RV29 – Äänikirja vinkkejä

Taas mennään viikoissa eteenpäin. Tuntuu että raskauden toinen kolmannes meni nopeasti ja aivan hullua ajatella, että mennään jo viimeisessä kolmanneksessa. Nyt kun ollaan jo virallisestikin viimeisessä vaiheessa, väkisinkin ajatukset siirtyvät jo kohti maalisuoraa ja tulevaa synnytystä.

Edelleen koen olevani asian suhteen seesteinen, enkä jännitä sitä liikaa. Olen kuunnellut paljon äänikirjoja vauva ja vanhemmuus aiheeseen liittyen. Välillä niistä aina kysytäänkin instan puolella, niin alla listaus kirjoista, joita olen kuunnellut:

• Pää edellä: Näin tuet lapsesi kehitystä
• Ärhäkkä kuin äidiksi tullut
• Synnytyksen lyhyt oppimäärä
• Hullu kuin äidiksi tullut: Äitiyden pilvilinnat ja todellisuus
• #vauvavuosi
• Tee se itse -vauva: Romaani
• Äidiksi tuleminen
• Uraäidin selviytymisopas: Tarinoita ruuhkavuosien kuningattarilta
• Hyvien synnytystarinoiden kirja
• Peloton synnytys

Mainos Nextory – Suurinosa kirjoista löytyy Nextory äänikirja palvelusta. Jos innostuit jonkun kirjan kuuntelemisesta tai lukemisesta, voit rekisteröityä hyödyntäen 45 päivää ilmaista kuuntelua. Ilmaisen kuuntelun pääset hyödyntämään www.nextory.fi/kiirakirsikka

Toisaalta se mitä olen alkanut synnytyksessä jännittämään, on edellisviikoista voimistuneet reumakipuni. Nyt RV29 on alkanut olemaan reumatyypillistä alaselkä- & lonkkakipua. Ajoittain kävellessä tulee kipuvihlasu siten, että jalka meinaa pettää alta. Vaikka kuinka olen asennoitunut raskaudenaikaiseen lääkkeettömyyteen, silti väkisinkin pieni kivunpelko nostaa päätään. Vaikka kivun nyt siedänkin, siedänkö mahdollista reumakipua yhdistettynä synnytykseen ja synnytyskipuihin? Ajatuksena se tuntuu ylitsepääsemättömän kamalalta, asialta, joka pelottaa ja jännittää. Toki samalla optimistinen puoleni yrittää alitajunnassa toitottaa, että tilanne ehtii muuttua vielä monta kertaa ja että kaikki tulee menemään hyvin, niin kuin varmaan meneekin. Kuitenkin mitä pidempään kivut kestävät, sen vaikeammaksi ja työläämmäksi oma henkinen psyykkaus käy.

Kakka asioita

Nyt kun kesä on parhaimmillaan ja omatkin työkiireet ainakin osittain helpottaneet, huomaan rauhallisempien aamujen edistävän suolen toimintaa. Tää tuntuu niin ihanalta, sillä lähes koko raskauden ummetus on vaivannut enemmän tai vähemmän. On aika iso kontrasti siihen, että normaalisti vatsa toimii vähintään 1x/vrk ja raskauden aikana taas joka toinen tai joskus jopa joka kolmas päivä. Kyllä siinä vähän tukalat oltavat tulee. Rento mieli rennompi suolisto ja sen parempi toimintaa, näin se varmaan kuitenkin on, onhan suolisto yhteydessä myös aivoihin. Kannattaa siis relata ja lomailla raskauden aikana jos mahdollista!

Ensimmäinen vaikeampi viikonloppu

Kesästä päästään lomaan ja ruisrockiin. Ehkä ensimmäistä kertaa raskauden aikana tulee pieni FOMO. Vaikka kaverit pyysivätkin mukaan, en halua olla hidastamassa siellä kenenkään menoa ja meininkiä. Samalla vaikka ajattelen, että myös raskaana voi tehdä lähes mitä vaan mitä normaalistikin tekisin, enkä todellakaan halua olla se tyyppi joka jää kyhnöttämään kotiin, samaan aikaan toinen puoli päässä moralisoi sitä, ettei festarit ole raskaana olevan paikka. Tai ehkä ei edes oma moralisointi, vaan se miten ympärillä olevat tuntemattomat reagoisivat siihen, että heiluisin kavereideni mukana. Vaikka samaan aikaan haluan olla se, joka kursailematta tekee just mitä tekee, vaikka raskaana. Toisaalta tietää, ettei kaikki ole niin avoimia ja avarakatseisia, eikä jaksa turhaa mulkoilua tai kommentointia. Joka tapauksessa, kun seuraa lähes koko tuttavapiirin + somen elämää ruississa, kyllä se vähän kirpasi. Toisaalta olin tätä odottanutkin ja yllättynyt ettei vastaavia fiiliksiä ole tullut juuri aikaisemmin. Jos raskauden aikana selviää vain muutamalla FOMO fiiliksellä, musta se on kuitenkin aika hyvin.

Liikkeiden muuttuminen

Selkeästi myös liikehdintä on alkanut muuttumaan erilaiseksi. Meidän vauva on liikkunut läpi odotusajan hyvin runsaasti, eikä onneksi sen puolesta ole tarvinnut olla huolissaan. Nyt voimakkaat potkut on muuttunut lähinnä muljumiseksi, toki edelleen hyvin voimakkaaksi sellaiseksi. Välillä koko maha heiluu puolelta toiselle ja tuntuu että kääntyy melkein ympärikin. Mahassa on nyt myös selkeitä kovia kohtia, ei vain kohdun kovettumaa, vaan selkeitä ruumiinosia on tunnusteltavissa. Jännityksellä odotan miten liikkeet muuttuvat, kun nyt jo mahaa vispaa kuin viimeistä päivää.

Hyvästi hyvät yöunet

Yöt on alkanut menemään alamäkeen. Nukun noin 2h pätkissä ja noin 2-3 pätkää per yö. Herään öisin mystiseen yläselän/lavan sisäreunan kipuun, joka suorastaan salpaa hengityksen, jos yrittää syvään hengittää. Ja vaikka voisi luulla, että kipu liittyy reumaan, sanottakoon ettei reumani oo koskaan oireillut muualla kuin alaselässä ja lonkissa. Yöllinen kipu on niin kovaa, etten pysty kunnolla nukkumaan sen jälkeen tai ainakin se vaati tunnin parin pyörimistä jumpaten ennen kun saan haettua sängyssä uudelleen kivuttoman asennon. Koska yöllä valvotaan, menee aamut usein tosi myöhäisiksi, ellei toki ole valmennusaamuja, jotka pakottaa ylös tiettyyn aikaan.

Jos jotian positiivista haluaa kaivaa, niin ainakaan tulevat yölliset herätykset ei tuu puskista. Toisaalta olisi se mukava nukkua vielä kun voi. Toivon todella ettei yöllinen selkäkipu jatku loppuun saakka ja vaihe on ohimenevä.

RV30

Isoin asia tällä viikolla on ollut se, että olen ymmärtänyt mitä on harkkasupistukset. Vähän naurattaa ja nolottaa kertoa tää julkisesti. Olen ihmetellyt, kun ihmiset valittaa harjoitussupistuksista ja miettinyt vain, että oompas onnekas kun mulla ei ole mitään sellaisia. No onhan mulla. Vasta kun mun tuttu instassa demonstroi storyssään, miltä konkreettisesti näyttää kun kohtu kovettuu ja supistuu versus kun maha on joustava. Tällöin tajusin, että joo, onhan mulla samaa, mutta en osannut yhdistää sitä supistukseksi. No onneksi ne ei ilmeisimmin vaikuta mihinkään, koska mulla ne ei ole häiritseviä tai kivuliaita.

Muutoin tähän viikkoon ajoittui taas etävalmennus, tällä kertaa aiheena parisuhde & seksuaalisuus. Valmennuksessa oli paljon puhetta vuorovaikutuksesta ja kommunikaation tärkeydestä, joka ei sinänsä tule yllätyksenä. Ehkä muutama merkittävintä asia koko valmennuksesta jotka jäivät mieleen oli seuraavat:

1. Kommunikoikaa kaikesta suoraan ja avoimesti.
2. Seksuaalisuudella luodaan ja syvennetään parisuhdetta. Keskustelkaa myös tästä aiheesta, sillä seksuaaliset tarpeet muuttuvat raskaudenaikana ja/tai sen jälkeen ja näiden suhteen tulee erilaisia vaiheita.
3. Keskittykää suhteessa myös siihen mikä on hyvää ja ihanaa, ei vain siihen mikä on huonosti. Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta ja se ei edistä parisuhteen hyvinvointia.
4. Parisuhteen hyvinvointi lähtee yksilöhyvinvoinnista. Panostakaa myös siis yksilölliseen hyvinvointiin koska se heijastuu kaikkeen.

Meille molemmille hyvinvointi lähtee siitä, että päästään liikkumaan, se on meidän henkireikä. Ollaankin puhuttu siitä että tullaan järjestämään molemmille omaa aikaa siten, että molemmat pääsee treenaamaan. Lisäksi ollaan järjestetty asiat siten, ettei oman treeniajan saaminen vaadi välttämättä sen isompia ponnisteluita, vaan kotoa löytyy erilaista välineistöä, jotta liikkumaan pääsee myös matalammalla kynnyksellä. Toki hyvinvointi on yksi meidän molempien ohjaavista arvoista, joten varmasti tullaan liikkumaan yhdessä myös perheenä jo pienestä pitäen.

RV32 – Reissu portugaliin

Arvoin pitkään sitä, uskallanko lähteä vuosi sitten varaamalle portugalin reissulle. Koska raskaus on kuitenkin edennyt normaalisti ja lääkäri antoi luvan, päätettiin lähteä reissuun. Turvaa matkustamiseen toi kuitenkin se, että portugali on Euroopassa ja lentomatka kuitenkin kohtuullinen. Lisäksi hankin eurooppalaisen sairaanhoitokortin, joka muuten kannattaa jokaisen vähänkään reissaavan hankkia ilmaiseksi kelasta. Toki tarkistin myös, että matkavakuutukset ovat kunnossa. Lisäksi ostin lentokoneeseen tukisukat ja pyrin olemaan koneessa liikkeellä normaalia enemmän.

Reissu meni kokonaisuudessaan hyvin, toki ihan samaan tahtiin en pystynyt sykkimään kuin ehkä normaalisti. Pystyin kuitenkin nauttimaan reissusta, nähtävyyksistä ja lämmöstä ilman ongelmia. Toki päivinä, joina tehtiin päiväretkiä, huomasin vatsan kovettuvan herkemmin ja teki mieli tukea mahaa omilla käsillä. Kuitenkin kovettuminen oli kivutonta ja sen puolesta vaaratonta, joskin epämukavaa. Nyt alkaa huomaamaan sen, että pidempikestoinen pystyssä olo ja liikkuminen vaatii vastapainoksi lepäämistä ja makaamista. Oli kuitenkin ihana tehdä vielä viimeinen matka yhdessä puolison ja ystävien kanssa ennen vauvaa.

Liikuntaa pystyy edelleen harrastamaan hyvin, tosin huomasin, että kahden tunnin padel oli puolestaan jo liikaa ja se aiheutti ensimmäistä kertaa raskaudenaikaisia liitoskipuja. Pari päivää oli ikävää kipua nivusissa, etenkin kun lähti liikkeelle tai kääntyi sängyssä. Ehkä sen olisi voinut järjelläkin päätellä, että parin tunnin treenit on jo tässä kohti liikaa, mutta minkäs teet kun innostus ottaa vallan.

Fyysisiä muutoksia ja fiiliksiä

Ulkoisesti maha on jo sen verran pinkeä, että napa ei ole enää kuopalla vaan se on vain tasainen tumma piste vatsalla. Ensimmäistä kertaa myös jalkojen yökramppailut on tullut kuvioihin ja herännyt muutamana yönä niin koviin suonenvetoihin, ettei ole auttanut muu kuin nousta ylös sängystä venyttämään pohkeita. Huomaan myös kaipaavani itse ihokontaktia ja puolison läheisyyttä normaalia enemmän. Ensimmäistä kertaa tunnistin myös vauvan hikottelun, joka tuntuu hassuna jatkuvana mahan nykimisenä.

RV33 – Isyyden tunnustaminen

Reissun jälkeen oli neuvola, jossa suurimpana asiana isyyden tunnustaminen. Tämä aiheutti paljon ihmetystä instagramissa. Isyys siis tunnustetaan neuvolassa allekirjoittamalla paperi, mikäli lapsi syntyy avioliitottomaan suhteeseen. Mikäli olette avioliitossa, isyyttä ei erikseen tunnusteta. Tunnustaminen ei tosin ollut paperin allekirjoittamista suurempi seremonia ja samassa yhteydessä oli perusneuvolakäynti.

Edelleen vauva kasvaa hieman alakäyrillä, tosin osittain voi olla asennosta johtuvaa. Vauva on viistotarjonnassa ja se selittää uudet tuntemukset kyljissä. Jo jonkin aikaa on tuntunut siltä, että kyljet repeävät. Sen lisäksi olen alkanut saamaan erittäin kipeitä potkuja kylkiin. Ainakaan ei edelleenkään tarvitse stressata sitä, etteikö vauva liikkuisi.

Tahti hiipuu

Tahti alkaa selkeästi hiipumaan. Jos on koko päivän kestäviä menoja, se kostautuu seuraavana tai seuraavina päivinä, jolloin onkin täysin väsynyt olo. Kotoilu alkaa hiipuvaan tahdin myötä tulla tutuksi ja samalla lisääntyvä makoilu. Tästä huolimatta päätin uhmata oloa ja lähdin ystävien kanssa yhdeksi päiväksi FLOW festareille, lähinnä siksi että sijainnin vuoksi pääsi kotiin juuri silloin kun siltä tuntui. Festareilla oli kivaa, joskin istumapaikkoja tänä vuonna yllättävän vähän ja se tietysti tuntuu kropassa. Kahta päivää ei olisi kuitenkaan pystynyt enää ”bailaamaan”. Festareilla sai paljon katseita niin kuin osasinkin odottaa mahani kanssa. En osaa sanoa koinko katseet kivoina vai kiusallisina, ehkä vähän molempina.

Nivelet on alkanut naksumaan ja poksumaan, oikeastaan kauttaaltaan. Nivelten poksumiseen lienee syynä niiden löystyminen. Etenkin öisin ja aamuisin kun liikahtaa sängystä, kuulostaa siltä kun en olisi liikuttanut vartaloa vähintään vuosiin.  

RV35 – Kiputuntemukset lisääntyy

Jos aikaisempina viikkoina on ollut erilaisia orastavia kiputuntemuksia, nyt niitä on jo selkeästi enemmän. Yöt ovat entistä huonompia ja edelleen herään mystiseen ja suorastaan lamaannuttavaan rintarangan kipuun. Kävinkin neuvolalääkärin suosituksesta fysioterapeutilla. Käynnistä ei ollut varsinaisesti hyötyä, sillä tiesin että olen koittanut jo kaiken minkä itse pystyy tekemään, olenhan itsekin fysioterapeutti ammatiltani. Päkiät ja jalkapohjat ovat myös alkaneet oireilemaan kivulla. Jalat tuntuvat turvonneilta, joskaan ne ei vielä näytä ulkoisesti siltä. Selkäkivun lisäksi myös järkyttävä lonkkasärky on iskenyt päälle, se tosin tuntuu reumatyypilliseltä tutulta kivulta.

Vauva ja vatsa kasvaa ja se vaikuttaa ruokahaluun. Vatsa on niin pinkeä, ettei tee mieli syödä tai juoda mitään. Samaan aikaan jos sitä ei tee, tulee taas orastavaa pahoinvointia. Varmaan pitäisi olla jatkuvasti puputtamassa jotain pieniä välipaloja, mutta mulle se on jotenkin ärsyttävän hankalaa. Painoa on tullut tässä vaiheessa + 10 kg. Tavallaan se on se ja sama, toisaalta se aiheuttaa ristiriitaisia fiiliksiä kun vuosikausia totuttu kymmenluku vaihtuu toiseen. Mutta toisaalta ei tunnu missään, koska tiedän että kehoa pystyy synnytyksen jälkeen kyllä halutessaan muokkaamaan. Itselle tärkeintä koko raskauden aikana on ollut se, että pääsee ja pystyy liikkumaan eikä varsinaisesti se, paljonko painoa kertyy. Mutta kyllä se lisääntyvä paino alkaa yhä enemmän tuntumaan kaikissa toiminnoissa.

Ristiriitaisia fiiliksiä

Samaan aikaan en halua raskauden vuoksi lopettaa elämästä ns. normaalia elämääni, mutta toisaalta soimaan itseä siitä, että nyt pitäisi enemmän rentoutua. Ehkä paine tulee osittain siitä, kun ympärillä ja erilaisissa ryhmissä toitotetaan jatkuvasti sitä, että nyt on levättävä kun voi. Samaan aikaan tulen hulluksi, jos vain makoilen kotona Ja jos en makoile vaan teen asioita, koen olevani itsekäs. Kauhean ristiriitaista!

Hassuja fiiliksiä herättää myös muutaman päivät, joina olen selkeästi kokenut olevani herkempi ja jopa itkuisempi. Tallaiset selkeät itkuherkät päivät on jotain uutta, mitä ei ole aikaisemmin ollut. Tähän saakka en ole kohdallani huomannut erityisempiä hormoneista johtuvia tunteiden vaihteluita, vaikka niistä paljon puhutaankin. Toki tiedä mikä osuus liittyy hormoneihin ja mikä siihen, että öisin tulee nukuttua laittoman vähän.

Vihdoin saatiin käytyä myös synnytysvalmennus etänä. Myöskään tämä valmennus ei tuonut itselleni mitään mullistavaa uutta. Sen sijaan valmennus loi lisää paniikkia puolisolle, joten sen puolesta olisi voinut olla käymättä. Ei vaan, haha! Ihan hullua että ollaan jo lähes viimeisissä viikoissa ja pian vauva alkaa olemaan jo täysiaikainen. Edelleen aika kuluu todella nopeasti ja pitää varmaan alkaa orientoitumaan kodin laittoon.

<3

Kiira

Rv25 Sokerirasitustesti

Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että sokerirasitustesti on ajankohtainen. Lähes kaikkien kauhisteleman testin tarkoituksena siis seuloa mahdollista raskausdiabetesta. Mikäli sulla siellä on kyseinen sokerirasitustesti edessä ja olet myös kuullut kaikkia kauhutarinoita siitä, haluun sanoo sulle heti, ettei testiä kannata jännittää yhtään. Mun mielestä sokerirasitustesti on täysin turhaan dramatisoitu ja peloteltu, vaikka ymmärrän että paastoaminen yhdistettynä pahoinvointiin ei ole kiva yhdistelmä. Testin haastavin osuus oli nälkä, muuten sokerilitku meni helposti alas, sitä oli vähän ja odottelun tylsyyttä tapettiin työnteolla. Olin siis varautunut käyntiin ottamalla tietokoneen mukaan töitä tehdäkseni. Pahoinvointia välttääkseen kannattaa ottaa mukaan evästä, jota napata heti testin jälkeen suuhun. Sokerirasitustesti takana ja onnekseni lopputulemana hyvät arvot ja ei raskausdiabetestä, huh!

Fyysisiä muutoksia

Maha jatkaa kasvamistaan ja on yhtäkkiä yhdessä yössä tullut isommaksi, ja sen myötä myös tuntemukset muuttunut. Vaikka maha ei vieläkään ole varsinaisesti iso, se painaa keuhkoja kasaan ja hengittäminen tuntuu raskaammalta. Myös kyljet tuntuvat pinkeiltä ja keskivartaloa kiristää. Maha on tällä hetkellä sen kokoinen, että raskauden erottaa selkeästi, mutta kuitenkin niin ”pieni”, että varsinaiset raskausvaatteet eivät istu. Suurin osa omista vaatteista puristaa, mutta taas oman koon raskausvaatteet ovat liian suuria ja normaalia pienemmän koon vaatteet liian pieniä. Omilla vähän epämukavilla vaatteilla siis vielä mennään.

Nyt tuntuu myös ensimmäistä kertaa siltä, että ihmiset uskaltavat onnitella raskaudesta ilman, että he edes kysyvät olenko raskaana. Se kertonee mahan kasvamisesta. Mahassa on myös alkanut näkymään haalean tumma linea negra navan alapuolella, jonka sanotaan olevan kartta vastasyntyneelle lapselle kohti rintoja ja ruokaa. Sympaattinen ajatus vaikka itsestä kyseinen viiva ei niin viehättävä olekaan!

Uusia oireita

Rinnat kutittavat, ei vaan silleen pienesti, vaan ihan tosi tosi paljon. Niin paljon että niitä on vaikea olla raapimatta, puhumattakaan siitä, jos vähäänkään hikoilee, niin kutitus lisääntyy tuplasti. Johtuen todennäköisesti kudoksen venymisestä. Myös rintojen alla iho on selkeästi eri väristä, pinkeän punakkaa. Urheiluliivien ja toppien alarajaan on myös ilmestynyt pieniä verenpurkaumia, vaikka urheiluliivit ei olisikaan kiristäviä. Näihin viilennys, pesu sekä rasvaus tai öljy on toki tuonut ensiapua. Hassua kuitenkin, että toistaiseksi kaikki venymis- ja kutisemisoireet eivät ole mulla kasvavan vatsan ihossa, vaan rinnoissa. Tätä en ehkä olisi osannut odottaa.

Puhuinko jo valkvuodosta ja sen lisääntymisestä? Jos en, niin varaudu runsaaseen valkovuotoon. Sitä on paljon normaalia enemmän ja myös alapään limakalvot tuntuvat jotenkin pinkeimmiltä ja turvonneilta. Jos villisti veikkaan, niin nämä tuntemukset tuskin tulee ainakaan vähenemään loppua kohti, lol.

Lisäksi näillä viikoilla alkoi yölliset krampit ja suonenvedot, pääsääntöisesti jalkapohjassa sekä pohkeissa. Huomaan kuitenkin myös treenin jälkeen lihasten, etenkin reisilihasten kramppaavan öisin huomattavasti helpommin. Krampit ovat yleensä niin voimakkaita, että ne herättävät unesta ylös venyttelemään.

Alaselkävaivojen alku?

Kramppien lisäksi alaselässä on alkanut olemaan pieniä reumatyypillisiä kiputuntemuksia. Ei kuitenkaan vielä mitään mihin varsinaisesti reagoisin. Kipu on ollut pääsääntöisesti vasemmalla puolella, mutta todennäköisesti kivun sijainti tulee vaihtelemaan puolelta toiselle, niin kuin yleensä aikana enne biologista reumalääkettä. Kipu tuntuu etenkin aamuisin ja sen vuoksi aamujen käynnistäminen vie jo nyt hieman normaalia enemmän aikaa. Tässä tosin tiedostaminen sekä suunnittelu auttaa. Edelleen koitan olla antamatta kivunpelolle siimaa tai stressaamatta asiaa liikaa, vaikka kieltämättä pitkä kiputausta pistää jännittämään kivun voimistumista nyt kun lääkettä ei ole käytössä. Ei auta, kun seurata mihin suuntaan kaikki etenee.

Pienien alaselkäkipujen lisäksi alaselkä väsyy nyt huomattavasti normaalia nopeammin ja ihan pahinta on pitkä seisoskelu tai kaupunkikävely, tiettekö sellainen hidas muutaman askeleen kerrallaan eteneminen. Valmennusten välissä tulee tarve istua tai makaa, jollaista ei ole varsinaisesti aikaisemmin tullut. Myös kaikenlainen tankoihin ja välineisiin nojaaminen on tullut tutuksi, jolla saa seisoma-asentoa hieman kevennettyä. Vielä kahvi käteen ja släbärit jalkaan, niin pian olenkin jo se ”löysä valmentaja”, joillaiseksi en koskaan halunnut tulla, haha!

Perhevalmennus sekä hammaslääkäri

Näillä viikoilla tuli myös etäperhevalmennus. Aikataulullisista syistä etäsessiot ovat musta ihan parhautta. Lisäksi arvelin, ettei valmennus meille tuo välttämättä niin paljon uutta, etteikö samalla voisi tehdä toisella silmällä koneella muita töitä. Oikeassa olin. Siitä huolimatta hyvä, että kyseisiä kursseja järjestetään. Itsekin ensisynnyttäjänä haluan käydä kaikki ilmaiset kurssit siitä huolimatta, että koen tietäväni itse jonkin verran tai ainakin osaan ottaa asioista tarvittaessa selvää.

Hammaslääkärikäynti jännitti jonkun verran, sillä jostain mystisestä syystä mulle ilmestyi pari vuotta sitten useampi reikä samoilla tottumuksilla, joilla aikaisemmin on kehuttu hampaiden hyvää kuntoa. Jos haluat lukea mun reikäfarssista, niin olen kirjoittanut operaatio suun terveys sekä kun mitta alkaa täyttymään!

Hammastarkastuksessa tuli vastaan tilanne, johon en olisi halunnut joutua. Sain kunnalliselta puolelta palvelusetelin yksityiselle puolelle pitkien hammaslääkärijonojen vuoksi. Pääsin siis tarkastukseen hyvin pian, mikäli oli tietenkin mahtava juttu. Itse tarkastuksessa ei ollut muuta ongelmaa kuin se, että hammaslääkäri vakuutti minut siitä, että suun röntgen on otettava, sillä edellisestä röntgenistä on se pari vuotta. Tiesin ettei röntgeniä tulisi ottaa ollenkaan raskaudenaikana, mutta hän vain kertoi sen turvallisuudesta ja siitä että terveydellisistä syistä se olisi nyt otettava, mutta minä teen toki itse päätöksen. Koita siinä nyt välineet suussa päättää, kun en edes päässyt varmistamaan asiaa fiksummilta.

En osannut siis sanoa muuta kuin sen, että jos se on oikeasti otettava, niin kai se on sitten otettava. Voitte vain arvata lopputuloksen, ei paikattavia reikiä ja kaikki kunnossa. Tätä ei tietysti välttämättä voi tietää, mutta tuli kuitenkin vähän huijattu olo siitä, että yksityinen haluaa vain saada rahastettua palveluista kaupungilta. Lisäksi en voinut välttyä fiilikseltä, että olen huono vanhempi ja nyt kuvantamisen myötä vahingoitin vauvaa.

Suuhygienistillä

Se mikäli oli kiva, pääsin myös samaisella viikolla suuhygienistin vastaanotolle puhdistamaan hammaskivet pois. Tosin tähänkin sain hammaslääkäriltä suhteellisen erikoisen ohjeen tulla poistattamaan hammaskivet raskauden + reuman vuoksi 3kk välein. Mielestäni se on aika tiiviisti, ottaen houmioon kuitenkin sen, ettei itselle kerry mitenkään erityisen paljon hammaskiveä. Kuitenkin suuhygienistin vastaanotolla itse suuhygienisti oli sitä mieltä, ettei kohdallani näin tiheää tarvetta ole, riittää jos käy 2x/vuosi raskauden ja mahdollisen imetyksen aikana. Jälleen kerran tuli olo siitä, että kaikesta halutaan vaan ottaa rahat irti, kun mahdollisuus. Mutta hammaslääkärikäyntien jälkeen tulee aina niin hyvä ja huojentunut olo. Muistakaa siis hoitaa myös tämä tärkeä asia alta pois hyvissä ajon. Suositus hampaidenhoitoon taitaa olla toisen kolmanneksen aikana, jos en väärin muista.

FOMO

Kesä on nyt parhaimmillaan ja samalla jännitän FOMOA eli fear of missing out ilmiötä. Luonnollisesti lomien aikaan on enemmän tapahtumia ja menoja ja tiedän etten pääse kaikkiin, saati jaksa tehdä niin paljon asioita, kun mihin tottunut. Se miltä poisjääminen ainoana tulee tuntumaan jännittää. Jännittää olla kaveriporukan ensimmäinen lapsen saava ja se, miten se tulee dynamiikkaa muuttamaan. Toisaalta näiden fiiliksien ääneen sanoittamien on auttanut ihan hirveästi ja tuntuu että sen myötä myös kaverit osaavat olla paljon enemmän huomioonottavaisia ja ymmärtäväisempiä. Kannustankin sanottamaan fiilikset ääneen, liittyi ne sitten positiivisiin tai negatiivisiin fiiliksiin. Toistaiseksi alkukesä on sujunut hyvin ja hyvillä mielin ja suuremmilta FOMO kriiseiltä on vältytty. Toisaalta eipähän ainakaan tuu painetta osallistua johonkin mihin normaalisti saattaisi mennä velvollisuudesta, koska osallistumista ei odoteta samalla tavalla. 

Muutoin vauva liikkuu edelleen paljon ja potkut tuntuvat voimistuvan yhä edelleen. Koitin myös salilla, vieläkö leuanveto menee. Menihän ne, vaikkakin aktiiviset leuanvedot olenkin jättänyt jo aikoja sitten pois. Kesä tuntuu ainakin vielä hyvältä ja nautin lämmöstä, eipähän tarvitse vaatteitakaan liikaa ostaa, kun voi hukuttautua löysiin kesämekkoihin.

<3

Kiira

Rv 18 tienoilla en vielä tuntenut mitään liikkeitä. Sen sijaan tuntuu siltä, että vatsa on nyt enemmän tullut esille tai ainakin vaatteet kiristävät yhä enemmän. Tästä huolimatta vatsa on vielä sellainen, että sen saa piilotettua rennoilla vaatteilla hyvin niin halutessaan. Lantionseutu ja vatsa tuntuun myös paineiselta, etenkin kumarruksista ylösnousu tuntuu erikoiselta alavatsassa. Myös yölliset äkilliset kiertoliikkeet ja kyljen kääntämiset tuntuvat epämiellyttäviltä, aiheuttaen vihlaisevaa tunnetta vatsaan. Vihlaiseva tunne on sen verran voimakas, että jokaiseen asennonvaihtamiseen herää ja se tietysti vaikuttaa jälleen unen laatuun, joka ei muutenkaan ole ollut priimaa tähän mennessä.

Luopumisen tuskaa

Pahoinvoinnin lievitettyä olen pystynyt liikkumaan säännöllisesti noin 3–4 kertaa viikossa.  Rv 18 ja käyn edelleen lenkillä, salilla, tenniksessä sekä crossfitissa. Tosin nyt muuttuvan kehon realiteetti iski ensimmäistä kertaa kunnolla päin kasvoja ja meinasin purskahtaa itkuun crossfit tunnilla tajutessani joutuvan luopumaan pian monista rakkaista intohimoistani. Vaikka ulkoisesti raskaus ei näy tai rajoita merkittävästi toimintakykyä, monet liikkeet tuntuvat epämiellyttäviltä, etenkin crossfitin lajissa. Tiesin että pian tulee aika, kun joudun jättäytymään lajista pois, vaikka tuntuu että pääsin sen ihan vastaa hetki sitten kunnolla starttaamaan.

Ei sillä, etten voisi käydä crossfitissa, mutta väkisinkin joutuisin skaalaamaan ja muuttamaan niitä liikkeitä, joiden vuoksi crossfitissa erityisesti käyn toisiin helpompiin liikkeisiin, eikä tämä varsinaisesti tuo sitä intohimoa, minkä vuoksi esimerkiksi alun perin aloitin kyseisen lajin. Disclaimerina sanottakoon, että luopuisin silti vaikka jokaisesta harrastuksestani tulevan lapsen vuoksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei luopuminen omasta entisestä normaalista tuntuisi pahalta tai aiheuttaisi sopeutumisen tuskaa, etenkään kun liikkuminen on sekä työni, harrastukseni, intohimoni sekä tapa käsitellä tunteita.

Raskaus on iloinen asia, mutta samalla ainakin itse koen ristiriitaisia tunteita siitä. Vaikka tavallaan on etuoikeutettu ja kiitollinen olo siitä, että naisena pystyn ja saan kokea raskauden ja synnytyksen. Kääntöpuolena tuntuu epäreilulta, että itse joutuu luopumaan niin monesta omasta tärkeästä asiasta, vaikka samalla kumppani saa elää täysin haluamallaan tavalla (näin niin kuin karkeasti). Toki tiedostan näiden fiiliksien olevan voimakkaampia varmasti nyt alkuvaiheessa, kun kaikki on niin uutta ja koko ajan joutuu sopeutumaan ja käsittelemään mielen sisällä uusia asioita.

Pelko

Edelleen pelottaa puhua ja iloita raskaudesta ääneen vaikka mennäänkin jo Rv 18. Takaraivossa jyskyttää vielä alkuvaihe ja sen tuoma keskenmenon pelko, vaikka ensimmäinen kriittinen kolmannes onkin jo ollut hyvän tovin takanapäin. Elämme edelleen kumppanin kanssa omaa ”salaista” vauvakuplaa ja muutoin pyrin elämään mahdollisimman ”normaalisti”, ikään kuin en olisi raskaana. Myös muiden suhtautuminen ja ajattelutavan muutos minua kohtaan pelottaa, miten he tulevat näkemään minut jatkossa. Olenko vain se joku raskaana oleva tyyppi enkä se Kiira mihin muut on tottuneet? En halua puhua raskaudesta liikaa, ettei muut kyllästy ja vähennä yhteydenpitoa, lopeta kutsumista tapahtumiin tai muuta vastaavaa. En halua olla se tyyppi, joka ei muusta puhu kuin raskaudesta ja lapsesta. En halua olla se tyyppi, joka muuttuu täysin kadottaen oman normaalin persoonansa ja sen myötä etääntyy ystävistä. Tämä typerä ajatus estää ulkopuolisille ja ystäville fiilistelyn, vaikka samalla kaipaa asian jakamista myös muille kuin kumppanille. Tuntuu että elää pidätellen itseä vain siksi, että myös ympärillä olevat tottuisi ajatukseen muutoksesta.

Välillä yksinjäämisen pelko nostaa pintaansa, vaikka tiedostaakin elämän muuttuvan ja jäävänsä väkisin ulkopuolelle suuresta osasta asioita, joissa aikaisemmin ollut mukana. Etenkin tuleva kesä jännittää, kun ihmiset aktivoituvat kesän ja lomien myötä tekemään enemmän asioita. Vaikka energiaa alkaakin olemaan enemmän, jaksaako silti pysyä muiden perässä? Miltä poisjääminen ja luopuminen tuntuu, jos ja kun tilanteita tulee enemmän kesällä vastaan? Ne ovat kysymyksiä, joita vain aika näyttää. Tätä prosessia koittaa käydä läpi jo mielessä ja valmistella itseä kesään. Tiedostaa että jostain pitää luopua saadakseen tilalle jotain uutta, mutta luopuminen ei ole niin helppoa henkisesti, ainakaan vielä, kun sylissä ei ole sitä konkreettistaa syytä.

Vertaistuen kaipuu

Nyt kun tapahtuu niin paljon uutta, toivoisi olevan enemmän vertaistukea samanhenkisistä ja samassa tilanteessa olevilta henkilöiltä. Kavereille pystyy puhumaan, mutta muutoksen pelon vuoksi vain vähän kerrallaan ja etenkin silloin, jos he kysyvät, ei mielellään oma-aloitteisesti. Olen kuitenkin jo tässä vaiheessa todennut, ettei erilaiset vauvaryhmät facebookissa yms. ole juttuni. Siellä on jos jonkinlaista tyyppiä (jaa hyvä niin), mutten kaipaa vain jotain tyyppiä kenen kanssa jakaa asioita, vaan oman henkistä henkilöä ja se tuntuu tuntuu kyseisissä ryhmissä olevan vaikea saavuttaa. Lisäksi ryhmissä on itselle niin uskomattomia asioita, etten koe samaistuvani ryhmien stressihysteriaan tai muuhun yhtään ja kaikki liiallinen vouhotus vain ahdistaa. Parempi siis tässä kohti vain pysyä kaukana kyseisistä ryhmistä.

Sikiön ensiliikkeet

Vaikka käytännössä ensiliikkeitä voi tuntea jo viikoilta 16 eteenpäin, itse havahduin ensiliikkeisiin vasta Rv 19 lähtien. Voi olla, että tunsin jotain pientä aikaisemminkin, mutta nyt liikkeet olivat selkeitä sekä päivittäisiä, ettei kyse voinut olla muusta. Ensimmäisten liikkeiden tunteminen oli mahtavaa ja surrealistista, siellä se oikeasti on ja liikkuu. Etenkin kun rauhoittuu esim. istumaan tai makaamaan, liikkeitä havaitsee selkeämmin. Myös selinmaate huomaan liikkeiden lisääntyvän selkeästi. Itselle liikkeet tuntuvat selkeästi, mutta mahan päältä puoliso ei vielä pystynyt liikkeitä tuntemaan. Iltaisin liikkeet ovat sen verran voimakkaita tai sitten vain en ole vielä tottunut niihin, että säpsähdän jokaisesta potkusta unihorroksesta hereille.

Tulevilta viikoilta eniten odottaa rakenneultraa, joka lähestyy kovaa vauhtia. Jännittää onko vauvalla kaikki hyvin ja kieltämättä sukupuolen selvittäminen kutkuttaa. Ei sillä, että itsellä olisi toiveita suuntaan tai toiseen, mutta tekeehän se kaikesta vieläkin konkreettisempaa. Innolla ja jännityksellä siis odottaen!

<3

Kiira

Ensimmäinen kolmannes ohitettu ja nyt mennään viikolla 12+. Ensimmäistä kertaa tietyt vaatteet ovat alkaneet tuntumaan kireiltä. Vatsa ei vielä varsinaisesti näy, tosin ei näy turvotukselta myöskään vatsalihakset. Ensimmäisenä havahduin urheilurintsikoideni puristavan ja sen myötä tajusin rintani kasvaneen huomattavasti. Myös rinnat olivat olleet järkyttävän arat jo monta viikkoa, pelkästään mahalla makaaminen oli tosi kivuliasta. Nyt myös osa housuista puristaa sen verran, ettei niitä ole mukava käyttää. Selkeästi siis myös keskivartalossa ja lantionseudulla alkanut muutoksia tapahtumaan.

Ensimmäinen virallinen ultraääni

Vaikka olin käynyt varhaisultrassa yksityisellä, ensimmäinen virallinen ultraääni jännitti. Olin kuullut tutuilta sekä lukenut instagramista erinäisistä keskenmeno tapauksista, joka ei tosin varmasti ollut lasta odottavana erityisen järkevää ja se luonnollisesti stressasi. Oli kuitenkin ihanaa, sillä nyt myös puoliso pääsi mukaan ultraan ja näin myös hänelle ensimmäinen konkreettinen kokemus lapsesta sitten positiivisen raskaustestin.

Ultraan mentäessä tunnelma oli jännittynyt, etenkin puolison osalta. Sen lisäksi että päällisin puolin näki hänen jännittyneisyytensä, hän myös kertoi olevansa niin jännittynyt että oksetti ja huimasi, raasu. En tiedä mitä hän eniten jännitti, mutta itse jännitin sitä, että kaikki olisi hyvin ja näin onneksi olikin. Sikiö oli kasvanut valtavasti varhaisultraan verrattuna. Varhaisultrassa heilui pieni hahmo jonka ääriviivat muistutti jonkun verran ihmisen ääriviivoja. Nyt meitä vastassa oli jo ihan kunnon ihmistä muistuttava pienokainen, joka heilui ja ojenteli kinttujaan kohdussa. Hämmästyttävää kuinka sikiö voi olla jo niin ihmistä muistuttava, vaikka todellisuudessa kokoa on vasta noin 10cm. Sukupuolta meille ei vielä paljastettu, vaikka joskus se saattaa hyvällä tuurilla ja suotuisassa kuvakulmassa jo erottua. Olimme kuitenkin enemmän kun tyytyväisiä sykeäänien kuunteluun ja tietoon siitä, että raskaus etenee normaalisti.

Konkretiaa kumppanille

Ultrasta juostiin ensimmäiseen ravintolaan syömään, koska pahoinvointi oli edelleen voimakkaasti läsnä ja edellisestä ruokailustani taas kulunut jo tunteja. Juhlistettiin samalla sujunutta ultra käyntiä ja meidän tulevaa vauvaa. Oli sympaattista kuinka ultran jälkeen puoliso alkanut enemmän puhumaan meidän vauvasta ja olemaan enemmän osa kaikessa. Varmasti sikiön näkeminen ja sydän äänten kuuleminen lisää sitä konkretiaa, jota myös puoliso kaivannut ja se konkretisoi asiaa siten, että on myös helpompi olla mukana ja fiilistellä asiaa.

En tiedä sanovatko kätilöt kaikille niin, mutta tuli hyvä mieli kun hän kehui meidän välistä dynamiikkaa ja vuorovaikutusta rennoksi ja tasavertaiseksi. Hän kehui sitä, että meistä tulee varmasti mahtavia vanhempia. Näin ensimmäistä odottavana tuollaiset sanat merkkaa paljon, kun välillä usko itseäänkin kohtaan on koetuksella. Jotenkin tällainen kaikki konkretia kuten ultraus lisää jaksamista siinä mielessä, ettei jatkuva pahoinvointi ole ns. turhaan kestetty, vaan sillä on jokin selkeä syy ja tavoite. Nyt vain lisää kypsyttelyä ja aikaa vauvalle ja meille malttia sekä kärsivällisyyttä, niin hyvä tulee!

Paljastus ystäville

Nyt kun ensimmäinen kolmannes on takana ja keskenmenon riski ainakin näennäisesti pienentynyt, oli mukavampi olo kertoa raskaudesta myös muille. Maaliskuussa vietettiin syntymäpäiviäni, jonne kokoontui kaikki lähimmät ystäväni ja se oli myös luonnollisesti hyvä hetki paljastaa uutiset. Uutisten paljastaminen jännitti, vaikka monelle se ei varmasti täysin yllätyksenä tullutkaan. Vaikka raskautta onkin takana jo yli kolme kuukautta, on edelleen vain niin absurdi olo kaikesta. Tuntuu oudolta sanoittaa ääneen olevansa raskaana, koska tuntuu ettei sitä edelleenkään itse vielä tajua tai usko. Lähes kaikkien ystävieni reaktiot ovat olleet kuitenkin enemmän kuin ihanat ja se tuo turvaa siitä, että läheiset pysyvät elämässäni muuttuvasta tilanteestani huolimatta. Edelleen joka kerta kun kerron raskaudesta, purskahdan kyyneliin, sen verran henkilökohtaista, ihanaa, pelottavaa, onnellista ja helpottavaakin paljastaminen on.

Ahdistusta ja jännitystä

Pelkästään se että odottaa esikoista, on itsessään kamalan jännittävää ja pelottavaa. Sen lisäksi jännitystä lisää se, että on oman kaveripiirin ensimmäinen raskaana oleva. Väkisinkin sitä miettii muuttuvaa dynamiikkaa ja elämäntilanteita, koska väkisinhän ne muuttuvat. Ketkä ihmiset pysyvät elämässä ketkä taas eivät? ketkä näkevät minut jatkossa vain äitinä eikä Kiirana? Ketkä muuttavat suhtautumistansa minuun? Entä muuttuuko oma suhtautumiseni muihin? Miten saan jatkossa kutsuja juhliin ja menoihin? Jäänkö kaiken ulkopuolelle? Miten ystävät jaksavat kuunnella uusia asioita raskauteen ja lapsiin liittyen, jotka eivät varsinaisesti ole aikaisemmin olleet keskusteluiden teemoina? Entä miten ystävät vastaanottavat sen, että jatkossa useimpiin tapaamisiin tulee yhden henkilön sijaan kaksi, jos minua haluaa treffata? Kaikki avoin ja tietämätön pelottaa, vaikka raskaus onkin kuinka toivottua ja haluttua.

Edelleen pidämme kuitenkin uutisen pienessä piirissä, sillä en tunnu hyvältä jakaa vielä tietoa someen tai muutoin eteenpäin, sillä voimavarat eivät riitä kysymyksille ja niihin vastailuille olojen vuoksi. Sen lisäksi että raskaus tuo muutosta itselle ja ystäväpiiriini, se tuo väkisinkin muutosta työrintamalla, ei tosin onneksi ihan vielä. Yrittäjänä miettii töitä ja tulevaisuutta, saati sitä miten asiakkaat näkevät minut nyt raskaana, kun oma suorituskyky ei ole sitä mihin normaalisti on totuttu. Vaikka oma fysiikka ja suorituskyky muuttuu hetkeksi, tietotaitoa se ei kuitenkaan poista ja toivon vain että asiakkaat hahmottavat sen, vaikka en itse pystyisi jotain asioita tekemään. Jännittää jatkaako asiakkaat treenejä tietäen, että jossain kohti on väkisinkin taukoa tulossa ja riittääkö mulla siis työt? Kaikki on niin vierasta ja epävarmaa ja siksi ahdistavan stressaavaa sen lisäksi, että olot on edelleen aivan karseat. Vielä on kuitenkin aikaa pantata tietoa ja yleistä kertomista, ennen kun raskaus alkaa kunnolla näkyä ulospäin.

Ensimmäinen kolmannes ja vointi

Vaikka kuinka neuvolasta lohduteltiin että ensimmäinen kolmannes on pahin ja sen jälkeen olot helpottavat, näin ei ainakaan vielä ole kohdallani käynyt. Jääkaappi on täynnä mehua, ilman sitä en pääsisi aamuisin sängystä ylös pahoinvoinnin vuoksi. Laukuissa on aina vähintään imeskeltäviä lapsille tarkoitettuja hedelmäsose smoothieita sekä välipalakeksejä, jotka ovatkin olleet aivan pelastus. Väsymys on myös edelleen läsnä, eikä sen osalta helpotusta näy. Valmennukset ovat kuitenkin pääsääntöisesti aamuisin sekä iltaisin, joten onnekseni olen pystynyt päivisin ottamaan tarvittavia päiväunia. Sykkeet on myös normaalia korkeammalla ja sen huomaa niin liikkuessa, mutta etenkin treenatessa, jota tosin olen edelleen laittoman vähän päässyt olojen ja väsymyksen sekä pahoinvoinnista johtuvan syömättömyyden vuoksi tekemään.

Oloille on kuitenkin syynsä ja sen voimalla koitan jaksaa päivä kerralla. Näissä oloissa saan olla erityisen kiitollinen kumppanista, joka on ollut erityisen ihana ja huolehtiva, raahannut kotiin mehujen lisäksi vichyä ja hedelmiä sekä hoitanut kotia normaalia enemmän. Josko huominen olisi se päivä kun olot helpottavat. Ainakin toivossa on hyvä elää!

<3

Kiira