Nukuin huonosti ja liian vähän! Heräsin ennen kuutta ja ajattelin oksentaa kaikki mielen päällä olevat asiat ja keskittyä loppupäivän muihin, piristävämpiin asioihin. Lupaan sen mutta ennen sitä:
Reilun viikon työstressi tuskailun jälkeen aivot on käynyt jatkuvalla kierroksilla keksien uusia tapoja selviytyä ja tienata fyysinen valmentamisen sijaan. Aika on kulunut räpeltäessä tekniikan kanssa ja keksiessä tapoja valmentaa. On informoitu yksilöitä ja ryhmiä vaikka samalla kaikki muu kasaantuu ylimääräisten säädön takia päälle. Aika joka olisi pitänyt käyttää opiskelun tuomiin miljooniin ja opettajien yli laajoihin etätehtäviin.
On monia asioita joita en ymmärrä. En ymmärrä eikö opettajat ole kommunikoineet keskenään oppitehtävien laajuuksista, puhumattakaan määristä. Palautuspäivämäärien paukkuessa päivätkin kivasti pyöristyy, kun tekemistä on jatkuvalla syötöllä. En ymmärrä miksei luentoa voida pitää etänä? Onhan se helpompi lähettää valmis materiaali ja heittää laaja tehtävä perään, kun opetella skypen, zoomin, youtuben tai jonkun muun striimi palvelun käyttö.
En myöskään ymmärrä ihmisiä jotka suhtautuvat välinpitämättömästi yhteiskunnassa vallitsevaan korona tilanteeseen. Luuletteko tosiaan että ihmisoikeuksiin kajottaisiin ihan hepposin perustein? Luuletteko että rajat laitettaan kiinni huvikseen tai että sinä olet juuri se poikkeus jota tämä tilanne ei koske? Ärsyttää kun itse pyrkii tehdä parhaansa jotta kaikki säätö loppuisi ja kaikki palaisi mahdollisimman pian normaaliksi, niin muut porskuttavat saleilla ja tupaten täynnä olevissa leikkipuistossa, puhumattakaan turvaväleistä.
Nyt ei ole ok hengailla kavereiden kanssa, nyt ei ole sopivahetki hengailla kahviloissa tai missään muualla kuin kotona. Jos päätät mennä ulos tee se mieluiten yksin tai samassa talossa asuvan henkilön kanssa. Tee se mieluiten silloin kun koko muu naapurusto ei ole ulkoilemassa. Vältä massoja vaikka niitä ei ylipäätään pitäisi edes missään olla. Ymmärrän että lapset tarvitsevat tekemistä ja ulkoilua, mutta vanhemmat haloo sen ei pitäisi olla futista koko korttelin kanssa, koska eivät lapset kykene turvaväleihin. Ja mikäli lapset eivät kykene turvaväleihin, tulisi ulkoilu tapahtua valvovan silmän alla. Ennen kaikkea sinä aikuinen, noudata suosituksia äläkä itse tule liian lähelle. On järkyttävää katsoa läheisellä kentällä kuinka lapsia on pelaamassa enemmän kuin ennen koronaa. En ymmärrä miten asian vakavuus ei ole saanut ihmisiä tekemään muutoksia ja käyttäytymään suositusten mukaisesti.
Sanon vaan mielipiteeni siitä, että jos kaikki ottaisivat koronan vakavasti niin todennäköisesti pandemia saataisi nopeammin kuriin. Itse valitsisin mielummin hetkellisen täys stopin kun jatkuvan puolikkailla valoilla menemisen. Käsittämätöntä miten ihminen on niin minä minä kuplassa ettei kykene ajattelemaan asioita isommassa kuvassa. Onko oikein että terveydenhuolto venyy yli rajojen ja me emme noudata käskyjä koska tuudittaudumme ajatukseen siitä, että emme kuulu riskiryhmään, olemme perusterveitä jolloin viruksen iskiessä oireet eivät välttämättä ole suuret yms. Ei, se ei ole oikein!
Tuntuu että olen kadottanut ymmärryksen ihmisiin. En ymmärrä ihmisten ajatuksenjuoksua. En ymmärrä miksi joudun lukemaan työpaikkani loppumisesta lehdestä. En ymmärrä miksei konkurssiin hakeutumisesta kerrota vaikka sähköpostitse ennen kuin se painetaan lehteen. Käsittämätöntä! Vaikka usein mulle sanotaan että keskity vain yhteen asiaan, niin täytyy sanoa että tällä hetkellä olen hyvin onnellinen siitä, että olen rakentanut elämäni monesta eri osa-alueesta. Jos rakentaa kaikki yhden kortin varaan voi menettää kaiken, mutta kun rakentaa moneen eri asiaan, menettää vain osan.
Näiden lisäksi en ole ollut täysin oma itseni sitten joulukuun 2019. Jouduin keskelle jotain niin tuttua, mutta samaan aikaan niin uutta, ahdistavaa ja surullista. Alitajuntaa kalvaa jatkuvasti ja vaikka kuinka yritän työntää ajatukset sivuun, ne tunkeutuvat tajuntaani päivittäin! En voi ymmärtää miten raastava ihmissuhde voi olla. En ymmärrä miten samaa verta oleva ihminen voi muuttua niin etäiseksi ja välinpitämättömäksi. En ymmärrä miten itsepäisyys ja periaatteet voi olla jotain niin suurta, että ollaan valmiita hylkäämään kaikki muut ympäriltä ja hyökkäämään tarvittaessa vaikka vastaan. En ymmärrä miten omalle elämälleen voi sokaistua niin paljon ettei näe sen kuplan pidemmälle. Ei näe vai ei halua? Sitä en tosin tiedä. En ymmärrä miten aikuinen voi käyttäytyä näin. En voi ymmärtää miksi et välitä sen verran että tekisit jotain. En oikeasti ymmärrä!
Olen kyllästynyt jatkuvasti yrittämään ja taistelemaan. Olen kyllästynyt ajattelemaan. Olen kyllästynyt stressaamaan. Olen kyllästynyt käyttämään energiaa asiaan joka ei selvästi koskaan muutu. Olen kyllästynyt tarjoamaan apua, koska sitä et halua ottaa vastaan. Et halua vaikka ei oltaisi enää missään tekemisessä. Sinä ja sinun tunteesi ja periaatteet ovat kaiken yllä, sinun elämäsi! Ja samalla olen kyllästynyt tähän jatkuvaan ahdistukseen, mutten myöskään tiedä keinoa jolla päästä siitä eroon. Se ei ole kokoaikaista, mutta se on jokapäiväistä. Olen kyllästynyt toivomaan että rakkaus voittaisi kaiken muun, mutta välillä tätä uskoa horjutetaan ihan toden teolla. Tuntuu että todellisuudessa ei voi luottaa muuhun kun itseesi ja aina et edes siihenkään. Voiko tässä maailmassa luottaa mihinkään?
On todellakin rikkaus että saa ja pystyy kokea erilaisia tunteita. Mutta tässä hetkessä näitä tunteita en haluaisi kokea. Tunteita, joita ei pysty työntämään syrjään tai pääsemään pakoon.
Etkö näe että kaikki ympärilläsi kärsii? Siitä huolimatta et välitä. Sinä ja sinun periaatteet. Uskottelet asioita itsellesi ja elät omaa todellisuutta!
En selkeästi ole sen arvoinen että haluaisit minut elämääsi tai että haluaisit itse tehdä asialle jotain, ennen kun on liian myöhäistä. On vain opittava elämään kaiken tämän kanssa, vaikka se vaikealta tuntuu. Sydämeni pohjasta toivoisin kuitenkin että olisit osa elämääni kaikesta huolimatta.
-Kiira
