointia tai muita epämiellyttäviä tunteita. Hyvillä fiiliksillä olen siis pystynyt tekemään myös korkean sykkeen harjoituksia, toki intervalli tyylisesti välillä sykettä tasaten.
Ensimmäinen kahvi kuukausiin
Erityisesti elämä voittaa fiilis tulee siitä, että pystyy treenaamaan taas ja sen kautta tuntee pääsevänsä kiinni omiin normaaleihin rutiineihin. Sen lisäksi pahoinvointi alkaa VIHDOIN helpottumaan rv 14 jälkeen ja ruoka maistumaan. Nyt aamuisin selviää jo ilman, että mehua on työnnettävä kurkusta alas jo sängyssä, ettei oksetusta tulisi ja pääsee tekemään aamutoimet. Aamupahoinvoinnit on olleet ihan hirveitä, kun tuntee jo silmiä avatessa oksettavan olon. Vaikka satunnaisia pahoinvointeja vielä on, olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että suurin osa aamuista on siedettäviä. Myöskään kahvi ei enää ällötä ja join jo ensimmäisen kahvin pitkään aikaan, ah se oli NIIN ihanaa!
Toinen neuvola
Toisella neuvolakäynnillä kuulumisten ja voinnin kartoituksen lisäksi otettiin verenpaineet, paino, virtsan glukoosi & proteiinit sekä itselle tietenkin se eniten mieltä rauhoittava asia, eli kuunneltiin vauvan sykkeitä. Sykkeiden kuuntelu on aina se odotetuin asia, joka tuo mielenrauhaa sille, että raskaus etenee ja tyyppi on edelleen elinvoimainen kohdussa.
Omat verenpaineet olivat alhaiset, tosin se taitaa olla muutoinkin oma perusominaisuuteni. Vaikka koen matalista verenpaineista johtuvaa huimausta muutoinkin, nyt raskauden myötä huimaus on lisääntynyt todella paljon. Onneksi vaiva on lähinnä epämukava eikä vaarallinen. Paino sen sijaan ei ole noussut edellisestä neuvolasta, vaikka sikiön kasvun myötä painoakin pitäisi alkaa pikkuhiljaa kerryttämään. Vaikken ota tästä vielä stressiä, en voi sille mitään, että asia pyörii takaraivossa mielessä siksi, että jokaisella ultrakäynnillä yms. on korostettu sikiön pienuutta raskausviikkoihin nähden. Myös hemoglobiini huitelee jo viitteiden alarajoilla, vaikka ollaan vielä suhteellisen alkuvaiheessa. Vielä tähän ei kuitenkaan sen suuremmin tartuta, kuin kannustettu aloittamaan halutessaan lisärauta, jos energiat alkavat tästä hiipumaan.
Keholliset muutokset
Ulkomuodollisesti ei erityisempiä muutoksia. Tuntuu jopa, että vatsa on pienempi kuin alussa, johtuen ehkä nesteiden ja turvotuksen laskusta, jota aluksi oli hyvin voimakkaasti. Toisesta paikasta turvotus helpottaa, toisessa paikassa tunne lisääntyy. Uutena outona oireena havahduin siihen, että alapää tuntuu turvonneen paineiselta, vaikka ulkoisia muutoksia en olekaan havainnut. Lisäksi havahduin normaalia voimakkaampaan valkovuodon erittymiseen. Onneksi google tietää kertoa sen olevaan normaalia ja liittynee myös hormonaalisiin muutoksiin, estrogeenin lisääntyessä ja vaikuttaessa limakalvoilla. Onneksi ei siis mitään vakavaa, joskin uutta ja hieman epämieluisaa. Empä ole tällaisestakaan sivutuotteesta aikaisemmin kuullut tai lukenut, joten siksi kerron sen myös täällä, jos joku esikoista odottava ja samoilla viikoilla ja oireilla oleva sattuisi lukemaan juuri tätä kirjoitusta, heh!
Pienistä uusista ”oireista” tai liitännäisasioista huolimatta nautin ja fiilistelen nyt enemmän kuin mitään kohenevaa oloa, lisääntyvää energiaa, treenirutiineihin kiinni pääsemistä sekä tietenkin aamukahveja. Elämä alkaa voittaa ja se on ihanaa!
Ensimmäinen kolmannes ohitettu ja nyt mennään viikolla 12+. Ensimmäistä kertaa tietyt vaatteet ovat alkaneet tuntumaan kireiltä. Vatsa ei vielä varsinaisesti näy, tosin ei näy turvotukselta myöskään vatsalihakset. Ensimmäisenä havahduin urheilurintsikoideni puristavan ja sen myötä tajusin rintani kasvaneen huomattavasti. Myös rinnat olivat olleet järkyttävän arat jo monta viikkoa, pelkästään mahalla makaaminen oli tosi kivuliasta. Nyt myös osa housuista puristaa sen verran, ettei niitä ole mukava käyttää. Selkeästi siis myös keskivartalossa ja lantionseudulla alkanut muutoksia tapahtumaan.
Ensimmäinen virallinen ultraääni
Vaikka olin käynyt varhaisultrassa yksityisellä, ensimmäinen virallinen ultraääni jännitti. Olin kuullut tutuilta sekä lukenut instagramista erinäisistä keskenmeno tapauksista, joka ei tosin varmasti ollut lasta odottavana erityisen järkevää ja se luonnollisesti stressasi. Oli kuitenkin ihanaa, sillä nyt myös puoliso pääsi mukaan ultraan ja näin myös hänelle ensimmäinen konkreettinen kokemus lapsesta sitten positiivisen raskaustestin.
Ultraan mentäessä tunnelma oli jännittynyt, etenkin puolison osalta. Sen lisäksi että päällisin puolin näki hänen jännittyneisyytensä, hän myös kertoi olevansa niin jännittynyt että oksetti ja huimasi, raasu. En tiedä mitä hän eniten jännitti, mutta itse jännitin sitä, että kaikki olisi hyvin ja näin onneksi olikin. Sikiö oli kasvanut valtavasti varhaisultraan verrattuna. Varhaisultrassa heilui pieni hahmo jonka ääriviivat muistutti jonkun verran ihmisen ääriviivoja. Nyt meitä vastassa oli jo ihan kunnon ihmistä muistuttava pienokainen, joka heilui ja ojenteli kinttujaan kohdussa. Hämmästyttävää kuinka sikiö voi olla jo niin ihmistä muistuttava, vaikka todellisuudessa kokoa on vasta noin 10cm. Sukupuolta meille ei vielä paljastettu, vaikka joskus se saattaa hyvällä tuurilla ja suotuisassa kuvakulmassa jo erottua. Olimme kuitenkin enemmän kun tyytyväisiä sykeäänien kuunteluun ja tietoon siitä, että raskaus etenee normaalisti.
Konkretiaa kumppanille
Nopea kännykkäräpsy kun mentiin jännittyneinä yhdessä ensimmäistä kertaa ultraan
Ultrasta juostiin ensimmäiseen ravintolaan syömään, koska pahoinvointi oli edelleen voimakkaasti läsnä ja edellisestä ruokailustani taas kulunut jo tunteja. Juhlistettiin samalla sujunutta ultra käyntiä ja meidän tulevaa vauvaa. Oli sympaattista kuinka ultran jälkeen puoliso alkanut enemmän puhumaan meidän vauvasta ja olemaan enemmän osa kaikessa. Varmasti sikiön näkeminen ja sydän äänten kuuleminen lisää sitä konkretiaa, jota myös puoliso kaivannut ja se konkretisoi asiaa siten, että on myös helpompi olla mukana ja fiilistellä asiaa.
En tiedä sanovatko kätilöt kaikille niin, mutta tuli hyvä mieli kun hän kehui meidän välistä dynamiikkaa ja vuorovaikutusta rennoksi ja tasavertaiseksi. Hän kehui sitä, että meistä tulee varmasti mahtavia vanhempia. Näin ensimmäistä odottavana tuollaiset sanat merkkaa paljon, kun välillä usko itseäänkin kohtaan on koetuksella. Jotenkin tällainen kaikki konkretia kuten ultraus lisää jaksamista siinä mielessä, ettei jatkuva pahoinvointi ole ns. turhaan kestetty, vaan sillä on jokin selkeä syy ja tavoite. Nyt vain lisää kypsyttelyä ja aikaa vauvalle ja meille malttia sekä kärsivällisyyttä, niin hyvä tulee!
Paljastus ystäville
Paljastuksen kertominen jännitti ja herkisti
Nyt kun ensimmäinen kolmannes on takana ja keskenmenon riski ainakin näennäisesti pienentynyt, oli mukavampi olo kertoa raskaudesta myös muille. Maaliskuussa vietettiin syntymäpäiviäni, jonne kokoontui kaikki lähimmät ystäväni ja se oli myös luonnollisesti hyvä hetki paljastaa uutiset. Uutisten paljastaminen jännitti, vaikka monelle se ei varmasti täysin yllätyksenä tullutkaan. Vaikka raskautta onkin takana jo yli kolme kuukautta, on edelleen vain niin absurdi olo kaikesta. Tuntuu oudolta sanoittaa ääneen olevansa raskaana, koska tuntuu ettei sitä edelleenkään itse vielä tajua tai usko. Lähes kaikkien ystävieni reaktiot ovat olleet kuitenkin enemmän kuin ihanat ja se tuo turvaa siitä, että läheiset pysyvät elämässäni muuttuvasta tilanteestani huolimatta. Edelleen joka kerta kun kerron raskaudesta, purskahdan kyyneliin, sen verran henkilökohtaista, ihanaa, pelottavaa, onnellista ja helpottavaakin paljastaminen on.
Ahdistusta ja jännitystä
Pelkästään se että odottaa esikoista, on itsessään kamalan jännittävää ja pelottavaa. Sen lisäksi jännitystä lisää se, että on oman kaveripiirin ensimmäinen raskaana oleva. Väkisinkin sitä miettii muuttuvaa dynamiikkaa ja elämäntilanteita, koska väkisinhän ne muuttuvat. Ketkä ihmiset pysyvät elämässä ketkä taas eivät? ketkä näkevät minut jatkossa vain äitinä eikä Kiirana? Ketkä muuttavat suhtautumistansa minuun? Entä muuttuuko oma suhtautumiseni muihin? Miten saan jatkossa kutsuja juhliin ja menoihin? Jäänkö kaiken ulkopuolelle? Miten ystävät jaksavat kuunnella uusia asioita raskauteen ja lapsiin liittyen, jotka eivät varsinaisesti ole aikaisemmin olleet keskusteluiden teemoina? Entä miten ystävät vastaanottavat sen, että jatkossa useimpiin tapaamisiin tulee yhden henkilön sijaan kaksi, jos minua haluaa treffata? Kaikki avoin ja tietämätön pelottaa, vaikka raskaus onkin kuinka toivottua ja haluttua.
Edelleen pidämme kuitenkin uutisen pienessä piirissä, sillä en tunnu hyvältä jakaa vielä tietoa someen tai muutoin eteenpäin, sillä voimavarat eivät riitä kysymyksille ja niihin vastailuille olojen vuoksi. Sen lisäksi että raskaus tuo muutosta itselle ja ystäväpiiriini, se tuo väkisinkin muutosta työrintamalla, ei tosin onneksi ihan vielä. Yrittäjänä miettii töitä ja tulevaisuutta, saati sitä miten asiakkaat näkevät minut nyt raskaana, kun oma suorituskyky ei ole sitä mihin normaalisti on totuttu. Vaikka oma fysiikka ja suorituskyky muuttuu hetkeksi, tietotaitoa se ei kuitenkaan poista ja toivon vain että asiakkaat hahmottavat sen, vaikka en itse pystyisi jotain asioita tekemään. Jännittää jatkaako asiakkaat treenejä tietäen, että jossain kohti on väkisinkin taukoa tulossa ja riittääkö mulla siis työt? Kaikki on niin vierasta ja epävarmaa ja siksi ahdistavan stressaavaa sen lisäksi, että olot on edelleen aivan karseat. Vielä on kuitenkin aikaa pantata tietoa ja yleistä kertomista, ennen kun raskaus alkaa kunnolla näkyä ulospäin.
Ensimmäinen kolmannes ja vointi
Kuva on viralliselta synttäri aamulta tampereelta, jossa vietettiin ystävän kanssa staycationia
Vaikka kuinka neuvolasta lohduteltiin että ensimmäinen kolmannes on pahin ja sen jälkeen olot helpottavat, näin ei ainakaan vielä ole kohdallani käynyt. Jääkaappi on täynnä mehua, ilman sitä en pääsisi aamuisin sängystä ylös pahoinvoinnin vuoksi. Laukuissa on aina vähintään imeskeltäviä lapsille tarkoitettuja hedelmäsose smoothieita sekä välipalakeksejä, jotka ovatkin olleet aivan pelastus. Väsymys on myös edelleen läsnä, eikä sen osalta helpotusta näy. Valmennukset ovat kuitenkin pääsääntöisesti aamuisin sekä iltaisin, joten onnekseni olen pystynyt päivisin ottamaan tarvittavia päiväunia. Sykkeet on myös normaalia korkeammalla ja sen huomaa niin liikkuessa, mutta etenkin treenatessa, jota tosin olen edelleen laittoman vähän päässyt olojen ja väsymyksen sekä pahoinvoinnista johtuvan syömättömyyden vuoksi tekemään.
Oloille on kuitenkin syynsä ja sen voimalla koitan jaksaa päivä kerralla. Näissä oloissa saan olla erityisen kiitollinen kumppanista, joka on ollut erityisen ihana ja huolehtiva, raahannut kotiin mehujen lisäksi vichyä ja hedelmiä sekä hoitanut kotia normaalia enemmän. Josko huominen olisi se päivä kun olot helpottavat. Ainakin toivossa on hyvä elää!
Edelleen kiitollinen ettei pahoinvointi ole mennyt oksentamiseen asti, vaikka pöntöllä onkin jouduttu varuiksi kökkimään. Silti koko ajan ja joka ikinen päivä on väsynyt ja huono, oksettava olo. Kuukauden sisään on mahtunut yhden käden sormilla laskettava määrä parempia päiviä, jotka olenkin pyrkinyt hyödyntämään työntekoon tai oikeastaan kasvavan työjonon purkamiseen. Yksittäiset paremmat päivät on antanut tietenkin jaksamista, mutta myös toivoa, josko pahimmat olot oisivat jo takana päin. Vaan eivät todellakaan vielä olleet, mutta onneksi en tätä vielä silloin tiennyt.
Tavallaan on ollut onni, että työt pystyy osittain hoitamaan tietokoneella sängyn pohjalta. Toisaalta fyysiset valmennukset pakottavat ylös, ulos ja liikkeelle pahoinvoinnista huolimatta ja huomasin lähes aina olon kohentuvan niiden jälkeen, kunhan vaan sai kammettua itsensä pahoinvointikuplasta ulos. Saipahan ainakin ajatuksia siirrettyä pahoinvoinnista johonkin muuhun, kun ei voinut keskittyä itseensä. Muistan vain pari valmennustilannetta, jossa olen miettinyt, juoksenko oksentamaan heti vai selviänkö valmennuksen loppuun saakka, selvisin!
Varhaisultra
Vihdoin koitti varhaisultra, jonka varasin tasan viikolle 10, sillä virallinen ensi ultra tulisi vasta viikkojen päästä vähäisten aikojen vuoksi. Konkreettisena ihmisenä halusin konretiaa enne kuin kerron kenellekään ja halusin päästä kertomaan perheelle jo ennen virallista utrausta. Kävin Pohjoisesplanadin Kaunis odotus , sillä kyseinen paikka on jäänyt mieleen muiden sisällöntuottajien mainostamana. Se tuntui sen vuoksi luotettavalta sekä hinnaltaan kohtuulliselta. Kävin siis maksavanaa asiakkaana eli kyllä eri sisällöntuottajien yhteistöistä on hyötyä molemmin puolin, myös täälläkin!
Varhaisultra tehtiin alakautta vaginaalisesti ja siellä näkyi pieni tyyppi pääalaspäin heilumassaa. Kaikki siis oikeilla paikoilla ja hyvin, huh! Kaiken näkeminen lisäsi konkretiaa ja sitä, että ymmärtää tilannetta paremmin. Mun sisällä kasvaa oikeasti joku tyyppi, hurjaa! Varhaisultra oli kokonaisuudessaan erittäin hyödyllinen, ihana ja Kaunis Odotus oli paikkana kodikas ja tunnelma rauhallisen turvallinen. Suosittelen paikkaa vilpittömästi!
Selkärankareuma raskaana
Pääsin vihdoin reumatologin vastaanotolle miettimään kohdallani sopivinta ratkaisua raskauden edetessä. Se oli selvä, että käyttämäni biologinen lääkitys joudutaan lopettamaan. Vaihtoehdoiksi jäivät joko aloittaa kokonaan uusi biologinen lääke, jota on jonkin verran tutkittu tai selvitä ilman lääkitystä ja kipulääkkeitä. Uutta lääkettä on tutkittu jonkun verran, eikä sen pitäisi aiheuttaa sikiölle haittaa. Kuitenkin lääkärin mukaan kaikki raskauden aikana käytettävät lääkitykset voi vaikuttaa sikiön immuniteettiin. Toisaalta kun on kokenut niin lamaannuttavaa kipua, ettei ole pystynyt liikkumaan, valehtelisin jos ei kivun pelko hiipisi takaraivoon nyt, jos lääkkeistä joutuisi luopumaan kokonaan. Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut hirveän houkuttelevalta.
Pikku ahdistusitkuhan siinä taisi päästä ulos. Jos olisin miettinyt puhtaasti itseäni, olisin tietysti valinnut lääkkeen vaihdon. Kun lääkkeestä joutuisi luopumaan, huomaan sen tuoneen mulle henkistä varmuutta sairauden kanssa pärjäämiseen. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa olen tilanteen äärellä, jossa ratkaisu ei kosketa vain minua. Tätä se vanhemmuus ja vastuu varmaankin sitten alkaa jatkossa aina olemaan, eli paras tottua heh! Päädyttiin kuitenkin lääkärin kanssa yhteistuumin siihen, että aloitetaan ilman lääkitystä ja jos en pärjää kipujen kanssa, aloitetaan lääke.
Yleisesti reumalääkäreiltä olen saanut ristiriitaista infoa, joka ei osaltansa myöskään lisännyt itsevarmuutta. Osa lääkäreistä sanoo, että raskauden aikana ja hormonaalisten muutosten myötä reuma oireet lieventyisivät. Osa taas kertoo oireiden lieventyvän nivelreumaatikoilla, ei selkärankareumaatikoilla, johon nimenomaan raskauden tuomat muutokset ja painopiste vaikuttaa. Tiedä siis mitä ja ketä uskoa.
Onnekseni kuitenkin olen säästynyt tämänkin suhteen toistaiseksi vain pienillä kiputuntemuksilla, siitäkin huolimatta, että olen päässyt treenaamaan ja liikkumaan pahoinvoinnin vuoksi laittoman vähän. Normaalisti myös liikunta lisää varmuutta sairauden kanssa pärjäämiseen. Vahva keho, parempi toimintakyky ja kivunsieto, näin ainakin haluan ajatella. Nyt tämäkin puoli on kokenut kolausta. Normaalisti treenaan noin viisi kertaa viikossa, nyt pahoinvoinnin ja heikon syömisen vuoksi treenit on tippunut noin 2–3 kertaa viikkoon ja nekin hyvin kevyesti. Lisätäkseni luottamusta prosessiin, olen hokenut pään sisällä lähes mantran omaisesti sitä, etten ole maailman ensimmäinen raskaana oleva selkäraankareumaatikko ja jos muuta ovat pärjänneet, pärjäisin minäkin. Sen voimalla on menty eteenpäin!
kehollisia muutoksia
Oon nauranut tälle kuvalle niin paljon. Sama paita mut ennen raskautta (oikea kuva) ja raskaana viikolla 10-11 (vasemmalla).
Nyt viikolla 10–11 olen myös havainnut urheilurintaliivieni kiristävän ja havahtunut rintojen kasvaneen. Sen lisäksi että rinnat ovat kasvaneet, ne ovat myös järkyttävän arat. Muutoin muita ulkoisia muutoksia en ole havainnut, jos ei nyt yleistä kestoturvotusta lasketa. Jollekin rintojen kasvu voisi olla pelkästään mukava asia, itse en pidä yhtään. Olen aina ollut sinut kroppani ja pienten rintojeni kanssa. Nyt tuntuu, ettei kasvavat rinnat ole yhtään mun juttu. Ne hölskyvät ja niitä joutuu tukemaan huomattavasti enemmän esimerkiksi kireämmillä urheiluliiveillä treenatessa. Joissain tietyissä vaatteissa näyttää naisellisemmalta, eikä se ole yhtään mun juttu. Tämä ainakin vahvistaa sitä, ettei silikoneja tarvitse koskaan edes harkita hehe!
Alkuraskaus on ulkoisesti nihkeätä aikaa. Vatsa on turvonnut, muttei raskaus varsinaisesti näy. Näyttää siis vaan, kun olisi turvonnut ilmapallo, joka ei varsinaisesti boostaa itsetuntoa. Toki kaiken tämän pahoinvoinnin ja muun kestää kyllä, kunhan kaikki menee hyvin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka raskaus on odotettu, toivottu ja tavoiteltu asia, se ei tarkoita, ettei muutokseen saisi liittyä tunteita, jotka eivät ole vain ja ainoastaan positiivisia.
Muita ajatuksia
Huomaan ottavani fyysisest muutokset raskaasti, ei muuten, mutta nimenomaan treenien kannalta. Olen käynyt lenkillä, kuntosalilla ja crossfitissa. Iloisesta ja toivotusta asiasta huolimatta, tuntuu että liikunnan ilo on osittain karissut oman suorituskyvyn laskun myötä ja se ottaa koville henkisesti. Tiedän että monille tämä kuulostaa täysin turhalta valitukselta. Ihmiselle, joka elää ja hengittää liikkumista, niin vapaa-ajalla kuin työn puolesta, ottaa koville, kun ei pysty liikkumaan samalla tavalla, samalla intensiteetillä, saman verran sekä saamaan sitä samaa hyvää tunnetta, jota normaalisti saisi, se on iso muutos. Sykkeet ovat normaalia korkeammat, joka myös pakottaa hidastamaan tahtia. Jokainen painonnostoliike tuntuu vähintään puolet raskaammalta kuin aikaisemmin ja jotenkin sitä on vaikea hyväksyä vielä, kun ulkoisesti ei ole varsinaisia muutoksia.
Haastavaa hyväksymisestä tekee myös se, että treenikaverit ja valmentajat ovat tottuneet osaltani tiettyyn tasoon, jota en yhtäkkiä pysty enää ylläpitämään. Tietenkin myös he huomaavat suorituskyvyn laskun ja kehottavat nostamaan painoja ja tekemään kovemmin sekä nopeammin, toki tietämättä syytä. Kuitenkin kun raskaus on vielä niin alussa, ei varsinaisesti haluaisi vielä kertoakkaan. Ristiriitainen tilanne, joka aiheuttaa vaan sisäistä ärsytystä ja omaa huonommuuden tunnetta siitä, ettei pysty suoriutumaan samalla tasolla, kun aikaisemmin. Jollekin kaikki tämä voi kuulostaa hyvinkin turhamaiselta kitinältä, mulle kuitenkin nämäkin fiilikset ovat todellisia.
Kokonaisuudessaan viikoilla 10–11 tapahtui paljonkin isoja asioita varhaisultra ja reumakontrolli. Nyt sain ainakin haluttua konkretiaa sisällä kasvavasta tyypistä ja selkeyttä reuma asiaan. Ompahan taas pari asiaa vähemmän jatkuvasti kasvavalta to do- listalta ja mielen päältä. Odotan jo sitä, että pääsee kertomaan uutisesta perheelle ja läheisille. Pelkästään tämän ajatteleminen nostaa palan kurkkuun ja kostuttaa silmät. Apua miten jännittävää!
Jos aikaisemmin raskaus tuli odotettuna shokkina, nyt ei epäilystäkään, että kehossa tapahtuu muutoksia. Ensioireet tulivat rytinällä viikon 6 & 7 välisenä aikana. Oireina mm. järkyttävä väsymys. Vertaisin väsymystäni ensimmäisen koronan sairastuttuani olevaan väsymykseen, jossa luulin sairastuneeni narkolepsiaan. Väsymys oli jotain niin suurta, että on työn takana pysyä pelkästään hereillä. Nukahtelen milloin mihinkin ja ihan joka välissä. Kun tekee yhden suorituksen, sen jälkeen on taas nukuttava hetki.
Väsymystä boostaa myös niukka energiansaanti. Ensioireet sisälsivät myös jatkuvan pahoinvoinnin. Onneksi tässä kohti en vielä tiennyt sen kestävän kuukausia, sillä yhdestä päivästä selviäminenkin oli työn takana. Varsinaista oksentamista kohdallani ei onneksi tässä kohti ollut, mutta jatkuva etova ja oksettava olo sen sijaan. Jos krapulat on joskus tuntunut pahalta, ”krapula” eli raskauspahoinvointi viikosta toiseen on vielä pahempaa. Välillä pahoinvoinnin aikana arjesta ja töistä selviäminen on ollut työn takana ja vasta näin jälkeen päin pahoinvoinnin helpottaessa ymmärtänyt kuinka tiukka alkuvuosi oikeasti olikaan.
Henkisesti haastavaa
Ensioireet tekivät sen, etten juuri poistunut kotoa fyysisiä valmennuksia lukuun ottamatta. Pahoinvoinnin vuoksi en pystynyt juuri syömään muuta, kun nestemäisiä asioita noin kuukauden. Sängystä ei pystynyt nousta ennen kun sai lasin mehua. Aamupalaksi smoothieta, lounaaksi jugurttia ja jos hyvä mäihä kävi, niin iltapäivällä pystyi jo syömään jotain suolasta keittoa ja ehkä muutaman riisikakun. Tämän myötä energiat jäi alhaisiksi ja se puolestaan lisäsi väsymystä entisestään. Tämä luonnollisesti vaikutti rutiineihin, etenkin omaan treenaamiseen, jonka tärkeyttä monen on varmasti vaikea edes ymmärtää. Selkärankareumaatikkona paikallaanolo ja liikkumattomuus vaikuttaa niin fyysisesti, mutta ennen kaikkea liikunta on omaa terapiaa ja henkistä hyvinvointia. Fyysisen olon lisäksi myös henkinen puoli oli siis liikkumattomuuden vuoksi isosti koetuksella. On aika iso kontrasti muuttua aktiivisesta ja tekevästä ihmisestä yhtäkkiä pahoinvoinnista lamaantuneeksi yksinäiseksi kotihiireksi. Siinä oli henkisesti tsempattavaa.
Disclaimer
Disclaimerinä todettakoon, että tietysti olin iloinen raskaudesta, olihan se toivottu ja tavoiteltu asia. Kaikki eivät pysty lisääntymään, joten kärsisin kaikki samat oireet vielä vaikka useaan otteeseen jne. Se ei silti poista sitä, että ensimmäiset kuukaudet olin todella allapäin, väsynyt, pahoinvoiva enkä pystynyt kunnolla fiilistelemään raskautta ja se jopa vähän säikäytti aluksi. Siksi en kertonutkaan ilouutisia kenelläkään vielä pitkään aikaan, koska ei vain ollut energiaa iloitsemiseen, saati siitä puhumiseen. Se että kuukausi toisen jälkeen joutui kokemaan epäonnistumisen pettymyksen ja käydä ne tunteet läpi, en halunnut kertoa uutista ennen, kun olisi jotain konkretiaa, kuten ensimmäinen ultra tai edes tieto siitä millä viikolla raskaus todellisuudessa on.
Hyvästi hyvät yöunet
Viikosta 7 eteenpäin myös yöt alkoivat olemaan todella heikkoja. Heräilin 1–3 kertaa yössä, joskus vessaan, joskus kylmyyteen ja joskus taas täysin ilman syytä. Yöllä saatoin kukkua hereillä parikin tuntia, ennen kun sain uudestaan nukahdettua. Juuri kun sain nukahdettua, herätyskello jo soikin. Myös syväjää jatkui ja olin jatkuvasti jäässä vuorattuna villoihin. Näiden lisäksi aloin tuntemaan myös seuraavia tuntemuksia kropassa:
Paineen tunne alavatsalla
Turvotus
Närästys
Heikentynyt suolen toimitan, ilmavaivat ja kova kakka
Kahvinjuonti loppui pahoinvoinnin vuoksi täysin, pelkästään sen haju oksetti
Jännitys
Sen lisäksi että jännitän raskauden etenemistä ja sen onnistumista, jännitän myös reumani kulkua nyt kun jouduin lopettamaan biologisen lääkitykseni. Selkärankareuma on ollut vuosia remissiossa, joten en varsinaisesti ole joutunut asiaa sen kummemmin ajattelemaan, mitä nyt viikoittaista lääkkeen pistämistä ei lasketa. Jännityksestä huolimatta mua lohduttaa ajatus siitä, etten todellakaan ole ensimmäinen tai ainut kyseisessä tilanteessa oleva henkilö ja jos muutkin ovat selvinneet niin miksen minäkin selviäisi. Vaikka olen aina toivonut pääseväni siihen pisteeseen sairauden kanssa, ettei lääkitystä tarvitsisi, nyt sen lopetettua huomaan lääkkeen tuoneen yllättävän paljon henkistä varmuutta ja itseluottamusta sairauden kanssa elämiseen. Ei auta kun mennä päivä kerrallaan ja toivoa parasta, kaiken suhteen.
Kuva hetkestä, jolloin olin juuri tehnyt positiivisen testin ja saanut tietää olevani raskaana!
Pe 27.1 – Positiivinen raskaustesti
Lapsihaaveiden toivossa olin jälleen tekemässä ovulaatiotestiä. Ovulaatiotesti näytti jo kolmatta päivää putkeen positiivista, joka ihmetytti, joskaan ei vielä soittanut kelloja. Viikonloppu edessä ajattelin tehdä samalla raskaustestin, jos eteen tulisi menoja, joissa olisi tarkoitus viinitellä ja jostain syystä olisinkin jo raskaana. Testi oli positiivinen ja fiilis hyvällä tavalla järkyttynyt.
En itkenyt, en nauranut, en oikein osannut reagoida mitenkään, olin shokissa ja raskaana. Vaikka kahden viivan näkeminen oli jotain, mitä olimme jo useiden kuukausien ajan toivoneet, sen näkeminen raskaustestissä oli silti yllätys. En uskonut testiä, en uskaltanut iloita enkä varmastikaan kertoa kenellekään, edes puolisolleni. En halunnut, että joutuisinkin tuottaa uuden pettymyksen, joten halusin varmuudeksi tehdä vielä toisen testin.
Seuraavana päivänä en koskaan ehtinyt ostamaan toista testiä, sillä vietin koko päivän siskoni luona. Sunnuntaina vihdoin pääsin kauppaan ja tekemään testin toistamiseen, joka sekin näytti RASKAANA. Vihdoin aloin uskomaan itsekin ja uskaltauduin kertomaan puolisolleni illalla hänen työpäivänsä päätteeksi. Reaktio on kuvattuna instagramissani, joka edelleen saa mut joka kerta nauramaaan ja samaan aikaan kyyneliin. Puoliso luuli mun kosivan häntä ja näytti siksi niin vihaiselta videon alussa. Ensimmäinen kommentti testin nähtyään oli ”kulta me tehtiin se” ja heti perään toinen kommentti ”oli jo aikakin”. Se kuvastaa meidän molempien fiiliksiä asiasta aika hyvin.
Ti 31.1.2023 – Ensisoitto neuvolaan
Ensimmäiset mutsimoralisoinnit tienattu soittamalla neuvolaan. Varasin ajan ensimmäiseen neuvolaan, jossa kyseltiin rutiininomaisesti eri kysymyksiä, mm olenko aloittanut raskausvitamiinit, joita en ollut. No sain kuulla kunniani huonona ihmisenä.
Sen lisäksi sain moralisointia siitä, etten ollut vielä soittanut reumalääkärilleni, sillä olinhan nyt raskaana ja käytin biologista reumalääkettä. Tämä toki hieman vaikeaa viikonloppuna, jolloin testin tein. Lisäksi lääkäreihin ei saa nykyään (ainakaan omalla kohdalla) suoraa yhteyttä, vaan kaikki menee keskitetysti ajanvarauksen kautta, josta hoitaja ottaa yhteyttä, jonka perusteella arvioidaan ottaako lääkäri ylipäätään yhteyttä. Tähänkin meni siis itsessään jo pari päivää, että pääsin reumalääkärini puheille. Siitä huolimatta tunsin piston sydämessä hoitajan nuhdellessa sitä, että asia on vielä hoitamatta. Myös se, ettei käytössäni ollut Maisaa, oli myös muutamaan tiukan sanan arvoista.
Kiinnitin huomiota siihen, ettei neuvola henkilö kysynyt missään vaiheessa olinko raskaana toiveesta vai en ja mitä toivoisin asian suhteen. Kohdallani se oli tietenkin pitkän ajan prosessi ja enemmän kuin toivottu, mutta olettaminen ei varmasti tunnu silloin mukavalta, jos tilanne olisi päinvastainen. Toki en tiedä soitetaanko siinä tapauksessa neuvolan sijasta terveysasemalle, ehkäpä. Siitä olin positiivisesti yllättynyt, että ensikäyntiin pyydettiin kumppani mukaan. Se siis ei ollut varsinaisesti se asia, joka mua ilahdutti, vaan se että käytettiin sanaa kumppani. Ehkä vihdoin ollaan pääsemässä hieman eroon vanhoista parisuhdenormeista ja perhemalleista, mahtavaa!
3 testiä myöhemmin aloin uskomaan siihen, että olen oikeasti raskaana!
Fyysinen olo
Pelkän olon perusteella en olisi osannut aavistaa että olen raskaana. Olo oli siltä osin normaali, kuin e-pillereiden lopettamisen jälkeinen vuosi ylipäätään, milloin mitäkin sitä sun tätä. Vatsa on turvonnut ja välillä taas ei. Välillä on väsynyt, toisinaan taas aivan normaali. Olin toki alkuvuoden valittanut poikkeuksellisen korkeita sykkeitä, mutta ajattelin sen johtuvan rasituksesta, jota tosin ei ollut yhtään normaalia enempää kuin mihin olin aikaisemminkin tottunut. Ainut muutos mitä kovasti ihmettelin, oli järkyttävä kylmyys, etenkin iltaisin. Kuulostaa pieneltä, mutta normaalisti olen hyvinkin lämminverinen. Nyt iltaisin tärisin kylmyydestä, vaikka olin kääriytynyt villavaatteisiin ja vilttiin. Nukuin pitkät vaatteet sekä viltti ja untuvapeitto päällä, liimautuneena puolisooni kuin iilimato, silti oli kylmä. Pelkäsin tulevani kipeäksi, ilman että koskaan tulin kipeäksi.
Nyt kun korkeat sykkeet ja iltakylmyys sai vastauksia, aloin toivomaan olotilan muutoin pysyvän hyvänä, jotta pysyisin työkykyisenä. Myönnän että iloisen uutisen ohelle nousi myös stressiä tulevasta ja siitä, miten tulisin taloudellisesti pärjäämään yrittäjänä. Toisaalta olipahan nyt konkreettista motivaatiota säästää rahaa ja tehdä töitä enemmän.
Puoliso
Hysteerisen herkkä, näillä sanoilla mä kuvailisin ensimmäisiä viikkoja. Jokaisesta huudetusta kirosanasta tai kiljahduksesta hän juoksee luokse paniikissa ja kysyy mikä hätänä, vaikka todellisuudessa olisin vain lyönyt varpaani keittiön sarakkeeseen. Ärsyttävää, mutta jollain tavalla sympaattisen ihanaa huolenpitoa. Puolison prosessoinnin voi melkein lukea kasvoilta, naamalla kokoajan tietty hymy ja virne, puhumattakaan höpötystä meidän vauvasta, aws!
Positiivisen testin tehtyä aloin kiinnittämään nyt poikkeuksellisen paljon huomiota kaikkiin lapsiin liittyviin asioihin. Näin ne silmät aukeavat vain eri asioille omakohtaisen tilanteen ja muutoksen myötä.
https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2023/05/JPEG-kuva-19BFAF176052-1-min-scaled.jpeg25601920adminhttps://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2024/08/Kiirakirsikka-logoVaaka-Valkoinen.pngadmin2023-05-18 17:54:282023-06-21 19:23:3127.1 Kun sain tietää olevani raskaana & ensisoitto neuvolaan – Raskauspäiväkirja osa 1
Lopetin hormonaalisen ehkäisyn aika lailla tasan vuosi sitten mittauttaakseni erinäisiä arvoja, joita ei voi epillereiden kanssa mittauttaa. Olin toki jo vuosia miettinyt epillereiden lopettamista, mutta aina siirsin lopettamista tulevaan. Pohjustaakseni asiaa, kerrotakoon että olen käyttänyt samoja pillereitä yläasteelta viimevuoteen saakka eli käytännössä seitsemän- tai kahdeksantoista vuotta. kahdeksantoista vuoden epillerit ovat muuten kustantaneet yhteensä hieman vajaa seitsemän tonnia ja silti naiset tienaavat usein miehiä heikommin, puhumattakaan kuluista, joita itse kuukautisiin kuluu.
Kulunut vuosi on koetellut pääkoppaa sekä fyysisesti kroppaa ja olisi ihana sanoa, että pelkästään hyvällä. Epillereiden lopettamisen jälkeen olen odottanut sitä kuuluisan ”aivosumun” loppumista, ihon ja tunteiden kirkastumista sekä hyvää yhteyttä itseeni. Vaan tilalle sain ihan kaikkea muuta!
Kuluneen vuoden aikana oma kroppa on ollut niin sekaisin, että tuntuu kuin eläisin täysin vieraassa, mulle entuudestaan tuntemattomassa vartalossa. Täytyy sanoa, ettei se ole kauhean mukava tunne, kun ei ”tunnista” itseään oikein fyysisesti tai henkisesti. Ennen tiesin tasan, miten kroppa reagoi mihinkin. Epillereiden lopettamisen jälkeen kroppa on kuitenkin mennyt omia menojaan, reagoinut milloin mitenkin, eikä valinnoillani tunnu olevan enää mitään vaikutusta kropan toimintoihin. Koen olevani perusluonteeltani iloinen, energinen, toimelias ja tavoitteellinen. Kuluneen vuoden aikana olen kuitenkin ollut enemmän saamaton, väsynyt, ärsyyntynyt ja herkkä, eli kaikkea päinvastaista, kun mihin olen tottunut.
Vertaistukea epillereiden lopettamisen jälkeen
Nyt vuoden epillereiden lopettamisen jälkeen haluaisin antaa vertaistukea samassa tilanteessa oleville ja sanoa että suunta on jo kääntynyt parempaan, mutten oikein ole varma. Positiivista on toki erilaiset merkit, jotka viittaavat hormonitoiminnan tasoittumiseen, mutta matkaa on edelleen siihen, kuin tunnen oloni omaksi omassa päässä ja vartalossa.
Mulla itsellä ei ole oikein super läheisiä ystäviä, jotka olisivat olleet samassa tilanteessa kuin minä tai joilla olisi kokemuksia epillereiden lopettamisesta vuosien tai vuosikymmenien käytön jälkeen. Oon siis joutunut käymään läpi näitä fiiliksiä lähinnä oman pään sisällä, toki google vertaistukena aina kun on tarvinnut selvittää, onko milloin mikäkin uusi reaktio ”normaalia”. Haastavaa tästä tekee myös sen, että kaikki me ollaan yksilöitä ja kaikki reagoi asioihin eri tavoin.
Mua pitkään stressasi se, kun epillereiden lopettamisen jälkeen kuukautisia ei vaan yksinkertaisesti kuulunut. Olo oli henkisen stressin ja ahdistuksen lisäksi ihan mega tukala fyysisesti. Vuoden aikana ja edelleenkin mun vatsa on ihan koko ajan ihan sairaan turvonnut ja kipeä. Paino on noussut, vaikka söisin miten vähän, miten paljon tai miten terveellisesti. Jos olet nainen, voit kuvitella vuoden kestävät menkka oireet ja kivut ilman menkkoja. Siltä mun kulunut vuosi on tuntunut. Tai jos olet mies, voit kuvitella krapulaisen olon. Tietkö sellaisen olon, kun on tullut syötyä ja juotua ties mitä, vatsa on turvonnut ja kipeä ja joudut pitämään kireitä farkkuja. Kaiken lisäksi vatsa ei toimi kunnolla, joka lisää entisestään tukalaa oloa. Fiilis on sellainen, kun halusi vain vaipua maanalle. Kerro se olotila 12 kuukaudella ja saatat päästä hieman siihen fiilikseen, millainen vuosi mulla on fyysisesti ja henkisesti ollut.
Kuukausi toisensa jälkeen, kun menkkoja ei kuulunut, hoin itselleni päässä ”odotan vielä yhden kuukauden ja sitten otan yhteyttä lääkäriin”. Odotin, odotin, odotin lisää ja vielä odotin, kunnes 8 kuukauden kuluttua menkat vihdoin alkoivat. Ei muista olenko koskaan eläissäni ollut yhtä iloinen kuukautisten alkamisesta kuin tuolloin. Epillereiden lopettamisen jälkeen eli nyt vuoden sisään mulla tullut kokonaiset neljät kuukautiset, joskin hyvin epäsäännölliset. Jos siis olet samassa tilanteessa, lopettanut epillereiden käytön ja menkkoja ole kuulunut, anna niille aikaa ja koita vaan tsempata päivä kerrallaan.
Ensimmäiset kuukautiset epillereiden lopettamisen jälkeen oli vain muutaman päivän kestoiset ja hyvin niukat. Ensimmäinen kiertoväli oli 55 päivää, toisen kierron väli lyheni 43 päivään ja kolmansien väli jälleen 28 päivää. Vasta nyt noin vuoden kohdalla, mikäli kierto jatkuu tällä tahdilla, alkaa hormonitoiminta ja kierto normalisoitumaan.
Miten kuukautiset on muuttunut epillereiden lopettamisen jälkeen?
Olen ollut onnekas, enkä ole koskaan juuri kokenut pahoja PMS oireita tai kuukautiskipuja. Nyt epillereiden lopettamisen jälkeen kuukautiset ovat paljon runsaammat kuin aikaisemmin ja huomaan kierron tietyssä vaiheessa olevani saamaton ja flegmaattinen. Tunteet ovat siinä mielessä voimistuneet, että herkkyyttä on tullut paljon aikaisempaa enemmän. Tottakai sain myös kivat kuukautiskivut kaupanpäälle. Oikeastaan koko tämän kirjoituksen sysäys tuli viimeyöltä, kun en menkkakivuiltani saanut nukuttua muutamaa tuntia enempää.
Kipujen, herkkyyden ja jatkuvan turvotuksen lisäksi ensimmäisiä muutoksia oli ihon ja hiusten rasvoittuminen. Hiusten rasvoittumisesta olen käytännössä päässyt jo eroon, mutta iho muutti täysin tyyppiä. Koin ennen ihoni olevan normaali, nykyään tosi rasvainen. Alkuun naamassa, rintakehässä ja selässä oli paljon isoja ja pieniä, hyvinkin kivuliaita finnejä. Nyt vuoden kohdalla finnit ovat pääsääntöisesti pienempää näppyä. Tuntuu siltä kuin murrosikä kurkistelisi jälleen 15 vuoden jälkeen. Tätäkö on siis jatkossa olla nainen?
Ensin ajattelin jakaa fiiliksiä vasta kun ollaan ”voiton puolella”, takaisin ”normaalissa” tilanteessa. Tilanne vuoden kohdalla kuitenkin on mikä on, eikä suuria muutoksia kuukautisten alkamista lukuun ottamatta ole ollut näkyvissä, joten päätin vain antaa mennä ja kertoa rehellisiä fiiliksiä. Vaikka mua jännitti painaa julkaise nappia henkilökohtaisen asian tiimoilta, johon liittyy paljon epävarmuutta, toimikoon julkaisu vertaistukena teille vastaavassa tilanteessa oleville tai sulle, jos stressaantuneena kuumeisesti odotat kuukautisten alkamista.
Se päivä koittaa vielä. Sä et oo yksin näiden muutosten kanssa, vaan meitä on monia samassa veneessä! <3
Kiira
Lue myös lisää tietoa lantionpohjasta, johon pääset klikkaamalla alla olevaa artikkelia!
kesäloma on nyt lusittu ja arjen rutiineissa oltu kiinni jo reilun viikon. Vaikka rakastan mun työtä ja arkirutiineja, silti tuntuu, että kesäloma meni ohi hujauksessa. Tuntuu etten tehnyt kesällä juuri mitään, vaikka kyllähän sitä kuitenkin tuli tehtyä paljon kaikkia pieniä kivoja asioita.
Ihmisiä, ystäviä ja livemusiikkia
Kesässä parasta oli Suomelle epätyypilliset 30 asteen helteet, joista nautin suuresti aina päivisin, öisin taas en niinkään. Lämpimien säiden vuoksi vietin paljon aikaa ulkona, osittain myös vallitsevan korona tilanteen vuoksi. Koska samaisen tilanteen vuoksi isommat reissut ja matkat jäi tältä(kin) vuodelta väliin, päätin nauttia tehden asioita, joita normaalisti ei tulisi niin usein tehtyä. Alkukesästä päädyttiin extemporena ystävien kanssa jahti bileisiin, istuttiin iltaa Esplanadin puistossa, juhlittiin synttäreitä ja muutenkin näin ystäviäni enemmän kuin viimeiseen vuoteen yhteensä. Pidettiin ystävien kanssa skumppa brunssia, viiniteltiin pitkän etäopintovuoden jälkeen koulukaverieni kanssa fyysisesti, käytiin Sannin keikalla sekä tehtiin vkl reissu Turkuun ja tanssittiin jalat kipeiksi Aurafesteilla. Juhlittiin myös yhdet ikimuistoiset rippijuhlatkin!
Vaikka saattaa saada kuvan siitä, että kesäloma oli hyvin railakas, se oli myös kaikkea muutakin.
Sohvalla makoilun maraton
Pötköttelin sohvalla kesälomani aikana enemmän kuin ehkä koskaan. Jopa niin paljon, että ehdin jo pelätä helteillä sohvani homehtumista kaikesta hikoilusta. Okei, siihen kenties vaikutti 39-asteen kuumeiluni ja koronan sairastaminen. Toki sairastamisen jälkeenkin otin iisisti ja lepäilin hektisen arjen vastapainoksi. Lomalla katsoin myös telkkaria enemmän kuin ehkä ikinä. Mä oon se tyyppi, joka ei ikinä tiedä mistään mitään, kun ystävät keskustelee uusista sarjoista ja niiden juonenkäänteistä. Nyt kuitenkin olen nostanut mun telkkari geimejä ja katsonut Syke sarjan kaikki 10 kautta, muutaman leffan, pari muuta sarjaa sekä tietenkin tykittänyt olympialaisia.
Surkea treenikesä
Kesällä treenasin myös ehkä vähiten koskaan. Yleensä lomalta odotan eniten sitä, että pääsen halutessani treenaamaan 2x päivässä, koska lomalla kerkeää palautumaan ja ottamaan vaikka päikkärit jos siltä tuntuu. On ihan parasta treenata silloin kun siltä tuntuu, eikä silloin kun on määrätty rako kalenterissa. Nyt ei treenattu siis juuri ollenkaan. Koronan sairastaminen verotti suunniteltuja liikkumisia ja edelleen mennään hissukseen siitä ja sen jälkioireista toipuen. Ennätin kuitenkin testata The park hietsua, jossa kävin treenaamassa ekaa kertaa ikinä. Olihan se nyt kokemus tehdä maastavetoa, pystypunnerrusta ym. auringon paistaessa. Pääsin myös pelaamaan tennistä, tosin sitäkään en saanut tehtyä riittävästi tennishimoni taltuttamiseksi. Olen tehnyt extempore asioita, kuten mennyt heittelemään korista ja pelaamaan pingistä.
Se mitä normaalissa arjessa ehkä eniten kaipaan, on juurikin extempore tekeminen. Opiskelun ja työn yhdistämisessä mahdollistaa vain suunniteltuja juttuja ja niitäkin aivan liian harvakseen.
Musta kuoriutui vesipeto
Musta ilmeisesti kuoriutui myös uimari. Olen asunut Helsingissä noin 12-vuotta ja en tiedä olenko koskaan täällä asuessani käynyt uimassa Hietsun rannalla. Hietsun lisäksi kävin uimassa Eiran rannalla sekä pihlajasaaressa (myöskin ensimmäistä kertaa ikinä). Kesäloma sisälsi todistetusti ainakin 3 uintikertaa, joten musta sitä voi kutsua jo oikein uimariksi, haha! Pihlajasaaren uintireissun ohella myös saunottiin. Päätettiin varata kaveri pariskunnalla sauna ja vietettiin iltaa saunoen ja syöden. Olin myös pihlajasaaressa toistamiseen avopuolisoni kanssa saarta kiertäen ja aurinkoa ottaen.
Ruokaa, ruokaa ja lisää ruokaa
Kesällä olen myös syönyt syönyt ja syönyt. Syönyt ihania valmiita sekä itsetehtyjä aamupaloja. Olen käynyt ravintolassa ja piknikeillä. Tilannut Woltilla ruokaa sekä herkutellut melkein päivittäin. Vinkkinä, stadin ehkä paras aamupala paikka on Flat NO 14, jonne vein mun avopuolison ensimmäistä kertaa. Flätin lisäksi herkuteltiin hotelli aamiaisilla.
Sain kesällä myös siskon lapset yökylään ja vietettiin heidän kanssaan leffa iltaa. Kesäloma oli myös hyvää aikaa nähdä mummia ja se teki oikeasti tosi iloiseksi, kun arjessa ei pysty näkemään niin usein kun haluaisi. Se mikä yllätti ehkä itsenikin, oli se, että sain myös siivottua ja järjestettyä kaappejani. Normaalissa tilanteessa ajatukset olisivat ulkomaan reissussa kaappien siivoamisen sijaan, mutta tulipahan sekin nyt hoidettua.
Tavallaan siis en tehnyt mitään ihmeellistä, mutta toisaalta taas hyvinkin paljon. Vaikka lomaa olisi voinut vielä jatkaa, nyt levänneenä on myös energiaa vastaanottaa syksy ja alkava arki. En tiedä olisitteko osannut arvata, etten saanut tehtyä opinnäytetyötäni kesälomalla lainkaan. Se minkä taakseen jättää edestä löytää. Syksyn projektina on siis arjen lisäksi kyseinen pikku projekti ja siihen motivaation löytäminen. Wish me luck!
Tiettekö kun osa ihmisistä odottaa kesälomaa kuin kuuta nousevaa. Tekee suuria kesäloma suunnitelmia ja ottaa lomasta kaiken irti. Kesältä haalitaan kokemuksia, elämyksiä, nautiskelua ja rentoutta. Kesäloma on ihmisen parasta aikaa, sitä sanotaan…
Tiedättekin että noin viikko mun kesälomasta meni eristyksissä kotona koronaa sairastaessa. Onneksi mulla on kuitenkin vielä puoltoista viikkoa lomaa siitä huolimatta jäljellä. Ajattelin tänä vuonna ottaa kunnon kolmen viikon loman, vastapainoksi mun tiukalle työ ja opiskelu putkelle. Nyt kun koronasta on selvitty ja kesäloma mood pitäisi olla huipussa, se ei ole. Vaikka kuinka aina vuosi toisensa jälkeen yritän, oon jotenkin huono lomailija.
Aina kun ilmoitan pitäväni lomaa, kaverit naureskelee että mitä kaikkea työjuttua mun lomaan tällä kertaa kuuluu. Ja niinhän se on. Tälläkin kertaa mun lomaan kuuluu pieniä yksittäisiä työjuttuja, mutta koska ne on pieniä, musta niitä ei lasketa. Tavallaan ärsyttävää etten osaa olla ”normaali” ja olla vaan täysin ilman työntekoa, somen päivittelyä tai jotain pikku projektia. Toisaalta taas se kertoo musta siitä, kuinka paljon oikeasti nautin mun työstä ja kuinka myös työ voi olla energisoiva tietyssä määrin. Kun on yli kolme vuotta painanut töitä yrittäjänä, opiskellut ammattikorkeakoulussa ja vähän siinä sivussa avoimen yliopiston kursseja, kehitellyt uusia valmennuksia sekä tuotteita ja aloittanut opinnäytetyön, pienet työjutut siellä täällä ei tunnu missään. Pelkästään kaiken työn ja opiskelun keventäminen määrällisesti tuntuu jo kuin olisi lomalla.
Onko se nyt siis niin väärin, jos lomalla on pieniä projekteja tai työjuttuja? Pitääkö loma olla aina täysin puhtaasti loma ilman yhtäkään työjuttua? Onko mussa vikaa, kun en osaa vain olla pitkiä aikoja? Pitääkö mun opetella olemaan yhteiskunnan oletetun loman määritelmän mukaisesti? Vai voinko oikeasti kokea olevani lomalla siitä huolimatta, että se sisältää yksittäisiä työjuttuja?
Tuntuu että aina joutuu selitellä tai puolustella itseään ja omia toimintatapoja. Älkää ymmärtäkö väärin mä nautin lomista ja siitä ettei joka päivälle ole aikataulutettuja juttuja, tai juttuja ylipäätään. Nytkin varmaan pitäisi olla kirjottamatta tätä ja päivittämättä blogia. En kuitenkaan koe asioiden olevan kuormittavia, jos saan itse määrittää sen, milloin ja missä mitäkin teen. Rehellisesti mun on vaikea vain makaa kotona ja katsoa telkkaria päiviä putkeen. Nautin kiireettömyydestä ja makoilusta, jos sitä kestää hetken, en jos sitä kestää viikon, saati viikkoja.
Nautin siitä, että saan treenata silloin kun huvittaa eikä silloin kun kalenterissa on rako. Kesälomassa yleensä odotan sitä, että pääsenkin treenaamaan halutessani 2x päivässä. Nautin kiireettömistä aamuista ja siitä että pääsen tekemään asioita, joita normaalisti arjessa ei tulisi tehtyä. Tennis on mulle yksi kesäloman määritelmistä. Sitä kun normaalisti pääsee niin harvoin pelaamaan. Nautin lämmöstä ja auringosta.
Suurin osa niistä asioista, joita lomalta eniten odotin ja joista eniten nautin, on nyt mahdottomia. Ilmaan en pysty itse vaikuttamaan, mutta harmittaa että oman loman aikana yli puolet päivistä on satanut ja ollut huonompia ilmoja. Harmittaa että koronan jälkeen sykkeet nousee niin herkästi pilviin ja liikuntaa tulee nyt välttää. Eli siis kaikki se jota yllä kuvasin, tennis, treenit ym. voi osaltani unohtaa. Mua ei yhtään lohduta se, että kehotetaan vaan olemaan ja nauttimaan makoilusta, kun en yksinkertaisesti saa hyvää fiilistä siitä makoilusta. Koronan tuoman väsymyksen myötä olen saanut pakolla makoilla ihan riittävästi, oikein selkäkipuun saakka. Mitä järkeä on pitää kesäloma, kun ei voi tehdä niitä asioita, joista eniten nauttii? Onko sekään lomaa, kun puoliväkisin yrittää koko ajan muistutella itseään siitä, että nyt pitää muuten lomailla?
Kesäloma tunnelmaa ei yhtään nostata se, kuinka noin 2/3 osa Suomen väestöstä aloitti työt nyt maanantaina, tai ainakin siltä se somen perusteella tuntuu. Sitä ei myöskään edistä se, ettei suurimmalla osalla ystävistäni ole nyt lomaa, ei edes avopuolisollani, jotta voisin tehdä asioita muitakin kuin vain itseni kanssa. Toki viihdyn myös yksin, mutta viihdyn myös ihmisten seurassa. Latautumiseen riittää päivä max pari, muutoin huomaan kaipaavani jo ihmisten pariin. Rakastan kokea asioista, mutta vielä enemmän rakastan kokea niitä tärkeiden ihmisten kanssa.
Auto toki mahdollistaisi paljonkin. Jos olisi auto, pääsisi tekemään erilaisia patikointeja ja retkiä, käymään eri kaupungeissa ja paikoissa. Mutta kuin ei ole autoa. Vakavasti harkitsen tulevalle vuodelle auton liisausta tai ostamista. En ole vielä varma kumpi olisi järkevämpää. Se ei kuitenkaan auta tähän hätään. Nyt siis kriiseilen siitä, pidänkö vielä lomaa tulevan viikon vai palaanko jo osittain työn pariin. En ole vielä päättänyt. Sen kuitenkin tiedän, että vielä on muutama kiva kesäloma juttu edessä. Vietetään parhaan ystävän kanssa kaveripäivää, tehdään brunssia, mennään sushille ja Sannin keikalle. Varattiin kaveripariskunnan kanssa saunavuoro pihlajasaaresta ja mennää sanomaan sekä uimaan vähän spessumpaan paikkaan. Lisäksi näen pitkästä aikaa opiskelukavereita, kun ajatuksena olisi kokoontua jossain ulkona pitkän etäopiskelu vuosien jälkeen.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti tyttöjen kanssa tehdä viikonloppu reissu Turkuun ja mennä Aurafesteile. Se on kuitenkin vielä kysymysmerkki kasvavien koronalukujen vuoksi. Ehkä me kuitenkin Turku reissu tehdään, joko festareilla tai ilman. On siis ainakin jotain mitä odottaa ja se on ihanaa. Kun liikunta on näytellyt minimalistista roolia nyt lomalla sairastumiseni vuoksi, olen toteuttanut toista intohimoani eli syömistä. Olen syönyt herkkuja enemmän kuin ikinä ja ehkä saattanut myös Woltittaa valmista ruokaa turhan usein. Vaikka liika kääntyy herkästi siihen, ettei se enää tunnu spesiaalilta, vielä olisi kuitenkin pari ravintolaa ja aamupala paikkaa, joissa pyrin käymään lomani aikana.
Tällaisia kesäloma ajatuksia täällä. Nyt mä otan toisen kupin kahvia, siirryn hetkeksi kattomaan Olympialaisia ja sen jälkeen meen kävelylle. Iltapäivästä haen mun tilaaman vadelma laatikon ja aijon herkutella tuoreilla marjoilla. Tuoreet marjat on muuten kesässä best ja niistä saa kesäfiiliksen oli lomalla tai ei!
https://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2021/08/IMG_4781-min.jpg19201280adminhttps://www.kiirakirsikka.com/wp-content/uploads/2024/08/Kiirakirsikka-logoVaaka-Valkoinen.pngadmin2021-08-04 09:00:002021-08-03 12:49:48Kesäloma ja huono lomailija!
Vaikka fysioterapia opiskelu on iso osa elämääni ja ollut sitä viimeiset kolme vuotta, jostain syystä siihen liittyviä asioita tulee vähemmän jaettua kanavillani. Saan tasaisen säännöllisesti kysymyksiä fysioterapia opintoihini liittyen, joten pitkästä aikaa koottu kirjoitus opiskeluun liittyvistä asioista ja vastauksia teidän lähettämiin kysymyksiin.
Miksi juuri fysioterapia?
Rehellisesti sanottuna, hain fysioterapia opintoihin siksi, että halusin tulevaisuudelta varmuutta. Hakiessani opintoihin, työskentelin kuntokeskusvastaavana eräässä kuntosaliketjussa. Toimin samalla myös personal trainerina sekä ryhmäliikunnanohjaajana. Tiesin etten voi tai edes halua hyppiä ryhmäliikuntaohjaajana ikuisesti ja osittain myös elinkeinon laittaminen fyysisen toimintakyvyn varaan pelotti näin selkärankareumaa sairastavana. Valmentajan huomasin, että yhä useammalla meistä on erilaisia toimintakykyyn vaikuttavia rajoitteita ja jotta pystyisin valmentamaan entistäkin kokonaisvaltaisemmin, päätin hakea fysioterapia koulutukseen. Yleisesti fyysinen toimintakyky, sen menettäminen ja saavuttaminen uudestaan sekä sen kehittäminen ja ylläpito monipuolisuudessaan kiinnostaa minua suuresti. Fysioterapeutin koulutus tuo itselleni tietynlaista tulevaisuuden turvaa oman kiinnostuksen kohteeni lisäksi!
Oliko vaikea päästä sisään Helsinkiin?
Näitä kysymyksiä tuli aina ja monta. En ehkä ole paras sanomaan vaikeudesta, sillä itse pääsin sisään ensimmäisellä yrityksellä. Ennen hakupapereiden laittamista sisään, arvoin pitkään haenko pienemmälle paikkakunnalle, jolloin pääsymahdollisuudet olisivat todennäköisesti paremmat kuin Helsinkiin. Lopulta päädyin siihen, että asun Helsingissä ja tänne haluan jäädä, joten myös haen Helsinkiin. Vaikka tiedostin että hakijoita on paljon, aina sinne joku pääsee ja joskus, ennemmin tai myöhemmin se joku tulee olemaan minä. Hain ensimmäisenä Helsingin Metropoliaan, toisena Laureaan ja kolmantena Lahteen. Nyt fysioterapia opintoja on takana kolme vuotta ja valmistuminen häämöttää.
Mitä vinkkejä pääsykokeisiin ja opintoihin haluavalle?
En tiedä tarvitseeko opintoihin haluava erityisiä vinkkejä, sillä jos motivaatiota riittää, on vain ajan kysymys, kun saavutat tavoitteesi. Toki se vaatii työtä, sitoutumista ja tahdonvoimaa. Muistan itse, kuinka juhannuksena vietimme aikaa mökillä, muut grillaten, kalastellen ja soudellen ja minä terassilla istuen päntäten pääsykokeisiin. On sanomattakin selvää, että tavoitteen eteen joutuu tehdä ajoittain uhrauksia ja valita tavoitetta tukevia valintoja. Usein ne eivät välttämättä ole sillä hetkellä niin mukavia, mutta siinä se sitoutuminen ja todellinen motivaatio testataan. Jos hetken panostaa kunnolla on se kannattavampaa, kuin että monta kertaa hakisi puolitehoilla, jos tiedätte mitä tarkoitan.
Pääsykokeet ovat jonkin verran muuttuneet sen jälkeen, kun itse hain. Meillä oli soteli eli sosiaali- ja terveysalan esivalintakoe. Koe suoritettiin netissä ja meidän aikaan sens ai tehdä omassa kotona. Koe sisälsi muistaakseni ennakkomateriaaliin liittyviä kysymyksiä (myös kompia ja samankaltaisia kysymyksiä), englantia sekä matematiikkaa. Soteli oli omalta osaltani ehdottomasti se suurin kompastuskivi, jota jännitin. Osittain siksi, että tiedän olevani huono matikassa, toisaalta taas pelkäsin lukihäiriöni vaikuttavan siihen, etten saisi koetta lyhyessä määräajassa tehtyä. Tikittävä kello tentin vieressä ei yhtään auttanut asiaa ja puolet keskittymisestä meni kellon stressaamiseen. Onneksi olin saanut matikka ja muuta koutsausta siskoltani ennen esivalintaa.
Esivalinnan jälkeen osa kutsuttiin fyysiseen pääsykokeeseen, jossa oli sekä essee tehtävä sekä ryhmähaastattelu. Olin kieltämättä lievästi pettynyt ja ihmeissäni, että tässäkö kaikki? Olin henkisesti varustautunut jos jonkin näköiseen testiin ja tilanteeseen. Esseen kysymystä en muista, mutta siinä mitattiin omaa motivaatiota. Ryhmähaastatteluissa koen olevani vahvoilla. Vinkkinä ryhmähaastatteluun sanottakoon se, että ole äänessä, mutta ota myös muut huomioon. Perustele kantasi ja haasta ryhmäläisiä perustelemaan heidän kantojaan. Tilanteessa älä puhu arviota tekeville opettajille, vaan ryhmäläisillesi. Älä turhaa mielistele opettajia tai ryhmäläisiä, sillä se ei edesauta sinun pääsemistä sisään. Tilanteessa ei haeta mukavinta ihmistä, vaan fysioterapeutiksi sopivia opiskelijoita. Parasta mitä voit tilanteessa tehdä on olla oma itsesi!
Oliko ensimmäiset asiakastilanteen jännittäviä?
Ehdottomasti oli! Vaikka itse olin työskennellyt sekä asiakaspalvelutyössä että valmentajana jo monia vuosia, ensimmäiset fysioterapia asiakaskohtaamiset olivat jännittäviä uuden kontekstin vuoksi. Opetusta oli takana vasta niin vähän ja vastaan saattoi tulla mitä vaan. Toki tilanteessa oli muiden opiskelijoiden sekä opettajan tuki, mutta tottakai se silti jännitti. Aika nopeasti jännitys kuitenkin laantui, kun pääsi tapaamaan asiakasta ja keskustelemaan ihminen ihmiselle. Vinkkinä sanottakoon näihin jännittäviin tilanteisin kuitenkin se, että vaikka kuinka jännittäisi ja tuntuisi siltä, ettei tiedä mistään mitään. Todellisuudessa sinä tiedät kuitenkin varmasti enemmän, kun asiakas joka vastaanotolle tulee. Fysioterapia on samanlaista tutkimusmatkailua oikean asian äärelle kuin vaikka lääkärin vastaanotto. Tehdään, testataan, katsotaan mikä toimii ja mikä ei ja mennään kohti hyväksi havaittuja, toimivia asioita. Simple as that! Meillä ensimmäiset asiakkaat tuli jo heti ensimmäisen vuoden alussa ja hyvä niin. Ne tilanteet oikeasti opettavat eniten!
Tuliko kaikki uutena vai oliko mukana tuttuakin asiaa?
Mukana oli myös paljon tuttua asiaa. Ennen fysioterapia koulutusta olin käynyt liikuntaneuvojan tutkinnon, jossa opiskeltiin myös ohjaukseen ja anatomiaan liittyviä asioita ja koen että siitä oli paljon apua. Sen ja työkokemuksen vuoksi sain käytännössä kaikki ohjaamiseen liittyvät opinnot hyväksi luettua. Anatomia oli joiltakin osilta tuttua, mutta se on niin oleellisessa osassa työtä, etten kokenut kertausta yhtään pahitteeksi. Melkeen valmistuvana fysioterapeuttina kokisin edelleen tarvetta kerrata anatomiaa, koska sitä asiaa on yksinkertaisesti niin paljon ettei kaikkea voi tai pysty muistamaan ulkoa!
Onko eri lihasten opiskelu sun muiden osien opettelu raskasta?
Tästä päästää luontevasti tähän kysymykseen. Lihasten opettelu ei ollut, sillä valmentajana suurin osa oli tuttua (lukuun ottamatta käden ja jalkaterän pikku lihaksia). Hermojen opettelu oli itselleni sen sijaan sitäkin suuremman työn alla. Alkuun latinan opettelu tuotti myös tuskaa, sillä kaikki anatomiset ilmaisut suunnista, kehon osista ym. opetellaan latinaksi. Mikäli latinaa ei osannut, oli myös vaikea ymmärtää ja oppia asioita, koska tahti oli aika nopea. Esimerkkinä ventralis tarkoittaa aina asiayhteydestä riippumatta vatsan puoleista ja dorsalis selän puoleista. Distalis taas aina ruumiin keskilinjasta kauimmaista ja proximalis taas lähempänä keskustaa. Superior tarkoittaa yläpuolella ja inferior alapuolella. Sulcu tarkoittaa yleisesti uurretta. Kun sanan tietää, tietää että kyseessä on jonkin näköinen uurre, oli sitten kyseessä aivojen osa tai olkaluun uurre. Nyt kuitenkin termistö on jo juurtunut ja uusiakin asioita ymmärtää helpommin.
Onko harjoitteluja riittävästi?
Kouluissa on eroja, mutta metropoliassa on 5 harjoittelua. Kahden viikon tutustumis harjoittelu ensimmäisenä vuonna ja muina vuosina on aina harjoittelu sekä keväällä että syksyllä. Toinen harjoittelu on kestoltaan 4vko ja loput 6vko. Itse olen kokenut harjoittelut super opettavaisiksi. Nykyinen määrä on mielestäni hyvä, mutta jos niitä olisi enemmän, harjoittelupaikkojen saanti pitäisi myös olla suhteessa helpompaa. Tällä hetkellä kaikki kunnalliset paikat menevät valtakunnallisen Jobiili- järjestelmän kautta ja kyseinen järjestelmä on ihan järkky! Lisäksi korona on tehnyt osansa paikkojen saatavuuteen ja meidän kohdalla se on kurjaa, sillä jos ei saa paikkoja, valmistuminen viivästyy. Sanoisin siis, että määrä on tällä hetkellä ihan kohtuullinen!
Kuinka helposti olen saanut harkkapaikkoja?
Mulla on käynyt hyvä ”tuuri” ja olen aina saanut itseäni kiinnostavan paikan, osan Jobiili- järjestelmästä ja osan omatoimisesti. Tiedostan kuitenkin, että kaikilla näin ei ole ollut! Niin kuin yllä mainitsin, paikat ovat olleet kiven alla nyt koronan vuoksi ja moni on kamppaillut paikan saamiseksi.
Minkä tyylisiä harjoittelut ovat?
Täysin paikka kohtaista! Jokaisella FT kentällä on erilaisia ominaispiirteitä. Sairaalamaailmassa pitää fysioterapian ohella ottaa huomioon myös kuntoutujien monet sairaudet, lääkitykset, mahdolliset toimenpiteet ja muut asiat. Muita asioita voi olla vaikka happilaitteessa oleminen, letkut, telemetriat, tippa ym. Sairaalamaailmassa toiminta on usein moniammatillista. Poliklinikka työ on taas usein nopeatempoista ja yksin toimimista. Vastaanottotyössä tulee vastaan eri vaivoja ja erilaista potilaskuntaa aina alaraajan ongelmista yläraajan ongelmiin, huimaukseen, murtumiin, päänsärkyihin ja vaikka ja mitä. Poliklinikka asiakaskunta on usein subakuuteista tai kroonisista ongelmista kärsiviä potilaita, kun taas päivystyksessä näkee akuutteja vaivoja. Osastoilla on eri meininki, kun taas syömishäiriökeskuksessa, senioritalossa, neurologisessa kuntoutuksessa tai lastensairaalassa tai säätiöissä. Harjoittelun sisältö riippuu siitä mihin haet, mutta kannattaa kokea FT kenttää monipuolisesti!
Missä kaikissa harjoitteluissa olet ollut? Kiinnostaako aikuiset vai lapset?
Ensimmäinen harjoittelu oli Malmin avofysioterapiassa (poliklinikka). Toinen oli Espoonlahden avofysioterapia (poliklinikka). Kolmas oli Espoon sairaalan päivystysosasto. Neljäs oli Meilahden neurologinen akuutti osasto ja viides, viimeinen tulee olemaan Töölön ortopedis- traumatologinen osasto. Ehdottomasti kiinnostaa ennemmin aikuiset ja ikääntyneet kuin lapset!
Onko joku harkka jäänyt erityisesti mieleen?
Kaikki harjoittelut on jäänyt joltain osin mieleen. Osassa on jäänyt mieleen tietyt ihmiskohtaamiset, omat onnistumiset ja epäonnistumiset sekä oivallukset. Toisesta harjoittelusta muistan erityisesti ihka ensimmäisen oman potilasvastaanoton, se jos joku oli kuumottavaa, mutta harjoittelupaikalta mahtava luottamuksen osoitus. Kolmannesta harjoittelusta jäi mieleen se, kuinka harjoittelun päätteeksi minulle tarjottiin työpaikkaa. Nyt viimeisin, neljäs harjoittelu vei minua ehkä fysioterapeuttina eniten eteenpäin, sillä tein paljon oivalluksia siitä, minkälainen haluan fysioterapeuttina olla, minkälainen työ tulevaisuudessa sopii minulle ja mikä taas on ehkä vähemmän sopivaa.
Kuinka paljon käytännön harjoittelua koulussa harkkojen lisäksi?
Liian vähän! Sitä on, mutta saisi olla paljon enemmän. Varmasti riippuu myös oppijasta ja siitä miten oppii parhaiten. Itse opin käytännössä, mutta siitäkin huolimatta ala on kuitenkin käytännön läheinen ja siihen suhteutettuna sitä pitäisi olla paljon enemmän. Annoin tästä myös palautetta suoraa opettajille!
Toki korona on väkisinkin leikannut käytäntöä jonkin verran pois. Koronan lisäksi kampuksemme vaihtui Pitäjänmäestä Myllypuroon ja muuttosäätö tuntui myös vaikuttavan opintoihin, myönnettiin sitä tai ei. Senkin lisäksi opetussuunnitelma vaihtui kesken opintojamme ja sen myötä myös tiettyjä asioita jätettiin pois, joita aikaisempina vuosina oli käytännössä ollut. Harmi muttei sille mitään voi!
Miten hyvin koet opintojen valmistavan työelämään?
Vaikka tuntuu etten osaa mistään mitään, kyllä sitä aina jotain osaa. Opinnot valmistavat sen mitä pystyy ja loput opetellaan kentällä. Vaikka haluisi olla jo hyvä työelämään siirtyessä, myös FT osa-alueet ovat niin laajoja, että on mahdotonta tietää kaikesta kaikkea. Myös suuntautuminen vaikuttaa osaamisen syventymiseen ja siihen auttaa vaan työkokemus, oma aktiivisuus ja jatkuva itsensä kouluttaminen alalla.
Kuinka hyvin koulutus on vastannut odotuksia? Olen kuullut paljon kritisointia FT koulutuksen tasosta. Miten mä koen asian?
Rehellisesti odotin enemmän! Mielestäni resursseja käytettiin osittain vähemmän merkityksettömiin asioihin. Jos siis itse olisin päätäntävallassa, jaottelisin (vaikkakin niitä vähäisiä) resursseja eri tavalla. Toki osaltaan koulutus on vastannut odotuksia, mutta isolta osalta myös ei. Johtuuko sitten korkeista odotuksistani vai ei, tiedä sitä!
Kuinka vaativat opinnot ovat?
Mulle varmaan vaativin osuus oli esivalintakokeen ensimmäisestä osiosta läpipääsy, haha! Mä uskon myös siihen, että oma kiinnostus ja aktivisuus vaikuttaa siihen onko jonkin opettelu vaativaa vai ei, koska kiinnostus ruokkii motivaatiota opiskella. Mulle vaativinta opintojen aikana on ollut omien töiden yhteensovittaminen opintoihin. Aikatauluhaasteet on luonut mulle vaativuuden, ei niinkään itse opintojen sisältö!
Täysipäiväisten opintojen yhdistäminen työelämän ja yrittäjyyden kanssa?
Juu helppoa ei ole aina ollut, mutta se on valinta kysymys. Välillä on luettu tenttiin öisin ja joskus tehty kokeet lukematta niihin. On sitä monet turhautumisen ja stressin itkutkin näiden vuosien aikana väännetty. Mulla oli aika tuore yritys ja juuri kovalla työllä saatu asiakaskunta, joten päätin jatkaa töitä opintojen ohella. Tiettyinä aikoina yhteensovittaminen sujui erittäin hyvin. Ajoittain ja valitettavan suurelta osalta ei taas tarvinnut miettiä mitä tekisi tai näkisikö yhtään ketään, muuta kuin asiakkaita tai oppikirjoja. Koko ajan olen tiedostanut hullunmyllyn kestävän ”vain” sen 3-3,5v ja se on auttanut tsemppaamaan. Toisaalta myös nautin mun työstä, joten aina kaikki ajanjaksot ei ole tuntunut niin kuormittavilta työnteosta huolimatta.
Ei siis mahdotonta, mutta ei myöskään helpoin tie!
Mikä opinnoissa on ollut parasta?
Oma kehitys ja kiinnostuksen syventyminen alaa kohtaan. Tottakai myös ystävät, joita opintojen myötä on tullut.
Mikä on ollut haastavinta/ärsyttävintä opinnoissa?
Haastavinta opintojen ja työn yhteensovittaminen ja ärsyttävintä (mun mielestä) turhat kurssit, jotka ei suoranaisesti liity FT alaan. Esimerkkinä viestintä ja tietotekniikka, ruotsi ja englanti, innovaatio projektit, yrittäjyyskurssi ym. Toinen ärsyttävä asia on se, että opetustavat on osalla opettajista hyvin yksipuolisia ja se ei tue oppimista kuin tietyn tyyppiselle opiskelijalle.
Kenelle suosittelet työtä?
Henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet kuntoutuksesta ja terveyden- sekä hyvinvoinnin edistämistyöstä ja/tai sen kehittämisestä tai alan tutkimisesta. Ihmisläheisyys ja vuorovaikutustaidot on ammatissa etu.
Miten toivoisin työllistyvän jatkossa/valmistumisen jälkeen? Jatkatko FT yrittäjänä?
Toivon saavani osa-aikaisen paikan, joko yksityiseltä tai kunnalliselta puolelta. Täydellistä olisi, jos pystyisin tehdä 2 päivää fysioterapeutin työtä ja 2-3 päivää valmennusta ja muita sisällöntuottamisen hommiani. Haluaisin alkuun ensimmäiset vuodet rutinoittaa opitut asiat ja mahdollisesti tulevaisuudessa toimia alalla yrittäjänä. Koen että julkisella tai yksityisellä puolella asiakaskunta on monipuolisempaa ja näin myös oppisin alkuun enemmän kuin yrittäjänä. Todellisuudessa osa-aikaista työtä alalta on vaikea saada, joten katsotaan missä ja missä muodossa tulen alalla työskentelemään. Olen huomannut, että nopeatempoinen työ sopii minulle, joten ehkä poliklinikka työ olisi alkuun se mun juttu!
Onko mulla joku tietty FT suuntaus, joka kiinnostaa tai jossa haluat työskennellä?
Olen edelleen ärsyttävän avoin kaikelle (paitsi lapsille) ja edelleen etsin sitä omaa syventymisen ja kiinnostuksen osa-aluetta. Valmentajana työskentelen pääsääntöisesti TULES asiakkaiden kanssa, joten se ehkä se eniten kiinnostaa. Kipu ja krooninen kipu kiinnostaa kaikessa haastavuudessaan. Suoravastaanottoa olisi myös kiva päästä joskus tekemään. Myös akuutin vaiheen kuntoutus kiinnostaa. Katsotaan mihin elämä vie!
Millon valmistun?
Valmistun heti kun saan opinnäytetyön ja viimeisen työharjoittelun tehtyä. Opinnäytetyön tekeminen on musta itsestä kiinni ja viimeinen harjoittelu taas päättyy syyskuussa. Toivottavasti valmistun siis syyskuun loppuun mennessä!
Siinä kysymyksiä ja vastauksia fysioterapia opintoihini liittyen. Kiva jos jaksoit lukea tänne saakka ja toivottavasti saitte vastaukset kaikkiin kysymyksiin! 🙂
-Kiira
Lisää opinnoista höpöttelen seuraavilla videoilla:
We may request cookies to be set on your device. We use cookies to let us know when you visit our websites, how you interact with us, to enrich your user experience, and to customize your relationship with our website.
Click on the different category headings to find out more. You can also change some of your preferences. Note that blocking some types of cookies may impact your experience on our websites and the services we are able to offer.
Essential Website Cookies
These cookies are strictly necessary to provide you with services available through our website and to use some of its features.
Because these cookies are strictly necessary to deliver the website, refusing them will have impact how our site functions. You always can block or delete cookies by changing your browser settings and force blocking all cookies on this website. But this will always prompt you to accept/refuse cookies when revisiting our site.
We fully respect if you want to refuse cookies but to avoid asking you again and again kindly allow us to store a cookie for that. You are free to opt out any time or opt in for other cookies to get a better experience. If you refuse cookies we will remove all set cookies in our domain.
We provide you with a list of stored cookies on your computer in our domain so you can check what we stored. Due to security reasons we are not able to show or modify cookies from other domains. You can check these in your browser security settings.
Other external services
We also use different external services like Google Webfonts, Google Maps, and external Video providers. Since these providers may collect personal data like your IP address we allow you to block them here. Please be aware that this might heavily reduce the functionality and appearance of our site. Changes will take effect once you reload the page.
Google Webfont Settings:
Google Map Settings:
Google reCaptcha Settings:
Vimeo and Youtube video embeds:
Privacy Policy
You can read about our cookies and privacy settings in detail on our Privacy Policy Page.
